Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

TaBe

Member
Minulla on moniakin kysymyksiä joihin saatte vastata mielenne mukaan.

Ensimmäiseksi, minulla ei ole vielä HDTVeetä, mutta ostoslistalta löytyy, eli mikä olisi mahdollisimman halpa ja hyvä 26"-32" televisio

Toistaiseksi pelaan 32" normaalilla televisiolla, ja olen harkinnut ostavani siihen Advanced Scart-kaapelin, jolla käsittääkseni kuva paranee. Tähän liittyykin toinen kysymykseni, parantaako kyseinen kaapeli paljonkin kuvan laatua

Kolmanteen vaadin mielipidettänne, minulta löytyy 21" Samsungin 959NF näyttö, ja olen huomannut että xboxin voi liittää myös televisioon, eli onko kannattavampaa ostaa kaapeli television ja xboxin välille vai pelata sitten televisisiolla ja advanced scart-kaapelilla. Myös kysyn, että saadaanko tällöin myös kuinka paljon parempi kuva verraten televisioon ja hdtveeseen. Odotan innolla vastauksianne.
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

TaBe sanoi:
Minulla on moniakin kysymyksiä joihin saatte vastata mielenne mukaan.

Ensimmäiseksi, minulla ei ole vielä HDTVeetä, mutta ostoslistalta löytyy, eli mikä olisi mahdollisimman halpa ja hyvä 26"-32" televisio
Ensimmäiseksi, ei ole olemassa hyvää ja halpaa. Aina kun ostat jotain halpaa, joudut tekemään kompromisseja.
Toiseksi, käsite halpa on aika venyvä ja paukkuva. Valitse tietty hintakatto ja pelaa sillä. Käy katsomassa mitä sillä voi saada ja sitten lue vaikka dvdplazaa (tai kysy uudelleen).
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

no kuitenkin otan ehdotuksia mahdollissimman hyvästä hinta/laatusuhteen omaavista ruuduista. Mutta tärkeämpiä kysymyksiä ovat jälkimmäiset.
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

TaBe sanoi:
Kolmanteen vaadin mielipidettänne, minulta löytyy 21" Samsungin 959NF näyttö, ja olen huomannut että xboxin voi liittää myös televisioon, eli onko kannattavampaa ostaa kaapeli television ja xboxin välille vai pelata sitten televisisiolla ja advanced scart-kaapelilla. Myös kysyn, että saadaanko tällöin myös kuinka paljon parempi kuva verraten televisioon ja hdtveeseen. Odotan innolla vastauksianne.

Melko sekavaa, mutta luultavasti tarkoitit, että xboxin voi liittää myös monitoriin. Ja kyllä kuva on varmasti tarkempi monitorilla kuin televisiolla vaikka siinä olisikin advanced scart-kaapeli. Eli jos haluat tarkemman kuvan niin joudut tyytymään pienempään ruutuun.
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

Sony Bravia sarjasta löytyy halpa ja yllättävän hyvä. ;)
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

Dreamfly sanoi:
Melko sekavaa, mutta luultavasti tarkoitit, että xboxin voi liittää myös monitoriin. Ja kyllä kuva on varmasti tarkempi monitorilla kuin televisiolla vaikka siinä olisikin advanced scart-kaapeli. Eli jos haluat tarkemman kuvan niin joudut tyytymään pienempään ruutuun.

Juu, anteeksi sekavuuteni. Olin pienessä lettuhiprakassa.

Jos näytöllä siis saa paremman kuvan kuin advanced scart-cablella (toki olisi mukava tietää, että onko ero suurikin). Niin haluaisin saada tietää onko vuorostaan näytön ja hdtveen välillä suurtakin eroa.

ja käsittääkseni kun ostin tuon xbox 360 premiumin niin sen mukana tuleva piuhalla ei saa niin hyvää kuvaa kuin advanced scart-cablella?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

Sillä premiumin piuhalla saa suunnilleen parasta kuvaa hd-telkusta. Normitelkusta toki about surkeinta kuvaa.
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

TaBe sanoi:
Juu, anteeksi sekavuuteni. Olin pienessä lettuhiprakassa.

Jos näytöllä siis saa paremman kuvan kuin advanced scart-cablella (toki olisi mukava tietää, että onko ero suurikin). Niin haluaisin saada tietää onko vuorostaan näytön ja hdtveen välillä suurtakin eroa.

ja käsittääkseni kun ostin tuon xbox 360 premiumin niin sen mukana tuleva piuhalla ei saa niin hyvää kuvaa kuin advanced scart-cablella?
Varmasti saat parempilaatuista kuvaa tietokoneen monitorista kuin normaalista kuvaputki-tv:stä. Pienempihän se 21" ruutu toki on, mutta kuva huomattavasti tarkempaa. Näytön ja HDTV:n ero (jos nyt ei siitä ilmeisimmästä, eli koosta, puhuta) riippuu oikeastaan täysin näytöstä ja tv:stä. Jos et saa syötettyä näytön/TV:n natiiviresoluutiota niin todennäköisesti TV:ssä on parempi kuva, niissä kun tapaa yleensä olla paremmat skaalaimet kuin tietokonekäyttöön tarkoitetuissa näytöissä.
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

"Halvoissa" telkuissa kääntyisin Samsungin R7-sarjan tai Sonyn U-sarjan puoleen. Päteviä vehkeitä ja hinnat alle 1000 e. Kannattaa muistaa, että 26-tuumaisissa on yleensä hieman heikommat PVA-paneelit kuin 32-tuumaisissa.

Jos haluaa hieman nostaa rimaa, niin Sonyn S-sarjaa tai Samsungin uutta R8-sarjaa kannattaa katsastaa. Hinnat 1000-1300 e tuossa kokoluokassa.
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

Televisiona on joku Daewoo 32" ja näyttönä on sitten vuorostaan Samsungin Syncmaster 959NF.. joka tosiaankin on 19".

Eli toisinsanoen aika perusvarma ratkaisu hd-television ostoa (joka tapahtuu parin kuukauden kuluessa) on siis advanced scart-cablen ostaminen?
 
Jos haluat teräväpiirtokuvaa boxista jo ennen telkun ostamista, suosittelen VGA-kaapelin ostoa ja näytöllä pelaamista. Todennäköisesti sillä samalla kaapelilla saa boxin kiinni sitten HD-töllöönkin. Jos olet ostamassa parinkin kuukauden sisällä uutta telkkaria, en näe järkeä ostaa uutta scarttia.
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

Kyseessä ei kuitenkaan ole laajakuvanäyttö niin vaikuttaako tämä mitenkään asiaan?
 
360 osaa skaalata kuvan oikein 4:3 näytölle, eli ei vaikuta.
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

Olen vain kuullut, että peleihin tulee häiritseviä mustiapalkkeja joissakin peleissä. Ainakin joskus ovat tulleet
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

Laitoin tämän saman viestin jo toisaalle, mutta kun sopii niin hyvin otsikon alle niin laitetaan tännekin:

Nyt on kriittiset paikat. PS3 himottaisi, mutta järjellä ajatellen xbox360 olisi fiksumpi vaihtoehto, ihan siis hintaan vedoten. No Microsoft heitti uuden syötin julistamalla tämän Eliten HDMI-paikkoineen kaikkineen.

Näyttölaitteena toimisi juuri hommaamani 720p videotykki, joten kuva on melko iso. Siksi mietityttääkin, että kannattaisiko odottaa Eliteä vain HDMI:n takia? Tykillehän kannattaisi vetää kuva aina parhaalla piuhalla, mutta kuinkahan paljon komponentin ja HDMI:n välillä on eroa?
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

Komponentin ja HDMI:n välillä on mieletön ero, mutta VGA:n ja HDMI:n ero ei ole niin iso.
Ellei ole samanlaiset säätömahdollisuudet kuin minun töllössä: Jos käytän VGA:ta, en voi säätää mitään muuta kuvassa kuin kirkkautta ja kontrastia. Jos käytän HDMI:tä, voin laittaa kuvanparannuspiirit päälle, säätää kirkkautta, kontrastia, väriä, väribalanssia ja tarkkuutta.

Mielipiteestähän se on kiinni, mutta mielestäni kannattaisi odottaa HDMI-liittimen sisältävää boxia, koska muutenkin kuva on parempi HDMI:llä eikä samanlaisia ylikirkkausongelmia ole kuin VGA:lla. Tai eihän nuo ylikirkkausongelmatkaan pakosti kaikissa telkkareissa ja tykeissä tule vastaan, mutta minulla tulee (LG32LE2R on töllö jos muistan oikein nimen...)
 
Kiitos vastauksesta! No ei muuta kuin odottelemaan Eliteä... huooooooh!
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

Noh, ennen kuin finaalipäätöstä teet, kannattaa kuunnella mielipiteitä muiltakin ja yrittää päästä näkemään vaikkapa PS3:a verraten komponentilla ja HDMI:llä (jos sinulla nyt ei ole VGA-liitäntätapaa kerran, kun et sitä maininnut?). Tästä huomaisi hyvin eron komponentin ja HDMI:n välillä. Ihan mielenkiinnosta voisi melkein itsekin ostaa komponentin PS3:lle ja katsoa millainen kuvan ero on, koska ainakin XO:lla ero komponentin ja VGA:n välillä on valtava.
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

Pibe sanoi:
Komponentin ja HDMI:n välillä on mieletön ero, mutta VGA:n ja HDMI:n ero ei ole niin iso.
Ellei ole samanlaiset säätömahdollisuudet kuin minun töllössä: Jos käytän VGA:ta, en voi säätää mitään muuta kuvassa kuin kirkkautta ja kontrastia. Jos käytän HDMI:tä, voin laittaa kuvanparannuspiirit päälle, säätää kirkkautta, kontrastia, väriä, väribalanssia ja tarkkuutta.

Mielipiteestähän se on kiinni, mutta mielestäni kannattaisi odottaa HDMI-liittimen sisältävää boxia, koska muutenkin kuva on parempi HDMI:llä eikä samanlaisia ylikirkkausongelmia ole kuin VGA:lla. Tai eihän nuo ylikirkkausongelmatkaan pakosti kaikissa telkkareissa ja tykeissä tule vastaan, mutta minulla tulee (LG32LE2R on töllö jos muistan oikein nimen...)

No heh, jos meinaat tosissasi, että komponentin ja hdmi:n ero on mieletön niin saanen esittää vasta argumentin. Ero ei TODELLAKAAN ole mieletön, korkeintaan HDMI on tarkempi kuin komponentti. Tällä hetkellä on tykissä XO kiinni ja kuva on loistava komponentilla. Ja VGA:n ja komponenttikuvan erokaan ei suuri ole. Kuullut vaan juuri huonoa tuosta vga-liitännästä, että kuvan värit ovat paljon haaleammat kuin komponenttikaapelilla.
 
Vastaus: Kysymyksiä koskien kuvanlaatuun ja näyttölaitteisiin.

Ero HDMI:n ja komponentin välillä riippuu aika pitkälle näyttölaitteesta ja signaalilähteestä. Jotkin näytöt näyttää toisen paremmin. Mielestäni Boxin komponenttikuva on hyvä.
 
Ylös Bottom