Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Fabre#4

Well-Known Member
Tulipa mieleen tällainen asia ja kysymys, kun tiettyjen pelien ennakkohypeketjuja lueskelin läpi ja ajattelin, että pyhitetään keskustelu season passeista yhden otsikon alle, jotta itse pelien ketjut pysyisivät siistimpinä ja puheenaiheet itse pelissä, eikä kausipassien hankintapuheissa ja niihin kohdistuvissa kritiikeissä.

Jos vähän pohjustetaan ajatusta ja otsikon kysymystä, niin peliala on mennyt mikromaksuilun ja maksullisen lisämateriaalin suuntaan suhteellisen nopeaa tahtia ja se tahti tuntuu vain kiihtyvän. Kiitos digitaalisten jakelukanavien nykyään on helppoa tuoda peleihin maksullista lisäsisältöä. Kymmenisen vuotta sitten internet yleistyi edellisen konsolisukupolven alkutaipaleella ja ensimmäinen oma muistikuva maksullisista DLC-paketeista olivat räiskintäpeleihin tulleet karttapaketit. Jo aiemminhan myytiin varsinkin PC:n puolella lisälevyjä suuriin roolipelieepoksiin ja Sims-pelisarjaan.

Nyttemmin kausipassit ja vastaavat lisäosat ovat yleistymään päin ja lähes kaikkiin peleihin on tarjolla jonkunlainen lisämaksusta tuleva laajennus. Autopeleihin tuodaan maksullisia lisäratoja ja autoja, urheilupeleihin korttipaketteja, roolipeleihin pelin tarinaa jatkavaa tai sivuavaa lisäosaa, räiskintäpelien karttapaketit ja bonusaseet ovat edelleen mukana. Kausikortit tekevät kauppansa ja lopulta monesta uutena 70 euroa maksaneesta pelistä tuleekin lopulta 100 euron peli, kun luottokortit vinkuvat hoosiannaa.

Omasta mielestäni huolestuttavaa asiasta tekee se, että moni digitaalisten jakelukanavien helppouden takia tilaa konsolien verkkokaupasta suoraan sen "Gold Premium Editionin", joka maksaa helposti heti kättelyssä sen satasen, vaikka kausipassin sisällöstä ei edes ole monesti tilausvaiheessa käytännössä mitään tietoa. Näin on käynyt esim. viime syksynä EA:n Star Wars Battlefrontin kanssa, niin käy varmasti tulevan Activisionin The Divisionin kanssa myös. Batman Arkham Knight on myös yksi hyvä esimerkki. Tällainen ennakkotilailu, josta menee heti suoraan tieto pelin julkaisijalle ja kehittäjille, on vain omiaan rohkaisemaan julkaisijoita ja kehittäjiä pilkkomaan peliään osiin, jotta saman pelin kohdalla asiakasta voidaan potentiaalisesti rahastaa kahdesti, tai jopa vielä sitäkin useammin. Alan käytäntö on päässyt tähän pisteeseen, koska me pelaajat olemme viimeisen kymmenen vuoden aikana päästäneet asiat tähän pisteeseen. Me olemme liian hövelisti syytäneet rahaa pienissä erissä ympärillemme ja antaneet signaalin, että meistä on okei maksaa peleistä lopulta jopa 100 euroa kappaleelta. Minun mielestäni se on huolestuttavaa!

Kaikki kausipassit eivät toki ole huonoja! Esimerkiksi uusimmassa Rainbow Sixissä voi pelin sisäisellä valuutalla päästä käsiksi samaan sisältöön kuin kausipassin ostaneetkin odottamalla viikon pidempään ja pelaamalla peliä tienaten valuuttaa. Uusimmassa Halossa kehittäjä jakaa niinikään moninpelikartat kaikille ilmaiseksi. Kympin tai kahden kausipassi, joka sisältää ajallisen etuoikeuden tai itse gameplayn ulkopuolista bonusta tyyliin aseskinit tai vastaavat ovat mielestäni ihan okei. Niitä ostavat ne, jotka tosissaan haluavat kiittää kehittäjiä hyvistä peleistä. Valitettavasti meillä on edelleen peliskenen puolella muutama julkaisija(EA, Activision, osin myös Ubisoft), jotka tässä vaiheessa käyttävät kausipasseja ja pelien pilkkomisia härskisti rahastusmielessä hyväkseen. Tällaisten julkaisijoiden pelejä ostavien soisi miettivän hyvin tarkkaan ennen kuin menevät ostamaan "sian säkissä", eli ostamaan kausipassin ennakkoon tietämättä yhtään, mitä sillä saa. Sellainen käytös vain antaa signaalin, että tällainen käytös julkaisijoiden puolelta on okei ja että siitä tykätään.

Emme kai me tykkää kausipasseista? Emme kai me tykkää maksaa pelistä 100 euroa 70 euron sijaan? Kai me haluaisimme julkaisupäivänä kokonaisen pelin pilkotun ja moneen kertaan rahastetun sijaan? Pallo on nyt meillä pelaajilla, me voimme näyttää, mihin suuntaan me haluamme pelialaa kehittää kulkiessamme kohti 2020-lukua ja seuraavia laitesukupolvia!
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

En sano että kausipassit ovat hyvä tai huono asia, mutta sen voin sanoa, miten ne ovat vaikuttaneet omaan ostokäyttäytymiseeni.

Lyhyesti: en maksa pelistä satasta. En toisaalta myöskään osta keskeneräistä peliä. Tästä syystä esimerkiksi en ole vielä ostanut SW Battlefrontia, vaikka se periaatteessa kiinnostaisikin. Nytkin BF:sta on PSN Storessa tarjous, jossa on kolmea eri versiota, joista kalleimpaan sisältyy season pass. Tämän kalleimman, Ultimate Editionin, hinta on vajaa yhdeksän kymppiä, joka menee sietorajan yli.

Vielä isompi ongelma oikeastaan ovat sellaiset pelit, joihin ilmestyy sekalaista DLC-sälää kausipassin lisäksi. Tämä aiheuttaa ahdistusta, koska mitenkään ei voi olla varma, että saa kerralla hankittua sen kaikkein täydellisimmän version. Viimeinen peli, jonka kanssa sorruin sälän kanssa tappelemiseen, oli ensimmäinen Borderlands. Siihenhän tuli noin N kappaletta laajennuksia, jotka kaikki piti ostaa erikseen. Enkä ole ihan varma, että mulla on vieläkään täyttä versiota. Siitä olen kyllä varma, että kaikkia niitä laajennuksia en koskaan pelannut.

Mistä päästään viimeiseen ongelmaan: en halua pelata peliä, ennen kuin se on valmis. Fallout 3:n laajennuksethan tulivat PS3:lle armottoman myöhässä, jolloin olin jo läpäissyt pelin. Laajennukset tulivat myös PSplussan kautta ihan ilmaiseksi, mutta silti ne ovat täysin kokematta, koska eihän tässä pelitulvan alla millään ehdi pelata edes kaikkea uutta. Miten ihmeessä jokin laajennus siis voisi kannustaa jonkin retropelin kimppuun. (Kaikki yli kuusi kuukautta vanhahan on retroa...)

Kausipassit voisivat siis olla hyvä asia, jos ne takaisivat sen, että sen ostamalla saa automaattisesti kaiken ladattavan lisäsisällön peliin, eikä sen jälkeen tarvitse huolehtia mahdollisten pakettiin kuulumattomien lisälisäsisältöjen haalimisesta. Rahalle pitää tällöin saada vastinetta ja lisäreiden pitäisi ilmestyä sellaisella tahdilla ja sellaisessa muodossa, että niihin olisi realistinen mahdollisuus joskus päästä tutustumaan.

Aika kohtuullisia vaatimuksia, siis...
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Aika samoilla linjoilla, kausipassit eivät itsessään ole mikään huono idea, mutta se miten peliyhtiö tai jatkon rahoituksesta päättävä iso julkaisija sanelee miten sitä kausipassia on käytettävä, se määrittää sen ostanko sellaisen vai en. Kyllä sen pelistä näkee viimeistään julkaisun alla että onko kausipassia käytetty pelin pilkkomiseen jolloin se kiireellä tehty peli julkaistaan osissa myöhemmin, vaiko tuoko se kausipassi oikeasti jotain uutta peliin.

Viimeisin kausipassi jonka ostin on Fallout4 peliin, siihen maksoin ihan tyytyväisenä sen 20eur lisää jotta saan jo valmiiksi massiiviseen peliin tulevat isot lisäsisällöt vähän edullisemmin. Tässä myös vaikuttaa se peliyhtiön historia, että mitä sieltä tulee, Bethesdan suhteen ei ole pelkoa sisällöstä, heidän lisärit ovat aina olleet julmetun isoja ja hyvin tehtyjä (esim. Shiverin Isles TESIV:ssä)

Sitten on näitä muita mm. varsin tuore kaukaiseen galaksiin sijoittuva arcade shooteri joka ratsastaa vanhan rakastetun pelisarjan nimellä, 50 euron season pass tälläiseen tekeleeseen on aivan liian kallis, ja sen sisältö kyseenalainen. Tälläiset kausipassit eivät ole hyviä, niitä en tue.

Pahoin pelkään että Divisionin kausipassi lukeutuu samaan kategoriaan, alunperin pelissä piti olla mittavasti isompi alue pelattavana kuin pieni siivu Manhattania, näyttiväthän he joskus Brooklynia ja on netissä kuvia Keskuspuistostakin, loput suunnitellut alueet tulevat huhujen mukaan dlc-paketeissa.
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

mä en edes nykyisin osta mitään 60e peliä joka tulee joka vuotena ja sen 50e kausipassin kanssa(CoD pelisarjaa en edes muista mitä olisin viimeksi ite uutena ostanut koska olen sen aina joltain pettyneeltä saanut alle 30e sama homma monen muun massapelin kanssa). eri asia on nää falloutit,halot sun muut jota työtetään vähintään sen 5 vuotta, tosin sillonkaan en osta ennäkkoon(miksi maksaisin jostain asiasta jostai olen nähnyt vain tietokoneella tehtyjä high-quality kuvia ja videoita) ja en edes silloinkaan osta kausipassia, ei huvita maksaa muutamasta kartasta ja parista uudesta aseesta 50e. erillinen peli joka on tullut dlc:nä siitä ehkä 45e. tosin nekin on ollut aina sen 30-45e :D

t.en ole saanut vielä kahvia.
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Itse en näy kausipasseissa kauheasti ongelmia, kunhan ne eivät ole Battlefrontin-tyylisiä. Myönnän sorruin ostamaan Battlefronttiin season passin kuin myös BF: Hardlineen, jotka menettivät hohtansa 10+ tunnin jälkeen. Olisi pitänyt molempien kanssa malttaa pelata se yli 15+ ennen ostoa ja nämä ovat jääneet harmittamaan.

Viimeisimmät ostokseni ovat olleet Witcher 3:n ja Siegen kausipassit, koska halusin rahallisesti tukea näitä pelintekijöitä pelien ollessa jotain uutta. Siegen kausipassin ostin ihan puhtaasti sen mallin takia ja toivoisin tämän mallin myös yleistyvän, jos tämä malli tuottaa enemmän rahaa pelintekijöille kuin perinteinen yhteisöä hajoittava malli.

Vähän offtopiccina: Toivottavasti peleihintulisi takaisin mainokset Vegasin tyyliin, jotta pelintekijöille tulisi uusia tapoja tehdä rahaa ilman yhteisön jakamista eri osiin. Mikä voisi tukea Siegen kausipassin mallia. Vegasissa oli pelin kartoissa ympäristöön sopivia valomainoksia, joissa mainostettiin mm. tulevia elokuvia.
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Ei nuo kausipassit sinällään ole huono asia. Toki se riippuu mistä pelistä on kysymys.

Itse yleensä pyrin katsomaan minkälaista sisältöä peliin on tulossa. Ja jos peliin on tulossa kiinnostavia DLC paketteja niin saatan harkita ostavani kausipassin kyseiseen peliin. Toki itse en osta montaa peliä suoraan julkaisusta vaan odotan hinnan alenemista ja ostan pelin sitten jostain alesta. Viimmeksi ostin PS storen tammialesta Batman Arkham Knight jossa tuli kausipassi mukana. Ostin kyseisen version sen takia koska tavallisen ja premium edition hintaero ei ollut, kun 9€ jos olisi pitänyt maksaa tuosta kausipassista se 40€ normaalisti niin olisi jäänyt ostamatta.
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Viimmeksi ostin PS storen tammialesta Batman Arkham Knight jossa tuli kausipassi mukana. Ostin kyseisen version sen takia koska tavallisen ja premium edition hintaero ei ollut, kun 9€ jos olisi pitänyt maksaa tuosta kausipassista se 40€ normaalisti niin olisi jäänyt ostamatta.

Tämähän se fiksuin tapa on menetellä, jos jostain pelistä niin paljon tykkää, että ne lisämatskut on "pakko" saada. Kausipassi sitten jälkikäteen, jos tarpeeksi kiinnostavaa sisältöä tulee, ei missään tapauksessa ennakkoon ennen kuin tiedetään tarkka sisältö.
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Tämähän se fiksuin tapa on menetellä, jos jostain pelistä niin paljon tykkää, että ne lisämatskut on "pakko" saada. Kausipassi sitten jälkikäteen, jos tarpeeksi kiinnostavaa sisältöä tulee, ei missään tapauksessa ennakkoon ennen kuin tiedetään tarkka sisältö.

Joo ei tuon Batmanin kausipassi olisi mikään pakollinen ollut, kun suurin osa siitäkin on jotain uusia skinejä. Ja noita tarina tehtäviä ei montaa ollut ja nekään ei vissin mitään erikoisia ole. Mutta piti ostaa, kun halvalla sai.

Nyt ei ole paljon tullut pelattua mitään Battlefieldin tai Battlefrontin kaltaisia pelejä. Niin en tiedä niitten kausipassien sisältöä, mutta esim PS3 aikoihin, kun pelasin Bad Company 2 niin sinä pystyi muistaakseni ostamaan ne kaikki aseet hahmoille kerralla. Jotka olisi saanut myös ilmaiseksi jos olisi jaksanut pelata netissä. Tälläisiä "lisäosia" en itse ymmärrä. Tai jossain Mortal Kombat X makois jonkun 5€ että sai helpommat fatalityt. Toki näitä ei ole pakko ostaa, mutta joku nämäkin ostaa.

Mutta esim Witcher 3 lisäosat mitkä sisältää paljon pelattavaa. Niin itse ne mielelläni ostan koska niistä saa vastinetta rahalle.
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Sellaiset pelit, joihin jo ostohetkellä tietää haluavansa lisäsisältöä, ovat erittäin harvassa. En ole tainnut ikinä hankkia mitään nykymuotoista season passia. DLC-pakettien laatu vaihtelee yleensä keskinkertaisen ja heikon välillä, joten parempi systeemi on hankkia ne harvinaisemmat mielenkiintoiset paketit ihan erikseen niiden julkaisun yhteydessä.
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Mulla ei oo season passeja vastaan mitään, mielestäni ovat ihan hyvä juttu. Itse ostin hiljattain elämäni ensimmäisen season passin, eli Rainbow Six Siegeen. Ostin vähän jälkijunassa, mutta tiesin lopulta olevani ihan tyytyväinen ostokseeni, koska peli on koukuttanut hyvin mukaansa, ja uskon että peliä tulee pitkään pelattua aktiivisesti. En tiedä onko juuri konkreettista hyötyä itelle, koska sama sisältö on saatavilla myös ilman season passia. Toisaalta ajattelen että kyseessä on myös kannustus hyvästä pelistä. Ja oonhan mie malttamaton.

Yleensä lisäsisältö tulee ostettua jälkikäteen kun tietää mitä on tulossa ja onko sille todella tarvetta itselle. Oon aiemmin ostanut varsinkin RPG-peleihin lisäsisältöä, koska tiedän että ne tulee pelattua. Dragon Age - peleihin sisältöä oon varmaan eniten aina ostanut. Eniten mulle lisäarvoa tuo, jos pelattavaa sisältöä tulee lisää. Kosmeettiset jutut ei kiinnosta.
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Itselläni on sellainen fiilis, että season passit ovat vain julkaisijoiden tapa pitkittää sitä aikaa, jonka kuluttajan pitää roikottaa jotain tiettyä peliä hyllyssään, jos haluaa "kokea koko tarinan".

Rahoitan aika pitkälle peliharrastustani myymällä läpipelaamani pelit eteenpäin. Luonnollisesti mitä kauemmin kuluu pelin julkaisusta, sitä vähemmin siitä saa hyvitystä vapailla markkinoilla tai Gamestopista. Ja aika harvoin tunnen pakottavaa tarvetta odottaa vaikkapa vuoden päivät, jotta se vihonviimeinen DLC putkahtaa ulos. Jossain Fallout 4:ssakin oli jo peruspelissä sisältöä yli sadaksi tunniksi, mikä on ihan riittävästi yhdelle pelille. Tietysti jos ostaisin kaikki/valtaosan peleistäni diginä, ehkä kausipassien hankkimiseen kynnys hieman laskisi.

Battlefield 3:n ja 4:n kohdalla tuli ostettua "season pass" eli premium. Jälkikäteen jäi ainakin minulle henk.koht. aika pettynyt olo, koska hyvin harvat lisäreiden kartoista tai pelimuodoista aiheuttivat minkäänlaista viisarin värinää. Tästä viisastuneesta olen vannonut olematta hankkimatta enää yhtään season passia, mutta rikottavaksihan tuollaiset lupaukset ovat tehty...
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Lainaan itseäni eräästä vanhemmasta topikista:

"Höpisin tuolla Star Wars Battlefront -topikissa hiukan asiaan viitaten, mutta tarinoidaan mielummin tänne, niin ollaan edes osittain aiheessa. Höpisen nyt siis vain jostain Season pass -tilauksista, säästän Deus Ex -tyylisten kusetusten herättämän raivon myöhempään avautumiseen :D

En siis ollut asiaa aiemmin miettinyt sen enempää, mutta pääni meni vinoon, kun tajusin, että monet pelaajat ostavat Season Passeja ennakkoon. Pelin, etenkin jonkinlaisen jatko-osan, ostamisen ennakkoon voin vielä jotenkuten ymmärtää. En sitä nykyään enää itse tekisi, mutta kuitenkin. Pelaaja haluaa varmistaa pelaavansa sitä jo ensimmäisenä päivänä, ja luultavasti on jo ennakkotietojen (artikkelit, videot jne.) perusteella päättänyt, että pitää pelistä.
Ennen kuin joku sanoo että käyhän sama perustelu myös Season passiin, niin mielestäni ero on selkeä. Huomattavassa osassa Season Pass -ennakko-ostoista et tiedä tulevasta sisällöstä konkreettisesti mitään. Maksat kuitenkin konkreettista rahaa vain ja ainoastaan jostain lupauksesta kuukausien päässä odottavasta asiasta, etkä edes saa sisältöä kuin hetken aikaisemmin kuin he, jotka ovat odottaneet ja lataavat lisäsisällön siitä kuultuaan day one.

Miksi suhtaudun pelkästä lupauksesta maksamiseen näin intohimoisen ihmetellen? Pieni taustavaloitus auttaa ehkä avaamaan ajatusmaailmaani.
Olen pelannut videopelejä nyt hmmm 22-23 vuotta. Aikanaan aloittaessani melkein ainoa tapa saada peleistä ennakkotietoa oli virallinen Nintendo-lehti, ja jokainen voi ymmärtää ettei tämä ole ihan kaikista objektiivisin tietolähde pelien laadusta. Silti tätä lehteä tuli kahlattua ja pelejä ihmeteltyä ennen kuin menin ruinaamaan niitä vanhemmilta.
Seuraavana askeleena oli seurata peliuutisia ja -arvosteluja Super Power ja N64 -lehdistä. Näissä julkaisuissa pelit saivat jo kunnolla kritiikkiäkin, jos ne olivat sitä itseään. Samalla toki ala-asteiässä sai vääntää kavereiden kanssa pelien saamista arvosanoista, mutta tästä vitsailin jo enemmän arvostelu- ja arvosanatopikissa.
Pian oltiinkin sitten siinä vaiheessa, että netin kautta oli saatavissa ennakkotietoja, arvosteluja ja videokuvaa peleistä muutamalla klikkauksella enemmän kuin koskaan. Pääasiassa näihin aikoihin (jotka siis toki jatkuvat, mutta puhutaan 2000-luvun alkupuolesta) olen tilannut eniten pelejä ennakkoon, johtuen yksinkertaisesti siitä syystä, että tuolloin monet pelit saapuivat markkinoille ekaksi Jenkkeihin tai Aasiaan ja olin ehtinyt kuulemaan niistä tarpeeksi (ja melkein jokaisessa tapauksessa lukemaan arvostelun) ennen EU-julkaisupäivää.

Summasummarum: En ole koskaan maksanut pelistä ilman, että olen tietänyt edes jossain määrin sitä, mitä rahalla saa. Vuosikymmenten aikana tästä on tullut ilahduttavasti helpompaa, kun saatavissa olevan tiedon määrä on aivan käsittämättömästi eri tasolla kuin aikoinaan.
Ja tämän vuoksi mun onkin aivan mahdotonta ymmärtää, miksi kukaan haluaa palata vuoteen 1992, jolloin rahaa piti iskeä tiskiin suurin piirtein pelin takakannessa olevan mainostekstin perusteella. Koska mitään muutahan lupaus "kuukausien aikana tippuvasta lisäsisällöstä" ilman sen tarkempaa tarkennusta ei ole. Jokainen, joka kehtaa vakavalla naamalla itkeä saaneensa Arkham Knightin Season passilla käteen pelkkää skeidaa ei ansaitse sympatiaa vaan korvatillikan ja isällisen hymähdyksen."

Tähän jos lisää päälle sen, että Season Passin taakse ängetään jo peliin julkaisussa tarkoitettua materiaalia niin eipä sinänsä voi olla hyvää mieltä.

En kuitenkaan lähtökohtaisesti ihan kaikissa tapauksissa vastusta näitä, esim. Bioshock Infiniteen kehitettiin mielekästä irrallista maksua julkaisun jälkeen, sellaisesta maksan ihan mieluusti.
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Tuntuu välillä että antavat vain tekosyyn tekijöille julkaista peli nopeammin raakileena ja sitten loput pelistä voi ostaa myöhemmin, ja samalla hintakin pomppaa satasen tienoille. Ei tietenkään päde kaikkiin peleihin, ja osassa ne on hyvin tehty kuten edellä mainittu.

Maksan kyllä mieluusti lisäsisällöstä hyvään peliin, parhaana esimerkkinä Everquest 2 pc:llä, joka tuli aika hiton kalliiksi reilun kympin kk-maksun ja jokavuotisen 40€ lisärin myötä n. 8 vuoden aikana, mutta pelitunteihin verrattuna aika halpaa touhua.

Destinyn toivoin olevan vähän samaa luokkaa(ilman kk-maksua) mutta toisin kävi kuten tiedämme. Hyvä peli vaikka säröjäkin löytyy, mutta tämäkin peli meni tuohon mainitsemaani raakileena ulos-luokkaan, eikä sisältöä tule tarpeeksi usein/paljon. Nytkin näyttää sille että viime syyskuussa julkaistun lisärin pitäisi kestää seuraavaan syksyyn asti, vaikka pelattava loppui jo vuodenvaihteessa, ja osa luvatuista kamoista ei vieläkään ole pelissä. Eikä tulevasta sisällöstä ole kuulunut sanaakaan. Toivon parasta mutta pelkään pahinta.
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Ketju olikin pudonnut kauemmas, kuin osasin odottaa. No ei se mitään, nostellaan sitä ylös seuraavalla videolla! WatchMojo on koonnut videolistaksi kymmenen(10) huonointa tai härskeintä kausipassiviritelmää. Kovin suurta osaa lukijoista/katsojista ei varmaan lopputulos yllätä, eikä se fakta, että listalla on todella suuria AAA-nimikkeitä...

[video=youtube;kTkqYdudXBU]https://www.youtube.com/watch?v=kTkqYdudXBU[/video]
 
Vastaus: Kausipassit - siunaus vaiko kirous?

Katselin tuon myös itse illasta ja Battlefrontin sijoitus on aivan ansaittu, saapa nähdä millaset Han Solo kopiot saadaan Death Star lisärissä :D uudet sankarit ovat olleet todella laimeita sekä uusissa kentissä ja pelimuodoissa ei ole Trophyjen lisäksi mitään mielenkiintoa, sen olen kyllä lisäreistä hoksannut että DICE on lisäreiden aiheiksi hakenut mahdollisimman helppoja ja tuttuja miljöitä itse emo pelistä että säästyy aikaa ja vaivaa :( onneksi ei kuitenkaan tullut täyttä hintaa maksettua tästä season passista.
 
Ylös Bottom