Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Keskustelua konsolien suoratoistopalveluista (Netflix, Viaplay, Amazon, HBO, Disney+) sisältö, ongelmat

Tuntuu kyllä oudolta kun meilläkin on ollut Netflix varmaan kohta kymmenisen vuotta yhtä soittoa ja se on jaettu perheen kesken, ei ulkopuolisille tai kavereille vaan veljien kesken. Sitä varten maksettu helvetin kallista perhepakettia että meininki ois mahdollisimman rehti ja nyt yhtäkkiä meidän pitäisi kaikkien hommata omat tunnukset ja maksaa erikseen.

Näkisin että pitkässä juoksussa netflix on ainakin meidän perheen osalta tässä voittanut kun tilaus on ollut jatkuva vaikka on mukaan mahtuu useiden kk jaksoja että kukaan kolmesta käyttäjästä ei ole sitä vilkaissutkaan.
Vs. Jos vaihdetaan siihen että kaikki ottaa sen max. Kk kerrallaan tai sitten testiin jollain viikon ilmaistrialilla
 
Siis eikö Netflixin perhepaketti ole ihan heittämällä alle 20€/kk?
En halua kuulostaa liian hyväosaiselta (tiedän olevani), mutta onko tämä siis ”helvetin kallis” hinta? Toki kaikki on suhteellista, eli jos ei palvelua käytä niin silloinhan kaikki on käyttömäärään nähden kallista. Meillä Netflixin tuntihinta on sangen siedettävä tuollakin paketilla.
Myös ”mahdollisimman rehti” on hauskan suhteellista, kun kuitenkin on kierretty sääntöjä. Vai eikö siellä muka lue, että pitäisi asua samassa taloudessa :D? Luki muistaakseni ainakin silloin, kun minä veljeni kanssa tällä tavalla aikoinaan Netflixiä huijasin :cool:

Viaplayn suhteenhan oli vähät samat valitukset äskettäin, eli ihan kuin yritykset eivät aika hemmetin tarkkaan dataan perustuen tekisi näitä muutoksia. Kyllä he laskevat jäävänsä voitolle, vaikka muutama tähän mennessä tilausmaksunsa muiden kanssa jakanut tiputtaisikin palvelun pois.

En jaksaisi puolustaa jättikorporaatioita, mutta tämä maailma missä kaikki viihde/kulttuuri (eritoten musiikin osalta tämä sattuu sydämeeni enemmän) pitäis saada vähintään puoli-ilmaiseksi tuntuu jotenkin erikoiselta.
 
Nämä streamauspalvelut ovat ihan itse ajautuneet tähän tilanteeseen. On perhetiliä, on sovellusta jokaisessa mahdollisessa laitteessa ja on mahdollisuutta katsoa montaa ohjelmaa samaan aikaan. Jos käytännöt olisivat alusta asti olleet tiukemmat, niin ei tarvitsisi nyt kiristää köyttä, tai jos tarvitsisi, niin se ei tuntuisi kuluttajasta niin pahalta iskulta vasten kasvoja.

Tähän päälle tietysti se, että kilpailu streamauspalvelumarkkinoilla on kovaa, niin tottakai tällainen muutos nostaa karvat pystyyn. Omalla kohdalla jopa siinä tapauksessa vaikken tiliä perheen kanssa jakaisikaan. Sillä tässähän tehdään hankalammaksi myös omalla puhelimella/tabletilla elokuvien ja sarjojen katselu, kun pitää jotain väliaikaisia erikoisvaltuuksia pyydellä.

Tämä muuten oletettavasti blokkaa myös Netflixin käytön VPN:n yli, joten laajempi viihdetarjonta palvelun sisällä loppuu myös siihen.
 
Tuntuu kyllä oudolta kun meilläkin on ollut Netflix varmaan kohta kymmenisen vuotta yhtä soittoa ja se on jaettu perheen kesken, ei ulkopuolisille tai kavereille vaan veljien kesken. Sitä varten maksettu helvetin kallista perhepakettia että meininki ois mahdollisimman rehti ja nyt yhtäkkiä meidän pitäisi kaikkien hommata omat tunnukset ja maksaa erikseen.

Itsekin käyttänyt broidin tunnareita. Sillä on vissiin se paras paketti ja mä maksan sille 5.5e/kk joten olen saanut hyvän kuvanlaadun järkevään hintaan.
Ei se halvin 8e/kk myöskään mikään paha olisi, mutta ainakin aiemmin tuolla sai vain 480p laadun joka on silkkaa vittuilua.
Sitten jos otat paketin missä olisi 1080p kuva niin siihen sisältyy jo mahdollisuus katsoa ainakin kahdella laitteella samaanaikaan jolle mulla ei ole yksin asuvana mitään käyttöä, eli maksaisin ominaisuuksista mitä en halua.

Lisäksi kun pari päivää sitten kävin flixin sivuilla niin eihän sieltä tuntunut edes löytävän mitään kunnon infoa ja jos klikkaat "mitä netflix maksaa" niin tulee vaan se hintahaarukka, mutta ei sanaakaan kuvan laadusta ja ilmeisesti on pakko antaa sähköposti jos haluaa tarkempaa tietoa.
Toivottavasti olin vain sokea sillä muuten toi on niin paskaa designia ettei mitään rajaa.
 
Siis eikö Netflixin perhepaketti ole ihan heittämällä alle 20€/kk?
En halua kuulostaa liian hyväosaiselta (tiedän olevani), mutta onko tämä siis ”helvetin kallis” hinta? Toki kaikki on suhteellista, eli jos ei palvelua käytä niin silloinhan kaikki on käyttömäärään nähden kallista. Meillä Netflixin tuntihinta on sangen siedettävä tuollakin paketilla.
Myös ”mahdollisimman rehti” on hauskan suhteellista, kun kuitenkin on kierretty sääntöjä. Vai eikö siellä muka lue, että pitäisi asua samassa taloudessa :D? Luki muistaakseni ainakin silloin, kun minä veljeni kanssa tällä tavalla aikoinaan Netflixiä huijasin :cool:

Viaplayn suhteenhan oli vähät samat valitukset äskettäin, eli ihan kuin yritykset eivät aika hemmetin tarkkaan dataan perustuen tekisi näitä muutoksia. Kyllä he laskevat jäävänsä voitolle, vaikka muutama tähän mennessä tilausmaksunsa muiden kanssa jakanut tiputtaisikin palvelun pois.

En jaksaisi puolustaa jättikorporaatioita, mutta tämä maailma missä kaikki viihde/kulttuuri (eritoten musiikin osalta tämä sattuu sydämeeni enemmän) pitäis saada vähintään puoli-ilmaiseksi tuntuu jotenkin erikoiselta.
Itsekin koen olevani hyväosainen, mutta kyllä se 16€/kk ottaisi koville. Myös striimin 4k/HDR-laatu oli ainakin viime pätkätilauksen yhteydessä vielä sidottu tähän tilaustasoon, mikä on absurdia kilpailijoihin verrattuna. 4k/HDR on telkkareissa jo standardi halppishintaluokkaa myöten, joten ei sen pitäisi enää olla mikään maksullinen lisäpalvelu. Ja se alimman tilaustason 480p on tätä nykyä lähinnä huono vitsi.

Kilpailijoiden hinta on yleensä siinä 8-10 euron luokassa, eikä mitään keinotekoisia laaturajoituksia yleensä ole. HBO Maxista maksan tietysti edelleen sitä 4,49€/kk tarjoushintaa, eikä se tilaus varmasti katkea ennen kuin tulevat väistämättä tuon edun peruuttamaan. Muita videopalveluita meillä ei ole käytössä.

Netflixin kirous on sen menneisyydessä hetkellisesti saavuttama monopoliasema, jota käytettiin häikäilemättä hyväksi perusteettomiin hinnankorotuksiin ja tuon kuluttajille epäedullisen tilausmallin luomiseen. Vähän niin kuin tämä meidän kotimainen elokuvateatterimonopoli, joka on kyllä tappanut perusteellisesti kaiken kiinnostuksen leffoissa käymiseen. Nyt Netflix on puun ja kuoren välissä osakkeenomistajiensa suuntaan, koska kilpailu on räjähtänyt käsiin ja osoittanut, ettei Netflixin hinnoittelulle ole perusteita. Netflixiä ei nähdä enää minään premiumina muun kuin hintansa puolesta. Tällä hetkellä ratkaisuksi yritetään ilmeisesti hakea palveluvalikoiman laajentamista vastaamaan melkein tuplasti kalliimpaa kuukausimaksua, mutta tuskinpa esim. näistä Netflix-peleistä on tilanteen pelastajaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Jos käytännöt olisivat alusta asti olleet tiukemmat, niin ei tarvitsisi nyt kiristää köyttä, tai jos tarvitsisi, niin se ei tuntuisi kuluttajasta niin pahalta iskulta vasten kasvoja.

Tämä muuten oletettavasti blokkaa myös Netflixin käytön VPN:n yli, joten laajempi viihdetarjonta palvelun sisällä loppuu myös siihen.
#saavutetutedut
 
Siis eikö Netflixin perhepaketti ole ihan heittämällä alle 20€/kk?
En halua kuulostaa liian hyväosaiselta (tiedän olevani), mutta onko tämä siis ”helvetin kallis” hinta? Toki kaikki on suhteellista, eli jos ei palvelua käytä niin silloinhan kaikki on käyttömäärään nähden kallista. Meillä Netflixin tuntihinta on sangen siedettävä tuollakin paketilla.
Myös ”mahdollisimman rehti” on hauskan suhteellista, kun kuitenkin on kierretty sääntöjä. Vai eikö siellä muka lue, että pitäisi asua samassa taloudessa :D? Luki muistaakseni ainakin silloin, kun minä veljeni kanssa tällä tavalla aikoinaan Netflixiä huijasin :cool:

Viaplayn suhteenhan oli vähät samat valitukset äskettäin, eli ihan kuin yritykset eivät aika hemmetin tarkkaan dataan perustuen tekisi näitä muutoksia. Kyllä he laskevat jäävänsä voitolle, vaikka muutama tähän mennessä tilausmaksunsa muiden kanssa jakanut tiputtaisikin palvelun pois.

En jaksaisi puolustaa jättikorporaatioita, mutta tämä maailma missä kaikki viihde/kulttuuri (eritoten musiikin osalta tämä sattuu sydämeeni enemmän) pitäis saada vähintään puoli-ilmaiseksi tuntuu jotenkin erikoiselta.
Huoh, hyväosaisuudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa (egoboostauksen lisäksi).

Jep, oma Netflix on otettu silloin kun kaikki asuttiin saman katon alla, joten täytettiin kyllä ehdot ja siitä se on jäänytkin.

Silti pidän Netflixin 16e/kk helvetin kalliina jos se oikeuttaa vaan saman katon alla käyttämiseen vs. Disney+ n. 9e/kk jossa on mielestäni huomattavasti laadukkaampi tarjonta esim. Marvel leffojen julkaisut parin kk välein teattereista ja Star puolella klassikko sitcomit jne.

Itse näen täytenä hulluutena, että maksaisin perhepakettia sen takia että voin katsoa itse aikuisten ohjelmia ja maksaisin lisäksi siitä että päiväkoti ikäiset lapset haluaa katsoa Boobaa joskus.

Mutta selvästi en ole tässä asiassa jättikorporaatioiden kanssa samalla linjalla. Ja varmasti tulee irtisanottua oma tilaus jos tämä on se yhtiön linjaus joka tulee tälläisenä käytäntöön :)

Edit
#saavutetutedut
Hyvin kiteytetty, tämä nimenomaan :D
 
Viimeksi muokattu:
#saavutetutedut
Kyllä. Jos tällaiset edut ovat näin helposti käytettävissä, niin tottakai niitä tosi moni käyttää. Oli se sitten tilin jako perheen kesken tai toisen maan Netflix tarjonta VPN:n yli. Ja koska ne ovat olleet niin helposti käytettävissä, niin niiden poistaminen tuntuu paskalta kuluttajan kannalta. Tottakai. Nyt kun näitä juttuja sitten korjataan näin monen vuoden jälkeen, niin nimenomaan saavutetut edut menetetään. Palaan siis alkuperäiseen viestiini: "Jos käytännöt olisivat alusta asti olleet tiukemmat, niin ei tarvitsisi nyt kiristää köyttä, tai jos tarvitsisi, niin se ei tuntuisi kuluttajasta niin pahalta iskulta vasten kasvoja."

Selvennetään nyt sen verran, että mielestäni Netflix tekee tässä "oikein". Se on ihan ok pakottaa omia käyttäjäehtojaan. Ei se silti tarkoita, että kuluttajan kannalta se olisi kivaa. Tarjonnan laajuus ja kova kilpailu tarkoittaa myös sitä, että kuluttajan on todella helppo nostaa kytkintä.

P.S. En ole itse käyttänyt Netflixiä VPN:n yli pitkään aikaan, mutta tuli vaan mieleen, että varmaan tässä kohtaa sekin pistetään kunnolla säppiin.
 
Huoh, hyväosaisuudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa (egoboostauksen lisäksi).

Jep, oma Netflix on otettu silloin kun kaikki asuttiin saman katon alla, joten täytettiin kyllä ehdot ja siitä se on jäänytkin.

Silti pidän Netflixin 16e/kk helvetin kalliina jos se oikeuttaa vaan saman katon alla käyttämiseen vs. Disney+ n. 9e/kk jossa on mielestäni huomattavasti laadukkaampi tarjonta esim. Marvel leffojen julkaisut parin kk välein teattereista ja Star puolella klassikko sitcomit jne.

Itse näen täytenä hulluutena, että maksaisin perhepakettia sen takia että voin katsoa itse aikuisten ohjelmia ja maksaisin lisäksi siitä että päiväkoti ikäiset lapset haluaa katsoa Boobaa joskus.

Mutta selvästi en ole tässä asiassa jättikorporaatioiden kanssa samalla linjalla. Ja varmasti tulee irtisanottua oma tilaus jos tämä on se yhtiön linjaus joka tulee tälläisenä käytäntöön :)
Niin eli Netflix on kallis sinun makuusi tai toiseen kilpailijaan verrattuna, ymmärrettävää. Niinhän minä kirjoitinkin, että jos jotain käyttää vähän tai ei ollenkaan niin onhan sen hinta silloin korkea.
Itsekin pitäisin hulluutena maksaa palvelusta, mille ei ole juuri lainkaan käyttöä. Itselleni Disney+ olisi "helvetin kallis", koska sen tarjonta kiinnostaa helvetin vähän.

Aiemman viestin viimeisestä kappaleesta löytyy se ajatus, mihin kukaan ei ole täällä tarttunut. Kuluttaja on tällä hetkellä ihan uskomattomassa asemassa, kun jatkuvasti voi vaihtaa striimauspalvelusta toiseen ja kympillä (okei Netflixillä ilmeisesti 16 eurolla) saa ihan käsittämättömän määrän viihdettä näkyviin. Kymppi vielä musiikkistriimauspalveluun ja kahdellakympillä on musaa ja katsottavaa niin paljon, että eihän tällaisesta olisi tovi sitten voinut unelmoidakaan.

edit: Ja paras leffapalvelu eli Yle Areena ei maksa mitään :cool: Paitsi menee veroina :D
 
Yle areenahan se vasta helvetin kallis onkin kun sitä ei voi irtisanoa :D
 
Huoh, hyväosaisuudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa (egoboostauksen lisäksi).

Jep, oma Netflix on otettu silloin kun kaikki asuttiin saman katon alla, joten täytettiin kyllä ehdot ja siitä se on jäänytkin.

Silti pidän Netflixin 16e/kk helvetin kalliina jos se oikeuttaa vaan saman katon alla käyttämiseen vs. Disney+ n. 9e/kk jossa on mielestäni huomattavasti laadukkaampi tarjonta esim. Marvel leffojen julkaisut parin kk välein teattereista ja Star puolella klassikko sitcomit jne.

Itse näen täytenä hulluutena, että maksaisin perhepakettia sen takia että voin katsoa itse aikuisten ohjelmia ja maksaisin lisäksi siitä että päiväkoti ikäiset lapset haluaa katsoa Boobaa joskus.

Mutta selvästi en ole tässä asiassa jättikorporaatioiden kanssa samalla linjalla. Ja varmasti tulee irtisanottua oma tilaus jos tämä on se yhtiön linjaus joka tulee tälläisenä käytäntöön :)

Ihan sama tilanne meillä ja jatkuva tilaus ollut joku 10 vuotta. Siihen HBO Max tarjoukseen tuli myös tartuttua, välillä voi senkin kanssa mennä kuukausi, ettei laita edes päälle. Mutta hinta on niin kohtuullinen (4.49 €/KK) että ihansama.

Samahan se Netflixin kanssakin välillä on ollut, että voi tulla pitkiäkin jaksoja ettei mene päälle ensinkään. Mutta ohkosella omalla käytölläkin korkeahko hinta on tuntunut siltikin reilulta ja pystynyt perustelemaan tilauksen: Joku perheestä kuitenkin repinyt siitä hupia rahalle vastineeksi. Jos tilanne muuttuu suunnitellun kaltaiseksi, siinä tapauksessa en enää pysty perustelemaan itselleni tilausta ja se terminoidaan.
 
Viimeksi muokattu:
Onhan hinnat muuttuneet valtavasti sitten alkuaikojen, ja tuntuu että porukka siirtyy taas laittomuuksien pariin.

Itsekin maksan HBO Maxista, Primesta ja SkyShowtimesta tarjoushintaa, enkä raaski perua kun sitten kuukausimaksu nousisi. Netflixin 18€/kk on aika paljon, mutta nyt myös Viaplay rajoittaa Valioliiga-pelien striimaamisen yhteen laitteeseen per matsi. Sen 40€/kk on jo niin suolainen että pitää jo miettiä vaihtoehtoja. Sitten päälle vielä Spotifyn perhetili ja Disney+ ja AppleTV (josta on tosin saanut 3v ilmaispätkiä sieltä täältä), niin johan alkaa olla lasku per kuukausi :(
 
Onhan hinnat muuttuneet valtavasti sitten alkuaikojen, ja tuntuu että porukka siirtyy taas laittomuuksien pariin.
Onko näin? Siis inflaatiot ja muut huomioon ottaen, onko kuluttaja selvästi huonommassa asemassa nykyään? Tai onko Valioliigaa tai vaikkapa formuloita nähnyt aikoinaan paljon halvemmalla ja paremmin kuin nyt?
En väitä etteikö tämä voisi pitää paikkaansa ja pakko kai se on uskoa, jos joku kokeneempi näin kertoo olevan.

Kalliiksihan tuo todella monen striimauspalvelun tilaaminen varmasti tulee. Toisaalta herää vähän sellainen filosofinen kysymys, että mikä on oikea kuukausihinta melkein kaikesta maailman viihteestä, koska +4:llä striimauspalvelulla luulis olevan sen verran nähtävää, ettei yksi perhekään voi kaikkea nähdä :D

Muistaako kukaan, kun HBO:n tilauspalvelu tuli Suomeen ja sitä sai tilattua vain "näppärästi" vuoden kerrallaan :cool:
 
Onko näin? Siis inflaatiot ja muut huomioon ottaen, onko kuluttaja selvästi huonommassa asemassa nykyään? Tai onko Valioliigaa tai vaikkapa formuloita nähnyt aikoinaan paljon halvemmalla ja paremmin kuin nyt?
En sano että kuluttaja olisi huonommassa jamassa, mutta onhan kaikkien palveluiden hinnat nousseet vuosi vuodelta. Ja tosiaan moni on katsonut yhteistunnuksilla ja nyt kun niiden käyttöä aletaan rajoittamaan, niin varmasti monella tulee hintakatto vastaan.

Parempi tilannehan nyt on tosiaan saatavuuden kanssa kuin koskaan aiemmin. Melkein kaikki leffat/sarjat nähtävissä Suomessa laillisesti ja yllättävän nopeasti.
 
Itse en ole koskaan käyttänyt mitään vpn: himmeleitä, enkä tule käyttämäänkään. Vastikään otin ensimmäisen elokuva/sarja/mikälie palvelunkin käyttöön, koska ilmaiseksi hieroivat sitä naamaani riittävän kauan. Kyseessä Telian kytkynä 3kk cmorea. Menee välittömästi canceliin kunhan olemme saaaneet Yellowstonen katsottua. Sekin aivan naurettava 'joka jakso sitä ja samaa' sarja. Kaiketi viimeisin kausi jopa jossain muualla.
 
Menee välittömästi canceliin kunhan olemme saaaneet Yellowstonen katsottua.
Sellainen vinkki, että jos haluaa käyttää vain sen tajouskauden, palvelu kannattaa peruuttaa heti sen jälkeen, kun on ottanut sen käyttöön. Silloin se ei unohdu vahingossa jatkumaan normihinnalla. Toki jos on pitempi tarjouskausi, voi olla, että peruutus kannattaa tehdä vasta viimeisen kuukauden alussa.
 
Nämä streamauspalvelut ovat ihan itse ajautuneet tähän tilanteeseen. On perhetiliä, on sovellusta jokaisessa mahdollisessa laitteessa ja on mahdollisuutta katsoa montaa ohjelmaa samaan aikaan. Jos käytännöt olisivat alusta asti olleet tiukemmat, niin ei tarvitsisi nyt kiristää köyttä, tai jos tarvitsisi, niin se ei tuntuisi kuluttajasta niin pahalta iskulta vasten kasvoja.
Toisaalta, tunnusten jakaminen on ollut aina kiellettyä. Ehtoja ei siis ole juurikaan muutettu, mutta tällä halutaan estää vaan ihan oikeaa väärinkäyttöä (jota oikeasti tapahtuu todella paljon). Eli Netflix-tunnuksia jaellaan yhteisöissä lähes tuntemattomien käyttäjien kesken, jopa myydään.

Tätä voisi jossain määrin verrata Playstation-peleihin, joita aikoinaan jaeltiin jakamalla ihan omia psn-tunnuksia ja salasanoja keskustelufoorumeilla.
 
Ylös Bottom