Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL-jääkiekko

Vastaus: NHL-jääkiekko

Päätin tehdä tällaisen spontaanin päätöksen eilen illalla eli katsoa koko yö NHLää. :D Ensimmäisenä Rangers-Senators. Pelin "kulkukaari" oli suhteellisen omituinen, Rangersin hallitessa hiukan alussa ja iskien avausmaalin. Sen jälkeen Ottawa sai todella hyvän vaiheen, mutta ei onnistunut ohittamaan Lundqvistia. Gaborik pääsi sitten kerran nousemaan maalille ja iski kuin varkain 2-0. Erän lopussa Boyle 3-0 ja 3.erän alussa B.Richards 4-0. Lopussa Ottawa sai vielä pientä kiriä aikaan Alfredssonin ja Condran iskiessä maalit mieheen, mutta ensimmäinen kiinnitys jatkopaikkaan meni Rangersille.

Toisessa pelissä pelasivat Bruins ja Capitals. Tätä peliä tuli seurattua vähän sivusilmällä kun samaan aikaan tuli tuo Rangers-Senators sekä Blues-Sharks. Mutta 3.erän katselin kokonaan tätä ja oli vauhdiltaan suhteellisen hurjaa luokkaa. Päästä päähän, tulokasvahti-Holtbyn pitäessä välillä Capseja mukana pelissä. Jatkoajan alussahan Bruins sitten iski sen 1-0-maalin, joka itseltäni meni ohi, kun jäin Blues-Sharks-pelin jatkoaikaa tuijottelemaan.

Blues-Sharks-pelistä katsoin 1.erän sekä osia 2. ja 3.erästä. Jatkoerät katsoin kokonaisuudeessaan. Blues oli hieman hallitsevampi ja Niemelle kertyikin yli 40 torjuntaa ollen todella hyvä ja varma maalillaan. Jatkoerässä ratkaisijan viitan otti sitten Sharksin Martin Havlat, joka laukoi b-pisteiden välistä lämärillä kiekon ohi Halakin. Tärkeä ensimmäinen kiinnitys vieraskentältä hailaumalle.

Coyotes-Blackhawks-peli vielä kesken, mutta Chicago ollut hieman hallitsevampi. Toews iski helposti 0-1 melkein nollakulmasta, mutta 2.erässä Pyatt tasoitti ja erän lopussa Antoine Vermette antoi lämärinsä laulaa 2-1-maalin muodossa. 3.erän lopussa Chicago tasoitti ilman maalivahtia 14.2 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, tekijänä Brent Seabrook.
Ja nyt jatkoaika alkamassa, joten sitä vilkuilemaan.
E: Martin Hanzal ohjaa Keith Aucoinin viivasta lähettämän ranteen ohi Crawfordin ja Coyotes pitää kotietunsa.
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Heips! Onkos teillä jollain tietoa mistä näitä pelejä voisi katsoa ilmaiseksi. Itse en tahdo löytää mitään järkevää live streamia esim pittsburgh-flyers peliin..
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Allekirjoittaneen suosikki NHL:ssä on Vancouver Canucks joka tänään hävisi vastustajan onnekkaiden pomppujen takia. :mad:
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Vähän OT, mutta onko Suomessa jotain lätkäkortteihin erikoistuneita (luotettavia) kauppoja? Vähän kiinnostaisi verestellä muistoja ja ostaa joku 80-luvun lopun/90-luvun alkupuolen täysi sarja NHL-kortteja, mutta vähän hinnat ja muut hakusessa...
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Onpahan ollut flyersilla ja penguinsilla hieno sarja. Parasta lätkäviihdettä pitkään aikaan! :) Melkein toivoisin että pelit jatkus vielä ensi yön jälkeenkin ,vaikka phillyn toivon jatkoon menevänkin.
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

NHL:n pudotuspelien toinen kierros lähtee käyntiin jo ensi yönä. Viime yönähän ratkaistiin viimeiset kaksi jatkoonmenijää, Rangers ja Devils selvisivät siis omista peleistään voittajina. Ensimmäisen kierroksen osaltahan omista veikkauksista hurjat 50 % meni oikein...

Konferenssien semifinaalit ja omat veikkaukset voittajista (otteluiden alkuajat Suomen aikaa):

ITÄ

(1.) New York Rangers - Washington Capitals (7.)
1. ottelu:
la klo. 22.00

(5.) Philadelphia Flyers - New Jersey Devils (6.)
1. ottelu:
su klo. 22.00


LÄNSI

(2.) St. Louis Blues - Los Angeles Kings (8.)
1. ottelu:
la-su yö klo. 2.30

(3.) Phoenix Coyotes - Nashville Predators (4.)
1. ottelu:
pe-la yö klo. 4.00


Lähde:
2012 Stanley Cup Playoffs Conference Semifinals Schedule - Stanley Cup Playoffs
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL-jääkiekko

Tammikuussa 47 vuotta täyttänyt Dominik Hasek suunnittelee vielä yhtä paluuta NHL-jäille. Hän on jo käynyt neuvotteluja muutamien NHL-seurojen kanssa. Mikäli kaikki menee hyvin ja sopimus syntyisi, Hasekista tulisi historian vanhin NHL-maalivahti. Hänelle on tullut tarjouksia mm. Venäjältä, mutta Dominatorin tähtäin on Pohjois-Amerikassa.

Hasek on harjoitellut ankarasti pitääkseen itsensä huippukunnossa ja vakuuttaa, että treenaus entisestään kovenee mikäli sopimus saadaan aikaiseksi. Viime kaudella NHL:ssä pelasi enää yksi 1960-luvulla syntynyt pelaaja (Dwayne Roloson, 1969). Rolosonin jatko näyttää epävarmalta ailahtelevan viime kauden jälkeen, joten Hasekin myötä 60-lukukin säilyisi kartalla. Kauden aikana Dominatorin mittariin pyörähtäisi jo 48 vee...

Toivottavasti Hasek saa sopimuksen aikaan, ensi kaudesta tulisi todella mielenkiintoinen.


[Seuraava sisältää vahvaa spekulointia]
Kaikkien aikojen vanhimmat pelaajat (NHL):
52 - Gordie Howe (1979-1980)
48 - Chris Chelios (2009-2010)
47 - Dominik Hasek (2012-2013)

Kaikkien aikojen vanhimmat maalivahdit (NHL):
47 - Dominik Hasek (2012-2013)
45 - Johnny Bower (1968-1969)
44 - Jacques Plante (1972-1973)


Lähteet:
Report: Hasek, 47, interested in NHL comeback - NHL.com - News
List of oldest National Hockey League players - Wikipedia, the free encyclopedia
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Finaaleissa alkaa tilanne lipua pelottavan puolelle. Kingsillä oli jo hieno 3-0-johto, mutta jotenki se on onnistuttu tyrimään 3-2-asemaan. Olisihan se kutkuttavaa nähdä Game Seven -ratkaisu, mutta jumaleisson jos Devils voittaisi...
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Finaaleissa alkaa tilanne lipua pelottavan puolelle. Kingsillä oli jo hieno 3-0-johto, mutta jotenki se on onnistuttu tyrimään 3-2-asemaan. Olisihan se kutkuttavaa nähdä Game Seven -ratkaisu, mutta jumaleisson jos Devils voittaisi...

Taktinen liike losin suunnalta. Ottavat maksimivoitot lipuista ja voittavat 6. pelin 5-0. Kopitar iskee tehot 3+1. :cool:
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Jeps, kyllä täältäkin pojot ja toiveet menee Kuninkaiden leiriin. Devils on (IMO) aina ollut jotenkin epäkiinnostava joukkue, lähinnä tulee mieleen puolustautuva kilpikonna mieleen, vaikka taitavaa hyökkäyskalustoa sieltäkin löytyy. Kopitar on IhQ. Toivottavasti pelit loppuu seuraavaan matsiin.
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Tuon viimeisimmän matsin nähneenä odotan kyllä, että Kunkut katkaisevat Piruilta kaulat viimeistään keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Harvassa olivat Devilsin varsinaiset (itse luodut) tilanteet tuossa matsissa ja Brodeur piti monessa tilanteessa Devilsiä pystyssä yksinään. Käsittääkseni pelin kuva on koko sarjan ajan ollut hyvin samankaltainen. En jaksa uskoa, että New Jersey kykenee kahta voittoa ottamaan tuollaisella pelillä. Oikeastaan veikkaan, että tänään (huomenna) nostellaan Losissa pyttyä. Näin myös toivon.
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Kuningas on kuollut, eläköön Kuninkaat! Aika selvin numeroin taipui NJD ja todella yllättävistä asetelmista kyllä nousi mestaruuteen asti Kings. Paljon onnea kuninkaiden faneille ja Kuninkaille itselleen.
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Voi *********! Eihän Dallas voi voittaa enää stanleytä jos ne treidaa aina parhaat pelaajat pois. Pitänee vaihtaa lempijoukkuetta, kun usko menee tohon touhuun. Ei mulla muuta.
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Hei kaikki palstalaiset!
Jos olet jääkiekosta kiinnostunut ja reipas keskustelija, niin tuleppas mukaan keskustelemaan palstalleni jääkiekosta

Ihan rehellisesti nyt, miksi kukaan haluaisi keskutella jääkiekosta pienellä ja merkityksettömällä palstalla, kun on olemassa sellainenkin sivusto kuin Jatkoaika.com?
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Ihan rehellisesti nyt, miksi kukaan haluaisi keskutella jääkiekosta pienellä ja merkityksettömällä palstalla, kun on olemassa sellainenkin sivusto kuin Jatkoaika.com?

Kaikki eivät saa kyseiselle palstalle edes tunnuksia. Onneksi.

Itse en kuulu tähän kategoriaan ja Jatkoaikaan tullut raapusteltua rapiat 1000 viestiä.

Draftista lyhyesti sen verran, että yllättävän alhaalle valahti Määttä ja Teräväinen. Pokka meni odotetusti 2.kierroksen alussa. Isoin yllätys itselleni oli Ullbergin varaamattomuus, kuitenkin viime kaudella pelasi varsin hyvin liigassa.

PS. Oi ihana viesti eero1999:ltä, piristi päivää. :D (eli onneksi kaikki eivät pääse Jatkoaikaan.)
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

En löytänyt parempaakaan aihetta joten laitetaan tänne:

Onko jollain tietoa mistä saisi tilattua Ducksin/Penguinsin t-paidan, johon pystyy painattamaan oman nimensä? Ei siis pelipaita, niihin uppoaisi jo omalla budjetilla liikaa rahoja. Muutaman tunnin koittanut etsiskellä netistä, mutta ei meinaa löytyä sitten millään. Kiitoksia jos joku osaa auttaa.

TAI vaihtoehtoisesti jos tilaan normaalin joukkueen t-paidan höystettynä ainoastaan joukkueen logolla, missä pystyisin Suomessa painattamaan siihen numeron&nimen selkään?
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

TAI vaihtoehtoisesti jos tilaan normaalin joukkueen t-paidan höystettynä ainoastaan joukkueen logolla, missä pystyisin Suomessa painattamaan siihen numeron&nimen selkään?

Riippuen ihan missä päin Suomea majailet, niin Googleta sanalla "paitapaino" ja mahdollisesti kaupungin nimi. Ainakin Tampereella ja pääkaupunkiseudulla noita on muutamia.
 
Ylös Bottom