Nintendo Switch

P

Poistettu jäsen 3274

Guest
Odottelin Switch Prota ja kun sitä ei sitten lopulta tullutkaan, niin päädyin sitten Switch Liteen. Ajatuksena oli, että kyllähän tämä pääosin matkoille tulee ja tähän päätökseen olen kyllä hyvin tyytyväinen. Graafisesti tämä taso on omaan silmääni aivan tarpeeksi hienoa, joten sitä varten ei Prota tullut odotettua, vaan lähinnä, koska New 3DS jätti vähän karvaan maun "Old 3DS:n" omistajalle exclusive julkaisuineen - vaikka niitä ei montaa nyt tullutkaan. No onneksi nyt vihdoin sitten pelataan Xenobladen parasta versiota.

Switch Litellä on nyt tullut pelailtua noin parisenkymmentä tuntia ja ihan hyvältä laite kyllä vaikuttaa siihen käyttöön mihin sen ostin, eli työmatkoille viihteeksi. Laite on oikein kompaktin kokoinen, tuntuma on hyvä ja harmaana tämä on ainakin omasta mielestäni ihan tyylikäs kapistus noin muutenkin. Ei valittamista, laatuvaikutelma on mielestäni oikein hyvä toistaiseksi. Akku on kestänyt helposti neljän tunnin junamatkoilla, joten enempää en ainakaan itse tarvitse. Hieman ehkä kädet jostain syystä välillä kipeytyy, kun pidempään pelaa, mutta ehkäpä se vielä siitä muuttuu. Painosta se ei johdu, tämähän on todella kevyt, mutta ehkäpä sitten se on näiden tattien sijoittelu, johon ei kädet oikein taivu. Mutta jos vertaan tätä ja 3DS:ää, niin kyllä tässä on selvästi menty eteenpäin mielestäni - ja 3DS on mielestäni edelleenkin oikein näppärä vehje.

Käyttöjärjestelmä on selkeä ja toimiva, eikä tästä ole oikein mitään pahaa sanottavaa. Switch Onlinea en vielä ole ehtinyt kokeilemaan, ei oikein verkkopelaaminen ole sinänsä oma juttu, mutta SNES- ja NES-klassikot tottakai lämmittävät setämiehen mieltä, joten niiden ansiosta myös tulee jossain vaiheessa tilailtua pois. Tuohon palveluun kun saisi N64, GBA ja GameCube klassikoita vielä lisäksi, niin kyllä maistuisi. Toivottavasti tuohon suuntaan vielä mennään. Nintendon eShop on ihan toimiva kauppapaikka ja sieltä onkin jo tullut osteltua pari peliä täyttämään 32 gigan sisäistä muistia. Jos tila loppuu, niin muistikorttia sisään. Helppoa ja halpaa.

Tarjonta pelien puolesta on hyvällä tasolla, ja vaikka näin Game Passista maksavalle monet pelit jäävät ostamatta Switchille, niin siltikin Switchin ostoslista on melkoinen, eikä missään nimessä pelkästään 1st partya. Jo pelkästään sellaiset nimet kuin Xenoblade Chroniclesit, Bravely Default 2, Fire Emblem: Three Houses, Disgaeat, Shin Megami Tenseit, Ni no Kunit, Luigi's Mansion 3, Mario+Rabbids Kingdom Battle ja Zelda: Breath of the Wild pitäisivät allekirjoittaneen kädet täynnä kuukausia, joten tarjonnasta ei kyllä ole muuta kuin runsauden pulaa. Ja loppuvuoden ehkä isoin peli Metroid Dread siellä myös jo kolkuttelee ovia, yhdessä Advance Warsin ja uusimman Shin Megami Tensein kanssa. Tylsää ei ole tulossa.

Mutta niin, ei tätä oikein voi kuin suositella, varsinkin jos kannettavaa konsolia kaipailee. Kyllä Nintendo vaan osaa konsoleita tehdä.
Hommasin myös Liten ja oikeastaan ainut valituksen aihe on se, että tuntuu ettei saa kunnon otetta siitä. Normi Switch sopii paremmin omaan käteen, mutta halusin ostaa Liten, kun en olisi kuitenkaan käyttänyt telakassa.

Jos joskus päivittelevät Liteä, niin toivon, ettei se takaosa olisi siitä kämmenten kohdalta ihan sileä vaan lisäisivät jotakin mistä saisi hyvän otteen.

Ostitkos mitään kantolaukkua/koteloa (miksi niitä nyt kutsutaankaan)? Itse pitäisi ostaa, niin pysyisi ehjänä jos joskus laittaa reppuun ja ottaa mukaan.
 

J.Sunderland

Well-Known Member
Jos joskus päivittelevät Liteä, niin toivon, ettei se takaosa olisi siitä kämmenten kohdalta ihan sileä vaan lisäisivät jotakin mistä saisi hyvän otteen.

Tämä myös allekirjoittaneen ensitunnelma oli, voisi olla hyödyksi kyllä. Liteen toki myydään lisävarusteena mm. "grip casea", josta voisi ehkä jotain iloa olla myös. No katsotaan nyt miten pidemmän päälle tuo istuu käsiin.

Ostitkos mitään kantolaukkua/koteloa (miksi niitä nyt kutsutaankaan)? Itse pitäisi ostaa, niin pysyisi ehjänä jos joskus laittaa reppuun ja ottaa mukaan.

En vielä, mutta ehkä huomenna tarttuu matkaan. En viitsinyt tilata näkemättä, niin vasta huomenna ehdin käydä katsomassa mitä mahtaa olla tarjolla. Kotelo on kyllä tarpeen.
 
P

Poistettu jäsen 3274

Guest
Itsellä on normi Switchissä käytössä Satisfyen grip. Suosittelen. Tämän jälkeen Switch istuu käteen kuin nakutettu. Löytyy grippi myös Switch Litelle.

Tuon taisin nähdä IGN sivuilla ja taisivat jopa väittää parhaaksi gripiksi Switchille.

Täytyy varmaan tilata joskus.
 

Baron

Well-Known Member
Mitenkäs Litessä tämä tattien drifting -ongelma? Onko joycon -exclusive vai onko pystytty kiertämään Litessä?
 

Jonezki

Member
Mitenkäs Litessä tämä tattien drifting -ongelma? Onko joycon -exclusive vai onko pystytty kiertämään Litessä?
Ne tattiohjaimet taitaa olla samat kun niissä alkuperäisissä ohjaimissa. Oliko Iltalehti vai Iltasanomat uutisoinut tuosta driftaus asiasta, ja oli myös videotakin tuosta.
 
P

Poistettu jäsen 3274

Guest
Mitenkäs Litessä tämä tattien drifting -ongelma? Onko joycon -exclusive vai onko pystytty kiertämään Litessä?
Samat osat sisällä, niin aika varmasti alkaa joskus driftaamaan ja onhan tuosta videotakin ollut, että joillakin driftannut alle kuukauden ikäisessä laitteessa.

Itse en nyt jaksa tuon takia panikoida, vaan se tulee sitten itsellekki ongelmaksi, jos on tullakseen :)
 

Baron

Well-Known Member
Samat osat sisällä, niin aika varmasti alkaa joskus driftaamaan ja onhan tuosta videotakin ollut, että joillakin driftannut alle kuukauden ikäisessä laitteessa.

Itse en nyt jaksa tuon takia panikoida, vaan se tulee sitten itsellekki ongelmaksi, jos on tullakseen :)
Joo, en minä panikoi, mutta kolme paria joyconeja ostaneena alkaa Nintendon taloudellinen tukeminen riittää omalta osaltani.
 

Dragonfly

KonsoliFIN Alumni
Oli kyllä yllätys kun BT-yhteys puuttui, joten erittäin hieno uutinen. QoL-parannus ehdottomasti.
Kyllä, loistoparannus, vaikka aika paljon myöhässä tuleekin.

Ostin aikoinaan langattomat SteelSeries Arctis 1:set juuri siksi, että niissä on usb-c vastaanotin, joten ovat yhteensopivat Switchin kanssa. Ihan hyvät kuulokkeet, mutta olisihan se silloin ostaessa ollut ihan kiva kun olisi ollut enemmän valinnanvaraa. Nyt on.
 

J.Sunderland

Well-Known Member
Viive todentotta pilaa kyllä tuon, joten sääli tosiaan, jos näin on. Itse en vielä ole ehtinyt kokeilemaan.

Siksi ei ole näkynyt moista ominaisuutta vielä muilla konsoleilla.

Itselläni TV hoitaa BT:n kuulokkeisiin, niin sinänsä ei olisi Switchilläkään tämä mikään ongelma, mutta kun Switch Liten nimenomaan hankin työmatkoille, niin ei auta.
 

shamaniac

Well-Known Member
Viive tekee sen käytännössä hyödyttömäksi. Siksi ei ole näkynyt moista ominaisuutta vielä muilla konsoleilla. Näin ainakin omakohtaiset kokemukset kun eilen testailin eri kuulokkeilla.
Minä pelailen aina bt-kuulokkeilla, jotka on yhdistetty televisioon. Kyseessä on bt5.0-standardin kuulokkeet, jotka tukevat SBC / aptX / aptX LL / AAC -koodekkeja, joten olen ymmärtänyt että tuossa viive olisi mahdollista saada hyvinkin pieneksi.

Jokusen kerran olen käytännön kautta testaillut esim. Apex Legendsissä että huomaanko viivettä äänessä ja en kyllä huomaa mitään sellaista mikä omaan pelaamiseen vaikuttaisi. Televisiossani vaikuttaisi googlauksen perusteella kuitenkin olevan vain bt4.2-versio, joten sillä varmaankin mennään. Switchissä taas tuntuisi olevan bt4.1.

Onko tuossa sitten niin iso ero yhden version ylempään (4.1 vs 4.2) vai onko kyse huonommista kuulokkeista vaiko pelkästään testaajan omista havainnoista? Mielestäni ainakin oma yhdistelmä (Q80T + Sennheiser PXC 550 II) on täysin pelattava.
Viive todentotta pilaa kyllä tuon, joten sääli tosiaan, jos näin on. Itse en vielä ole ehtinyt kokeilemaan.
Eli Switchissä on jokin viive, jota ei---

Itselläni TV hoitaa BT:n kuulokkeisiin, niin sinänsä ei olisi Switchilläkään tämä mikään ongelma, mutta kun Switch Liten nimenomaan hankin työmatkoille, niin ei auta.
---televisiossasi siis ilmeisesti ole? Tuo minun mutuiluni siis pätee, vai olenko ihan hukassa?
 

TT-2k

Päämoderaattori
Ylläpitäjä
Televisiossani vaikuttaisi googlauksen perusteella kuitenkin olevan vain bt4.2-versio, joten sillä varmaankin mennään. Switchissä taas tuntuisi olevan bt4.1.
BT-versiolla ei ole kauheasti merkitystä, kunhan se on vähintään 4.0. Viipeeseen vaikuttaa pääasiassa se, mikä koodekki on käytössä. En itse ainakaan tiedä, että missään televisiossa olisi suoraa tukea aptX Low Latencylle, joka tarjoaisi sen selvästi pienimmän latenssin. Tosin sitten on vielä yksittäisissä BT-kuulokkeissakin melkoista heittoa latenssin suhteen, vaikka käytössä olisikin esim. SBC- tai AAC-koodekki.

Switch itsessään käyttää vain tuota SBC:tä, jonka viive on parhaassakin tapauksessa n. 200 millisekunnin luokkaa, ja sen eron huomaa varsinkin huulisynkassa.
 

shamaniac

Well-Known Member
Voisi siis kai tiivistää että Switchistä ainakin löytyy viivettä ja että en taida olla kauhean herkkä ainakaan pienelle viiveelle.

Rehellisesti sanottuna en huomaa viivettä edes puolison halvemmissa kuulokkeissa (Sennheiser HD4.40BT) mutta niitä olen testannut vain musiikkivideoilla ja televisio-ohjelmilla, joissa viiveen yleensä huomaa huonommin. Peleissä aina vähän helpompi testata kun painaa näppäintä ja katsoo kuinka nopeasti toiminnan aiheuttama ääni kuuluu.

Mutta tosiaan Switchissä ilmeisesti se isoin ongelma tässä kohtaa siis.
 

J.Sunderland

Well-Known Member
Eli Switchissä on jokin viive, jota ei---

Näin luulin tämän ketjun perusteella, mutta nyt kun pikaisesti kokeilin, niin viive ei onnistunut olemaan ongelma ainakaan Xenobladessa. Testi tosiaan kesti pari minuuttia, joten katsotaan nyt. Kuulokkeet ovat Jabra 85H:t, jos sillä mitään merkitystä on.
 

shamaniac

Well-Known Member
Näin luulin tämän ketjun perusteella, mutta nyt kun pikaisesti kokeilin, niin viive ei onnistunut olemaan ongelma ainakaan Xenobladessa. Testi tosiaan kesti pari minuuttia, joten katsotaan nyt. Kuulokkeet ovat Jabra 85H:t, jos sillä mitään merkitystä on.
Ja nuo oli nyt yhteydessä Switchiin eikä televisioon?
 
Ylös Bottom