Matkalla Valhallaan voi tapahtua mitä vaan – kokeilussa indiehitti Valheim

FleeingNevada

Toimitus
Hetkessä valtaisaksi hitiksi noussut Valheim on pienen ruotsalaisen kehittäjän Iron Gaten rakkaudenosoitus seikkailupelejä kohtaan. Perinteistä selviytymiskauhua, rakentelua ja Minecraftia vapaasti lainaileva peli eroaa kuitenkin massasta omaksi edukseen. Maksimissaan kymmenelle pelaajalle suunniteltu matka tuonpuoleiseen alkaa siitä mihin muut pelit yleensä päättyvät, hahmot kuolevat. Mutta vielä eivät Valhallan kaukaiset portit kimellä horisontissa, ja ensin potentiaalisten sankarien on todistettava kykynsä Valheimin rannoilla.

Siivekäs lautturi oppaana

Tästä alkaa seikkailuraina, jonka pelaajat kirjoittavat itse. Vaikka mekaniikat ovat jo puisevia ja natisevat liitoksissaan, Valheimin painotus on löytämisen ilossa ja matkustamisessa. Maailma on suorastaan pelottavan suuri, eikä koskaan tiedä mitä seuraavan mäen takana odottaa.

Matka alkaa tiheän metsän yllä. Odinin lintu Hugin kuljettaa vastikään kuollutta sielua kohti uutta kotiaan. Aurinko nousee hitaasti latvojen ylle ja uusi elämä voi alkaa. Korppi antaa ensimmäiset tärkeät ohjeet: Jumalat eivät katso joutilaita hyvällä, joten jos halajaa sankarien metsästysmaille täytyy ryhtyä töihin. Valheimissa liikkuu viisi muinaishenkeä, jotka täytyy voittaa taistelussa. Mutta sitä ennen soturin on selvittävä luonnon armoilla ja vaarallisten demonien keskellä. Paljain käsin ei taistoon voi myöskään käydä, eikä Odin avita tällä saralla pätkääkään. Ihan alkuun kuolema korjaa usein ja nopeasti, mutta onneksi menetetyt tavarat voi käydä noukkimassa entiseltä ruholta. Jotain armoa tuonpuoleisessa sentään.



Valheimin ulkoasu on rujo, mutta kaunis. Graafinen ilme on pelkistetty minimalistiseksi, jotta huikeat valaisuefektit ja lavastus pääsevät näyttämään parastaan. Mihin tahansa katsookin niin maailmasta löytää jotain ihasteltavaa. Erityisesti taivaankantta halkova Yggdrasil on henkeäsalpaava näky kerta toisensa jälkeen. Mantereita erottavat petolliset meret ja pilviä hipovat vuorenhuiput, joiden ylittäminen on jo oma seikkailunsa. Kylmyys, luonnonilmiöt ja hirviöt ovat jatkuva uhka tuttujen metsien ulkopuolella. Kymmenes valtakunta koettelee asukkejaan hetki hetkeltä, eikä edes rentouttava kalareissu luonnistu ilman verenvuodatusta.



Keskellä virtaa joki

Ensin on kuitenkin uskaltauduttava tutkimaan maastoa. Valheimin maailma koostuu useista eri biomeista, joista jokainen tuo mukanaan uusia haasteita. Pellot ja tasangot ovat helpoimmasta päästä, ja niitä ympäröivät sankat metsät toimivat eräänlaisena harjoitteluratana. Apupyörät eivät kuitenkaan kanna pitkälle, eikä aikaakaan kun peikot ja maahiset alkavat häiritä rauhallista tuonpuoleista. Tässä vaiheessa Valheim näyttää vielä alkupään kankeutensa. Taistelu on ankeaa heilumista, eikä uudelleensyntyvien pahisten jatkuva hakkaaminen lukeudu kiinnostavien tekemisten joukkoon. Välillä ilmestyvät trollit jaksavat kuitenkin ilahduttaa, varsinkin hektisissä kamppailuissa oman kylän keskellä, jossa vain toivoo saavansa rontin hengiltä ennen kuin tuho käy totaaliseksi.



Vaikka alkutekijöissään oleva peli ei vielä juhli monipuolisella tarjonnalla, on korpimaan samoaminen kuitenkin juhlaa. Pellot tuntuvat piirtyvän kaukaiseen horisonttiin ja mitä pidemmälle maan keskipisteestä pääsee, sen komeammaksi näyt käyvät. Niiden kaikkien paljastaminen sotisi kuitenkin pelin ideologiaa vastaan, enkä suosittele etukäteen spoilaantumista. Valheim tavoittaa harvinaisen seikkailun hengen, jonka eteerinen käsite karkaa niin monien käsistä.

Sen tuntee hiljaisina hetkinä, kun aamuruska käy metsän halki ja kaukaisuudessa kuuluu linnunlaulua. Tai oman kodin kaukaisesta kajastuksesta, kun iltahämärä on laskeutunut. Hetket ovat itse luotuja ja löydettyjä, mikä tekee niistä entistä arvokkaampia.



Oma koti kullan kallis

Rakentaminen luonnistuu samalla tavalla kuten kilpailijoiden tuotoksissa. Ensin kerätään raakamateriaaleja, jonka jälkeen niistä työstetään jotain salonkikelpoisempaa. Valheim onnistuu tässä muita paremmin vapaamman mekanisminsa ansiosta, mutta kärsii edelleen tämän lajityypin pahimmista kompastuskivistä. Mitään ei voi rakentaa ilman työpöytää jolle on rajattu tiukasti määrätty alue, jonka ulkopuolelle on turha yrittää laittaa edes tikkua ristiin. Typerä esto hidastaa luomistyötä ja on suhteellisen helposti ohitettavissa, mikä herättää vain kysymyksen miksi se edes on ylipäänsä mukana.

Mitä pidemmälle tarinassa etenee, sen monimutkaisemmaksi reseptit muuttuvat. Pian käy ilmi, ettei paikallisesta pöpeliköstä löydykään tarvittavia ainesosia seuraavan edistysaskeleen ottamiseksi. Tässä vaiheessa Valheim alkaa erottua massasta. Kodista tulee vain tilapäinen käsite, sillä maailma ei anna mahdollisuutta rentoutumiseen. Sen sijaan koko hiippakunnasta muodostuu eräänlainen koti, jossa jokainen uusi manner on valloitettavissa ja muokattavissa omaksi valtakunnaksi.

Aluksi päätös tuntuu uhmaavalta. Vastahan sitä tuli käytettyä tunteja tämän kämpän rakentamiseen, nytkö pitäisi sitten aloitaa alusta? Vaikka tämä onkin ehkä halpamainen tapa lisätä pelitunteja, Valheim antaa onneksi tarpeeksi syitä tutkia maailmaa, jotta kokonaisuus ei ala maistua puulta heti alkuunsa. Lopulta uuden kodin pystyttämisen jälkeen alkaa matkajalka vipattaa entistä nopeammin. Mitä saattaa löytyä tuon vuoren huipulta? Onko totta, että maailmassa on vesihirviöitä? Entä koskettaako suuri Yggdrasil maata jossain horisontin takana?

Vastauksien saamisesta tulee omanlainen tavoitteensa, joka jättää muinaisten jumalten metsästämisen varjoonsa.

Esimerkkinä tästä vaikka tarina omasta tuonpuoleisesta.



Merelle, sanoi Muumipappa

Kaveriporukan parissa huomasimme pian tarvitsevamme tietyntyyppistä metallia, johon olimme törmänneet vain haparoivilla matkoilla itään. Mistään lähipiiristä ei tätä mineraalia enää löytynyt, ja paikallinen fauna alkoi muutenkin käydä turhan tutuksi. Näin ollen päätimme yhteistuumin laittaa menopelin kasaan ja lähteä veden varaan. Ehkä joltain kaukaiselta rannalta löytyisi uusi alku.

Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Veneen rakentaminen on ihan oma urakkansa, joka vaati matkantekoa niin maanalaisiin hautakammioihin, kuin syvälle synkkien metsien uumeniin. Vähä vähältä saimme kuitenkin tarvittavat kamppeet kasaan pelin ensimmäistä oikeaa paattia varten. Pientä jollaa on tässä tapauksessa edes turha mainita, eihän sillä pääsisi edes Vantaan jokea alavirtaan.

Eräänä kauniina aamuna pakkasimme lopulta leiristä tarvittavat ja lähdimme matkaan. Pienistä puroista muodostui jokia, jotka virtasivat vuolaana kohti merta. Käännyin katsomaan taaksepäin, enkä enää erottanut piskuruista leiriämme kaukaisuudesta. Kartan mukaan olimme liikkuneet noin millimetrin eteenpäin, mutta jo nyt olimme tuntemattomalla maaperällä. Vene otti tuulta purjeisiin ja lempeä musiikki soi taustalla. Tämähän tuntuu seikkailulta!

Päätimme etsiä lähimmän mantereen, jolta voisimme löytää turvallisen paikan kodiksi. Mutta ensimmäisen yön jälkeen vesillä jokin omituinen tunne tarttui meihin kaikkiin. Mitä jos emme pysähtyisi? Mitä jos seuraisimme Yggdrassillia sen juurille, jonnekin kaukaisuudessa siintävään maahan? Ruokaa meillä oli vielä muutamaksi päiväksi, mutta sillä ei ollut väliä. Olimme sanomatta päätyneet samaan palavaan intoon, joka vaati seikkailua.

Peliaikaa matkassamme kului muutama tunti saavuttaa maailman laita. Ehdimme siinä välissä tutkia kartasta ehkä muutaman prosentin, jos sitäkään. Koimme suuria vastaiskuja ja näimme huikeita näkyjä. Mutta niistä kertominen veisi osan löytämisen ilosta.

On helpompi todeta, että Valheimissa kytee jotain todella suurta. Jotain, mikä on houkutellut jo neljä miljoonaa seikkailijaa tutkimaan sen koluamattomia kolkkia. Alkutekijöissään oleva kehityspolku lupaa paljon, mikä on yleensä tämänkaltaisille peleille vaaraksi. Potentiaali ei välttämättä tarkoita sitä, että lopputulos on kultaa.

Mutta on vaikea marista, kun aava meri kutsuu.






Lue juttu sivustolla...
 

Hinin

Active Member
Näihin puucee arvosteluihin voisi ihan läpällä laittaa konevaatimukset, vaikka varmaan jokainen osaakin KUUKLETTAA!11
 
Ylös Bottom