Ketutuskeskustelu

MrBeach

Well-Known Member
Tämän takia itsellä ollu passi kautta aikojen ja sen kun muistaa pitää voimassa eikä päästä vanhenemaan, niin mitään ongelmaa ei ole koskaan ollut. Nykyään tuo tosiaan on jo paljon vaikeampaa kuin omassa nuoruudessa.
Eikä se vanheneminenkaan haittaa ellei mene vuodella yli...
 

jpvir

Active Member
Ainoastaan silloin, jos haluaa lähteä maanpakoon. :D
Juurikin näin piti muuttaa noin kolme kuukautta sitten Ruotsiin ja pelkästään henkkarien saamiseen meni yli 2kk. Edelliset oli menny vanhaks 19v sitten. Nyt tuli lisäks viel nää tiukemmat korona sählingit et joutuu vissiin jokatapauksessa porojen seassa juoksee rajan yli. Omaa tyhmyyttä taas, olis pitäny papereitta mennä rajan yli ja konsulaatista sit hakee paperit.
 
Viimeksi muokattu:

Omenanraato

Well-Known Member
En tiiä, tän masennuksen kanssa täs nyt monta vuotta menty (tapaturman seurauksena lähinnä makaan sängyssä/sohvalla enkä juuri voi liikkua, jonka seurauksena iskeny masennus).

Jotain mielekästä aina kuitenkin onnistunu tekee ja saan sysättyä ne huonot fiilikset taustalle..ainakin päivän ajaksi. Yleensä iskee pahimmin iltaisin kun muu perhe nukahtaa.
Välillä on muutaman päivän, ehkä viikon ajanjaksoja kun mikään ei maistu päivälläkään.

Mutta nyt on ollu 2-3kk jo kokoajan huono fiilis. Tai ku ei oo oikee fiilistä ollenkaan. Mikään ei tunnu miltään, kaikki on vaan tasapaksua ja ne asiat mitä ennen voinu tehdä. Eli kattoa tv:stä leffoja/sarjoja, tai pelata. Eli se mistä 95% päivistä on koostunut..ei kiinnosta yhtään. Tuntuu ihan pakkopullalta.

Vuosia kävi kotona 1-2 kertaa kuussa psyk. sairaanhoitaja juttelemassa, mutta sitten niillä kiristettiin kukkaronnyörejä ja käynnit lopetettiin ja mun asiakkuus katkaistiin.
Sinällään kai vielä on positiivista se, että vaikka mikään ei tunnu miltään, niin koen suunnatonta vitutusta siitä ettei mikään tunnu miltään. Eli tunnen kuitenkin jotain.

Nyt on vaan ajautunut siihen pisteeseen ettei ruoka maistu. Aikaisemmin iltaisin pahaan oloon halusi kokoajan syödä jotain..jotenkin turruttaa sen siihen. Mut nyt tänäänkään en ole syönyt mitään, vaikka lapsillekin lämmittelin ruokaa. Ei ole ollut edes nälkä.
Lisäksi tässä olotilan pahentuessa parin kuukauden sisällä olen alkanut nukkumaan aamulla 2-3h pidempään, enkä silti jaksa päivää läpi ilman päiväunia joitaen ole eläessäni oikeastaan nukkunut. Varsinkaan päivittäin.

Jotenkin tuntuu et oon vaan muille taakka ja rajoitan niiden elämää, mutta samalla koen olevani omassa kodissa vankilassa. Ja kun parempaa ei ole näköpiirissä. Pari kuukautta ja 36v mittarissa. Tätä samaa esim 30-50v vielä? Ei tuu mitää…ainakaantällä mielialalla.

Oma isovelipuoli tappanut itsenä kun olin pieni, joten en mä sitä vois koskaan lapsilleni tehdä, mutta kyllä käytännössä joka ilta silti mietin ja pohdin sitä ”olotilaa” että tää kaikki ois ohi.
Aikaisemmin oon tienny et noh, aamulla on ok fiilis ja tää on vaan tää ilta. Mutta nyt ollu niin pitkään tää synkkä ilta 24/7, että en tiedä enää miten pääsen tästä pois.
Vaimo varmasti haluais auttaa jos tietäis miten, mutta kun yritän puhua sille aiheesta, se kyllä vastaa mut aina mulle jää olo ettei se kuuntele. Toisaalta kyllä…luulen et sanoo tai tekee mitä vain ni mulle jää toi olo.

Ahdistaa myös se, että kaikesta huolimatta mulla on asiat hyvin, jopa loistavasti. Eikä mua masenna sinällään tää ”vankina” olo. Tai no se se oikea syy lienee tuolla alitajunnassa, mutta tässä tietoisessa aivotyöskentelyssä en pysty sanomaan yhtä ainutta asiaa mikä ottaa päähän tai ahdistaa tai harmittaa siinä määrin, että tää olo ois perusteltu. Ja se lisää vitutusta tätä oloa kohtaan kun ei tiedä miksi kokee näitä fiiliksiä tai siis fiiliksettömyyttä.

Jotenki vaan tuntuu et kaikki mitä oon elämässä tehnyt ja mitä päivittäin teen, on tän tyhjyyden tunteen siirtämistä eteenpäin ja hautaamista jonnekin sisälle.

Kamala tunne, kun elämällä ei ole suuntaa…paitsi samaa äärettömän ahdasta tunnelia pitkin pimeyteen..
 

jpvir

Active Member
Tiedän tunteen. Tai no itse pääsen sentään liikkumaan mutta kun ei ole mitään paikkaa minne mennä, eikä ainakaan rahaa mennä minnekkään vaikka haluais. Työt loppu selän takia ja 6v maannu perse homeessa pleikkaria pelatessa, 4v sitten päätin et nyt riittää vetäsin 200 pilleriä litran viinaa ja jäähyväis viestit psn:nään ja watsappiin. No eipä menny putkeen sekään, 3pv:n päästä heräsin siihen kun muutama sukulainen ravisteli mua kuivuneesta oksennuslammikosta ja miettivät ääneen mitäs tehdään jos se on kuollut. Väkinäisen keskustelun jälkeen tultiin siihen lopputulokseen et pitäis nähdä useammin, no eipä olla nähty kuin pikaisesti ennen jouluja. Vituttaa välil kuin pientä oravaa istua yksin neljän seinän sisällä, mutta minkäs teet masennus on niin mahtava et ympärillä olevatkin masentuu ja lähtee karkuun. Jopa te-toimiston yli-innokas parikymppinen uraohjaaja masentu 4v sitten muutaman puhelun jälkeen niin paljon että soitti mulle ottaneensa loparit ja siirtää mut jollekin muulle joka ei ole edes uskaltanu soittaa mulle.

Sain tossa itteni aika hyvään kuosiin kun raahasin itseni väkisin paikalliseen pubiin ja aloin keskustelemaan uusien ihmisten kanssa, mut tuli ongelmia kun ei ole rahaa istua siellä ja sit jäi syöminen kokonaan väliin. Lisäks tuli tää saatanan korona niin rajoitusten takia ketään ei enää käy missään.

Kotona istuminen ei tee kyllä kenellekkään hyvää, eikä esim. äänichatis keskustelu korvaa sitä naamatusten oloa millään tavoin. Vaikka sekin on kyllä parempi vaihtoehto kuin pelkästään sukulaisille juttelu, saa välillä jotain uusiakin puheenaiheita ja välillä huomata ettet ole ainut jolla pääkoppaa sillointällöin kiristää.

 
Viimeksi muokattu:
P

Poistettu jäsen 37867

Guest
Sen verran vakavien asioiden äärellä ollaan, etten edes yritä kirjoittaa että "tiedän mitä tarkoitatte", vaikka aika paljon kosketuspintaa aiheeseen on. Sen verran voin kyllä suositella, että kynsin hampain pidätte kiinni arjen ja päivien hyödyllisistä rakenteista; säännöllinen ruokailu, unirytmi, henkilökohtainen ja kodin puhtaus. Siihen päälle sen verran liikuntaa mitä mitä omassa tilanteessaan voi ylipäätään tehdä. Jos noita rutiineja saisi ylläpidettyä edes väkisin, on ne syvemmät kuopat masennuksessakin huomattavasti matalampia kuin ilman niitä. Monella ne päivän rutiinit tulee työn, opiskelun tai harrastuksen kautta. Jos niitä ei ole, rutiineja ja syitä aamulla heräämiseen voi kyllä keksiäkin. Itselläni se syy herätä on niinkin arkinen kuin kahvikupillinen. En edes erityisemmin pidä kahvin mausta, mutta on se hyvä aamurutiini/syy herätä tiettyyn aikaan aamulla.

Nyt kun pelaamisen foorumilla ollaan, niin pelaaminen on tietyllä tapaa aika huonokin harrastus. Mitä aivokemiaan tulee, niin pelaaminen antaa palkintoa jatkuvasti ja toistuvalla syötöllä. Harva asia oikeassa elämässä toimii niin. Silmäkulmassa ei näy trophya tai korvassa kilahda iloisesti, jos saa luettua kirjan loppuun tai tehtyä maittavan aterian. Ne merkitykselliset kokemukset pitää löytää sieltä ihan eri keskittymisellä ja vaivalla. Ei se tietysti sitä tosiasiaa poista, että parhaimmillaan pelaaminen on aika helvetin kiva harrastus. Dopamiinikoukkuna se vain joskus saa unohtamaan ne kaikki muut elämän merkitykselliset asiat.

Mitä tulee ihmisten reaktioihin ja/tai kaikkoamiseen, niin oman kokemukseni mukaan usein on kyse siitä, ettei näillä ihmisillä ole ymmärrystä tai taitoa kohdata masennuksen kaltaisia asioita, vaikka se yksinkertaisin tapa voisi olla kysyä edes kuulumisia silloin tällöin. Pelätään, että niillä kannustaviksi tarkoitetuilla sanoilla on tilannettava pahentava vaikutus, joten mieluummin ollaan hiljaa ja toivotaan, että se apu tulee jostain muualta. Välittämisen puutteesta ei siis välttämättä ole kyse, vaikka ymmärrän miksi se siltä voi tuntua.

Useimmilla paikkakunnilla on jotakin ilmaista toimintaa mielenterveystyön, vapaaehtoistoiminnan tai muun yhteisöllisen toiminnan suunnalta. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tarjontaan, mikäli sieltä jotain mielenkiintoista löytyisi. Joskus se yhteisöön kuuluminen voi olla jo niin merkityksellinen kokemus, että se kantaa eteenpäin. Muutenkin on hyödyllistä kartoittaa hieman sitä omaa ympäristöä, että mitä siellä on tarjolla. Siihenkin on usein apuvoimia saatavilla.

Ehkä se tärkein sanoma mitä tässä yritän teille välittää on: Voimia ukot kamppailuun, kyllä te sen vielä voitatte! Ja siitäkin syystä odotan teidän kirjoittavan tälle foorumille vielä jatkossakin.
 

karpaasi

Well-Known Member
Sen verran vakavien asioiden äärellä ollaan, etten edes yritä kirjoittaa että "tiedän mitä tarkoitatte", vaikka aika paljon kosketuspintaa aiheeseen on. Sen verran voin kyllä suositella, että kynsin hampain pidätte kiinni arjen ja päivien hyödyllisistä rakenteista; säännöllinen ruokailu, unirytmi, henkilökohtainen ja kodin puhtaus. Siihen päälle sen verran liikuntaa mitä mitä omassa tilanteessaan voi ylipäätään tehdä. Jos noita rutiineja saisi ylläpidettyä edes väkisin, on ne syvemmät kuopat masennuksessakin huomattavasti matalampia kuin ilman niitä. Monella ne päivän rutiinit tulee työn, opiskelun tai harrastuksen kautta. Jos niitä ei ole, rutiineja ja syitä aamulla heräämiseen voi kyllä keksiäkin. Itselläni se syy herätä on niinkin arkinen kuin kahvikupillinen. En edes erityisemmin pidä kahvin mausta, mutta on se hyvä aamurutiini/syy herätä tiettyyn aikaan aamulla.

Nyt kun pelaamisen foorumilla ollaan, niin pelaaminen on tietyllä tapaa aika huonokin harrastus. Mitä aivokemiaan tulee, niin pelaaminen antaa palkintoa jatkuvasti ja toistuvalla syötöllä. Harva asia oikeassa elämässä toimii niin. Silmäkulmassa ei näy trophya tai korvassa kilahda iloisesti, jos saa luettua kirjan loppuun tai tehtyä maittavan aterian. Ne merkitykselliset kokemukset pitää löytää sieltä ihan eri keskittymisellä ja vaivalla. Ei se tietysti sitä tosiasiaa poista, että parhaimmillaan pelaaminen on aika helvetin kiva harrastus. Dopamiinikoukkuna se vain joskus saa unohtamaan ne kaikki muut elämän merkitykselliset asiat.

Mitä tulee ihmisten reaktioihin ja/tai kaikkoamiseen, niin oman kokemukseni mukaan usein on kyse siitä, ettei näillä ihmisillä ole ymmärrystä tai taitoa kohdata masennuksen kaltaisia asioita, vaikka se yksinkertaisin tapa voisi olla kysyä edes kuulumisia silloin tällöin. Pelätään, että niillä kannustaviksi tarkoitetuilla sanoilla on tilannettava pahentava vaikutus, joten mieluummin ollaan hiljaa ja toivotaan, että se apu tulee jostain muualta. Välittämisen puutteesta ei siis välttämättä ole kyse, vaikka ymmärrän miksi se siltä voi tuntua.

Useimmilla paikkakunnilla on jotakin ilmaista toimintaa mielenterveystyön, vapaaehtoistoiminnan tai muun yhteisöllisen toiminnan suunnalta. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tarjontaan, mikäli sieltä jotain mielenkiintoista löytyisi. Joskus se yhteisöön kuuluminen voi olla jo niin merkityksellinen kokemus, että se kantaa eteenpäin. Muutenkin on hyödyllistä kartoittaa hieman sitä omaa ympäristöä, että mitä siellä on tarjolla. Siihenkin on usein apuvoimia saatavilla.

Ehkä se tärkein sanoma mitä tässä yritän teille välittää on: Voimia ukot kamppailuun, kyllä te sen vielä voitatte! Ja siitäkin syystä odotan teidän kirjoittavan tälle foorumille vielä jatkossakin.
Peukut tälle. 12 vuotta sitten olin valmis heittämään pyyhkeen kehään sairauden vuoksi, jota lekurit yrittivät parantaa pillereillä 3 vuoden ajan. Elämässä ei ollut enää yksinkertaisesti mitään iloa ja olin 24-vuotias. Aloin itse tutkimaan asiaa sitten ja löysin vuoden jälkeen parannuskeinoja. Vielä tänäkin päivänä sairaus nostelee päätetään silloin tällöin, mutta järjestelmällinen päivärytmi auttaa pitämään pään oikealla tolalla ja kaikki liikunta ja ulkoilu ovat omiaan myös auttamaan.
 

Doctor Pepper

Well-Known Member
Elämän lipuminen ohi ja mielekkyyden puute on aika mielenkiintoinen ilmiö. Toisaalta on ihan turhaa velloa paskoissa fiiliksissä, koska saman asian voi tehdä ilman sitä angstausta, mutta on tosi vaikeaa päästä eroon sellaisesta kierteestä, joka johtaa synkkiin ajatuksiin ja elämän kokemiseen turhana. Oikeastaan se on usein ihan perusteltua, että elämä tuntuu kurjalta eikä ole tyytyväinen tilanteeseen. Elämällä ei ole mitään erityistä tarkoitusta tai tavoitetta. Motivaatio ja mielekkyys on lähes kokonaan oman pään sisäistä ja sillekään ei välttämättä voi mitään, että masentaa, koska me emme voi kovin hyvin hallita sitä, millaisia tunteita ja ajatuksia mieleen tulee. Läheiset ihmiset, joista välittää, ovat todella tärkeä osa sitä, että jaksaa pysytellä järjissään ja toimintakykyisenä.

Tilannetta ei voi ratkaista sillä tavalla, että miettii tilanteen mahdottomuutta ja vaikeutta. Elämän tarkoituksen miettimisen voi säästää niihin hetkiin, kun on kaikki hyvin ja silloin se ei välttämättä edes kiinnosta kovin paljoa. Aika moni selviää elämästä miettimättä liikaa sitä, mihin on menossa ja miksi. Pienillä asioilla voi saada sellaisen muutoksen aikaan, joka johtaa parempaan tilanteeseen. Ehkä ei kannata tehdä niitä asioita, jotka eivät enää tuo mitään iloa ja keskittyä johonkin ihan muuhun. Jos elämä näyttää loputtomalta kärsimykseltä ja kurjuudelta, ehkä sitten ei kannata tehdä asioita enää samalla tavalla kuin on toiminut siihen asti. Pääasia on, että yrittää keskittyä pieniin asioihin ja yrittää muuttaa sellaisia asioita, joiden muuttamiseen on jaksamista. Tekee jotain sellaista, josta saa edes pientä iloa tai hyötyä ja jos ei keksi mitään, kokeilee vaikka satunnaisesti tehdä eri asioita. Uusien asioiden tekeminen ja opettelu voi auttaa, vaikka se ei suoranaisesti ratkaisisi mitään ongelmia. Kukaan ei jaksa muuttaa kaikkea kerralla eikä se ole edes tarpeellista.
 

Omenanraato

Well-Known Member
Normaali tilanteessa toki noin. Voit vaihtaa vaikka vaan työpaikkaa. Opetella uus harrastus mitä vaan,
Mutta siinä vaiheessa kun sun päivä on makoilua joko sohvalla, tai sängyssä ja kroppa siinä kunnossa ettei esim käsillä voi tehdä kauheasti yhtään mitään. Se elämä on hyvin pitkälti tv/monitori/kännykkä/tabletti ruudun päässä. Ja siinä vaiheessa kun et halua niitä ruutuja enää katsoa ollenkaan ja et voi täyttää ees ristisanoja kun kynää et pysty käyttämään, niin ei siin aivan kauheasti keksi mikä se pieni muutos elämään on mistä saisi jotain motivaatiota.
 

MrBeach

Well-Known Member
Normaali tilanteessa toki noin. Voit vaihtaa vaikka vaan työpaikkaa. Opetella uus harrastus mitä vaan,
Mutta siinä vaiheessa kun sun päivä on makoilua joko sohvalla, tai sängyssä ja kroppa siinä kunnossa ettei esim käsillä voi tehdä kauheasti yhtään mitään. Se elämä on hyvin pitkälti tv/monitori/kännykkä/tabletti ruudun päässä. Ja siinä vaiheessa kun et halua niitä ruutuja enää katsoa ollenkaan ja et voi täyttää ees ristisanoja kun kynää et pysty käyttämään, niin ei siin aivan kauheasti keksi mikä se pieni muutos elämään on mistä saisi jotain motivaatiota.
Pelkkä 1/2 - 1 tunnin ulkoilu aluksi antaa hyvin puhtia vaikka olis ihan vaan lähellä.
Aina parempi jos vaikka jaksaa metsään mennä kävelemään.
Sitä voi sit kasvattaa omien tuntemusten mukaan.
 

Doctor Pepper

Well-Known Member
Oletko kokeillut kuunnella äänikirjoja? Se voi olla ihan rentouttavaa jatkuvan näytön tuijottamisen sijaan. Kuuntelen usein monia kymmeniä tunteja kestäviä äänikirjoja ja kun siihen kuunteluun pääsen sisälle, voin keskittyä siihen ilman mitään oheistoimintaa. Minulla ei tosin ole mitään liikuntarajoitteita, mutta kärsin usein pahoista nukkumiseen liittyvistä ongelmista ja siksi joudun kuluttamaan tuntikaupalla aikaa sängyssä tyhjän panttina. Jos kuuntelee kuukausitolkulla jotain kirjaa tai kirjasarjaa, siihen uppoutuu ihan eri tavalla.
 

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Oletko kokeillut kuunnella äänikirjoja? Se voi olla ihan rentouttavaa jatkuvan näytön tuijottamisen sijaan. Kuuntelen usein monia kymmeniä tunteja kestäviä äänikirjoja ja kun siihen kuunteluun pääsen sisälle, voin keskittyä siihen ilman mitään oheistoimintaa. Minulla ei tosin ole mitään liikuntarajoitteita, mutta kärsin usein pahoista nukkumiseen liittyvistä ongelmista ja siksi joudun kuluttamaan tuntikaupalla aikaa sängyssä tyhjän panttina. Jos kuuntelee kuukausitolkulla jotain kirjaa tai kirjasarjaa, siihen uppoutuu ihan eri tavalla.
Vaimo tekee tätä ihan samaa. Hänen on välillä tosi vaikea saada unta, eikä tietysti halua silloin tuijottaa puhelimen näyttöä, joten kuuntelee äänikirjoja. Kuulemma todella rentouttavaa.

Ei tällä tietenkään @Omenanraato :n tai @jpvir :n mielialaa täysin paranneta, mutta ehkä sillä saisi muuta ajateltavaa.

Jaksamista molemmille. Älkää epäröikö pyytää ammattiapua jos ja kun se vaan on mahdollista.
 

karpaasi

Well-Known Member
Vaimo tekee tätä ihan samaa. Hänen on välillä tosi vaikea saada unta, eikä tietysti halua silloin tuijottaa puhelimen näyttöä, joten kuuntelee äänikirjoja. Kuulemma todella rentouttavaa.

Ei tällä tietenkään @Omenanraato :n tai @jpvir :n mielialaa täysin paranneta, mutta ehkä sillä saisi muuta ajateltavaa.

Jaksamista molemmille. Älkää epäröikö pyytää ammattiapua jos ja kun se vaan on mahdollista.
Täältä peukkua myös tälle. En usein pysty nukkumaan kun aivot käyvät ylikierroksilla pitkien työpäivien jälkeen. Podcastin kuuntelu on se viimeinen pelastaja.

@Omenanraato, ei mitään hajua, että millaisista vaivoista ja kivuista kärsit, mutta pari ehdotusta:

- Koita löytää laji, johon kykenisit. Esim. uiminen tai vaikka kuntopyörällä ajo hiljakseen kotoisalla?
-Koeta hallita kipua mindfulness-harjoitusten tai meditoinnin kautta. Oma sairauteni aiheutti kipua ja fyysistä pahoinvointia 24/7 ja opin mindfulnessin avulla hallitsemaan kiputiloja paremmin ja rentoutumaan. Tästä on nyt yli 10 v aikaa, mutta hengityksen hallintaa käytän edelleen melkein viikoittain ja silloin aikoja sitten saavutin tason, jossa pystyin nukahtamaan kuuntelemalla jokaista ympärilläni tapahtuvaa ääntä. Tämän avulla pystyin myös hillitsemään masennustani.
 

Omenanraato

Well-Known Member
Äänikirjoja aikanaan kuuntelin paljon aamuisin/iltaisin autossa työmatkalla.
Mutta ihan ketjun aiheeseen liittyen voin avautua tästäkin.
Äänikirjat on ihan punainen vaate nykyisin. Menin kolmisen vuotta sitten ostamaan vaimolle vastamelukuulokkeet. Ihan kunnon kuppimalliset. Ei innostunu niistä ja oli tosi satunnaisella käytöllä, kunnes noin 1,5v sitten se hurahti äänikirjoihin.

90% kotona olostaan kuulokkeet päässä kuuntelee äänikirjojaan, eikä kuule tuon taivaallista ku sille puhutaan.
sit ku mä ja lapset ei vastata johonki ni ollaan vihaisia ku ei kuulla mitää. :D
Mulla ja lapsilla menny hyvin hermo äänikirjoihin ihan jo sanan muodossa. :D

Mut noin vakavissaan. Oon vuoden sisällä kuunnellu Ville Haapasalon kirjat. Ne kiinnostaa aiheena niin paljon. Mutta kun kaikki kiinnostava olikin sit siinä. Useampia yrittänyt alottaa, mut ei tällänen adhd saa keskityttyä niin hyvin, että jos ei ekan 5min aikana koukutu tai aihe kiinnosta tarpeeksi ni siitä tule mitään. Kaiken lisäksi mulla on noin kaksi lukijaa jotka kuulostaa hyvälyä. Moni kiinnostava äänikirja on jäänyt kesken lukijan vuoksi. Joko liian monotoninen, muuten ärsyttävä, tai painottelee ihme osia sanoista joka vie mun keskittymisen siihen jne.

@karpaasi Uinti on yksi mitä pystyn ”ihan ok” tekemään. Kävinkin 1-2 kertaa viikossa uimassa vielä pari vuotta sitten, mutta paikallinen uimahalli suljettiin ja se jäi sit siihen. Itsellä autossa olo tekee todella kipeää (ja itse en siis voi ajaa edes) ja seuraavaksi lähin on 50km päässä. Sen matkan jälkeen en ole enää uinti kunnossa.
Tuossakin vielä se et tarvitsen apua puleutumisessa en näiden vuosienkaan jälkeen jotenkin ”kehtaa” ottaa sitä apua avustajalta, vain vaimolta. Se taas ei onnistu uimahallin pukkareissa eikä siksi et vaimo vihaa uintia. :D

Istumaan en pysty laisinkaan. (Tääki aihe mistä tekis mieli huutaa isosti. Edes sairaaloissa ei ymmärretä et on ihmisiä jotka ei voi olla pyörätuolissa, ei voi seistä kauaa, eikä voi istua..yksittäis penkit odotusauloissa. Ei sänkyjä, ei edes sohvaa. Sama pätee tosi monelle erikoislääkärille, saati psykiatrit jne)

Joten kuntopyörä jne on poissuljettu. Minähän ostin tuon biljardipöydän olkkariin juuri siksi, että liikun edes vähän. Edes se yksi 5-10min peli ja sit huili sohvalla. Ei vaan sitäkään tässä mielialassa yksin jaksa ollenkaan. Kaksi pelikaveria on ja niiden kanssa elämä on ihan silkkaa juhlaa kun käynäy pelaamassa. Mutta se on kokonaisuudessa pieni kärpäsen kakka, kun muun ajan on tän olon kanssa.

ja tosiaan ku tää masennus on ollu nyt jo 5-6v ni ei se oo sillee mitenkää ”ongelma”. Vaan just tää miten nyt on ilman selkeää syytä vajonnut olotila näin pitkäksi aikaa näin alas.
Ne hetket ku kaverit käy vaikka pelaa bilistä on todella todella mukavia. Ja kun ovi sulkeutuu niiden perässä ni se tyhjyys tulee välittömästi. Vaikka keskellä päivää. Kun ennen se oli vain yksin hereillä ollessa näin yöllä.

En sit tiedä oonko nyt alitajuntaisesti alkanut pelkäämään sitä, että lapset on niin isoja et kohta ne muuttaa pois kotoa ja sitä ennen tulee vaihe kun ne ei muuten vaan ole kotona vaan jossain kylillä kaiket päivät. Ja kun se tapahtuu, oonki vaimon kanssa kaksin. Sillon sille viimeistään valkenee et ton luuserin kanssa elämä on nyt ivaloa ja karpin katsomista suoratoistosta. Ei päästä mihinkään, ei voida tehdä mitään, joudun auttamaan tota kaikessa…parempi lähtee memee..

Se on ainut edes etäisesti sellainen syy mitä olen jokusen kerran tässä miettinyt, että voiko se vetää nyt jo mielen noin matalaksi?
 

veltsu73

Active Member
Äänikirjoja aikanaan kuuntelin paljon aamuisin/iltaisin autossa työmatkalla.
Mutta ihan ketjun aiheeseen liittyen voin avautua tästäkin.
Äänikirjat on ihan punainen vaate nykyisin. Menin kolmisen vuotta sitten ostamaan vaimolle vastamelukuulokkeet. Ihan kunnon kuppimalliset. Ei innostunu niistä ja oli tosi satunnaisella käytöllä, kunnes noin 1,5v sitten se hurahti äänikirjoihin.

90% kotona olostaan kuulokkeet päässä kuuntelee äänikirjojaan, eikä kuule tuon taivaallista ku sille puhutaan.
sit ku mä ja lapset ei vastata johonki ni ollaan vihaisia ku ei kuulla mitää. :D
Mulla ja lapsilla menny hyvin hermo äänikirjoihin ihan jo sanan muodossa. :D

Mut noin vakavissaan. Oon vuoden sisällä kuunnellu Ville Haapasalon kirjat. Ne kiinnostaa aiheena niin paljon. Mutta kun kaikki kiinnostava olikin sit siinä. Useampia yrittänyt alottaa, mut ei tällänen adhd saa keskityttyä niin hyvin, että jos ei ekan 5min aikana koukutu tai aihe kiinnosta tarpeeksi ni siitä tule mitään. Kaiken lisäksi mulla on noin kaksi lukijaa jotka kuulostaa hyvälyä. Moni kiinnostava äänikirja on jäänyt kesken lukijan vuoksi. Joko liian monotoninen, muuten ärsyttävä, tai painottelee ihme osia sanoista joka vie mun keskittymisen siihen jne.

@karpaasi Uinti on yksi mitä pystyn ”ihan ok” tekemään. Kävinkin 1-2 kertaa viikossa uimassa vielä pari vuotta sitten, mutta paikallinen uimahalli suljettiin ja se jäi sit siihen. Itsellä autossa olo tekee todella kipeää (ja itse en siis voi ajaa edes) ja seuraavaksi lähin on 50km päässä. Sen matkan jälkeen en ole enää uinti kunnossa.
Tuossakin vielä se et tarvitsen apua puleutumisessa en näiden vuosienkaan jälkeen jotenkin ”kehtaa” ottaa sitä apua avustajalta, vain vaimolta. Se taas ei onnistu uimahallin pukkareissa eikä siksi et vaimo vihaa uintia. :D

Istumaan en pysty laisinkaan. (Tääki aihe mistä tekis mieli huutaa isosti. Edes sairaaloissa ei ymmärretä et on ihmisiä jotka ei voi olla pyörätuolissa, ei voi seistä kauaa, eikä voi istua..yksittäis penkit odotusauloissa. Ei sänkyjä, ei edes sohvaa. Sama pätee tosi monelle erikoislääkärille, saati psykiatrit jne)

Joten kuntopyörä jne on poissuljettu. Minähän ostin tuon biljardipöydän olkkariin juuri siksi, että liikun edes vähän. Edes se yksi 5-10min peli ja sit huili sohvalla. Ei vaan sitäkään tässä mielialassa yksin jaksa ollenkaan. Kaksi pelikaveria on ja niiden kanssa elämä on ihan silkkaa juhlaa kun käynäy pelaamassa. Mutta se on kokonaisuudessa pieni kärpäsen kakka, kun muun ajan on tän olon kanssa.

ja tosiaan ku tää masennus on ollu nyt jo 5-6v ni ei se oo sillee mitenkää ”ongelma”. Vaan just tää miten nyt on ilman selkeää syytä vajonnut olotila näin pitkäksi aikaa näin alas.
Ne hetket ku kaverit käy vaikka pelaa bilistä on todella todella mukavia. Ja kun ovi sulkeutuu niiden perässä ni se tyhjyys tulee välittömästi. Vaikka keskellä päivää. Kun ennen se oli vain yksin hereillä ollessa näin yöllä.

En sit tiedä oonko nyt alitajuntaisesti alkanut pelkäämään sitä, että lapset on niin isoja et kohta ne muuttaa pois kotoa ja sitä ennen tulee vaihe kun ne ei muuten vaan ole kotona vaan jossain kylillä kaiket päivät. Ja kun se tapahtuu, oonki vaimon kanssa kaksin. Sillon sille viimeistään valkenee et ton luuserin kanssa elämä on nyt ivaloa ja karpin katsomista suoratoistosta. Ei päästä mihinkään, ei voida tehdä mitään, joudun auttamaan tota kaikessa…parempi lähtee memee..

Se on ainut edes etäisesti sellainen syy mitä olen jokusen kerran tässä miettinyt, että voiko se vetää nyt jo mielen noin matalaksi?
Nyt ei kyllä miehelle tulvi valoa mistään..
Jollain konstilla sinun täytyisi päästä "syvistä vesistä" ylös!
Voimia sinulle ja koitahan jaksaa eteenpäin.
 

jpvir

Active Member
Äänikirjoja aikanaan kuuntelin paljon aamuisin/iltaisin autossa työmatkalla.
Mutta ihan ketjun aiheeseen liittyen voin avautua tästäkin.
Äänikirjat on ihan punainen vaate nykyisin. Menin kolmisen vuotta sitten ostamaan vaimolle vastamelukuulokkeet. Ihan kunnon kuppimalliset. Ei innostunu niistä ja oli tosi satunnaisella käytöllä, kunnes noin 1,5v sitten se hurahti äänikirjoihin.

90% kotona olostaan kuulokkeet päässä kuuntelee äänikirjojaan, eikä kuule tuon taivaallista ku sille puhutaan.
sit ku mä ja lapset ei vastata johonki ni ollaan vihaisia ku ei kuulla mitää. :D
Mulla ja lapsilla menny hyvin hermo äänikirjoihin ihan jo sanan muodossa. :D

Mut noin vakavissaan. Oon vuoden sisällä kuunnellu Ville Haapasalon kirjat. Ne kiinnostaa aiheena niin paljon. Mutta kun kaikki kiinnostava olikin sit siinä. Useampia yrittänyt alottaa, mut ei tällänen adhd saa keskityttyä niin hyvin, että jos ei ekan 5min aikana koukutu tai aihe kiinnosta tarpeeksi ni siitä tule mitään. Kaiken lisäksi mulla on noin kaksi lukijaa jotka kuulostaa hyvälyä. Moni kiinnostava äänikirja on jäänyt kesken lukijan vuoksi. Joko liian monotoninen, muuten ärsyttävä, tai painottelee ihme osia sanoista joka vie mun keskittymisen siihen jne.

@karpaasi Uinti on yksi mitä pystyn ”ihan ok” tekemään. Kävinkin 1-2 kertaa viikossa uimassa vielä pari vuotta sitten, mutta paikallinen uimahalli suljettiin ja se jäi sit siihen. Itsellä autossa olo tekee todella kipeää (ja itse en siis voi ajaa edes) ja seuraavaksi lähin on 50km päässä. Sen matkan jälkeen en ole enää uinti kunnossa.
Tuossakin vielä se et tarvitsen apua puleutumisessa en näiden vuosienkaan jälkeen jotenkin ”kehtaa” ottaa sitä apua avustajalta, vain vaimolta. Se taas ei onnistu uimahallin pukkareissa eikä siksi et vaimo vihaa uintia. :D

Istumaan en pysty laisinkaan. (Tääki aihe mistä tekis mieli huutaa isosti. Edes sairaaloissa ei ymmärretä et on ihmisiä jotka ei voi olla pyörätuolissa, ei voi seistä kauaa, eikä voi istua..yksittäis penkit odotusauloissa. Ei sänkyjä, ei edes sohvaa. Sama pätee tosi monelle erikoislääkärille, saati psykiatrit jne)

Joten kuntopyörä jne on poissuljettu. Minähän ostin tuon biljardipöydän olkkariin juuri siksi, että liikun edes vähän. Edes se yksi 5-10min peli ja sit huili sohvalla. Ei vaan sitäkään tässä mielialassa yksin jaksa ollenkaan. Kaksi pelikaveria on ja niiden kanssa elämä on ihan silkkaa juhlaa kun käynäy pelaamassa. Mutta se on kokonaisuudessa pieni kärpäsen kakka, kun muun ajan on tän olon kanssa.

ja tosiaan ku tää masennus on ollu nyt jo 5-6v ni ei se oo sillee mitenkää ”ongelma”. Vaan just tää miten nyt on ilman selkeää syytä vajonnut olotila näin pitkäksi aikaa näin alas.
Ne hetket ku kaverit käy vaikka pelaa bilistä on todella todella mukavia. Ja kun ovi sulkeutuu niiden perässä ni se tyhjyys tulee välittömästi. Vaikka keskellä päivää. Kun ennen se oli vain yksin hereillä ollessa näin yöllä.

En sit tiedä oonko nyt alitajuntaisesti alkanut pelkäämään sitä, että lapset on niin isoja et kohta ne muuttaa pois kotoa ja sitä ennen tulee vaihe kun ne ei muuten vaan ole kotona vaan jossain kylillä kaiket päivät. Ja kun se tapahtuu, oonki vaimon kanssa kaksin. Sillon sille viimeistään valkenee et ton luuserin kanssa elämä on nyt ivaloa ja karpin katsomista suoratoistosta. Ei päästä mihinkään, ei voida tehdä mitään, joudun auttamaan tota kaikessa…parempi lähtee memee..

Se on ainut edes etäisesti sellainen syy mitä olen jokusen kerran tässä miettinyt, että voiko se vetää nyt jo mielen noin matalaksi?
Voihan tuo olla orastavaa neljänkympin kriisiäkin. Itellä oli ne paskimmat fiilikset 37-40 vuotiaana. Oikeestaan kun tuli 41 mittariin niin vitutuskin hävis, tai sit se on vaan noi päivä rutiinit kun auttoi. Yritän joka päivä käydä tos lähipubis juomas kahvit kun saan sitä lipittää ilmaseks ja teen itse ruuat, noihin saan jo uppoamaan jokusen tunnin. Lisäks otin yhteyttä vuosien jälkeen nuoruuden kaveriin ja vanhaan työkaveriin niin nyt whatsapp soi niin usein et ei meinaa pelaamisestakaan enää tulla mitään.
 

Omenanraato

Well-Known Member
Voihan tuo olla orastavaa neljänkympin kriisiäkin. Itellä oli ne paskimmat fiilikset 37-40 vuotiaana. Oikeestaan kun tuli 41 mittariin niin vitutuskin hävis, tai sit se on vaan noi päivä rutiinit kun auttoi. Yritän joka päivä käydä tos lähipubis juomas kahvit kun saan sitä lipittää ilmaseks ja teen itse ruuat, noihin saan jo uppoamaan jokusen tunnin. Lisäks otin yhteyttä vuosien jälkeen nuoruuden kaveriin ja vanhaan työkaveriin niin nyt whatsapp soi niin usein et ei meinaa pelaamisestakaan enää tulla mitään.
Toi on kyl totta. Vähän sellasta kriisiä mun mielestä ollu jo vähän pidemmän aikaa ku pitäs muka kasvaa jo aikuiseks. Eikä pelailla ja pelleillä aina. Kukaan tutuista oo tällänen. Vetävät puku päällä ja ajelee mersulla ja mä löhöön kalsareis peliohjain kädessä. :D
 

Murdoc

Well-Known Member
Toi on kyl totta. Vähän sellasta kriisiä mun mielestä ollu jo vähän pidemmän aikaa ku pitäs muka kasvaa jo aikuiseks. Eikä pelailla ja pelleillä aina. Kukaan tutuista oo tällänen. Vetävät puku päällä ja ajelee mersulla ja mä löhöön kalsareis peliohjain kädessä. :D
Niin minäki ja en häpee sitä yhtään eikä tarvii! Tsemppiä ja jaksamista täältäkin. :)
 

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Toi on kyl totta. Vähän sellasta kriisiä mun mielestä ollu jo vähän pidemmän aikaa ku pitäs muka kasvaa jo aikuiseks. Eikä pelailla ja pelleillä aina. Kukaan tutuista oo tällänen. Vetävät puku päällä ja ajelee mersulla ja mä löhöön kalsareis peliohjain kädessä. :D
Me taidetaan olla aika saman ikäisiä. Välillä sitä joutuu vetämään vähän parempaa kauluspaitaa päälle kun menee toimistolle, mutta vain töiden takia. Kotona vaihtuu rennompaan asustukseen heti kun mahdollista. Kotona pelataan videopelejä, lautapelejä, katsotaan just sellaisia ohjelmia kuin huvittaa ja niin edelleen. "Aikuiseksi" en ajatellut kasvaa ikinä. Tuntuu että siinä hommassa ei oo mitään hauskaa. :)
 
Ylös Bottom