Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Tiedän tunteen. Yhteen päätehtävään tuhlasin kevyesti yli tunnin, sillä halusin edetä mahdollisimman johdonmukaisesti. Valitettavasti koko homma valui hukkaan, kun ratsastin hevosella yli näkymättömän rajan. Siinä kohtaa kun peli varoitti asiasta oli jo liian myöhäistä. Tämän jälkeen olin sen verran hiilenä, että katsoin playthrough ohjeen ja suoritin tehtävän Gears of War gunz blazing tyyliin noin viidessä minuutissa.

Itse olen jo Mgs-veteraani ja osaan kyllä samaistua myös tunteeseesi. Tämä uusi Mgs V on mielestäni (vaikka moni haukkunut mm. juonen) myös suuri taideteos ja etenkin pelattavuus uuden Fox Engine -pelimoottorin johdosta on huippuluokkaa. Varmaan samanlainen tunne kuin kuullut ihmisten kehuvan Teslalla ajoa hauskaksi auto-arvosteluissa. Tuohon juoneen palaten, eihän se tietenkään tällä kertaa ollut mitään galakseja räjäyttävää, mutta silti taattua Mgs-kamaa mielestäni (huolimatta, että ei ollut tällä kertaa täysin hiottu - johtuen mm. Konamin hoputtamisesta ja painostamisesta pelin loppuun saattamiseksi Kojiman suuntaan). :cool:

Pikku neuvona etenkin uusille pelaajille joille pelisarja ei välttämättä ole ollenkaan tuttu ennestään, tässä pelissä on todella paljon viittauksia aikaisempiin peleihin, hahmoihin ja tapahtumiin (mm. Mgs 3 ja Peace walkeriin). Suosittelenkin kaikkia katsomaan siis ne vähäiset pelivideot mitä peli tarjoaa, eikä skippaamaan surutta. Lisäksi kannattaa kuunnella ne C-kasetit joita pelissä kerätään tarinan edetessä, näitä kuuntelemalla saa aivan toisenlailla pelistä ja tarinasta irti, koska peli ja sen tarinan kerronta hieman takeltelee tämän avoimen pelimaailman mekaniikan johdosta - Vrt. Mgs 4 jossa saattoi yksi välivideo joka kuljetti juonta kestää jopa yli 1h. Imho nuo kasetit kannattelivat pelin tarinaa yllättävän hyvin.

Tietenkin suosittelen sydämmellisesti myös perehtymään jo aikaisemmin julkaistuihin Mgs-sarjan peleihin ja pelaamaan nekin jossakin vaiheessa kunhan olette tämän mestariteoksen ensiksi tahkonneet. Itse juuri sain pelattua omani täysin lävitse (okei kaksi pikku asiaa tarvitsee enää tehdä, jotta saan sen platinum-trophyn mutta siihen ei enää kauaa kestä koska peli on tällä hetkellä itsellä 96% lävitse, mutten tässä ala spoilaamaan mitään se pahemmin). Pelitunteja on alla about 240-250 en tarkkaa määrää ole tarkastanut, mutta sitä luokkaa itselläni kesti - huomattavasti vähemmälläkin olisi päässyt mutta perfektionisti mikä perfektionisti niin pitihän se ottaa tehtäväksi suorittaa aivan kaikki mitä pelissä on mahdollista suorittaa.

Tuohon kaverin viestiin jota lainasin, et ole todellakaan tuon tyyppisten itkupotkuraivari-kohtauksien kanssa yksin. Itselläni niitä osui todella monia eri tehtävien kohdalla eteeni todella monissa eri muodoissa, välillä jokin aivan pieni typerä asia sabotoi koko tehtävän (kuten yritit esim. painaa X-näppäimellä itseäsi makuulle siitä kyyry-kävely asennosta mutta hahmo päättikin nousta pystyyn kun kesken kriittisen hiiviskelyn sinua joku vartia epäili ja tietenkin paljastuit tehtävässä jossa ei saanut paljastua ollenkaan - suosittelenkin tästä syystä käyttämään sitä makuulle meno hyppyä ns. dolphin dive.). :confused:

Kokonaisarvosanani/mielipiteeni niin pelistä kuin sen juonesta on seuraava: peli (pelimekaniikka) oli täyttä timanttia, mutta juoni tällä kertaa oli hiomaton luonnontimantti - siitä olisi saanut täydellisen panostamalla enemmän aikaa siihen, eikä Kojimaa painostamalla (vaikka nyt viivyttämällä 6kk pelin julkaisua tms. miten paljon mestari ikinä olisi vaatinutkaan sen viimeistelyyn - tuo 2 chapteri oli vähän kiireellä runnotun oloinen).

Ps. Eli ne keille osa tai mikään aikaisemmista peleistä ei ole tuttu niin suosittelen, tilatkaa tämä Legacy Collection välittömästi kun näitä vielä saa. Se sisältää kaikki aikaisemmin julkaistut Mgs-konsolipelit plus extrana tuo käsikonsolipeli Mgs Peacewalker. http://hintaseuranta.fi/tuote/metal-gear-solid-the-legacy-collection-1987-2012-ps3-peli/1632628
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

***** tuon leopardi kilpikonnan kanssa. Pelintekijät kyllä tietää mistä pelaajat tykkää. Aivan mahtavaa tämmöinen sattumanvarainen löytäminen. 20 kertaa vähintään oon jo pistäny häkkejä oikeaan paikkaan. Onneks ei oo vielä löytyny kun nautin niin suunnattomasti noista lataustauoista ja helikopteri videoista.

Tuohon edelliseen viestiin voin sanoa että tuo ukon nouseminen kyllä on itsellekin monta hälytystä aiheuttanu.

Nyt sen kilpikonnan sain varmaan, 20 yritystä vähintään vaati. Sanoisinko että tuommoiset tehtävät on yhtä reiluja suunittelun osalta kuin se että osasta myytävistä levyistä puuttuis tehtäviä ja osassa olis kaikki. Tosin tämän pelin suhteen joka levyltä minkä KONAMI sai paskannettua ulos puuttuu tehtäviä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Juu, itsekkin jätin suosiolla nämä eläinten metsästys savotat viho viimeisten "tehtävien" joukkkoon. Aikaa sai tosiaan menemään näiden erinäisten elukoiden ja möttiäisten metsästämiseen ihan kiitettävästi. Ja vinkkinä, näiden metsästämiseen saa apua netistä katsomalla mm. youtubesta videoita, missä osassa karttaa se jokin "rare" tai "ultrarare" elukka lymyilee, tai sitten jos omistaa sen Piggybackin strategy guiden niin siitäkin saa vinkkiä niiden etsimiseen. + Suosittelen ottamaan mahdollisimman halvat "gearit" ja customoimaan helikopterinkin halvimpaan mahdolliseen tilaan ennen kuin näitä yksistään alkaa etsimään - saa tehdä useita kymmeniä reissuja molempiin karttoihin ja niistä takaisin Acc:hen = muuten menee talous pian miinukselle kun kulutat tolkuttomasti Gmp:tä. Lisäksi jotkut elukat tuntuivat olevan TODELLA nöpönuukia, että mihin sen häkin sijoitti, täytyi olla esimerkiksi sille Blanford's Foxille nimenomaan kivikon/kallion päällä sen häkin sillä alueella jossa tämä otus oli pyydystettävissä. :cool:

Joku saattaa miettiä, että mitä helvetin hyötyä noista eläimistä ja niiden pyydystämiseen käytettävistä useista pelituneista sitten on - vastaus: varsinaisesti ei mitään. Konkreettinen hyöty on, että jokaisesta eläimestä saa famea (Hero pointseja) ja joistakin kiitettävän paljon myös GMP pisteitä (toki näitä voi kerryttää myös suht helposti ja nopeasti myös normaalien tehtävien tai side opsien yhteydessä mm. tranq pistoolilla nukuttaa jokaisen vastaan tulevan ison eläimen ja sittten fultonoi sen parempaan talteen). Toiseksi - kun jokaisen eläimen edustajan kerää niin saa sen "Conservation Trophyn" ja tämäkin tarvitaan mikäli mielii saada kaikki Trophyt kerättyä ja lopulta saavuttaa sen Platinum Trophyn.

Kolmanneksi, eli kun tarina on tarpeeksi edennyt ja olet saanut Mother Basea kehitettyä niin jossakin vaiheessahan saat myös sen Animal Platformin erikseen Mother Baseen - tänne näitä kerättyjä eläimiä joukkosi sitten siirtävät ikään kuin eläintarhaan ja siellä voit niitä käydä myös "ihailemassa" niinkuin korkeasaaressa tai muussa vastaavassa paikassa

Yksi ehkä hyvä keino olisi ollut silloin tällöin pitää Missioneiden tai side opsien välissä / jopa yhteydessä pieni koukkaisu jonkin erityisen eläimen "reviirille" jos se osuisi muutenkin kulkemasi reitin varrelle ja laskea pyydykset sinne samalla kun vaikka suorittaa jotakin side opsia - täten niitä olisi voinut kerätä pikku hiljaa "kuin itsestään" samalla kun pelaa muutenkin. Mutta tuohan olisi vaatinut hieman suunnittelua ja asioiden selvittelyä etukäteen - itselleni se ei tullut mieleen kun putkiaivo -tyylillä tahkosin aina määrätietoisesti vain side opseja ja tehtäviä menemään. :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Kysymyksiä lävitse pelanneille.

Pelasin itse vain nämä 31 päätehtävää sekä kasan sivutehtäviä. Näköjään Chapter 2 alkoi lopputekstien jälkeen, mutta enää ei kyllä mielenkiinto riitä. Spoilasin jo itselleni aiemmin, että tämän jälkeen joutuisi vetämään vanhoja tehtäviä uudelleen yms ja se ei minua jaksa kiinnostaa. Kuka / mikä tämä lentävä punatukkainen Psycho Mantis kopio oli? Selitettiinkö tätä jossain? Mikä se kaverin "tuliörkki" oli? Missasinko storyn kannalta jotain oleellista, kun jätin tähän 31 missioniin pelin? Saa spoilata vapaasti loput!
.
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

^
Kunnes Kojima itse muuta sanoo niin yleinen olettamus on, että se todellakin oli nuori Psycho mantis. Tässähän se vielä tarvitsi muiden vihaa jotta sen voimat alkoi toimia ja sitähän "ohjailee" jopa Big Boss pelin aikana. Mantiksen ulkonäkö jopa muuttuu sen mukaan kenen viha sen aktivoi, mutta sitä on vaikea huomata (sillä on samanlainen sirpale päässä mitä bossilla tai samanlainen "naamari" mitä skull facella.) Se alussa näkyvä iso valas oli juurikin Big bossin vihan luoma ja sen takia tiputti sen jahtaavan helikopterin.Tuosta oli joku aihekin redditissa

Tuossa linkki kuvaan: http://i.imgur.com/C8TP8KH.jpg
Tuo näyttää ne pienet muutokset mantiksen ulkonäössä.
Se tulessa oleva mies oli kolmosen pääpahis Volgin joka jotenkin ilmeisesti tunsi myös niin paljon vihaa (vaikka kuollut olikin) Big bossia kohtaan, että mantiksen voimat herätti senkin henkiin samalla hetkellä kun Big boss heräsi koomasta. Samalla hetkellä myös Mantista kuljettanut lentokone syöksyi maahan ja ainoa joka selvisi hengissä oli tietenkin Mantis.
Eli = nuori Liquid snake.
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Itse olen pelannut ennen tätä vain MGS1, 2:n ja 4:n. Jostain syystä kolmonen on jäänyt väliin. Vähän olen kyllä ollut juonesta ulapalla, mutta ei se mitään. Hyvä peli tämä silti oli kokonaisuudessa.
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Platinan metsästykseks se meni tässäkin pelissä sitten kuitenkin. 180h varmaan jo peliaika. S-rankkeja tällä hetkellä metsästän. Vähän typerää että aika on ratkaisevin tekijä tämmöisessä pelissä mutta tietääpähän että ei tarvii niin justiinsa sujua kun on vaan nopea. Erityisen ylpeä olen tästä suorituksesta tehtävä nro. 30

[video=youtube;IcUO0MEkcA8]https://www.youtube.com/watch?v=IcUO0MEkcA8[/video]

Typerän näköistä mutta meni se ainakin nopeasti ja ihan itse keksin taktiikan parin hitaamman tavan epäonnistumisen ja turhautumisen saattelemana.
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Pystyykö tässä pelissä jotenkin vaikuttaan tuohon vuorokauden aikaan? Vai tarviiko mennä sen mukaan mitä toi kello käy tuossa.
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Pystyykö tässä pelissä jotenkin vaikuttaan tuohon vuorokauden aikaan? Vai tarviiko mennä sen mukaan mitä toi kello käy tuossa.
Phantom Cigaria polttelemalla aikaa saa nopeutettua.
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Ja aina kun helikopterilla menee johonkin niin saa valittua sen ajan kuuden tunnin välein. 6.00 auringonnousu ja 18.00 lasku ja olikohan siinä välissä vielä joku aika. Keskipäivä tai yö ehkä.

Tämä on kyllä viime vuoden isoista peleistä sitten kuitenkin kevyesti omaan mieleen se paras. Parin kuukauden tauko teki terää. Ihan törkeen hyvälle pelille tuntunu sen jälkeen. Ei edelleenkään mikään meta 95 mutta muut isot ei itelle oo edes kaseja 2015, tämä on vähintään kasi ehkä puolikas päälle. Pelattavuus ja uudelleenpeluuarvo ihan tapissa kun saa testailla eri varusteita. Juonellisesti ei tietenkään mitään uudelleenpeluuarvoa mutta jos vertaa vaikka toiseen omaan lempipelisarjaan niin hakkaa mass effect kakkosen ihan täysin. Tässä ei oo tapa aina kaikki tehtäviä. Voi tietenkin tappaa kaikki jos haluaa.

Sanopa Tontsa vielä mikä ei kieferissä vakuuta kun sanoit peliryhmän jaksossa (moontv) ground zeroessa että Hayter mieluummin. Itellä ei aikasempia omana niin katoin jonkun gamerin jakson kommenteista linkin missä suosittelit elokuvia metal geareista. Snake eaterissa mua ihteeni vitutti Hayterin ylinäyttely. Solidin äänenä se oli jossain klipissä hyvä. Mä tykkäsin kieferin äänestä niissä vähissä mitä sitä oli tässä.
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Ja aina kun helikopterilla menee johonkin niin saa valittua sen ajan kuuden tunnin välein. 6.00 auringonnousu ja 18.00 lasku ja olikohan siinä välissä vielä joku aika. Keskipäivä tai yö ehkä.
Se kolmas vaihtoehto on ihan vaan se nykyhetki.

Sanopa Tontsa vielä mikä ei kieferissä vakuuta kun sanoit peliryhmän jaksossa (moontv) ground zeroessa että Hayter mieluummin. Itellä ei aikasempia omana niin katoin jonkun gamerin jakson kommenteista linkin missä suosittelit elokuvia metal geareista. Snake eaterissa mua ihteeni vitutti Hayterin ylinäyttely. Solidin äänenä se oli jossain klipissä hyvä. Mä tykkäsin kieferin äänestä niissä vähissä mitä sitä oli tässä.
Ehkä se on paljolti ihan vain sitä tottumista, eli kun Hayterin ääni oli niin tiukasti identifioitunut Kärmekseen, muutos toiseen ääninäyttelijään tuntui automaattisesti muutokselta huonompaan. Ei Kiefer varsinkaan The Phantom Painissa mikään susihuono suinkaan ole, ja mitä enemmän peliä on tullut pelattua, sitä luonnollisemmalta Kieferin ääni Venom Snakella kuulostaa. Hieman lakonisesti ja innottomasti vuorosanansa mies silti monesti laukoo, vaikka kyllä siellä mahtaviakin repliikkejä on, kuten vaikka se E3 2014 -trailerin lopussa oleva "I won't scatter your sorrow to the heartless sea". Toisaalta TPP:ssä Big Boss on MGS-pelin pääsankariksi harvinaisen vähän äänessä, ja varsinkaan kunnollista vuoropuhelua tuntuu olevan todella vähän.
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Ehkä se puhu sen takia niin vähän minkä Truth tehtävän pelanneet tietää että mikä se oli miehiään. Eihän sitä vuoropuhelua ollu paria riviä enempää varmaan. Aikasemmissahan niitä keskusteluja oli liiankin paljon.
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Tuli pitkästä aikaa pelattua Metal Gearia. Tein yhtä storymissionia Afrikassa ja kuulin kokoajan jotain kissan ääntä. Se meinasi tehdä mut hulluksi, kun en löytänyt sitä äänen tekijää mistään. Tunnin verran meni tehtävää tehdessä ja kokoajan se sieltä kuului. Onko kukaan muu huomannut samaa?
 
Kuka toimi apurina (D-Horse, D-Dog, jne.) tehtävässä?
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Tuli pitkästä aikaa pelattua Metal Gearia. Tein yhtä storymissionia Afrikassa ja kuulin kokoajan jotain kissan ääntä. Se meinasi tehdä mut hulluksi, kun en löytänyt sitä äänen tekijää mistään. Tunnin verran meni tehtävää tehdessä ja kokoajan se sieltä kuului. Onko kukaan muu huomannut samaa?

Kyseessä on Hornbill lintu.

:)
 
Vastaus: Metal Gear Solid V: The Phantom Pain - Jyrkkä EI spoilereille!

Lintu, joka maukuu! No se selittää kaiken. Hideo Kojima osaa aina yllättää..
 
Ylös Bottom