Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Muistakaa pitää pelatessa taukoa

dahol

New Member
13-vuotias italialaispoika kiidätettiin Leccen sairaalaan hänen pelattua liian pitkään Playstationia, kertoo italialainen uutistoimisto Annova.
Sairaalan diagnoosin mukaan poika oli saanut aivohalvauksen. 13-vuotias ei kyennyt puhumaan, eikä tuntunut ymmärtävän ympäröivästä maailmasta mitään.
Pojan isän mukaan teini oli pelannut kohtausta ennen pitkään Playstationia. Isä oli toimittanut pojan sairaalaan.
Poika oli kohtauksen jälkeen pyytänyt isäänsä hävittämään pelikonsolin.
- Oksennan, jos edes ajattelenkin sitä, 13-vuotias sanoi Annovan mukaan.

Nii in poijaat. Muistakaa pitää se tupakkatauko välillä :lol:
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

13-vuotias italialaispoika kiidätettiin Leccen sairaalaan hänen pelattua liian pitkään Playstationia, kertoo italialainen uutistoimisto Annova.
Sairaalan diagnoosin mukaan poika oli saanut aivohalvauksen. 13-vuotias ei kyennyt puhumaan, eikä tuntunut ymmärtävän ympäröivästä maailmasta mitään.
Pojan isän mukaan teini oli pelannut kohtausta ennen pitkään Playstationia. Isä oli toimittanut pojan sairaalaan.
Poika oli kohtauksen jälkeen pyytänyt isäänsä hävittämään pelikonsolin.
- Oksennan, jos edes ajattelenkin sitä, 13-vuotias sanoi Annovan mukaan.

Nii in poijaat. Muistakaa pitää se tupakkatauko välillä :lol:

hehe.. :D ruotsissahan oli vastaava tapaus just. oli pojat lanittanu koko yön wowia pelaten..
"Pelin addiktiota aiheuttava vaikutus on havaittu myös Pohjanlahden toisella puolen, jossa 15-vuotias ruotsalaispoika joutui pitkän peliputken päätteeksi sairaalaan. "
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Mistäs otit? Toi nyt sano vielä mitään kun ei puhuttu yhtään kauanko, kuinka pitkään etc pelaa. No okei, sen se kertoo että pelaaminenkin voi mennä yli :D
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

kokonaisuudessaa suoraa ilta-sanomista. viel ehtiny tarkempaa stoorii ettii.
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Mielenkiintoista. Kyllähän ne tietää mitä puhuvat, kun täytyisi pitää 10min tauko tunnin välein - varoitus jota kukaan ei ota tosissaan pelaamisen ollessa kuumimmillaan.

Nuoruusvuosilta muistan episodin, jossa päätä alkoi särkemään pitkän pelisession loputtua ja muusta tekemisestä ei tullut yhtään mitään. Vanhemmat ottivat muistaakseni telkkarin antennijohdonkin pois, etten voisi jatkaa ja hätistivät ulos. Vaan ei tullut mitään, päätä vain särki. No eipä siinä mitään, kaverille kylään ja viriteltiin jotkut Sega Megadrivet siinä ja kas kummaa, hetken pelaamisen jälkeen päätä ei enää särkenytkään. Melkein kuin olisi parantanut krapulaa ryyppäämällä. Sitten pienet nokoset kotona siihen päälle ja oli taas kunnossa.
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Kyllä pelaamisen lepotauot kannattaa ottaa ihan tosissaan, etenkin HC-pelaajien. Jos nyt ei ihan tunnin välisiä elpaushetkiä, niin muutaman tunnin välein kannattaa irtautua peleistä ja katsella vaikka televisiota hetken lepoasennossa loikoillen tai jotain muuta. Ihan vain oma terveyden vuoksi.

Ikärenkaiden lisääntyessä omien pelisessioiden lieveilmiöt ovat jossain määrin lisääntyneet, joskaan ei huolestuttavasti. Pisimmillään yhtäjaksoinen peliputki - miinus vessat ja evästelyt - on ollut noin kahdentoistatunnin luokkaa, iltakuudesta aamukuuteen. Tämän vuosituhannen alkupuolen Operation Flashpointin aikaisen maratoniputken vuoksi molemmista verestävistä silmistä katkesi pariksi päiväksi ainakin miljuuna verisuonta, päätä särki sykkeellä lähes kaksi päivää (yksi niistä meni nukkuessa) ja olo oli muutenkin tosi huuruinen. Pelimies luonnollisesti jatkoi toipumisen jälkeen pelaamista, kun kivaa oli. Kroppa tosin ei tykkäillyt moisesta ilonpidosta, eikä mentaalipuolellakaan ihan kukkeimmassa flirtti-iskussa oltu.

Nykyisin pelisessiot ovat maksimissaan puolet tuosta, jonka välissä pidän kyllä reiluja ruokkistaukoja ja lepuuttelen simmuja. Vanhakaan ei tosin aina opi kokemastaan ja välillä pitää pikkuväsyssä pelailla yötä myöten. Useimmiten ylipitkän tinkaamisen tuloksena on tuttu paskismenyy, eli päänsärky, verestävät silmät ja olotila suoraan kuolleiden aamunkoitosta. Ei siis kovin kivaa, saati järkevää puuhaa.

Virtuaalimaailmoissa hekumointi tuntuu meille pelaajille olevan kaiken krapulanomoisen rasituskoomailun väärti (niinkuin se onkin =)), mutta tosielämän reality check ja taukoilu kannattaa silti pitää AINA ja tasaisin väliajoin. Kroppa ja mieli kiittävät siitä pitkällä juoksulla.
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Onhan noilta rakkailta lapsuusvuosilta muutama pelaamiseen liittyvä päänsärkykohtaus mutta ei niiden takia sairaalaan tarvinnut lähteä.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä pitänyt lähteä.:D

Nykyajan pennut on nyt vaan niin kyvytöntä sakkia, etteivät kestä pientä pelailua.
Muutamaa heikkoa hetkeä lapsena lukuunottamatta, tuota pelaamista on jaksanut kivuttomasti aina siihen asti ettei silmät pysy enää auki tai on tullut muuta tekemistä. Eikä ole tarvinnut pitää vielä tähän asti mitään taukoja.. . No, kai se sitten tulee joskus kerralla sellainen halvaus, ettei tarvitse enää tulla toista.:rolleyes:
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Fallout 3 on saanut pelisessiot kyllä venymään vähän turhan pitkiksi. Tommosta 8 tuntia mennyt putkeen useampanakin yönä, kiitos loman. Pikkuisen levoton olo on kyllä jälkeenpäin ollut ja ainoat tauot ovat olleet valitettavasti luokkaa lasi vettä ja hiukan myöhemmin ns. urea iacta est toiminto.Vaimo kyseli tänä aamuna että mitä mä siellä yksin kikattelin kello 5 am. Turha siinä on yrittää selittää että tuntien pelaaminen ja väsymys + ♪ bingo bango bongo ♪♫ höystettynä ympärillä lentelevillä silmämunilla pistää olon vähän sekaiseksi.

Mut joo. Täytynee yrittää vähän enemmän noita taukoja. Ei sitä nyt sentään aivohalvausta pelaamisen takia....
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Itelläni menee pasmat sekasin kun saan uuden pelin, illalla pyörii vaan peli mielessä eikä saa unta. Mutta seuraavana päivänä ei enää mitään ongelmaa.
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Mitäköhän noille pojille tapahtuu kun lähtee ryyppäämään kun pelaaminen vie jo sairaalaan :D
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Ite ei enään nykyään pysty pelaan putkeen kuin ehkä noin 4-5 tuntia. Sitten alkaa silmissä ja päässä tuntuun jo vähän pahalta. Ja yleensä tuosta syystä loppuu mielenkiintokin ihan täysin. Olen muutenkin ottanut sen periaatteen että en pelaa ollenkaan jos se ei tunnu hauskalta.
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Juu, joskus pelasin 12-13 h putkeen, eikä tuntunut missään. Ehkä vähän silmät kiemurassa.
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Meikällä on harmaita muistoja siitä, kun kersana nakitin Super Marioa putkeen niin kauan että oksensin ja päähän rupes koskee hulluna. Siispä piti myöhemmin hankkia Pleikkari, nintsikka olikin pahasta :p

Nykyään pystyy kyllä pelaamaan putkeen tasan niin kauan kuin kiinnostusta riittää. Tosin tällä hetkellä ei löydy mitään sellaista peliä, mikä saisi multa yhtä kovan suosion kuin esim Socom2. Joskus uGGon kanssa lanitettiin sitä 19h putkeen. Välillä kyllä piti käydä lämmittää hampurilaisia, mutta se niistä tauoista.

Virallinen ohje, mikä lukee monen pelin ohjekirjassa ja konsolien ohjeissa, menee jotenkin niin että jokaisen pelitunnin jälkeen pitäisi pitää väh. 15min tauko.
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Meikällä on harmaita muistoja siitä, kun kersana nakitin Super Marioa putkeen niin kauan että oksensin ja päähän rupes koskee hulluna. Siispä piti myöhemmin hankkia Pleikkari, nintsikka olikin pahasta :p.

Mitäköhän tapahtuisi jos pelais Wii:n Sportia jotain 10 tuntia :D
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Onhan tossa jouluna tullut Lord of the rings onlinen kanssa päälle 6 tunnin sessioita tehty. Gow2 kanssa oli myös sellanen 12 tunnin sessio. Näillä näkymin skate2 kanssa voi tulla myös pieni pelisessio, mutta en usko että yli 6 tuntiin menee.

Mitään oireita ei ole tullut näitten kanssa. Joskus ehkä vähän alkannut tykittää sydämmessä energia juomien takia, mutta sellasta en enää tee.
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

höpön pöpön




no ei. itse olen henkilö, jolla pää kipeentyy pitkän pelaamisen jälkeen helposti, joten tauot on tullu pidettyä
 
Vastaus: Muistakaa pitää pelatessa taukoa

Kerra pelasin jotain PS2 pelii about 4 tuntii... Eipä sen jälkee tullu pariin päivään pelattua.. Nyt pelaan kerralla max 2.5h
 
Ylös Bottom