Lainatun viestin kirjoitti alkujaan NviperO
Pidetään ketju elossa, mutta tehdäänpä nyt ihan periaatteen vuoksi niin, että modeja välittäviä firmoja ei mainosteta osoittein eikä nimin. Modeista keskustellaan tästä lähtien modien omilla nimillä.
Tuskin tässä on tarpeen lähteä jeesustelemaan. Esimerkiksi Pelit-lehden foorumissa on hyvinkin voitu keskustella eri modeista oikeilla nimillä, niiden hinnoista, modeja tarjoavista yrityksistä ja niin edelleen. Kyse on kansainvälisen pörssiyhtiön julkaisemasta lehdestä ja heidän www-sivuistaan. Jos heillä ei ole tarvetta olla ylivarovainen tässä, tuskin tämän foorumin yksityisillä pitäjilläkään on.
Olen itse keskustellut Xboxin modistani ihan Suomen Microsoftin työntekijöidenkin kanssa ja hyvin hekin ovat ymmärtäneet, että modasin laitteeni saadakseni pelejä nopeammin ja halvemmalla Eurooppaan. Häviäjiä tässä ovat lähinnä suomalaiset tukkurit, mutta niillä ei ole mahdollisuuksia kieltää asiasta keskustelua täällä.
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Slaisser
No en tarkoittanutkaan että se siihen loppuisi. Tarkoitukseni oli vain tuoda esiin kuinka typerä tuo laki on.
Vaikka kansalaisille peruskoulussa muuta opetetaan, usein kannattaa käyttää ihan omaa harkintaansa sen sijasta mitä laki sanoo. Minä ainakin toimin ensisijaisesti oman moraalini ja oikeustajuni varassa. Jos se ei vastaa Suomen lakia, täytyy harkita onki lakia rikottava osittain tai kokonaan.
Typerillä laeilla on tapana kuolla pois ajan mittaan. Sellaista jota ei voi valvoa, eikä ole kansalaisten yleiseen oikeustajun mukaan väärin, on aivan turha säätää kielletyksi. Sellainen vain heikentää lakien yleistä uskottavuutta ja tehoa.
Tässä tapauksessa ei ole edes kyse siitä, että haluttaisiin varastaa tai rikkoa tekijänoikeuksia muuten, vaan vapaudesta ostaa tuotteensa mistä haluaa. On perin kummallista, että etenkin isot yritykset normaalisti puhuvat markkinatalouden puolesta, mutta silloin se ei kelpaakaan enää, kun ei palvele omaa etua.
Minä aion jatkossakin tilata pelini ja elokuvani sieltä mistä haluan ilman omantunnon tuskia typerien ihmisten säätämien typerien lakien takia.
t. tero