Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

En nyt kommentoi asiaa koskien tuota teknologiahömpötystä, mutta ei voi kuin ihmetellä, mitenkä linjatuomari ei nähnyt pallon olevan aivan selvästi ainakin metrin verran maalissa...
Okei, en tiedä jalkapallon tuomaroinnista oikeastaan mitään, mutta muutaman vuoden salibandya viheltäneenä voisin kuvitella muutamien nyrkkisääntöjen olevan yhteneväisiä. Meille on koulutettu, että tuomarin kaksi tärkeintä vastuuta ovat:
1) huolehtia pelaajien turvallisuudesta
2) nähdä menikö pallo maaliin

Kaikki muu tekee tilaa noille kahdelle jutulle. Tässä valossa se Argentiinan paitsiomaali on vielä ymmärrettävissä. Jos katsoo tätä kuvaa:
7.jpg

Linjamies on sikäli pahassa paikassa, että hän on yhdeksän metrin päässä maalilinjasta, ja tässä tilanteessa täytyy pystyä näkemään, missä pallo liikkuu. Huomio ei siis ole keskittynyt täysin siihen asiaan, jota on jälkeenpäin tuijotettu hidastuksista. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että vastaavassa tilanteessa itsekin olisin jo katsomassa enemmän maalin suuntaan, enkä välttämättä noteeraisi paitsiossa olevaa hyökkääjää. Mutta moka mikä moka. Vaan ei yhtä paha kuin missattu Englannin maali.

Jos siis jalitsussa maalien näkeminen on jaetulla ykkössijalla tuomarin tehtävien priorisoinnissa, on täysin anteeksiantamatonta, että MM-kisoissa kumpikaan tuomari (avustava ja erotuomari) ei näe pallon visiittiä maalissa. En tähän hätään löytänyt kuvaa siitä, missä linjuri seisoi maalia tehtäessä, mutta eilisestä TV-kuvasta muistelisin hänen olleen liian takana. Tämä on yksinkertaisesti sen luokan kardinaalimunaus, että sitä ei pysty millään puolustamaan tai selittelemään.

Mutta voin vannoa, että tuo linjuri kokee vielä monta unetonta yötä mokansa vuoksi.

Onneksi parempi joukkue voitti kummassakin pelissä. Ja selkeästi.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Aijaijai kun maistui mainiolta lädien tippuminen. Myllerin 70 m juoksut oli sellaisia, ettei englantilaisia vaan napannut juosta niin pitkää matkaa yhdellä kerralla ja kaveri sai rauhassa napsutella palloja maaliin. Lädit keskittyy aivan liikaa jalkapallon ulkopuoliseen sähellykseen ja tarpeeksi kun vaimojaan pettää ei jaksa keskittyä pelaamaan.

Viimeksi Saksa voitti Argentiinan rankkareilla, mutta nyt voi käydä köpelösti. Silti loistavat kisat Saksan nuorilta kotkilta. 4 vuoden päästä kun on vielä kokemusta kertynyt lisää niin on kyllä timanttinen jengi kasassa!
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Onneksi parempi joukkue voitti kummassakin pelissä. Ja selkeästi.

Kysymys onkin että olisko Englanti - Saksa ottelu ollut samanlainen 2-2 tilanteessa? Tuskin. Ei olisi briteillä ollut niin kauheaa tarvetta hyökätä ja pallon alla olisi molemmissa Saksan toisen puoliajan maalin johtaneissa vastaiskuissa taatusti enemmän brittipelaajia. Tuo hylätty maali ratkaisi pelin. Ei sillä että ei Saksa olisi peliä voinut voittaa ilman tuota hylättyä maalia, mutta peli olisi ollut täysin eri näköinen jos tilanne olisi ollut 2-2, kuten olisi pitänyt olla.

Saksalle propsit loistavan tehokkaasta pelistä. Huikeaa. Mistä näitä Müllereita oikein tulee?

Tuosta Argentiinan paitsiomaalista. Paitsio on niin selkeä ettei sitä voi laittaa pelkästää linjamiehen piikkiin. Vaikka päätuomari olisi ollut keskiympyrässä, olisi hänenkin pitänyt nähdä että Tevez on kolmisen metriä paitsiossa.

Kuka suojelee joukkueita huonolta tuomaroinnilta?

FIFA:lla on paljon hävettävää. Jos esimerkiksi olisi rohkeutta antaa ottelun jälkeenkin kuvanauhan perusteella filmauksista kunnon sakot, sekä pitkän pelikiellon, niin luulisi että sukeltajat keskittyisivät peliin. Missään muussa lajissa muuten ei soiteta suuta pelin aikana tuomarille niin paljon kuin kuningas jalkapallossa. Miksi näin tehdään? Siksi koska lajin kattojärjestöt eivät puutu siihen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Englannin hylätty maali oli uskomaton munaus, kyllä. Tästä voi syyttää puusilmätuomaria.

Tuomarit vain pitää valita paremmin.

Tuomaritkin ovat ihmisiä ja heille sattuu mokia silloin tällöin. Tuo Argentiinan ensimmäinen maali oli selkeä paitsio, kun katsoi hidastuksesta, mutta mexikolaiset juoksivat lujaa maalin suuntaan, mikä tekee paitsion näkemisen vaikeaksi. Tuomareiden on haastavaa nähdä kaikki aina, mutta silti oikeuden pitää tapahtua.
Eli videotuomarointi kehiin! Uskomatonta, jos kisojen mokien jälkeen videotuomaria ei laiteta peliin. :mad:

Turha myöskään puolustella, että peli loppui kuitenkin selkeisiin lukemiin. Kyllä se pelin luonne vaan on erilainen 2-2-tilanteessa kuin jos peli on 2-1. Tappiolla olevan täytyy hyökätä, jolloin puolustus on haavoittuvainen. Futiksessa yksi maali merkitsee paljon. Ja aina maaliero ei ole kuin yksi.

Mutta seurvaat pelit:
Ghana vie Uruguayn, Saksa Argentiinan ja Hollanti Brasilian (jos maat kohtaavat). :)
Tuo Paraguay-Japani-Espanja-Portugali-nelikko on mielenkiintoinen. Espanja on noista se, joka pääsee välieriin, tai sitten ei.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

EI JUMALAUTA RAAAAAAGEEEEEEE!! Laitoin veikkauksessa Supermonivetoon 2-0 Hollannille, niin 10 sekuntia aikaa ja vielä tulee rankki ihan vaan mun kiusaks. Ja tietenki se menee maaliin, ei herranjumala oikeesti maailmankaikkeus on mua vastaan. :O
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

EI JUMALAUTA RAAAAAAGEEEEEEE!! Laitoin veikkauksessa Supermonivetoon 2-0 Hollannille, niin 10 sekuntia aikaa ja vielä tulee rankki ihan vaan mun kiusaks. Ja tietenki se menee maaliin, ei herranjumala oikeesti maailmankaikkeus on mua vastaan. :O

Siinä tuli päivän naurut, kiitti execta! :D

Hollanti voittoon ja mestaruuteen!
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Harmi että Hollanti teki kaksi maalia. Olis voinu matsi kääntyä vielä jopa Van der miehien häviöksi.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Ja koska USA hävisi Ghanalle, on suosikkini Hitler. Eli saksalaiset! :D

Unohtamatta Japania, tietenkään. HONDA!
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Jes, rankkarit. Varma tapa nostaa syke 200:een.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Hel*etin hel*etti!! Japani... :(

Upea turnaus heiltä, harmin paikka. HARMIN PAIKKA.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Samaa mieltä kuin joblo, harmittaa japanilaisten puolesta kovasti. Paragay pääsi sitte jatkoon, ärsyttää. Hyvin pelasivat kuitenkin jaappanilaiset, huolimatta toisen "hallinnasta". :(
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Portugali vie Espanjan. :)

:D:D


Eihän Portugalilla ole kuin joku kristiina ronaldo, joka on kentän pinnassa puolet ottelusta ja peli menee sekaisin jos hiukset menee tai kynsi katkee. España tulee ja Villa tykittää hattutempun, 4-1 ja kristiina voi mennä takas kotiin hom...mailemaan!


La Furia Roja!
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Katsotaan nyt. "España" pelannut sen verran huonosti tässä turnauksessa, että...
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Eihän Portugalilla ole kuin joku kristiina ronaldo, joka on kentän pinnassa puolet ottelusta ja peli menee sekaisin jos hiukset menee tai kynsi katkee.

Pitää ottaa ylös kumpi on enemmän kentän pinnassa, Torres vai Ronaldo ja lisäksi kummankin tekemät Oscar-syöksyt(kerroin on selvästi Torresta vastaan). Mutta Portugalille toivon voittoa, ensi kierroksella luvan saisi sitten tippua myös Brasilia ja Argentiina.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Katsotaan nyt. "España" pelannut sen verran huonosti tässä turnauksessa, että...

No eipä Portugalikaan mitään ihmeitä ole esittänyt. Kaksi hikistä 0-0 peliä vähänkään kovempia vastustajia vastaan. Siinä ei yksi 7-0 P-Koreaa vastaan paina, jos ei Norsunluurannikkoa vastaan saa maalia aikaiseksi.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Portugalin bandwagonissa tänään. Uskon vahvasti tasaiseen vääntöön alusta loppuun. 0-0 tai 1-1 ja ratkaisu rankkareille. :) Siinä onkin sitten kaikki auki. Ja tosiaan noista filmaamisista, niin tänään nähdään kyllä melkoisesti kalastelua ja itkupotkuraivareita molemmissa jengeissä. Yksittäisiä nimiä tuskin tarvitsee mainita? Joskos Ronaldokin saisi jabulanin vaparista maalipuiden väliin?
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Japanin putoaminen vähän kirpaisi. Mukavaa ja siistiä peliä pelasivat.

Toivottavasti tapahtuisi ihme ja molemmat Portugali ja Espanja putoaisi mystisesti tänään. En voi sietää kumpaakaan joukkuetta. Molemmat joukkeeut Italian lailla täynnä futiksen pahimpia balleriinoja.
 
Ylös Bottom