Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Kadota itsesi kilpa-ajon syövereihin – Gran Turismo 7:n ominaisuudet esittelyssä tuoreen trailerin voimin

Nikender

Uutis- ja arvostelu–ukkeli
Ylläpitäjä
Sonyn lippulaivasarjoihin kuuluva Gran Turismo 7 on saanut uuden trailerin.

Tuoreimmassa esittelyvideossa demonstroidaan PlayStation 5 -version immersiota lisääviä ominaisuuksia. Gran Turismo 7:n luvataan tukevan niin DualSense-ohjaimen mukautuvia liipaisimia kuin 3D Audiotakin. Japaninkielisen esittelylehtisen perusteella GT7:ssa on määrä olla myös yli 90 rataa sekä reippaat 420 autoa.

Pelin julkaisijana toimivan Sonyn on huhuiltu järjestävän myös mediatapahtuma pelin tiimoilta. Freelance-journalisti Tom Hendersonin mukaan tapahtuma järjestetään alkuperäisestä huhusta poiketen helmikuun kolmantena päivänä. Henderson kertoo Sonyn siirtäneen tapahtuman ajankohtaa lyhyellä varoitusajalla tammikuun lopusta eteenpäin, sillä Gran Turismo -sarjan luoja sekä tuoreimmassa osassa ohjaajana toimiva Kazunori Yamauchi halusi olla mukana vastaamassa toimittajien kysymyksiin, mutta ei olisi päässyt paikalle alkuperäisenä ajankohtana.

Pitkään ja hartaasti työstetty Gran Turismo 7 julkaistaan PlayStation 4:lle ja 5:lle neljäs päivä maaliskuuta kuluvaa vuotta. Kyseessä on ensimmäinen numeroitu osa lähes kymmeneen vuoteen, sillä kutososa ilmestyi PlayStation 3:lle vuonna 2013.

Lisää aiheesta:


Gran Turismo 7 kurvailee uudella pelikuvatrailerilla – julkaisu maaliskuussa 2022
Sony ei hylkää vanhentuvaa konsolirautaansa – Gran Turismo 7 ja seuraava God of War julkaistaan myös PS4:llä
Sony pyörsi faneja kuohuttaneen päätöksen – Forbidden West ja muut yksinoikeudet saavat päivitysmahdollisuuden sukupolvelta toiselle







Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom