Pelin alku oli kyllä vakuuttavaa jälkeä. Muutamat ensimmäiset tehtävät pelattiin hurmiossa. Keskivaiheilla fiilis kevyesti laantui.
Kesto oli pieni pettymys. Vaikka kuolin läpipeluun aikana arviolta 50 kertaa, niin silti minulta vei tasan viisi tuntia mennä kampanja, toiseksi vaikeimmalla tasolla.
Graafisesti ei olla järisyttävästi edistytty edellisestä MW:stä, mutta vähän kuitenkin. Siitä huolimatta välillä näki niin hirveitä näkyjä, että ei uskoisi vuoden 2009 odotetuimmaksi peliksi. Kovin samanlainen kuin edeltäjänsä siis grafiikan saralla.
Myös muita teknisiä "vikoja", ainakin hauskuuksia on. Vihollis- ja muutkin hahmot ovat suunniteltuja niin, että muutaman tyypin välein tapaa identtisen hahmon. Myös monista muista pienistä teknisistä erroreista tulee ihan sellainen olo, ettei Infinity Ward ole jaksanut panostaa ihan täysillä kaikkiin asioihin.
Pelin kohuttu lentokenttäjakso ei tyrmännyt. Tunnelma konekiväärillä hitaasti ympäri lentokenttää kävellen ja siviileitä lahdaten oli toki erilainen kuin GTA:ssa, muttei järkyttänyt erityisemmin. Joillekin kenttä voi toki olla myös traumaattinen, jonka vuoksi peli kysyy, haluaako ohittaa rajun materiaalin. Tästä kohtauksesta, ja monista muista syistä MW2 on todellakin ansainnut K18-leimansa.
Juoni on pelissä epäilyttävä. Alun juoni on todella kiehtova, mutta sitten mopo karkaa käsistä. Taisteluita käydään presidentin työhuoneessa Washington DC:ssä ja käytännössä maailmansota on käynnissä. Toiset varmastikin pitävät juonesta, mutta itseeni ei oikein iskenyt. Yksityiskohdat ja juonenkuljetus ovat kyllä hallinnassa, ei siinä mitään.
Pieniä ajatuksia pelatessa heräsi myös siitä, että tämä olkoon viimeinen Modern Warfare. Niin monet asiat pelissä olivat täysin samanlaisia kuin edellisosassa, ettei ole tosikaan! Samanlailla pitää selviytyä asioista ja monta täysin samantyylistä tehtävää pelissä. Lisäksi Ykkösen kehuja saanutta 10 years ago -meininkiä hyödynnetään tappiin asti, ja muutamassa kentässä on juuri tällaisen menon tehokäyttöä. Muutenkin tuntuu, että kaikki Modern Warfaren kovat jutut käytetään loppuun ja ylikin. Pelattavan hahmon status tulee KIA:ksi yhä uudelleen hahmon vaihtuessa, esimerkkinä.
Pelattavuus on taattua IW-laatua, ja tietyt kohdat pelissä kirjaimellisesti imevät mukaansa. Aivan pelin lopussa yksinkertaisesti ei voi olla eläytymättä Soap McTavishiksi, ei mitenkään. Ja kylmät väreet ovat todennäköisiä.
- Ensimmäisen osan huippuhetkien kopiointi ja ylikäyttö
- pienet graafiset virheet, vain pieni edistysaskel viime osasta
- lyhyys
- kliseiset Hollywood-kohtaukset
- juoni.
+ Pelattavuus, äänimaailma musiikkinsa kera ja pienet, hyvät uudistukset
+ saa eläytymään todella tehokkaasti
+ ajankohtaiset teemat ja tapahtumapaikat
+ sykähdyttävät Hollywood-kohtaukset
+ kehittäjien emämunausten täydellinen puuttuminen.
"Valtavasti hypetetyn pelin yksinpelikampanja on ytimekäs pelikokemus. Se kärsii pienistä teknisistä vioista, juonen epäuskottavuudesta ja edeltäjänsä jopa liiallisen kopioimisen aiheuttamasta vajavaisuudesta. Toisaalta se on ehdottomasti yksi upeimmista läpipelaamistani kampanjoista ja tarjoaa CoD-tyyliin ikimuistoisia, täydellisen mukaansatempaavia hetkiä."
89 / 100
