Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Mieleenpainuvia elokuva-arvosteluja

Xbugs

New Member
(Tähän keskusteluun voisi kerätä linkkejä elokuva-arvosteluihin, jotka ovat syystä tai toisesta mieleenjäävän sykähdyttäviä.)

Avaan pelin itselleni uuteen tuttavuuten arvostelusivustojen saralla:
http://www.jahuu.fi/filmit/

Jahuun arvostelusivusto koostuu lähinnä kirjastosta lainattujen elokuvien tiiviistä mutta omalaatuisista arvioinneista. Tarpeettoman syvällistä pohdiskelua ei tarvitse pelkätä kohtaavansa, sillä usein elokuvan tematiikka on onnistuttu tiivistämään hyvinkin ytimekkäästi:

Elokuva on aika hyvä ja sen katsoo mielellään. Sen voisi ehkä katsoa joskus uudelleen.

Pienenä erikoisuutena kunkin elokuvan kohdalla mainitaan, kuinka vaikeaa sanastoa elokuvan dialogissa käytetään ja kuinka paljon katsoja voi varautua turvautumaan sanakirjaan (ideana on siis opiskella englantia DVD-elokuvia katsomalla). Esimerkiksi Bond-leffa Kuolema saa odottaa kuuluu jatko-opintojen piiriin:

Elokuva sisältää paljon vaikeita sanoja, joita on pakko tarkistella sanakirjasta. Suositellaan edistyneemmälle henkilölle, joka katsoo elokuvia englanninkielisellä tekstityksellä.

Varsinaisia helmiä ovat kuitenkin taajaan toistuvat sanailut siitä, kuinka tuotantoyhtiöltä on yllättävän usein loppunut filmi kesken. Ristiretkellä laajakangaselokuvia vastaan ei anneta armoa:

Halpahallielokuva on sellainen, jossa filmin tekijöiltä on puuttunut tarpeeksi rahaa, että filmin voisi venyttää koko ruudun mittaiseksi. Halpahallielokuvassa jää ylä- ja alareunasta puuttumaan pala filmiä. Kaikkein pahimpia on 16:9 elokuvat. Nimensä halpahallielokuva, se on saanut siitä, että sitä ei valmista mikään asiantunteva yhtiö, vaan sellaista osaa valmistaa mikä tahansa katukauppias.
 
Vastaus: Mieleenpainuvia elokuva-arvosteluja

Ei yllä kyllä lähellekään linkittämääsi arvostelukeitaan tasolle, mutta on silti King Kongille osuvaa kritiikkiä. Voin kuvitella ne nörttien tekemät "vitoset".

King Kong
 
Vastaus: Mieleenpainuvia elokuva-arvosteluja

Ei hemmetissä noita jahuun arvosteluja :D päivän naurut saa kyllä sieltä..

ainakin ne käyttää aikaa noihin:

Vain parissa harvassa kohtaa, ei tekstitys ehdi mukaan. Jos haluaa olla selvillä kaikesta tekstistä, saa sanakirjaa vääntää oikein urakalla. Sanakirjan kanssa elokuva kesti n. 4,5 tuntia.

en kyllä voi ymmärtää miten joku voi ymmärtää laajakuvaleffojen kuvakoon noin väärin :p
 
Vastaus: Mieleenpainuvia elokuva-arvosteluja

M. Pajulahti sanoi:
Ei hemmetissä noita jahuun arvosteluja :D päivän naurut saa kyllä sieltä..

ainakin ne käyttää aikaa noihin:



en kyllä voi ymmärtää miten joku voi ymmärtää laajakuvaleffojen kuvakoon noin väärin :p
Nuo arvostelut veti niin sanattomaksi, etten osannut edes nauraa. Yksi parhaista oli ehdottomasti Pitkien Jäähyväisten arvostelu, jossa Altmanin hieno versiointi parhaasta Marlowe-kirjasta teilattiin täysin. Noissa arvosteluissa elokuvan hyvyys tuntui olevan suoraan verrannollinen räiskinnän, efektien ja menestyksen määrään. Ja kuka helvetti katsoo elokuvia sanakirja kädessä?
 
Ylös Bottom