Mitä realistisempi, sitä... parempi?

[jryi]

Realismin perään huutelu on kova sana joissain piireissä. Erityisesti realismikorttia heilutellaan räiskintäpeleistä puhuttaessa. Sekä Battlefieldin että Call of Dutyn markkinointiviestinnässä hehkutetaan realistista otetta moderniin sodankäyntiin, Operation Flashpointin ja ArmA:n pelaajat lähinnä tuhahtelevat näille puheille huvittuneena.

Mutta yhtä lailla realismia kaivataan muuallakin. Kilpa-autoilut, lentosimulaattorit ja urheilupelit pyrkivät mallintamaan todellisuutta, joskus enemmän, joskus vähemmän onnistuneesti. Jos moottorijarrutuksen vaikutus auton ohjattavuuteen tai lätkäveskarin räpylän heilahdus kiekon perään vaikuttavat epäuskottavilta, täyttyvät foorumit itkusta ja hammasten kiristyksestä.

Mutta mitä se on se realismi? Kuinka tärkeää se on peli-ilon kannalta? Pitääkö videopelin tukeutua vahvasti todellisuuteen vai vapauttaa sen kahleista? Jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole näkemässä, pitääkö se silti ottaa huomioon Civilizationissa?

Aiheesta keskustellaan ensi viikon KonsoliFIN-podcastissa. Sitä ennen keskustelun voi aloittaa tässä ketjussa.

Oliko realistinen keskustelunavaus?

 

[TUHOMURSU]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Realisti ei saa unohtaa FMV:tä, vaikka kuinka haluaisi. Olisiko nykyään markkinoita kunnon budjetilla tehdyille FMV-peleille?

Unohtamatta tekniikkaa - motion capin vaikutus, sekä L.A. Noiren jalostamat faciaalit. Kuinka tarpeellisia nämä ovat ja nähdäänkö Mario joskus tällaisena? Bob Hoskins poislukien.

Animaatio Mars Needs Moms esittelee uusimmillaan äärimmilleen vietyä motion cappia. Nähdäänkö tätä yhdistettynä infernaaliseen QTE-urpoiluun tulevaisuuden peleissä?

 

[Peelo]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Mä oon aina ajatellut että realismi on hyvä bonus kunhan se ei mene pelattavuuden edelle. Tärkeämpää on ettei pelin omia sääntöjä rikota.

 

[Cyrus1]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Tässä on vähän sama homma kuin musiikissa. Voit joko kahlita itsesi keinotekoisesti nauttimaan vain yhdestä genrestä, tai stten nauttia monipuolisesti erilaisia kattauksia.

Itselleni kelpaa ainakin niin Gran Turismo kuin Ridge Racerkin. Itse pelin toteutus ja pelattavuus on tärkeintä, eikä se, kuinka realistinen tai epärealistinen se on.

 

[Traddash]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Sanokoot mitä sanokoot mutta kukaan ei tule pelaamaan pelejä niiden realistisuuden vuoksi vaan ennemmin pelaavat pelejä mitkä sulauttavat muutaman reaalimaailman jutun jos toisenkin peliin kunhan se sopii. Peli joka olisi realistinen olisi tylsä sillä pelaaja olisi erittäin rajoittunut kaikessa ja kokisi itse kaikki avatarinsa kivut ja koitokset. Se että löisin vastapuolen pelaajaa superlyönnillä mikä lennättäisi vastustajan rakettiryhmä tyylillä taivaaseen on paljon mieluisampaa katsottavaa kuin se että vastustaja kellahtaa maahan aivotärähdyksen saattelemana. Toki jotkut pitäisivät tästä ominaisuudesta mutta heillekin fyysinen kipu saataisi olla liikaa. Lyhyesti hauskuus ennen realistisuutta.

 

[Hinin]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Realistisuudesta minulle tulee mieleen melkein suoraan vaativuus, eli peli vaatii käyttäjältään enemmän omistautumista ja opettelua. Simulaattorit pahimpana/parhaimpana esimerkkinä. Omalle kohdalleni vaadin peliltä tietyn asteista, ei liian ryppyotsaista realismia joka sekoittuu hyvään pelattavuuteen ja pelin hauskuuteen. HC-realistit suorittaa elämäänsä.

 

[Juzeboy93]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Mitään Operation Flashpoint -realismia en kaipaa. Se menee jo yli ja peli on tylsää pelattavaa. Mutta pieni realismi on ehdoton plussa. "Realistinen" GTA IV iskee paljon kovempaa kuin pelleilymeiningissä toteutettu Saints Row. Sana 'realistinen' siksi heittomerkeissä, että kyllähän GTA:ssakin voi kantaa taskussaan sinkoa, konekivääriä ja haulikkoa yhtä aikaa, sekä pelaaja syö ainakin 10 luotia ennen kuin kuolo korjaa. Mutta nämä kuuluvat mielestäni GTA:han. Ei se pelaaminen olis enää hauskaa, jos kuolis itsekin yhdestä pääosumasta ja aseita pitäisi kuljettaa jossain auton takakontissa (tätä olen kyllä miettinyt ja se olis kyllä ihan jees, mutta ei loppupeleissä kuitenkaan toimisi - turhaa kikkailua). GTA IV:n ajomallinnus on aiheuttanut porua. Mielestäni se on täydellinen. Ei mikään Gran Turismo -simulaatio, mutta selväsi erilainen kuin monissa muissa autopeleissä. Ja sitten se rakas Euphoooria! Se tekee GTA IV:stä mitä se on. Tämä tuo sen suurimman realismin peliin. Hahmojen animaatiot ja käyttäytyminen on niiiiiiin hienoa katsottavaa, että jo pelkästään se seikka jaksaa pitää minut kyseisen pelin parissa.

Olen myös niitä miehiä, jotka prefeeraavat Resistancen 'kaksi asetta mukana maksimissaan' -vaihtoehtoa kokonaisen "weapon wheelin" sijaan.

 

[-WaLuigi-]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Realismin kaipuu on niin genrestä riippuvainen juttu. Jos kyseessä on ikäänkuin oikeaan elämään pohjautuva peli, kuten esmes NHL tai PES, niin realismi on ehdottomasti must-juttu. Ei sillä, etteikö SWOS:n banaanipotkukierteet tai International Track & Fields (PS1) maailmanennätystehtailu olisi ihan hauskaa pienissä erissä, mutta pidemmän päälle pallon/kiekon on liikuttava mahdollisimman realistiseen tapaan (köhköhns.FIFA-palloköhköh). Autopelejä tulee muutenkin pelattua vain aniharvoin, joten se realismi ei siinä ole niin minua koskettavaa, mutta jos valita pitäisi, niin kyllä autojen pitäisi liikkua kuten oikeastikin. Jos perhe-Opel kulkisi autopelissä kahtajapuoltasataa kilometriä tunnissa, niin voisi olla vähän maiskuteltavaa. Eikä hyvällä tavalla.

Jos taas peli jo lähtökohtaisestikin näyttää juonellaan realismille häränpyllylä, niin en ymmärrä miksi pelin pitäisi muutoinkaan olla realistinen. Avaruusolioita tai zombeja voi ihan rauhassa räiskiä menemään valopyssyillä ja minigunin, haulikon ja moottorisahan yhdistelmillä, mutta taas varsin hyvään Operation Flashpointiin en erikoispyssyjä edes haluaisi. OF:n, ArmA:n ja muiden realististen taktiikkaräiskintöjen kuuluukin olla sitten järkeviä, eikä mitään ADHD-hippaa maaliinhakeutuvilla kynsisaksipyssyillä.

Jotenkin tuntuu koomiselta tuo Exectan sanapari GTA ja realismi. Jos pelissä voi tappaa tuhansia ihmisiä ilman seuraamuksia, niin realismista ollaan aika kaukana. Mutta joo, ei sen niin väliä. Kyllähän Max Payneakin etsittiin vain muutamasta murhasta, vaikka matkalla Ison Omenan yössä lähti muutama sata vihollista Valhallan taistelukentille. Nautittavia pelejä joka tapauksessa.

 

[Juzeboy93]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

...

Jotenkin tuntuu koomiselta tuo Exectan sanapari GTA ja realismi. Jos pelissä voi tappaa tuhansia ihmisiä ilman seuraamuksia, niin realismista ollaan aika kaukana. Mutta joo, ei sen niin väliä...

...Mutta pieni realismi on ehdoton plussa. "Realistinen" GTA IV iskee paljon kovempaa kuin pelleilymeiningissä toteutettu Saints Row. Sana 'realistinen' siksi heittomerkeissä, että kyllähän GTA:ssakin voi kantaa taskussaan sinkoa, konekivääriä ja haulikkoa yhtä aikaa, sekä pelaaja syö ainakin 10 luotia ennen kuin kuolo korjaa. Mutta nämä kuuluvat mielestäni GTA:han...

Jep.

GTA IV:ää voi kutsua jo realistiseksi, jos verrataan vaikka Saints Row'hon... tai jopa edellisiin GTA-peleihin.

 

[Hinin]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Heh, olen just eri mieltä Exectan kanssa tästä GTA vs Saints-kysymyksessä. Siinä missä GTA yrittää olla muka-realistinen jäykkis, Saints vetää hauskuudessa pidemmän korren. Alusta asti SR-sarja on hauskempi ja epämääräinen huumori kukkii rehottaen. Pelinä iskee paljon paremmin kuin GTA:t yhteensä.

 

[samuel6]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Heh, olen just eri mieltä Exectan kanssa tästä GTA vs Saints-kysymyksessä. Siinä missä GTA yrittää olla muka-realistinen jäykkis, Saints vetää hauskuudessa pidemmän korren. Alusta asti SR-sarja on hauskempi ja epämääräinen huumori kukkii rehottaen. Pelinä iskee paljon paremmin kuin GTA:t yhteensä.

Tuosta voisin olla samaa mieltä jos verrataan GTA IV:n joka on pelinä huomattavasti synkempi, mutta jos vertaillaan GTA Vice Cityyn esimerkiksi niin SR-sarja häviää varsinkin huumorintasolla kilometrikaupalla. Vähän kun vertaisi Chris Rockin stand-up settiä viisivuotiaan pissakakka-vitsiin.

 

[Cobretti]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Tässä on vähän sama homma kuin musiikissa. Voit joko kahlita itsesi keinotekoisesti nauttimaan vain yhdestä genrestä, tai stten nauttia monipuolisesti erilaisia kattauksia.

Itselleni kelpaa ainakin niin Gran Turismo kuin Ridge Racerkin. Itse pelin toteutus ja pelattavuus on tärkeintä, eikä se, kuinka realistinen tai epärealistinen se on.

Aika pitkälti samaa mieltä. Kun pelaa mahdollisimman paljon erilaisia pelejä ja on tavallaan avoin erilaisille kokemuksille, niin hajottaa itseltään samalla niitä näkymättömiä kahleita mitä (monet) pelaajat itselleen rakentavat. Genressä ei oikeasti ole "vain yhtä peliä" minkä jälkeen muita ei tarvitse pelata. Kenttä muuttuu koko ajan ajan. On tietysti finanssi ja aikakysymys miten niitä ziljoonia pelejä pystyy/ehtii pelata - osa tekee rajumpaakin karsintaa ja haluaa hyväksyttää hankinnan itselleen mm. sillä että "tää peli on genren paras" tai "tää on Metacriticin all time high".

Mielestäni "realistisuus" peleissä ei koskaan tarkoita sitä, että peliä voidaan jotenkin verrata oikean elämän kuvioihin. Paras autopeli ei koskaan pääse oikean ajamisen tasolle tai sotapeli oikean sodan tasolle. Jo pelkkä ajatus on huvittava. Tiettyä realismia kuitenkin tarvitaan, mutta nimenomaan pelin sisäisten sääntöjen puitteissa. Ja grafiikassa realismi tietysti voi tuoda lisää vahvoja tunteita, koska päähenkilö tuntee surua, itkee, nauraa, yms. Grafiikan realistisuudessa on tietysti menty tässä sukupolvessa aimo harppauksia eteenpäin.

 

[Kabanossi]

Mitään simulaattoreita en kaipaa, mutta tietyistä realistista jutuista pidän. Jos Battlefieldissä osun singolla seinään niin kyllähän sen kuuluu hajota. Sellainen sopiva sekoitus tosimaailmaa ja peliä on mulle ihan riittävästi. Mutta kuten Cyrus sanoi, myös ne täysin epärealistiset pelit maistuvat, kunhan se on hyvä.

 

[rioichi]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

En ole realismin ystävä, kun katsotaan videopelejä. Mutta tietyissä tapauksissa realismi on plussaa, kunhan sitä ei vedetä yli.

Fps-peleistä oma suosikkini on Battlefield. Verrattuna Call of Dutyyn, Bäfässä on enemmän sitä sodan-fiilistä ja on realistisempi. Onhan Bäfässäkin monia todella epärealistisia asioita, jotka kuuluvat peliin. Hyvänä esimerkkinä on tilanne, jossa pelaajaa ammutaan snipulla keskelle otsaa ja hetken päästä lääkintämies tulee defibrilaattoreilla herättämään.

Autopelien osalta olen täysin burnout/need for speed-miehiä enkä koskisi Gran turismoon edes pitkällä tikulla. Se on vaan niin hauskaa vedellä satojen metrien pituisia, ylitse vedettyjä driftejä yms.

Realismi-kysymystä voisi myös ajatella siltä kannalta, että onko esimerkiksi tarkka historian kuvaus tärkeää historiallisiin tapahtumiin sijoittuvassa pelissä. Itse olen täysin historia-friikki ja joidenkin pelien, jotka ovat sijoittuneet historiaan, kanssa on tullut melkein raivo-kohtauksia jos jokin asia on esitetty väärin. Tämä ei haittaa, jos peli ei kokonaisuudessa pyri tarkkaan kuvaukseen mutta siihen pyrkivissä peleissä se ärsyttää. Fanitan Assassin's creedia aivan järkyttävästi ja yksi syy siihen on se, että peli sijoittuu historiaan mutta ei pyri täydellisen tarkkaan kuvaukseen vaan vähän rönsyilee salaliittoteorioiden kanssa.

 

[Nisupulla]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Playstation Homessa on häirinnyt juuri sen realisminhakuisuus. Halutaan tehdä avatareista pelaajien peilikuvia, kun päinvastoin pitäisi tarjota kaikkea sellaista mitä he eivät ole. Esimerkiksi sukupuolettomia androgyynejä, häivyttämään -puoleen sidottuja perinteisiä roolimalleja, sekä niitä ikäviä lieveilmiöitä joita tälläinen ympäristö stereotypioilla synnyttää. Kun katsoo sitä ohi lipuvaa porukkaa, ovat he usein kuin samasta muotista. Miksi virtuaalitodellisuuden pitäisi ostoskeskuksineen ja plazoineen olla niin tosia?

 

[Poistettu jäsen 3222]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Vaikka suurin osa peleistä mitä pelaan eivät täytä lähimainkaan realististen räiskintöjen raameja, pidän siitä, että pelaajan ylivertaisuutta muihin sotilaisiin on ainakin yritetty selittää(lue: Halo). Pelissä pelaajalla on käytössään haarniska, minkä tekninen toteutus ja kehitys on selitetty melko tarkasti kirjoissa ja peleissä; tämän takia sinä voit kykkiä hetken suojissa ja kohta taasen rynniä kohti vihollista. En pidä samalla tavalla CoDien, GoWien tai Bäfien toteutuksesta, jossa vain tovi taivastellaan punaista ruutua ja hetken päästä taas pingotaan kohti vihollisten asemia. Aseidenkaan osalta Haloa ei voi todellakaan kutsua realismin hakuiseksi, mutta kun aseille yritetään hiukan kertoa historiaa, toimintapaa tai kokoonpanoa, tekee se taas pelistä omissa silmissäni astetta onnistuneemman.

Autopeleissä en ole enää moneen vuoteen muista innostunut kuin konsolisimuiluista. Näissä peleissä realistisuus on kaiken A ja O, ja mikäs sen mukavempaa kuin löytää se oma pirssi sieltä monen sadan auton seasta. Toisaalta tällöin sitten saattaa iskeä jo kunnon natsivaihde päälle, ja alkaa jopa liian realisminhakuiseksi, kun löytää pelin nippelitiedoista puutteita tai suoranaisia virheitä.

Summa Summarum: Jos menee epärealistiseksi, niin ainakin taustoitus on hyvä olla kunnossa.

 

[RauskuS]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Jos lähdetään liikkeelle ihan sanasta realismi, kertoo Wikipedia sen taiteessa ja kirjallisuudessa merkitsevän "ulkoisen todellisuuden todenmukaista kuvaamista". Pelissä tämä tarkoittaisi pelin ympäristön ja tapahtumien todenmukaista kuvaamista, jolloin ympäristö näyttää todelliselta, pelihahmot käyttäytyvät kuin ihmiset siinä tilanteessa käyttäytyisivät, ja maailman säännöt fysiikasta lähtien vastaisivat todellisuutta.

Olen pähkäillyt etteivät pelit missään tapauksessa tähän edes pyri. Pelit ja pelaaminenhan on tietynlaista todellisuudenpakoa, tehdään jotain mitä tosielämässä ei pääse tekemään. Voisi puhua jopa fantasioista. Videopelit pyrkivät siis esittämään nämä fantasiat realistisesti, eli sellaisina kuin useimmat meistä ne kuvittelevat. Esimerkkinä tässäkin ketjussa useasti mainitut Battlefieldit ja Call of Dutyt; oikeassa sodassa todellinen toiminta on harvassa ja se kestää vain hetken, muu aika odotellaan, liikutaan ja makoillaan.
Tällaista sotapeliä kukaan ei kuitenkaan halua pelata. Miksi haluaisi, odotella voi mukavammin vaikka omassa sängyssä. Bäfät ja Codit vastaavat kuitenkin fantasiaamme sodankäynnistä, siihen missä luodit viuhuvat ja joka paikka räjähtelee, aseet päästävät munakasta pauketta ja sotilaiden liike näyttää sujuvalta ja tehokkaalta, uskottavalta.

Osittain sama voi päteä pelin sisäisiin sääntöihin tai tekoälyyn. Esimerkiksi hiippailupeleissä, kuten vaikkapa uusimmassa Deus Exissä, pitää tekoälyn olla juuri niin fiksu, että sen "huijaamisesta" saa hiiviskelytilanteessa iloa, mutta kuitenkin niin tyhmä, että se on ohitettavissa. Kovinkaan moni vartija ei tuskin oikeasti kävele kellon tarkkuudella samaa tarkistusreittiä, mutta pelaajalle pitää antaa hiukan siimaa, jotta peli-ilo ei menisi pilalle.

Kyseessä onkin siis ehkä jonkinlainen mukarealismi: ei pyritä siihen, mitä asiat oikeasti ovat, vaan siihen, mitä me pelaajat haluaisimme niiden olevan.

 

[saimaannorppa]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Nykyisin on omalla kohdalla siirtynyt pääpaino peleissä viihdyttävien yksilöiden/sarjojen puolelle, toki rippunen realismia ei sitä automaattisesti sulje pois. Ostin aikanaan Operation Flashpoint - Dragon Rising:n steamin tarjouksesta (kun halvalla sain ) vakaalla aikomuksella pelata sitä enemmältikin, mutta siellähän tuo on digitaalisella pelihyllyllä kerännyt bittiavaruuden pölyhiukkasia ensimmäisten kokeilukertojen jälkeen. Se vaan oli liian työläs. Se siitä oikeastaan jäi mieleen ja mikäli jonkin pelin pelaaminen maistuu työltä, en sitä pelaa.


Sotapeleistä, mikäli HC-simulaatiota haetaan täytyy ohjattavuuskin toteuttaa viimeistä myöten, tässä pieni askel kohti täydellisyyttä inhimillisyyden rajoissa:
The Gadget Show - Ultimate Battlefield 3 Simulator (Youtube)

Toki oikea sota on sitä realismia itsessään, siinä ei vaan (nyky)tekniikalla herätä henkiin mikäli kuolo korjaa. Toki erinäiset harjoitukset paukkupatruunoin, veripussein ynnä muine kamppeineen tuovat taas hieman lähemmäs sitä todellisuutta missä sotilas elää. Tosin kuuluuhan siihen myös rauhallisemmatkin ajat...

Lyhyt versio:
Johonkin se raja on pelinkehityksessä vedettävä rajallisilla resursseilla ja (raha)massat määrää suunnan. Nykyisin tulee pelattua enemmän viihteellisiä pelejä, tosin autopeleistä tulee pelattua paljon näitä realistisempiakin kaahailuja. Suotakoon siis realistiset pelit niille joita niitä haluavat.

Edit: RauskuS:llä hyviä pointteja yllä, mietin hieman samoja juttuja mutta en nyt pystynyt kutomaan niistä järkevän oloista tekstiä.

 

[M454]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Omasta mielestäni realismiin pyrkiminen tietyissä peli tyypeissä on ok. Itseäni nimittäin alkaa pikkuhiljaa ottamaan päähän FPS peleissä tämä "sain osuman, kiven taa piiloon" ja taas jaksaa.
Tosin FPS peleissä joissa tosiaan on mainittu syy miksi näin on niin niissä se ei minua haittaa. Kuten joku jo Halon mainitsi niin lisään tähän listaan myös Ragen. Tyypillä on nanobotteja ja sisäänrakennettu defibilaattori(+)
mikä selittää miksei kuole helpolla. En tosin ymmärrä miten räjähdyksestä tuhannen *illun päreiksi mennyt voi kasata itsensä uudestaan mutta.

RPG peleissä toivon realismia, mutta ei myöskään liian kanssa. En puhu JRPG peleistä vaan esimerkkinä Elder Scrolls sarjasta vaikkapa. Niin ja miksei myös Fallout.
Ajatellaanpas tästä realismista kun puhe on niin uudessa Skyrimissä on lapsia hahmoina, heitä ei voi tappaa eikä vahingoittaa muutenkaan, jos olen oikein lukenut.
Fallout 3ssa myöskin oli tämä "ongelma" jos räjäytti sen kaupungin jossa A-bomb oli niin lapset mystisesti jäivät henkiin. Siis mitä ihmettä, eivät lapset ole mitään kuolemattomia siinä missä muutkaan.
Itseäni riepoo ajatus siitä että, jos haluaisin olla ultimate bad ass mofo joka lahtaisi kokonaisia kyliä, raiskaisi hevoset ja söisi lapset....eiku. ( <--- Huumoria älkää ottako itseenne.) niin haluan myöskin pystyä tekemään juuri näin.
Siis siihen että koko kylä on tyhjä tämän jälkeen.

Muistan kyllä että esimerkiksi Fallout 2ssa pystyi lapsetkin lahtaamaan. Tuli child killer perk kun näin teki. Vapautta. Sellaista ei kyllä taida enää tulla kukaan näkemään koska eihän lapsille voi mitään pahaa tapahtua.

Mutta unohdin jo oikeastaan punaisen langan mitä aloin selittämään niin sanotaan näin. Pelit jotka pyrkivät "realismiin" ja antavat "vapaat kädet" älkööt luvatko liikoja.
Peleillähän pyrimme vain hetkeksi pois realismin parista. Esimerkiksi Sims ei pelisarjana kiinnostanut ennenkuin Sims Medieval tuli. Johtuen liiasta realismista.

Öäö jatkakaa keskustelua.

 

[-WaLuigi-]

Vastaus: Mitä realistisempi, sitä... parempi?

Ajatellaanpas tästä realismista kun puhe on niin uudessa Skyrimissä on lapsia hahmoina, heitä ei voi tappaa eikä vahingoittaa muutenkaan, jos olen oikein lukenut.
Fallout 3ssa myöskin oli tämä "ongelma" jos räjäytti sen kaupungin jossa A-bomb oli niin lapset mystisesti jäivät henkiin. Siis mitä ihmettä, eivät lapset ole mitään kuolemattomia siinä missä muutkaan.
Itseäni riepoo ajatus siitä että, jos haluaisin olla ultimate bad ass mofo joka lahtaisi kokonaisia kyliä, raiskaisi hevoset ja söisi lapset....eiku. ( <--- Huumoria älkää ottako itseenne.) niin haluan myöskin pystyä tekemään juuri näin.
Siis siihen että koko kylä on tyhjä tämän jälkeen.

Tuo lasten tappaminenhan pelissä olisi suunnilleen yhtä hävytöntä, kuin kertoa vauvavitsejä. Vauvavitseissäkään ei ole mitään hauskaa. Vai onko? Jos katsoo tuota Päivän vitsi -topicia parin vuoden takaa, niin ainakaan suurimman osan mielestä ei ole. Ja ne loput nauravat katketakseen, eivätkä meinaa saada naurultaan edes henkeä.

Mutta siis samaa videopelitabuutahan tuo on, kuin se, että natseilla ei oikeastaan missään pelissä pääse pelaamaan. Vaikka kuinka huudetaan realismin ja tasa-arvon perään, niin silti lähes kukaan ei haluaisi olla natsi, edes pelissä. En nyt muista mikä pelilafka se oli, jonka tuottajalta kysyttiin mahdollisuutta pelata natseilla 2. MS -aiheisessa pelissä. Vastasi vain, että he eivät edes halua tehdä peliä sellaiselle ostajakunnalle, joka haluaisi pelata natseilla.

Yllä myös mainittiin tuo nykyinen räiskintätrendi, jossa laukaus-laukaus-sarrrrrja -osumastakin voi parantua muutaman sekunnin huililla. Etenkin tiimipohjaisiin, oli apurit sitten AI- tai co-op-hahmoja, sopisi huomattavasti paremmin tuo mm. Operation Flashpointissa oleva parantumissysteemi, jossa lääkintämiehen täytyy tulla sitomaan haavat. Lopullisestihan se ei paranna, mutta pystyy taas jatkamaan taistelua. Ja jos hahmo vuotaa riittävän kauan, niin kuolema koittaa verenhukan muodossa. Tietenkin nämä minä vs. the world -räiskinnät ovat sitten asia erikseen, vaikkakin tavallaan kyllä kaipaan medpack/burana/painkiller -pelejä, kuten Max Paynea.

Tuossa kun itsekin tulin aiemmassa viestissäni maininneeksi tuon GTA-realismi -sanaparin, niin aloin miettimään asiaa eteenpäin. Olisiko mitenkään edes mahdollista toteuttaa sellaista open world -toimintapeliä jossa tappamisesta tosissaan rangaistaisiin? Siis periaatteessa Splinter Cell -hengessä, eli ruumiit voisi kenties tarvittaessa piilottaa, mutta useampia tappoja tehdessä konnien lisäksi myös poliisit lähtisivät pelaajan perään, eivätkä lopettaisi etsintää loppu pelin aikana. Tämä vaikeuttaisi peliä joillakin todella paljon, mutta hiljaisesta etenemisestä palkittaisiin. Tarinan tietenkin pitäisi yrittää tarjota sellainen kehys, ettei tappaminen olisi missään kohtaa välttämätöntä. Olisiko se jonkinlainen aarteenmetsästysreissu, kenties pakeneminen rikospaikalta tjsp...?

Myös vanha klassikkotoive on esmes fantasiapeli, jossa hahmon jokainen raaja olisi siten erillinen, eli jos intron aikana vastaan tuleva örkki löisi vasemman ranteesi irti, niin se sitten myös olisi irti lopun peliä. Toki pelimekanismin pitäisi olla sellainen, että mokomat ikävät tapahtumat olisi helposti vältettävissä, mutta vahingon tapahduttua pelaajaa oikeasti rangaistaisiin siitä. Välttämättä ei edes tarvitsisi koskea muuhun kuin käsiin, sillä ilman toista jalkaa eteneminen voisi olla hivenen kankeaa ja hidasta. Räiskinnöissä voisi toki olla niin, että juokseminen hidastuisi loppupelin ajaksi, jos jalkaan napsahtaa, mutta ei kokonaan lopettaisi peliä.

Joku jolta löytyy Pelit-lehteä riittävän pitkältä ajalta, tai suurempi Google-attribuutti kuin minulta, voi etsiä ja linkata sen NNirvin kolumnin vuodelta nakki ja lihapulla, jossa puhuttiin pelien realismista. Homman juju taisi olla se, että realistinen peli tuskin tarjoaisi enempää tarinaa kuin sen, että ohjataan hahmoa jonka ainoa tehtävä on löytää vessa jossa halkiintua kahteen osaan. Sitä olisi pelien realismi, eikä mitään yhden miehen sotaa yön pimeydessä. Kuka sitten haluaisi sellasta pelata, onkin toinen asia.