Juomapeli: Maistuisiko Fiskarsin olut kauniille punapäälle kesken metsästysretken? [K18]

Keskustelu osiossa 'KonsoliFIN' , aloittajana TUHOMURSU, 07.03.2018.

  1. TUHOMURSU

    TUHOMURSU Guest

    [​IMG]
    Otamme ennalta tuntemattoman oluen (tai muun juotavan) ja paritamme sen ennalta pelaamattoman pelin kanssa. Selvitämme kuinka hyvin nämä kohtaavat toisensa ja syntyykö synergiasta mahdollisesti osiaan parempi lopputulos – tai vaihtoehtoisesti: vetääkö jompikumpi toisenkin pohjamutiin.
    Juomapeli-juttusarjan ikäraja on aiheiden vuoksi ehdottomasti K18.
    Juoma: Fiskarsin Drikkekammerat Pale Ale


    Norjalainen American Pale Ale? Kokeillaanpas tätä kausituotetta.

    Happamuus saa silmät vettymään, joskin sen alta löytyy hedelmää, sekä ilmoitetusta poiketen melko kapeakätistä humalaa – jos vain kestää nuuhkia silmien poltteelta. Ei mahdottoman elegantti pukee, mutta melkoiselta tiskivedeltä tämä näyttääkin. Maistamatta tietää, että rakenteessa on vahva jauhomainen runko = h i t a a s t i naatiskeltuna parhaimmillaan. Tätä ei kannata liian kylmänä maistaa, sillä maun nyanssit tulevat esille vasta hieman "oluen optimilämpötilan" yläpuolella.

    [​IMG]

    Ensipuraisu on yllättävän tasainen. Tarvitaan ehkä toinenkin, että päästään käsiksi siihen mitä on lähdetty hakemaan. Makumekkala alkaa pyöriä suussa ja siitä nousee pieniä häntiä, joita voi lähteä kieltä napsutellessa tutkiskelemaan. Kevätkukkeaa terävyyttä ja ohuen ohutta hedelmää, mutta ei lainkaan makeaa. Ikke! Sour Alejen sfääreissä ei toki olla, mutta tämänkaltaista juodessa pieneen makeuteen olisi ollut varaa. Nyt tämä tuntuu lähinnä... innottomalta. Ehkä pullon etiketin helposti tylsäksi miellettävä villapaitahabitus on ihan tietoinen ja osuva valinta. Happamuus (tai pikemminkin karvakkuus) ei tee tästä tietenkään varsinaisesti pahaa, vaan pelkästään erilaista ja nimenomaan sen vuoksi aidoille oluiden ystäville suositeltavaa. Alleviivataan vielä:

    Aika karu oluthan tämä on, mutta 'ihan mielenkiintoista pahaa!' - jos sille päälle sattuu!

    Norjalaisaspekti sai hieman kuukeloimaan, että mistä tässä oikein on kysymys. Täällä Dragmagin artikkelointi siitä, mitä norjalainen sana "kveik" oikein tarkoittaa. Makumekkala on aika hyvä termi kuvaamaan tätä. Potentiaalia on hienoihin makuvivahteisiin.

    [​IMG][​IMG][​IMG][​IMG][​IMG]

    Peli: Horizon Zero Dawn


    Nurkassa hurahtaa käyntiin suihkuturbiini ja latausruutu kestää pienen iäisyyden: kyllä vain! PlayStation 4 Bro on käynnistetty, kitusissaan timantiksi tituleerattu Horizon Zero Dawn. Digidiginä tietysti.

    "Muinaisen tulevaisuuden" asetelmat eivät ole harvinaisia sci-fin saralla, mutta yhtä mittavaa toteutusta ei ihan äkkiseltään tule mieleen. Pelin ensimmäisissä promopätkissä nähdyt eläinlaumojen lailla vaeltavat robottikopotit vaikuttivat mielenkiintoisilta ja juuri siksi avoimen maailman kulma tuntui erityisen sopivalta.

    Kysymys siitä miksi ihmiskunta on taantunut heimoelämisen tasolle on vahvasti huulilla. Futuristiset elementit nostelevat päätään ja punapäisen päähahmon osuus tähän arvoitukseen saa jatkamaan matkaa, vaikka välillä puuduttaisikin. Kanssakäymiset oman ja vieraiden heimojen edustajien kanssa tuntuvat hieman typerän... yhekskytlukulaisilta. Hahmot avaavat synkimmät salaisuutensa päähahmolle tämän vain kävellessä paikalle. Yllä häälyvä heimosotien uhka ei tunnu kovin uskottavalta. Sitä jotenkin oletti, että heimot olisivat olleet erittäin reviiritietoisia, mikä olisi oma osansa maailmassa seikkailua. Horizonin heimot ovat aivan liian kultturelleja ollakseen uskottavia – saati mielenkiintoisia.

    Teknologiavimpaimien näkyminen heimokulttuureissa on kuitenkin mielenkiintoinen kuriositeetti, vaikka niiden hyödyntäminen onkin ajankuvansa tapaan alkeellisella tasolla: kansainväki on askarrellut kaadetuista robottikopoteista itselleen suojia ja aseita. Käytännöllisimmillään teknologianrippeet ovat pahiksilla puhelinverkkona sekä päähahmon tutkahärpäkkeenä, joka mahdollistaa ympäristön tarkemman analysoimisen. Omaa osaansa näyttelee myös Vimpain X, jonka avulla pelaaja voi käännyttää eläinkoneen omalle puolelleen. Se on omalla tavalla tyydyttävää, kun voi pusikosta seurata vihollistensa taistelevan keskenään.

    Taistelumekaniikka itsessään ei varsinaisesti ole kokemuksen parhaita puolia. Se on kankeata ja epätarkkaa mutta ei kuitenkaan sido hahmoa samaan tapaan hyökkäysanimaatioihin kuten Witcherin naurettavat piruetit tai Assassin's Creedin yliväkivaltaiset tappokoreografiat. On huomattavasti tuloksekkaampaa rakentaa omat kaadot juurikin metsästäjämentaliteetilla: käyttämällä hoksottimia etäältä. Pitkät ninjailut (hiipimiset ja hiljaiset tapot) voivat kaatua silmäräpäyksessä siihen, että pillastunut kone-elukka linkoaa itsensä täysin ennen näkemättömällä tavalla pelaajan naamalle. Tästä tulee mieleen Michael Bayn Transformers-elokuvat: toiminta on välillä niin puuroa (yksityiskohtien ja liikkeen sekamelskaa), ettei mistään saa mitään tolkkua. Näissä tilanteissa ei ole lainkaan selvää, että mihin sekunninsyrjään väistö tulisi ajoittaa saati mihin ilmansuuntaan suorittaa. Edes kohteeseen lukittautuminen ei onnistu, mikä tuo osansa tähän soppaan. Turhauttavat äkkikuolemat jäävät pahana päällimmäisenä makuna suuhun, vaikka muutoin homma olisikin maistuvaa.


    Horizon näyttää millä tahansa mittapuulla nätiltä. Ikuisen ruskainen maailma suopi nätit puitteet kone-eläinten ihmettelylle ja tutkiskelulle. Maailmassa ei kuitenkaan aivan mahdottomasti ole mielenkiintoista löydettävää ja samojen kasvien repiminen maasta alkaa herkästi tuntua samalta kuin mukulana perunamaalla aikuisten mukana ollessa. Osittain tämä selittyy mekaniikalla, jossa maasta revityt retiisit täyttävät energiapalkin alla olevaa toista mittaria. Kun sattuu, voi tällä mittarilla täyttää sitten varsinaista energiapalkkia. Pelaaja näkee visuaalisesti parannusvälinevarannot nopeasti ja voi arvioida, että kannattaako edessä olevien vihulaisten kimppuun käydä. Tavallaan tässä on sulavammin hyödynnetty se, että kuinka pieni vaivannäkö palkitsee.

    Liikkuminen on ihan tarpeeksi sulavaa, kun huomioi sen, että kyseessä on näinkin hyvän näköinen konsolipeli. Kaikella kunnioituksella sanottuna. Samoaminen saa kuitenkin nopeasti kaipaamaan Assassin's Creedin tai ehkä paremminkinThe Legend of Zelda: A Breath of the Wildin kiipeilemistä. Nyt hommassa on vähän pöljä tasohyppelyn maku, kun hahmoa jurnuutetaan vasten ties mitä lohkaretta, koska hyppy ei vain kanna sitä viimeistä senttimetriä ylemmäksi ja hahmo ei osaa käsiään käyttää. Täytyy toivoa, että jatko-osassa ympäristöä voi tarkkailla hieman orgaanisempana kokonaisuutena, sillä nyt maailmaa on pakko tarkastella vähän samalla tapaa kuin Super Marion kenttiä. Tämä nakertaa heinäpellossa lymyilemisen immersiota aika paljon.

    [​IMG][​IMG][​IMG][​IMG][​IMG]

    Synergiakaneetti


    Juoma on kuin vanha diiva, joka ei ymmärrä hiljentyä nurkkaan vaan pyrkii estradille siitä huolimatta, että kauheasti ei ole annettavaa ja nurkassa istuessa tarinoissa olisi hohtoa. Tietyssä mielessä tämä on erinomainen kaveri "asioiden ohessa", sillä tätä ei todellakaan tule kiirehdittyä kitusiin. Toisaalta taas tämä ei lisää pelaamishetken nautinnollisuutta millään tavalla, vaan saa arvuuttelemaan, että mitähän muuta sieltä jääkaapista löytyisi. Tämä juoma ja peli eivät kohtaa luontevasti ja seurauksena on katkeileva sessio.

    [​IMG]

    Juomapelilista (arvostelujärjestyksessä)


    1 — Be-Man and the Masters of the Diverse: Don of Wasteland

    2 — Fiskarsin Drikkekammerat Pale Ale

    Lue sivustolla...
     

Jaa tämä sivu