Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Ei siinä N8:n tasoista kameraa ole, mutta oman verrokkiluokkansa suhteen varmastikin hyvää tasoa, eli iPhone, Galaxy jne. N8:n kamera on edelleen paras mitä puhelimissa on nähty, eikä toistaiseksi parempaa ole edes luvassa.
Vieläkun osaisi olla hengittämättä tai omistaisi Mr.fantastisen kädet, niin N8:n videokamerakin olisi omiin tarpeisiin riittävä. Nyt tulee Darth vader videota liikaa. :eek:
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Nokian kesäkuussa esittelemä N9 tuli myyntiin Suomessa viime torstaina. Jo nyt osa malleista on myyty loppuun.

N9 on parasta Nokiaa ainakin siihen asti, kun yhtiö esittelee uudet Windows Phone 7 -älypuhelimensa. Tämä tapahtuu kaikella todennäköisyydellä kahden viikon kuluttua Lontoossa Nokia World -tapahtumassa.

Ensimmäisinä kaupoista loppuivat 700 euron hintaiset 64 gigan muistiversiot. Halvempia 16 gigan malleja on riittänyt paremmin. Väriversioista eniten on kiinnostanut sininen. Yksi eioota myynyt liike oli ensimmäisen päivän jälkeen Verkkokauppa.com, joka toivoo lisää laitteita ensi viikoksi.

Nokia ei kommentoi N9:n myyntimääriä millään tavalla. Yhtiön osavuosikatsaus julkistetaan ensi viikon torstaina.

N9:n sydän on pitkään yhteistyössä Intelin kanssa kehitelty MeeGo, joka jää näillä näkymin kyseisen käyttöjärjestelmän ainoaksi puhelinmalliksi Nokian valikoimassa.

Plussat:

+ Laatuvaikutelma. Nokia on kertonut panostaneensa laitteen kestävyyteen. Tämä näkyy käyttäjälle. Laite istuu hyvin käteen, on mukavan ohut eikä paina liikaa.

+ Muotoilu. Nokian muotoilutiimi on kerrankin onnistunut luomaan ajattomalta näyttävän matkapuhelimen. Runko tuntuu jämäkältä ja on tehty lähes saumattomaksi.

+ "Pyyhkäisyyn" perustuva käyttöliittymä. Esimerkiksi puhelimen lukitusnäyttö avataan pyyhkäisemällä puhelimen näyttöä reunasta reunaan. Lukitusnäytöstä voi hypätä helposti sovelluksiin pyyhkäisemällä näyttöä alareunasta ylöspäin.

+ Käyttöliittymän nopeus. Nokian Symbian -puhelimia on moitittu hitaudesta. N9:n kohdalla samaa ongelmaa ei ole. Käyttöliittymää ryydittää puhelimen yhden gigahertsin prosessori.

+ Nopeampi selain. Symbian-käyttöjärjestelmään verrattuna N9:n selain on kuin eri maailmasta.

+ Hyvälaatuinen kamera. Nokia on lisännyt kamerasovellukseen ominaisuuden, jolla manuaalinen tarkentaminen onnistuu koskettamalla kyseistä kohtaa puhelimen näytöllä. Aivan Nokian puhelinten parhaiden kameroiden tasolle N9:n kuvausominaisuudet eivät kuitenkaan yllä.

+ Karkaistu, kestävä lasi.

Miinukset:

- Kiinteä akku. Nokia on ottanut mallia Applesta, joka ei salli akun vaihtamista puhelimiinsa käyttäjän toimesta.

- Vähän fyysisiä näppäimiä. Tämä voi häiritä joitakin käyttäjiä. N9:ssä on ainoastaan virta- ja äänenvoimakkuuden säätimet. Esimerkiksi valokuvaukseen tarkoitettua näppäintä ei ole.

- Kuluttajan kannalta ei ole varmuutta siitä, miten MeeGo-käyttöjärjestelmää tuetaan jatkossa. Vaarana on, että N9 jää Nokian ainoaksi MeeGo-puhelimeksi.

Tämän takia N9 on hitti | Digiuutiset | Iltalehti.fi
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Engadgetin N9 arvostelu. Helvetti lienee jäätynyt, kun heiltä tulee estottomasti kehuja Nokian suuntaan.

Nokia N9 review -- Engadget

Käyppä lukemassa erään Vlad Savovin (luultavasti tiedät tyypin) N9 arvostelu thisismynext.comista, sielläkin tuli yllättävän paljon kehuja ja muistaakseni jotain sen suuntaista että N9 on parempi laite kuin iPhone 4S periaatteessa. Minä ajattelin jo sen luettuani että mahtaa olla helvetissä kylmä päivä :-D
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Hahah, Vlad taisi olla pahin Nokia hateboy Engadget aikanaan :D
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Hieno puhelin oli tuo nokia. Reilun viikon ehdin 64gigaisen mallin omistaa, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minulle riittää iphone 4, missä on kaikki asiat tehty paremmin ulkomuotoa ja swipeä lukuunottamatta. Laitteen wp 7 versio voisi olla mielenkiintoinen, kun viikon n9 käytön jälkeen tuo omenaluuri näyttää järkyttävän vanhanaikaisen ja tylsän näköiselle.
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Myös N9 sai hieman rakkautta Nokia Worldissä. Loppuvuodesta N9:n voi hankkia myös trendikkäästi valkoisena.

Lisäksi lähiviikkoina on luvassa ensimmäinen softapäivitys, joka korjaa joitain käytettävyysongelmia ja tuo uusina ominaisuuksia mm. musiikkisoittimen kontrollit lukitusruudulle sekä mahdollisuuden sulkea sovellus alaspyyhkäisyeleellä.

Näytä liitetiedosto 7866

Nokia N9 gets a new colour and a software update | Conversations by Nokia
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Lisäksi lähiviikkoina on luvassa ensimmäinen softapäivitys, joka korjaa joitain käytettävyysongelmia ja tuo uusina ominaisuuksia mm. musiikkisoittimen kontrollit lukitusruudulle sekä mahdollisuuden sulkea sovellus alaspyyhkäisyeleellä.

Tuo alas swipe sulkeminen on jo pitää vaan laittaa päälle valikoista.
;)
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

N9:n ensimmäinen ohjelmistopäivitys PR1.1 on nyt jakelussa.

Some of the new features include:

  • NFC tag reading to instantly interact with NFC tags
  • Music controls on lock screen
  • Photo and video shooting with color filters: black & white, sepia, vivid, negative, solarize
  • More powerful multitasking with improved memory handling
  • Swype for fast typing
  • Faster MfE synch, synchronizing only active folders
  • Noice cancellation reduces background noise so that your friends hear you better
  • Close apps easily with swiping down, this now on by default
  • New indicators for standby screen like charging and calendar
  • etc.
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Tuli vaihdettua Galaxy tähän luuriin, ja toistaiseksi olen ollut kyllä erittäin tyytyväinen. Meego on tosi näppärän oloinen, ja kaikki tuntuu toimivan niinkuin pitääkin. Ainoat harmit tähän mennessä ovat olleet, että Googlen tilin lisäyksellä ei suoraan saa yhteystietoja synkattua, vaan piti tehdä erikseen toinen tili mail for Exchangena joka synkronoi yhteystiedot sekä kalenterin. Toinen ikävä asia on tuo akkukesto, vaikuttaa sille että tämä vie aika paljon akkua, tosin ei varmaan vielä tässä vaiheessa pitäisi sitä hirveästi kommentoida kun vasta ensimmäinen työpäivä menossa tämän kanssa. Perjantaina ekan täyteen latauksen jälkeen 2 tunnin puhelu imaisi huimat 45% akkua ja lauantaina kun olin matkalla rämppäsin puhelinta ihan jonkin verran, jolloin 10 tunnissa meni noin puolet akusta. Eli jonkin verran enemmän tuntuisi äkkisiltään kuluttavan verrattuna Galaxy S CM9 4.0.3 romilla. Mut ehkä se tuosta parin latauksen jälkeen paranee, ja kyllähän tuolla kestolla pitäisi mun päivät mennä kevyesti ilman latauksia, vaikka pisimmät päivät onkin 12 tunnin mittaisia koulun takia.
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Tänään tullut saataville uusi PR1.3-päivitys. Ilmeisesti yli 1000 bugikorjausta ynnä muuta kivaa. Pitää ladata akku, koittaa etsiä täysi lista muutoksista ja asennella päivitys :) Kokoa ilmeisesti vähän reilu parisataa megatavua.
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Oma N9 löysi päivityksen. Pelkkien bugien tappo päivitys vaan kyseessä, joten mitään uutta ei saada. Silti hienoa, että jaksavat tukea meegoa.
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Oma N9 löysi päivityksen. Pelkkien bugien tappo päivitys vaan kyseessä, joten mitään uutta ei saada. Silti hienoa, että jaksavat tukea meegoa.

No tämä taisikin olla nykytietojen valossa viimeinen virallinen päivitys, joka on kyllä todella sääli. Luurihan on aivan loistava pieniä vittumaisia vikoja lukuunottamatta, kuten esimerkiksi sähköpostiviesteistä ei ilmeisesti vieläkään voi suoraan kopioida tekstiä. Voi toki olla etten vain osaa, mutta nyt joudun esimerkiksi Postin seurantakoodit kopioimaan niin että siirrän viestin luonnoksiin, kopioin sitä kautta koodin, ja sitten siirrän viestin takaisin saapuneisiin. Pieni mutta todella raivostuttava vika, melko varmasti Androidilla tuo onnistui vakio sähköpostisoftallakin?
 
Vastaus: Nokia N9 - ensimmäinen MeeGo-laite

Siellä alkaa uusi kotimainen kännykkävalmistaja tuomaan Meego-puhelimia. Tekijät entisiä nokialaisia.

Ex-nokialaisten firma aikoo valmistaa Meego-puhelimia

Entisten nokialaisten perustama yritys aikoo jatkaa Nokian aloittaman Meego-puhelimen kehitystä. Suomalainen Jolla kertoo tiedotteessaan, että se aikoo tuoda Meego-käyttöjärjestelmään perustuvan uuden älypuhelimen markkinoille vielä tänä vuonna.

Nokian Linux-pohjaisesta Meegosta piti tulla yhtiön pääasiallinen käyttöjärjestelmä, mutta Stephen Elopin astuttua yhtiön ruoriin tulevaisuuden tieksi valittiin yhteistyö Microsoftin kanssa. Ainoaksi Meego-käyttöjärjestelmää käyttäväksi Nokian puhelinmalliksi näyttää jäävän N9.

Jollan hankkeessa on yhtiön tiedotteen mukaan samoja johtajia ja keskeisiä osaajia, jotka ovat olleet mukana Nokian N9-hankkeessa. Uutta älypuhelinta on kehitelty viime vuoden lopulta lähtien. Yhtiö kertoo toimivansa yhteistyössä kansainvälisten rahoittajien kanssa.

Yhtiö on merkitty kaupparekisteriin huhtikuussa 2011.

Lähde: Ex-nokialaisten firma aikoo valmistaa Meego-puhelimia - Talous - HS.fi
 
Ylös Bottom