Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Mikä peli seuraavaksi?

Suorittaakseen kaiken tarinavetoisessa pelissä, niin tuo 40-50 tuntia on minunkin mielestäni aika hyvä. Sen sijaan jos haluaa vaan pelata tarinan läpi, niin mielestäni se saisi olla siinä 20 tunnin tuntumassa. Itseasiassa 15 tuntiakin voi olla riittävästi riippuen pelistä. Liikaa pitkitetty tarina pikemminkin ärsyttää kuin tuo lisäarvoa. Viimeisenä omakohtaisena esimerkkinä Marvel Avengers. Pelasin kampanjan läpi noin 12 tunnissa ja tämä pituus tuntui hyvältä. Pelissä on tämän jälkeen pelattavaa vielä kymmeniksi tunneiksi sitä haluaville, joten minua ei yhtään haitannut että tarinan suhteen edettiin jämäkästi eteenpäin.

Avoimen maailman pelit, kuten Fallout tai AC Valhalla ovat sinällään tapauskohtaisia, kun esim. Fallout 3:n voi pelata aika nopeastikin läpi, mutta suorittaakseen kaiken se ottaakin sitten oikein kunnolla aikaa.
Minusta tämä on täysin yksilöllinen asia, eikä mitään yleistä hyvää määritelmää ole. Henkilökohtaisesti en ole törmännyt liian pitkään peliin, niin kauan kuin pelin pelattavuus ja mahdollinen tarina ovat priimalaatua. Hyvää tarinaa ja mielenkiintoista pelimaailmaa samoilen mielelläni vaikkapa 200 tuntia, kuten tuli tehtyä AC Odysseyssa. Siinä kyllästyminen tuli sitten vasta mielestäni tylsissä jumalten kahnauksiin perustuvissa lisäreissä. Ne jäivätkin sitten kesken, koska niiden pelimaailmat ja nuo jumalhahmot eivät olleet enää lainkaan itseäni kiinnostavia.

Parhaimmillaan pelasin myös PC:llä Guild Wars 2:ta yli 500 tuntia siihen juurikaan kyllästymättä. Harmi, kun ei ole enää pelaamiseen soveltuvaa PC:tä, koska varmasti pelaisin tuota vieläkin mielelläni. Muuten en kuitenkaan löydä itselleni riittävästi syitä hankkia uutta peli PC:tä, kun konsoleilla tarjonta on järjettömän kovaa ja pelaaminen on niin paljon mielekkäämpää ilman sitä PC:n jatkuvaa säätämisen tarvetta. En halua pelaamiseeni käytännössä minkäänlaisia säätämisiä, joten siksi on tärkeää myös saada näille uusille konsoleille tarpeeksi kovotilaa, ettei tarvitse senkään puolesta säätää.
 
The Ascent

Antakaapa pelille uusi mahdollisuus jos jo kokeiltu? Mitä enemmän pelaa sitä paremmalta homma alkaa tuntumaan. Toki vihuissa ja aseissa saisi ehdottomasti olla enemmän vaihtelua, mutta silti. Huikea Blade Runner maailma.

 
Soul Calibur 6 vai Tekken 7? Kummatkin tarjoukses samalla hinnalla.

3D tappelupelit ovat siis itselle melko uusi tuttavuus ja oma historia mätkintäpeleistä painottuu Mortal Kombattiin. Kummassa olisi enempi sisältöä ja kumpi on helpommin lähestyttävä? Ja onko näissä Mk:n tyylistä harjoittelu modes?
 
Soul Calibur 6 vai Tekken 7? Kummatkin tarjoukses samalla hinnalla.

3D tappelupelit ovat siis itselle melko uusi tuttavuus ja oma historia mätkintäpeleistä painottuu Mortal Kombattiin. Kummassa olisi enempi sisältöä ja kumpi on helpommin lähestyttävä? Ja onko näissä Mk:n tyylistä harjoittelu modes?
Jos haluaa enemmän tarinaa, niin silloin Soul Calibur, jos taas enemmän muuta sisältöä hahmojen käytännön tekemisen osalta, niin silloin Tekken. Toki sekin ratkaisee, kuinka paljon olet valmis sijoittamaan ylimääräistä rahaa mätkintäpeliin. Jos et ihan valtavasti halua ylimääräistä sijoittaa, niin sitten varmaankin Soul Calibur on parempi vaihtoehto.
 
Joka genren höylääjä kun olen niin nyt vuorossa Jurassic World Evolution 2.

Eka osa oli jo loistava kun aina tykännyt rakentelusta ja dinotkin kiinnostaa.
Tää uusin maistuu ja kyseessä PS5 versio.
Alussa valtas pieni pettymys kun ainakin PS5:lla suorituskyky on vähän kehno, stutter/framerate ongelmaa esiintyy kun itse pidän mahdollisimman sulavasta menosta.
Hetken pähkäiltyä laitoin PS5 asetuksista video outputin 1080p ja nyt peli toimii sulavasti ilman stutteria ja ärsyttävää framedroppia. Hyvä vinkki jollekkin joka tätä pelaa konsolilla! Myös HDR on toistaseks rikki pelistä eli HDR veke niin haaleus häviää ainakin osittain.
 
Nonniii.

Järjestyksessä viimeisimmät pelatut pelit:
1. Days Gone, platina. Tykkäsin tosi paljon.
2. Ratchet & Clank - Drift Apart, platina. Ok.
3. Ghost of Tsushima, platina. Aivan huima!
4. Spiderman Miles Morales, platina. Jees.
5. Astros platroom, platina. Todella hyvä :)

Lisäksi codia on tullut tahtottua. Assassins Creed Valhalla PS5-versiona on tuossa ladattuna, mutta jotenkin en jaksa reippaan 5h jälkeen. Masentaa liikaa tiedossa oleva pelin pituus.

Horizon Forbidden West tulee olemaan pakko-ostos sitten helmikuussa. Zero Dawn on ehkä kaikkien aikojen peli rankingissani, ainakin viime sukupolven paras (Fallout 4 kakkonen, vaikka oli karsean buginen ja latausruutu tuli tutuksi).

Mitä siis kannattaisi alkaa pelaamaan seuraavaksi? Ei mielellään mitään +60h peliä, jos juonellisista puhutaan.
Meillä on melkoisen samanlainen pelimaku, nuo kaikki itsekin pelannut ja tykännyt kovasti. Horbidden Westiä odotellessa täälläkin. Valhallaan hyydyin myöskin vaikkakin vasta parinkymmenen tunnin jälkeen (Odyssey tuli perattua niin perinpohjaisesti ja tämä oikein tahtonut erota siitä kuitenkaan kovin paljon, sama kävi Far cry 6, eli perinteinen Ubisoft ähky. No, ehkä sitten joskus). Anyway, huomaan Last of us 2 sinulta puuttuu listalta ja toimii kuin ajatus PS5 ja miksei ykkönenkin remasteroituna.
Jos talosta löytyy XBoxin uutta sukupolvea niin Gears of War 5 tietysti pitää kokea, Ascent ja nyt vanhoilla päivillä autopeliin (näköjään :)) hurahtanut, eli Forza Horizon 5.
Itseasiassa Gears Tactics oli aika hyvä myös.

//Edit, Äh, unohtoi mainita resident evil village, (ja seiskakin - varsinkin VR) on kokemisen arvoisia - näiden pituus on aika maltilliset max 20h
 
Mitäs mieltä sellaisesta ratkaisusta, että jos jättäisi Deathloopin nyt ostamatta alennuksesta, kun ei kuitenkaan niin hirveästi se napostele ja ostaisi Kena: Bridge of Spirtin vaikka joulualennuksista?

Pelattavaa kyllä riittää, ei viitsi enää nykyisin vaan turhaan ostella pelejä.
 
Mitäs mieltä sellaisesta ratkaisusta, että jos jättäisi Deathloopin nyt ostamatta alennuksesta, kun ei kuitenkaan niin hirveästi se napostele ja ostaisi Kena: Bridge of Spirtin vaikka joulualennuksista?

Pelattavaa kyllä riittää, ei viitsi enää nykyisin vaan turhaan ostella pelejä.
Ei varmaan voi mennä kummassakaan tapauksessa mönkään. Omakohtaisen kokemuksen perusteella Kena on hyvä peli, mutta muiden kommentteja lukemalla niin on myös Deathloop.
 
Dark Souls Remastered vai Dark Souls III?

En ole koskaan yhtään Soulsbornea pelannut, mutta ajattelin nyt näistä toiseen tarttua. Alustana Series S. Kumpi olisi parempi?
 
Dark Souls Remastered vai Dark Souls III?

En ole koskaan yhtään Soulsbornea pelannut, mutta ajattelin nyt näistä toiseen tarttua. Alustana Series S. Kumpi olisi parempi?
Olin aiemmin tänä vuonna saman valintatilanteen edessä - joskin PS5:llä - ja päädyin ihan tuohon Dark Souls Remasterediin. Kolmosta en ole vieläkään kokeillut, mutta DSR:n parissa kului rattoisasti useita kymmeniä tunteja.
 
Kakkososa jakaa eniten mielipiteitä; osa pitää huonoimpana, osa jopa parhaimpana. Ei oikein mitään järkeä jättää peliä väliin kun etukäten ei millään voi tietää kumpaan porukkaan sattuu kuulumaan.
Joo mielipiteitä on monia. Oma mielipide on ettei Dark Souls 2 ole oikeastaan mitään sitä tunnetta mitä mitä edellisessä tai 3. Pelin olen pelannut läpi kyllä. Jos joutuisin uudestaan valitsemaan, niin jättäisin sen välistä. Mutta jos haluaa niin sitä tosiaan voi kokeilla myös ja siihen myös muutamat dlc löytyy.
 
Dark Souls Remastered vai Dark Souls III?

En ole koskaan yhtään Soulsbornea pelannut, mutta ajattelin nyt näistä toiseen tarttua. Alustana Series S. Kumpi olisi parempi?
Mielestäni Dark Souls oli paljon vaikeampi, joten jos ei ole koskaan Soulsborneja pelannut, voi Dark Souls III olla aloittelijaystävällisempi. Vaikeita pelejä toki molemmat, joten kumman vaan valitset, niin helppoa ei tule olemaan.
 
Kakkososa jakaa eniten mielipiteitä; osa pitää huonoimpana, osa jopa parhaimpana. Ei oikein mitään järkeä jättää peliä väliin kun etukäten ei millään voi tietää kumpaan porukkaan sattuu kuulumaan.

Itselle Dark souls 2 scholar of the first sin on paras Dark souls sarjasta.
 
Kakkososa jakaa eniten mielipiteitä; osa pitää huonoimpana, osa jopa parhaimpana. Ei oikein mitään järkeä jättää peliä väliin kun etukäten ei millään voi tietää kumpaan porukkaan sattuu kuulumaan.
Itse pidin juuri todella paljon kakkosesta. Jonkin verran enemmän kuin ykkösestä, vaikka toki ykkönenkin oli erinomainen. Kolmonen keräsi kuitenkin potin minun kirjoissani. Paras Soulsborne-peli yhdessä Bloodbornen kanssa.
 
Halo: Infinite (moninpeli)

En pelaa moninpelejä, mutta nykyään pelaan. Suomi porukka, tervetuloa mukaan.

 
Mielestäni Dark Souls oli paljon vaikeampi, joten jos ei ole koskaan Soulsborneja pelannut, voi Dark Souls III olla aloittelijaystävällisempi. Vaikeita pelejä toki molemmat, joten kumman vaan valitset, niin helppoa ei tule olemaan.
Omasta mielestäni 3 taas on paljon vaikeampi. Paljon nopeatempoisempi ja iskuja on vaikeampi lukea/ennakoida, koska pomojen liikkuminen on paljon ”dynaamisempaa”. Olisin myös suositellut aloittamaan ykkösestä ja mielestäni se onkin paras Souls peli.
 
Nyt pelataan silviisii että isojen poikien konsolit ovat serkukset kuin ilvekset...tai jotain. Xbox Series X:llä Mass Effect ja PS5:llä Resident Evil 8. Molemmat pelit vaikuttavat erinomaisilta (no joo, Mass Effectin tiedän olevan erinomainen), mutta hyvin eri tavoin. Ressa kasi näyttää huikealta ja tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta. Paljon on otettu elementtejä Ressa nelosesta, mikä on tietty tällaiseen peliin mielipiteitä jakava asia. Itse olen tykännyt. Jostain syystä en vain näissä ensimmäisen persoonan ressoissa osu aseilla ladon seinäänkään, vaikka kontrolleja olen koittanut säätää. Ilmeisesti vanhuus ei tule yksin. Ressan pelaaminen on kuitenkin kauhuelementtien vuoksi ajoittain melko stressaavaa, joten tarvitsen myös vaihtoehtoista pelattavaa. Siihen rakoon iskee kevyt pikkupelitrilogia Massaefektin muodossa.

Mass Effect trilogia on tullut ainakin pariin otteeseen vedettyä läpi, mutta vielä vaan maistuu. Hirveän pitkälle en tätä legendaarista versiota ole pelannut, mutta esim. alun Eden Primen tunnelma muuttuu huimasti, kun punainen taivas on kirkastunut tähän versioon. Muuten paketti on kuitenkin toistaiseksi ollut se sujuvin ja helpoin tapa kokea trilogia kokonaisuudessaan konsoleilla. Tällaisia pelejä ei ole tehty ennen tai jälkeen Mass Effectin. Tai ehkä Baldur's Gate tai alkuperäiset Falloutit pääsevät samaan kategoriaan, mutta itsellä ei niistä ole juurikaan kokemusta. Joka tapauksessa on edelleen täysin käsittämätöntä, miten jo ainakin kolmannelle kierrokselle lähtevä trilogia edelleen kaappaa mukaansa magneetin lailla. Juoni on mielenkiintoinen, hahmojen kohtaloista välittää, maailmaa tukevaa tekstiä riittää aivan järjettömät määrät, mikäli haluaa todella uppoutua peliin toden teolla. Helposti yksi kaikkien aikojen parhaita pelisarjoja.

Pelit toimivat stereona pelattuna mainiosti; Ressa tarjoaa tunnelmaa ja Ethan "kädet paskaksi" Wintersin huimia seikkailuita, ja näiden seikkailuiden ahdistaessa liikaa voi hypätä 0-100 tunniksi Shepardin matkaan. Tällä hetkellä molemmat pelit 6/5.
 
Ylös Bottom