Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL-jääkiekko

Vihdoinkin kunnia meni sille jolle se kuuluu. Aleksander Barkov voitti parhaalle puolustavalle hyökkääjälle jaettavan Selke Trophyn! Peräti neljästi palkinnon aiemmin voittanut Patrice Bergeron jäi jopa suhteellisen selkeällä erolla kakkoseksi. Kolmanneksi sijoittui Mark Stone.

Jere Lehtinenhän pokkasi aikoinaan palkinnon peräti kolmesti. Siinäpä Barkoville oiva tavoite tulevaisuuteen.



Äänestystulokset



Pelaajayhdistyksen eli NHLPA:n äänestyksessä 490 pelaajaa antoi Barkoville myöskin hänelle kuuluuvaa kunniaa. Barkov sijoitettiin kolmanneksi kokonaisvaltaisimmista pelaajista äänestettäessä.



Kyllä ne Hart ja Conn Smythekin tulevat jossain vaiheessa, siitä olen melko varma.
 
Canadiens - Islanders finaalisarja olisikin jotain todella hienoa ja "nostalgista"! Kaksi pitkät perinteet omaavaa organisaatiota, joista kumpikaan ei ole ollut finaaleissa todellakin aikoihin. Toivottavasti toteutuu...

Ei sinällään Tampaa vastaan mitään, sekin on hienosti rakennettu ja ylläpidetty organisaatio, josta menee suuri kiitos Steve Yzermanin suuntaan, joka Red Wings-taustastaan huolimatta on yksi kaikkien aikojen eniten arvostamiani legendoja! Tampa vaan on viime vuosina voittanut jo sen verran, että vaihtelu virkistäisi.
 
Montreal Canadiens on pelannut tiensä Stanley Cup -finaalien toiseksi osapuoleksi 28 vuoden tauon jälkeen(!). Tuolloin vuonna 1993 joukkue myös voitti jääkiekkomaailman himotuimman palkinnon Wayne Gretzkyn kipparoiman Los Angeles Kingsin kustannuksella. Olivat muuten ensimmäiset finaalit, joita kunnolla muistan seuranneeni. Canadiensin edellinen mestaruus on samalla viimeisin kanadalaisjoukkueen voittama mestaruus.

Mikä hienointa, Suomen oma poika Artturi Lehkonen teki ratkaisevan jatkoerämaalin äskettäin päättyneessä kuudennessa ottelussa Vegas Golden Knightsia vastaan. Canadiensin riveissä pelaavat myös Jesperi Kotkaniemi ja Joel Armia. Montreal on varmasti täysin sekaisin. Voi vain kuvitella kaupungin katuja mikäli Stanley Cup matkaa Canadiensille.



Ennen kautta kukaan ei tainnut odottaa joukueelta tällaista venymistä. Carey Price on pelannut todellisessa jumalmoodissa. Mieleen tulee ajoittain jopa eräs Canadiensin ja Avalanchen maalia 1980-luvulta aina 2000-luvulle saakka tilkinnyt suuruus. Juuri tällä hetkellä suurinta voittajakandidaattia Conn Smythen suhteen ei tarvitse edes miettiä. Toki Tampan kannattajilla lienee toinen mielipide asiaan.

Aikamoista, että Canadiens on edelleen ylivoimaisesti eniten Stanley Cupeja voittanut joukkue historiassa (24). Silti edellisestä mestaruudesta on vierähtänyt lähes kolme vuosikymmentä. Toiseksi eniten mestaruuspokaaleja on Detroit Red Wingsillä (11).

2000-luvun kaksi ensimmäistä vuosikymmentä olivat ensimmäiset, joina mestaruuksia ei tullut Canadiensille yhtä ainutta.
Koodi:
Montreal Canadiensin
mestaruudet eri vuosikymmenillä
1910 | 1
1920 | 2
1930 | 1
1940 | 2
1950 | 5
1960 | 5
1970 | 6
1980 | 1
1990 | 1
2000 | -
2010 | -


Toista finaalijoukkuetta haetaan otteluparista Tampa Bay Lightning - New York Islanders. Suoraan sanottuna toivon, että Islanders voittaa ensi yönä pelattavan seitsemännen ottelun. Tampa on saanut maistaa aivan riittävästi menestystä viime vuosina (mm. mestaruus 2020).

New York Islanders muistetaan varsinkin 1980-luvun alun dynastiastaan. Bryan Trottier, Mike Bossy, Denis Potvin, Billy Smith ja kumppanit toivat tuolloin peräti neljä mestaruutta peräkkäin (1980-83). Edellisesta Stanley Cupista onkin täten vierähtänyt peräti 38 vuotta. Joukkueessa pelaa yksi suomalainen, Leksa Komarov.

Koodi:
Pudotuspelien pistepörssi
1. Nikita Kucherov (TBL) | 5+22=27
2. Brayden Point (TBL)   | 16+4=20
3. Steven Stamkos (TBL)  | 7+10=17
4. Alex Killorn (TBL)    |  8+8=16
5. William Karlsson (VGK)| 4+12=16
Koodi:
Pudotuspelien maalivahtipörssi (SV%)
(min. 10 GP)
1. Carey Price (MTL)        |93,4|2,02|1 SO
2. Andrei Vasilevskiy (TBL) |93,3|2,11|3
3. Tuukka Rask (BOS)        |91,9|2,36|0
4. Semyon Varlamov  (NYI)   |91,9|2,68|0
5. Marc-Andre Fleury (VGK)  |91,8|2,04|1
 
Tampa Bay Lightning kairasi niukimman mahdollisen 1-0 -voiton New York Islandersista seitsemännessä pelissä. Täten Tampa finaaleihin toista kertaa peräkkäin. Vastassa siis todellinen altavastaaja Montreal Canadiens. Daavid vastaan Goljat.

Vertaillaanpa hieman finaalijoukkueiden välisiä voimasuhteita.

Joukkuetilastot

Koodi:
Lightning
19 GP    | 58 GF (ka. 3,22) | 37 GA (2,06)
37,7 PP% | 83 PK%
29,8 S/GP| 31,1 SA/GP
Koodi:
Canadiens
18 GP    | 43 GF (ka. 2,53) | 37 GA (2,18)
20,9 PP% | 93,5 PK%
29,1 S/GP| 31,3 SA/GP
Tampa Bay Lightning on tehnyt peräti 0,7 maalia enemmän ottelua kohti kuin Montreal Canadiens. Omiin on maaleja helissyt lähes tasatahtiin. Canadiensilta vaaditaan finaaleissa todellista venymistä Tampan kivikovaa hyökkääjistöä vastaan. Omiin ei vain voi päästää liikaa maaleja kun oma maalitehtailu on ollut tähän asti heikohkoa. Katseet kääntyvät jälleen Carey Priceen. Hänen on vain pakko onnistua.

Tampa Bayn ylivoimapelaaminen on ollut todella tuhoisaa. Joukkue on onnistunut reilusti yli kolmanneksessa ylivoimistaan. Montreal jää tässäkin tilastossa täysin jalkoihin. Se on tehnyt maalin ainoaataan n. viidenneksessä ylivoimistaan.

Alivoimaprosentit ovatkin reiluhkosti Montrealin puolella. Voidaankin todeta, että vastakkain ovat loistava ylivoimajoukkue sekä yhtä loistava alivoimajoukkue. Tähän tilastoon ei silti voine Tampan kaltaista joukkuetta vastaan luottaa. Omissa soi takuulla jos jäähyaitiossa vietetään liikaa aikaa.

Laukausmäärät ovat joukkueiden välillä lähes identtiset.

Pelaajatilastot
Koodi:
Tampa Bay Lightning
Parhaat pistemiehet
1. Nikita Kucherov | 5 + 22 = 27
2. Brayden Point   | 14 + 6 = 20
3. Alex Killorn    |  8 + 9 = 17
4. Steven Stamkos  | 7 + 10 = 17
5. Victor Hedman   | 1 + 15 = 16
Koodi:
Montreal Canadiens
Parhaat pistemiehet
1. Tyler Toffoli | 5 + 9 = 14
2. Nick Suzuki   | 5 + 8 = 13
3. Cole Caufield | 4 + 5 = 9
4. Corey Perry   | 3 + 6 = 9
5. Joel Armia    | 5 + 3 = 8
Kenttäpelaajien tilastoista voidaan todeta, että Tampa Bayn kärkiviisikosta kaikilla on enemmän pisteitä kuin Montrealin parhaalla pistenikkarilla. Lightning vie näissä tilastoissa Canadiensia kuin mätää kukkoa. Mutta eihän näillä välttämättä voittajaa ratkaista. Montreal on jo sen näissä pudotuspeleissä osoittanut. Venymistä ja Pricen onnistumista se vaatii varmasti.

Koodi:
Maalivahdit
Vasilevski (TBL)  | 93,6 | 1,99 | 4 SO
Price (MTL)       | 93,4 | 2,02 | 1
Maalivahtikamppailussa ollaankin aika lailla tasoissa. Molemmat ovat seisoneet tarvittaessa päällään. Toki kenttäpelaajisto on Tampalla kaikin puolin laadukkaampi, joten Vasilevskin tie finaaliin on ollut aavistuksen helpompi. Aiempi joukkueiden välinen tilastovertailu mm. osoitti, että Tampa on tehnyt paljon enemmän maaleja vastustajan verkkoon kuin Montreal.


Montreal Canadiensin pelaajiston tehotilasto on erikoista luettavaa. Ainoastaan kuusi pelaajaa on plussan puolella (paras: Erik Gustafsson +5) ja neljä pelaajaa on nollassa. Loput 12 ovatkin sitten pakkasen puolella.

Tampa Bayssa vastaavat lukemat ovatkin aivan päälaellaan. Plussalla 14 pelaajaa (paras: Ryan MacDonagh +11), nollassa kolme ja miinuksen puolella ainoastaan kolme.


Tampa Bay Lightningin voittoahan tämä huutaa lähes kaikilla mittareilla ennen ensimmäistäkään pelattua ottelua. Toivotaan, ettei asia ole sentään näin selviö kuitenkaan.
 
https___specials-images.forbesimg.com_imageserve_5f19d12d49e74ea59d121da8_960x0.jpg_fit=scale.jpg
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa on uuden NHL-joukkueen eli Seattle Krakenin laajennusdraft. Ainakin Viaplayn kautta tuota voi seurata livenä klo. 3.00 alkaen.

Tässä laajennusdraftissa pätevät samat säännöt kuin edellisessäkin vastaavassa neljä vuotta sitten. Tuolloinhan luotiin alku todelliselle tuhkimotarinalle eli Vegas Golden Knightsin tie finaaleihin saakka tulokaskaudellaan. Tähän tuskin sentään Kraken kykenee.

Lainaan tähän röyhkeästi omaa viestiäni neljän vuoden takaa. Siinä selitetään laajennusdraftin säännöt pääpiirteittäin. Lainaukseen tietenkin päivitetty aikamääreet ym. vastaamaan nykyhetkeä.
* NHL:n nykyisillä joukkueilla on kaksi eri tapaa suojata pelaajiaan:

a.) 7 hyökkääjää | 3 puolustajaa | 1 maalivahti
b.) 8 pelaajaa (hyökkääjää/puolustajaa) | 1 maalivahti

* Pelaajat joilla on siirron estävä pykälä sopimuksissaan, tulee suojata automaattisesti

* Kaikki ensimmäistä ja toista kauttaan aloittavat pelaajat sekä vielä ilman sopimusta olevat jo aiemmin varatut pelaajat ovat turvassa ilman erillistä suojausta. Eli heitä ei tarvitse suojata eikä heitä lasketa mukaan em. a.) ja b.) -kohtien kiintiöihin

Lisäsääntöjä (nämä esimerkkitapaukset jokaisella joukkueella on oltava):

I) Yksi puolustaja...
a.) jolla on sopimus kaudelle 2021-22
b.) joka on pelannut vähintään 40 ottelua edeltävällä kaudella tai vähintään 70 ottelua kahdella edeltävällä kaudella

II) Kaksi hyökkääjää...
a.) joilla on sopimus kaudelle 2021-22
b.) jotka ovat pelanneet vähintään 40 ottelua edeltävällä kaudella tai vähintään 70 ottelua kahdella edeltävällä kaudella

III) Yksi maalivahti jolla on sopimus kaudelle 2021-22 tai josta tulee rajoitettu vapaa agentti juuri ennen kautta 2021-22

* Pelaajia joilla on potentiaalisia uran lopettavia loukkaantumisia ja/tai ovat olleet sivussa kauden lopuksi vähintään 60 peräkkäisestä ottelusta, ei voida käyttää em. suojaamattomina pelaajina ellei NHL ole antanut siihen lupaa

* Krakenin on valittava yksi pelaaja kustakin 31 nykyisestä NHL-joukkueesta

* Krakenin on valittava pelaajia eri pelipaikoilta vähintään seuraavasti:
14 hyökkääjää | 9 puolustajaa | 3 maalivahtia

* Krakenin on valittava minimissään 20 pelaajaa, joilla on voimassaoleva sopimus kaudelle 2021-22

* Krakenin valitseman tulevan miehistön palkkojen määrän on oltava 60-100 % edellisen kauden palkkakatosta


Vegasin ensimmäisen kauden menestyksen viimeisenä lukkona toimi tietenkin itseoikeutetusti veteraani Marc-Andre Fleury. Uskoisin, että Seattleenkin matkaa joku kokenut maalivahti (vapaana mm. sellaiset nimet kuin Carey Price, Braden Holtby sekä Tuukka Rask). Panthersin Chris Driedger on jo ilmeisesti tehnyt sopimuksen Krakenin kanssa. Nuori maalivahti tarvitsee mentorin eli kokeneemman virkaveljen seurakseen.

Hyökkäyspäässä William Karlsson oli se kaikkein yllättävin nimi Vegasin onnistujien joukossa. Mies nakutteli peräti (43+35) 78 pistettä. Ennen tätä uran paras saldo yhden kauden osalta oli tuottanut ainoastaan (6+19) 25 pistettä. Tämä Kekäläisen Columbuksessa tietenkin. Toivottavasti Kraken onnistuu luomaan vastaavan onnistumisen jonkun yllättävän pelaajan muodossa.


Listataanpa joitain kiinnostavia muiden joukkueiden suojaamatta jättämiä pelaajia. Nimien joukossa on kyllä huima määrä laatua tarjolla.
Koodi:
Maalivahdit
Frederik Andersen (TOR)
Ben Bishop (DAL)
Martin Jones (SJS)
Jaroslav Halak (BOS)
Braden Holtby (VAN)
Mikko Koskinen (EDM)
Kaapo Kähkönen (MIN)
Petr Mrazek (CAR)
Matt Murray (OTT)
Carey Price (MTL)
Jonathan Quick (LAK)
Tuukka Rask (BOS)
Mike Smith (EDM)
Vitek Vanecek (WSH)

Puolustajat
Mark Giordano (CGY)
Shayne Gostisbehere (PHI)
Dougie Hamilton (CAR)
Erik Johnson (COL)
Kevin Shattenkirk (ANA)
P. K. Subban (NJD)
Shea Weber (MTL)

Hyökkääjät
Josh Bailey (NYI)
Matt Duchene (NSH)
Jordan Eberle (NYI)
Yanni Gourde (TBL)
Taylor Hall (BOS)
Adam Henrique (ANA)
Zach Hyman (TOR)
Ryan Johansen (NSH)
Tyler Johnson (TBL)
Alex Killorn (TBL)
David Krejci (BOS)
Pat Maroon (TBL)
Gabriel Landeskog (COL)
Alex Ovechkin (WSH)
Ondrej Palat (TBL)
Kyle Palmieri (NYI)
James van Riemsdyk (PHI)
Brandon Saad (COL)
Jaden Schwartz (STL)
Jeff Skinner (BUF)
Vladimir Tarasenko (STL)
Jacub Voracek (PHI)

Elämme jännittäviä aikoja!
 
Siinäpä Seattle Krakenin valinnat:
Koodi:
Maalivahdit
Chris Driedger (Florida Panthers)
Joey Daccord (Ottawa Senators)
Vitek Vanecek (Washington Capitals)

Puolustajat
Haydn Fleury (Anaheim Ducks)
Jeremy Lauzon (Boston Bruins)
William Borgen (Buffalo Sabres)
Mark Giordano (Calgary Flames)
Gavin Bayreuther (Columbus Blue Jackets)
Jamie Oleksiak (Dallas Stars)
Dennis Cholowski (Detroit Red Wings)
Adam Larsson (Edmonton Oilers)
Kurtis MacDermid (Los Angeles Kings)
Carson Soucy (Minnesota Wild)
Cale Fleury (Montréal Canadiens)
Vince Dunn (St. Louis Blues)

Hyökkääjät
Tyler Pitlick (Arizona Coyotes)
Morgan Geekie (Carolina Hurricanes)
John Quenneville (Chicago Blackhawks)
Joonas Donskoi (Colorado Avalanche)
Calle Järnkrok (Nashville Predators)
Nathan Bastian (New Jersey Devils)
Jordan Eberle (New York Islanders)
Colin Blackwell (New York Rangers)
Carsen Twarynski (Philadelphia Flyers)
Brandon Tanev (Pittsburgh Penguins)
Alexander True (San Jose Sharks)
Yanni Gourde (Tampa Bay Lightning)
Jared McCann (Toronto Maple Leafs)
Kole Lind (Vancouver Canucks)
Mason Appleton (Winnipeg Jets)

Krakenin valintoihin lukeutuu myös yksi suomalainen eli Joonas Donskoi. Pelaajalista ei ole vielä toki lopullinen. Erinäisiä kauppoja tullaan varmasti vielä tekemään muiden joukkueiden kanssa.

Yhtäkään varsinaista tähtipelaajaa ei porukkaan mahdu (toki Giordano on mm. Norris-voittaja). Olisin myös olettanut, että ainakin se veteraanimaalivahti olisi ollut valinnoissa mukana.

Eiköhän Krakenin GM eli vanha legenda Ron Francis kuitenkin tiedä mitä on tekemässä.
 
Siinäpä Seattle Krakenin valinnat:
Koodi:
Maalivahdit
Chris Driedger (Florida Panthers)
Joey Daccord (Ottawa Senators)
Vitek Vanecek (Washington Capitals)

Puolustajat
Haydn Fleury (Anaheim Ducks)
Jeremy Lauzon (Boston Bruins)
William Borgen (Buffalo Sabres)
Mark Giordano (Calgary Flames)
Gavin Bayreuther (Columbus Blue Jackets)
Jamie Oleksiak (Dallas Stars)
Dennis Cholowski (Detroit Red Wings)
Adam Larsson (Edmonton Oilers)
Kurtis MacDermid (Los Angeles Kings)
Carson Soucy (Minnesota Wild)
Cale Fleury (Montréal Canadiens)
Vince Dunn (St. Louis Blues)

Hyökkääjät
Tyler Pitlick (Arizona Coyotes)
Morgan Geekie (Carolina Hurricanes)
John Quenneville (Chicago Blackhawks)
Joonas Donskoi (Colorado Avalanche)
Calle Järnkrok (Nashville Predators)
Nathan Bastian (New Jersey Devils)
Jordan Eberle (New York Islanders)
Colin Blackwell (New York Rangers)
Carsen Twarynski (Philadelphia Flyers)
Brandon Tanev (Pittsburgh Penguins)
Alexander True (San Jose Sharks)
Yanni Gourde (Tampa Bay Lightning)
Jared McCann (Toronto Maple Leafs)
Kole Lind (Vancouver Canucks)
Mason Appleton (Winnipeg Jets)

Krakenin valintoihin lukeutuu myös yksi suomalainen eli Joonas Donskoi. Pelaajalista ei ole vielä toki lopullinen. Erinäisiä kauppoja tullaan varmasti vielä tekemään muiden joukkueiden kanssa.

Yhtäkään varsinaista tähtipelaajaa ei porukkaan mahdu (toki Giordano on mm. Norris-voittaja). Olisin myös olettanut, että ainakin se veteraanimaalivahti olisi ollut valinnoissa mukana.

Eiköhän Krakenin GM eli vanha legenda Ron Francis kuitenkin tiedä mitä on tekemässä.
Kyllä näistä valinnoista paistaa läpi Francisin aikomus käyttää väljyyttä palkkakattoon isosti hyödykseen. Ei näitä muutamia huumorinimiä muuten pysty perustelemaan mitenkään. Bayreuther, Quenneville ja MacDermid etunenässä. Oliko näillä herroilla sopimuskin katkolla? Jos oli, niin oletan, että eivät saa edes sopimustarjousta Krakenilta.

E: Selvästi Francis ei myöskään halunnut tehdä ilmaisia palveluksia muille joukkueille, draftaamalla heidän kallispalkkaisia pelaajiaan.

E2: Kasilta taitaa aueta markkinat. Jännä nähdä onko draft&trade toimintaa harrastettu.
 
GM Ron Francis tulee olemaan tulisilla hiilillä ja ison suurennuslasin alla lähitulevaisuudessa. Nuo draftatut nimet tosiaan vihjaavat siihen suuntaan, että vapailta markkinoilta ja treidien kautta joukkue enemmänkin rakennetaan. Jos homma onnistuu ja Kraken osoittautuu ensi kaudella edes keskikastin seuraksi, niin homman voi sanoa onnistuneen ja lähteneen käyntiin ihan hyvin. Tosin vaarana vaanii se toinenkin vaihtoehto, ettei sieltä vapailta markkinoilta ja treidien kautta saadakaan naarattua joukkueeseen laatua ja sellaisia nimiä, jotka tuovat katsojia, jolloin Krakenista voi kuoriutua ainakin alkuun samanlainen naurunaihe, kuin mitä Ottawa Senators oli aikanaan 90-luvun alussa.

Itse kyllä ihmettelen noita valintoja. Monia isompia nimiä oli tarjolla otettaviksi ja oikeastaan ketään ei otettu. Vähän haiskahtaa, että Krakenin porukassa pelataan upporikasta ja rutiköyhää.
 
Paul Newman (ainakin) aikanaan sanoi, että jos et tunnista hölmöläistä kun katsot ympärillesi pokeripöydässä, niin sinä olet hölmöläinen. Nyt näyttää siltä, että Francis ei tunnistanut hölmöläistä. Noh, paljon ehtii vielä tapahtua ennen kauden alkua.

"If you're playing a poker game and you look around the table and and can't tell who the sucker is, it's you."
Paul Newman
 
Eiköhän se Francis nimenomaan katsonut ympärille ja nähnyt pelkästään hölmöjä huonojen sopimusten kanssa. Ei tarvitse peiliin katsoa.

Peliliikkeitä varmasti vielä tulee ja tuo ei ole lopullinen joukkue. Seattlea ei kannata suoraan verrata Vegasiin, vaan Krakenilla on ajatuksena oikeasti yrittää luoda pohjaa junnuvarauksilla eikä käyttää niitä vain asetteina Vegasin tapaan.
 
Francisin hintapyynnöt olivat kuulemma ihan älyttömiä ettei ottaisi esim. Giordanoa. 1st pick++. Luultavasti myös siitä että ottaisi jonkun karmean sopparin tai ei ota pelaajaa jota ei ollut ikinä ottamassakaan

Aika paljon jäi pickejä pöydälle Vegasiin verrattuna. Tuo puolustus voi kyllä riittää Pacificista
 
Aika paljon jäi pickejä pöydälle Vegasiin verrattuna. Tuo puolustus voi kyllä riittää Pacificista
Kyllä, isoin ero Vegasiin on juuri siinä, että Vegas ei ottanut vastaavia huumorinimiä kuin Seattle. Vegas varasi käyttökelpoisen pelaajan ja lähetti pelaajan eteenpäin jos ei itse miehelle nähnyt käyttöä. Tästä seurauksena Vegasille tosiaan jäi käteen läjä varausvuoroja kun Seatlella kädessä on Quenneville ja Bayruther.

Siitä pitää Francisia kehua, että mielestäni jäi myös todella isot virheet tekemättä. Eli ei rohmuttu näitä kallispalkkaisia eilispäivän tähtiä.
 
Muut GM:t on oppinut niistä virheistä mitä tekivät Vegasin kanssa, ei Seattlella ollut samanlaisia mahdollisuuksia. Toki erittäin hyvät saumat silti vaikka verrattuna sitä aikasempiin laajennuksiin.

Ja jatkon suhteen on myös aika mahdoton verrata Vegasiin, koska se ei olisi kovin reilua. Joukkueesta tuli todellinen misfits-teema ja kaikenlisäksi pelaajia, seuraa ja yhteisöä yhdisti todella vahvasti se ampumistapaus. Hankalaa Seattlen olisi luoda yhtä vahvaa sitoutumista joukkueen eteen, Vegasin tilanne oli aika poikkeuksellinen.

Tällä kertaa muut joukkueet eivät lahjoittaneet lisävahvistuksia omaa hölmöyttään ja mitään William Karlssonin tapaisia lähes nollasta 40 maalin mieheksi on vaikea uskoa tapahtuvan, vaikka osa Seattlen pelaajista käyttäisikin avautuvan näyttöikkunan hyvin hyödyksi.

Ja kaikenlisäksi Vegas otti myös pelaajia joilla ei mitään käyttöä ollut ja puhumattakaan Schipachyov tapauksesta.
 
Ja kaikenlisäksi Vegas otti myös pelaajia joilla ei mitään käyttöä ollut ja puhumattakaan Schipachyov tapauksesta.
Shipachyov on malliesimerkki siitä miten Vegas hyödynsin palkkakatto tilaansa paremmin kuin Seattle. Se, että pelaaja epäonnistui on toinen tarina.

Myönnetään, että en muista enää täysin Vegasin valintoja, mutta uskaltaisin silti väittää, että eivät valinneet yhtäkään hyödytöntä pelaajaa jos tarjolla oli myös oikeita hyödykkeitä.
 
7 pelaajaa Vegas otti, joilla ei ollut käyttöä. Sen lisäksi muutama pelaaja jotka kaupattiin pois ilman käyttöä ja muutama pelaaja jotka eivät paljon pelanneet.

Se alkaa olla jo noin puolet valinnoista.
 
7 pelaajaa Vegas otti, joilla ei ollut käyttöä. Sen lisäksi muutama pelaaja jotka kaupattiin pois ilman käyttöä ja muutama pelaaja jotka eivät paljon pelanneet.

Se alkaa olla jo noin puolet valinnoista.
Hmm, ihan mielenkiinnosta ketkä seitsemän pelaajaa Vegas mielestäsi otti joilla ei ollut käyttöä? On täysin eri asia draftata turhake, jos siitä saa kompensaation (Vegasin malli), kuin varata turhake jostain syystä minkä vain Francis ymmärtää (Seattlen malli).

Varaus ja perään kauppa puolestaan on juuri sitä toimintaa mitä mielestäni Krakenin olisi pitänyt myös harrastaa. Pois myytyjä pelaajia ei missään nimessä voi pitää pelaajina joilla ei ollut käyttöä, päinvastoin heillä oli tärkeä osa Vegasin varausvuorojen hamstrauksessa.
 
Nämä Pulkkinen, Picard, Berube, Reinhart, Brickley, Thorburn ja Garrison.

Kyllähän Seattlekin vielä tekee kauppoja. Ja kannattaa nyt huomata se, että Vegas pääsi yllättämään GM:t, Seattlelle ei enää samaa mahdollisuutta annettu. Vegas sai liian paljon ja hyviä assetteja mitä hyödyntää kauppojen kautta, tästä eivät muut seurat jälkikäteen pitänyt. Suoraan ei voi myöskään verratta vanhaa tilannetta tämän kesän laajennukseen.

Ja vaikka todennäköisesti myös Seattlelle on muutama turhake valinta kuten Vegasilla niin vielä on liian aikaista pelaajia tuomita. Sieltä voi nousta myös yllättäjiä, jonka arvo nousee nykyistä korkeammaksi.

Siinä mielessä Seattlen kritisointi täältä käsin vähän liikaa siihen, että miksi ei valittu isompia nimiä ja tehty niin kuten Vegas teki. Annetaan nyt Seattlen näyttää, että jospa siellä on kuitenkin tehty ihan järkevästi. Pari hakua laajennusdraftista ja joukkue muuten rakennettaan muilla keinoilla pikkuhiljaa.
 
Nämä Pulkkinen, Picard, Berube, Reinhart, Brickley, Thorburn ja Garrison.
Berube, Thorburn, Brickley sekä Garrison olivat osia erilaisissa drafti diileissä. Eivät osu lainkaan maaliin. Olivat Vegasille hyödyllisiä jo tasan sillä hetkellä kun valituiksi tulivat.

Picard treidattiin myöhemmin Torontoon, josta assetit kotiin. Kuka muu olisi pitänyt draftata Coloradosta?

Pulkkinen ja Reinhart olivat turhakkeita, mutta oliko mitään parempaa tarjolla?

Seattlen ongelma on, että vastaavia jämäpaloja otettiin ilmaiseksi. Ja samalla jätettiin parempia assetteja ottamatta.
Kyllähän Seattlekin vielä tekee kauppoja. Ja kannattaa nyt huomata se, että Vegas pääsi yllättämään GM:t, Seattlelle ei enää samaa mahdollisuutta annettu. Vegas sai liian paljon ja hyviä assetteja mitä hyödyntää kauppojen kautta, tästä eivät muut seurat jälkikäteen pitänyt. Suoraan ei voi myöskään verratta vanhaa tilannetta tämän kesän laajennukseen.
Kyllä tuolla nytkin on mahdollisuuksia peliliikkeille, kun katsotaan vaikkapa Arizonan tekemistä. Toivottavasti Francisin tekeminen näyttäytyy terävämpänä kauden alkaessa. Palkkakatossa olevaa tilaa päästään vielä varmasti hyödyntämään. Jopa ennen kauden alkua. Valitettavasti draftissa möhlittyjä assetteja ei enää koskaan saada takaisin.

Kun muistetaan, että perinteisesti UFA pelaajille maksetaa liikaa liian pitkään, niin Seattle faneja on syytä hieman jännittää mitä loppuviikosta tapahtuu.
 


Francis painanut hyvää työtä Seattlessa tähän asti, tässä käydään hyvin sitä läpi. Toki "fanit" jatkaa edelleen vihaamista. Ihan käsittämätöntä touhua ollut ympäri internetiä, kun ihmiset eivät saaneet popcornia ja hupia kokorahan edestä.
 
Ylös Bottom