Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Musiikin kulutustutkimus (mahdollisuus voittaa levylahjakortti)

venalaine

Member
Arvoisa foorumilainen,

Teen parasta aikaa kauppatieteiden opintojeni pro gradu -tutkielmaa, jossa tutkin suomalaisten kuluttajien musiikin kulutusta tiettyjen musiikin kaupallisten jakelukanavien käytön osalta.

Kerään tämän kyselyn avulla aineistoa tutkielmaani varten. Linkki kyselyyn löytyy viestin lopusta.

Toivon, että sinulla on hetki aikaa vastata kyselyyni. Vastaaminen vie aikaa noin 5-10 minuuttia. Kyselyyn on mahdollista vastata täysin anonyymisti, ja saadut vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti.
Tutkimuksella ei ole toimeksiantajaa, eikä kyselyyn saatuja vastauksia tulla luovuttamaan ulkopuolisille.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan kolme kappaletta 20 euroa arvoisia levylahjakortteja.
Mikäli haluat osallistua levylahjakorttien arvontaan, tulee sinun jättää vapaamuotoiset yhteystietosi kyselyn loppuun.

Toivon, että vastaat kyselyyn mahdollisimman nopeasti, kuitenkin viimeistään keskiviikkoon 4.11.2015 mennessä.

LINKKI KYSELYYN: https://www.webropolsurveys.com/S/D466B2EF2E758F6D.par

Paljon kiitoksia osallistumisestasi!

Terveisin

Erno Venäläinen
KTM-opiskelija
Itä-Suomen yliopisto
 
Vastaus: Musiikin kulutustutkimus (mahdollisuus voittaa levylahjakortti)

Huom. Kyselyyn saa ja on varsin suotavaa vastata, vaikka et olisi äärimmäisen inhohimoinen musiikin kuluttaja. Mitä enemmän erilaisia ihmisiä kysely tavoittaa, sitä parempia ovat myös tutkimustulokset tutkimuksen yleistettävyyden näkökulmasta.
 
Vastaus: Musiikin kulutustutkimus (mahdollisuus voittaa levylahjakortti)

Vastattu!

Onnea ja menestystä lopputyön ja tutkinnon suorittamiseen! :)
 
Vastaus: Musiikin kulutustutkimus (mahdollisuus voittaa levylahjakortti)

Vastattu!
 
Vastaus: Musiikin kulutustutkimus (mahdollisuus voittaa levylahjakortti)

Kiitoksia jo vastanneille. Vielä on pari päivää aikaa vastata!
 
Vastaus: Musiikin kulutustutkimus (mahdollisuus voittaa levylahjakortti)

Pitääpä käydä illalla katsomassa toi kysely. Onnea tohon gradun värkkäämiseen.
 
Vastaus: Musiikin kulutustutkimus (mahdollisuus voittaa levylahjakortti)

Se tuli tässä vielä mieleen, että kun se gradu sieltä valmistuu, niin itseäni puolitietelijänä kiinnostaisi ainakin klikata linkkiä valmiiseen työhön, jos sellainen vaikkapa tähän topikkiin ilmaantuu.
Työn iloa täältäkin!
 
Vastaus: Musiikin kulutustutkimus (mahdollisuus voittaa levylahjakortti)

Kunhan gradu on aikanaan valmis, niin sen löytää pdf:nä Itä-Suomen yliopiston julkaisuista. Ytitän muistaa laittaa tännekin linkin.
 
Vastaus: Musiikin kulutustutkimus (mahdollisuus voittaa levylahjakortti)

Vastasin. Kiitos.
 
Ylös Bottom