Mitä tekisit ikuisuudella, jos saisit toistaa samaa aikajaksoa loputtomiin ja muistaisit kaiken? Päiväni murmelina -elokuvan rekonstruktio tämä ei ole, vaikka Deathloop lainaakin sen yhtä juonenkäännettä. Dishonoredit ovat allekirjoittaneelle katsomattomia kortteja, mutta niiden sijaan tässä on retroaikaista ja timesplittermäistä huikeaa vetovoimaa!
Hieno ilotulitus! Tätä piti ihailla parin hetken ajan ennen kuin juhlijat saivat ennenaikaisen
lähdön iäisyyteen.
Etkot, jatkot, kiukkuinen daami ja kohtalon kierre
Colt, tarinan protagonisti, herää rannalla kuin kiihkeämpienkin bileiden jälkimainingeissa. Vaatteet hänellä on kuitenkin päällä, eikä kankkunen ole tullut kylään edellisenä iltana. Hetken etenemisen jälkeen Colt löytää radiopuhelimensa, johon alkaa kantautua kiukkuisia puheenparsia Julianna Blaken, pelin toisen keskeisen hahmon suunnalta. Sananvaihdon jälkeen ei tule morkkista vaan halu selvittää tapahtumat. Kupletin juoni käy nopeasti selväksi – sankarin on selvittävä omin neuvoin, eikä ystävällisiä tekoälyhahmoja ole olemassa. Juuri tällaisena tykkään ahmia pelini, soolona ja vaikeudet omatoimisesti ylittäen.
Heti alkumetreillä on todettava, että mahdollisen kuoleman korjatessa epäonnistuminen ei kiehauta päänuppia edes keittolevyn ykköspykälän vertaa. Tutkittavaa piisaa, eikä millään malttaisi olla näkemättä pelintekijöiden innovoimia käänteitä vielä yhden lisää. Toistaminen voi toki joillekin olla turhauttavaa, vaan itse koen sen uutena mahdollisuutena oppia virheistään ja voittaa kaikki esteet. Erilaisia keinoja tulee käytettäväksi seikkailun edetessä runsain mitoin, mutta yksinkertaisimmillaan käytetään hakkerin virkaa toimittavaa radiopuhelinta ja Coltin ketteryyttä vihollisten jallittamiseksi. Suoralta toiminnalta ei tosin voi aina välttyä, joten rauhallinen hiippailu vaihtuu aika ajoin kättä pidempään.
Stargate-tähtiportti! Se oli ensireaktio, kun näin tämän rakennelman.
Tyhmähkö, mutta vaarallinen tekoäly
Colt voi kuljettaa mukanaan kahta tuliasetta ja yhtä lähitaisteluasetta. Valinnanvaraa piisaa moneen makuun, mutta totta puhuen aseisiin tarttuminen tarkoittaa samaa kuin jonkin toisen asian pieleen meneminen. Vaikka vihollisilla tuntuu olevan kertakaikkisen huono reagointitaito ja näkökentän laajuus lähentelee välillä talviunta nukkuvaa murmelia, niin ärsytettyinä ja etenkin isona ryppäänä vastustajat osaavat olla yhtä vaarallisia kuin nälkäinen susilauma. Tästä sain hyvinkin omakohtaisen kokemuksen, kun nakkasin kranaatin keskelle vihollisretkuetta ja hetken päästä olo oli kuin punaturkkisella ketulla, jonka kannoilla on metsästysseurue.
Onkin hyvin erikoista, että viholliset tuntuvat huomaavan Coltin varsin kaukaa suoraan katsottaessa, mutta sivulta tultaessa katvealueeseen voisi piilottaa vaikka kokonaisen raitiovaunun. Coltilla on lisäksi taito merkitä reiteillään palloilevat viholliset, joka helpottaa strategian suunnittelua reippaasti ja parantaa henkiinjäämismahdollisuutta.
On myös ilahduttavaa huomata miten vaivattomasti ketterän Coltin liikkeitä pystyy hallitsemaan, sillä näppäinkartat on ohjelmoitu kerrassaan oivallisesti eri toiminnoille, kun taas viholliset astelevat ohjelmoituja reittejään kuin horroksesta äskettäin heränneet. Herkemmät ihmiset saattavat saada hetkellisiä vilunväristyksiä esimerkiksi väkivaltaisista lähitaistelutapoista, mutta toisesta näkökulmasta katsottuna oma henki on se kallein ja armoa ei kannata tuntea tekoälyhahmoja kohtaan. Pelin saama K–18-leima on jo tämän ominaisuuden myötä erittäin perusteltua.
Ikkunan luona oleva parannusautomaatti pitää melkoista meteliä Coltin ryystäessä siitä
elinvoimaansa takaisin. Kyseisiä pömpeleitä on siroteltu kiitettävän moneen paikkaan.
Kuten taulussa lukee: "Murra silmukka, tunne protokolla".
Valintoja, valintoja
Pelaajan kannalta vaihtoehtoja eri alueiden koluamiseen on mukavan runsaasti. Ahkerampi loottaaja joutuu toisinaan hyödyntämään useampaa energiapurnukkaa tai parannusautomaattia, joita löytyykin varsin kiitettävästi matkan varrelta. Ahneus toimii eräänlaisena vedenjakajana: uskaltaako vielä ottaa riskejä alueen kokonaisvaltaisen ja paremman saaliin toivossa vai paetako jo kartalta tehtävän suorittamisen jälkeen. Kyyti ei ole aivan niin kylmää kuin tyypillisissä roguelike-peleissä, jolloin yksi kuolema voi olla kohtalokas, sillä Coltilla on apuna "ajankelaajaksi" nimeämäni esine. Mikäli sellaisessa on vielä käyttökertoja jäljellä, saa Colt kuoltuaan ilmaistiketin aloituspaikkaansa, jonka jälkeen voi yrittää vielä uudestaan. "Ajankelaaja" antaa vapauden tutkia vielä yhden jos toisenkin pienen rakennuskompleksin, parantaen samalla pelattavuutta roimasti. Spoilereita vältelläkseni totean ylimalkaisesti, että pelkän päätavoitteen perässä juokseminen jättää paljosta paitsi.
Harmikseni totean, että liian tarkka nurkkien nuuskiminen saattaa joskus aiheuttaa ikävän valintatilanteen: Coltilla kun ei ole reppua mukana. Joskus on pakko jättää esimerkiksi aseita lojumaan ja yrittää muistaa, mitkä pyssykät on saatu talteen aiempien valloitusretkien aikana. Toisaalta tämä on myös positiivinen asia: jatkuva säätäminen valikoiden kanssa rikkoisi turhan paljon pelin tempoa ja tunnelmaa. Tavarapaljouden sijaan eri kykyjen ja aseiden käyttö on jaettu järkevästi eri nappien kesken. Tosin pelin alussa lensi muutama ärräpää, kun valikoita joutui säätämään samaan tapaan kuin Tom Clancy's Ghost Recon Breakpointissa. Vaan kun nämä saa kerralla kuntoon, niin saa keskittyä rauhassa pelaamiseen.
Varjo yössä. Valvontakamerat muodostavat vaaran, jota et halua kohdata, sillä sellainen
voi hälyttää paikalle esimerkiksi automaattisen tykin, joka listii Coltin alta aikayksikön.
Siitä voi kuitenkin olla yllättävää hyötyä: esiin nousseen kanuunan voi hakkeroida, jolloin
siitä tulee kuolettava vaara eternalisteille.
Riivatut invaderit ja erittäin miellyttävä ääni- ja musiikkimaailma
Kaikki Souls-pelejä pelanneet tietävät, miten ärsyttävää on saada henkeäsi janoava vierailija "kylään" kesken kaiken. Ja toisaalta, miten mukavaa onkaan tehdä sama jekku myös satunnaisen ihmispelaajan maailmaan. Tämä jakaa taatusti mielipiteitä, sillä etenkin ensi kertaa pelattaessa invaasiot voivat pahimmillaan tehdä tyhjäksi pitkäaikaisen työn. Pelaajien hermoja on säästetty sopivalla tavalla, sillä halutessaan voi valita yksinpelimoodin, jolloin muut ihmispelaajat eivät voi ilmaantua ylimääräisenä riesana paikalle Juliannan hahmossa. Kiukkuisella daamilla on silti hetkensä, sillä tietyissä kohdissa hän ilmestyy tietokoneen ohjaamana ahdistelemaan Coltia. Itse koin sen vain positiivisena asiana, sillä tämänkaltainen lisämauste lisäsi haastetta mukavasti – kuin pieni minibossi tusinaheppujen joukossa.
Juliannan kaaduttua ensi kertaa oli erityisen miellyttävää kuulla yksi pelin tyylikkäimmistä kappaleista läpäistyn loopin päätteeksi – sen nimi on Welcome to Blackreef. Hetki oli erityinen, sillä biisin helliessä korvakäytäviä Colt tuuletteli ruudulla Juliannan suuntaan, tämän jäätyä yhteenotossa toiseksi. Kappaleen takana oleva Tom Salta on julkaissut sen YouTuben puolelle, joten kiinnostuneimmat voivat kuunnella sen tästä linkistä. Mainitun korvamadon ohella äänimaailma miellyttää korvia kelpo lailla, ja lähes tunnin mittaisesta soundtrackista löytyy hyvin vähän keskinkertaista settiä.
Hieno hetki. Julianna kärsi tappion hyökätessään ja Colt tuuletteli kilpasiskonsa suuntaan
onnistuneen tehtävän jälkeen. Kaiken kruunasi taustalla soinut Tom Saltan upea kappale.
Ryppyjä rakkaudessa
Niin koukuttava peli kuin Deathloop onkin ollut, niin aivan kuivin jaloin se ei selviä maaliin asti. Hektisempää elämää harrastavat eivät taatusti ilahdu välitallennusmahdollisuuden puuttumisesta, sillä loopit alkavat alusta tehtävän jäädessä kesken. Varsinaisia jumiutumisia tai kaatumisia ei ole onneksi enää näkynyt parin päivityksen jälkeen, mutta joskus bitti saattaa mennä vinoon väärällä hetkellä, kumoten näin edistymisen Coltin edelliseen tukikohtavisiittiin asti.
Pientä napinaa koin myös varusteiden pysyvän hallinnan osalta, sillä maailmasta löytyvää energiaa ei piisaa läheskään jokaiselle aseelle tai erikoiskyvylle. Kyseisellä materiaalilla voidaan ankkuroida haluamansa kyvyt ja aseet pysyvästi käyttöön, joka säästää turhaa hienvuodatusta, kun samoja tarvikkeita ei tarvitse hakea n:nnen kerran. Asialla on toki myös kääntöpuolensa, sillä seikkailun edistyessä ja Coltin pikkuhiljaa voimistuessa uusia taitoja on mukava testata jo tutuksi tulleisiin vihollisiin.
Mikäs Näsinneula tämä on? Näkymä oli niin hieno, että tästä oli pakko ottaa kuva.
Vaan huomasitko taivaalla olevan sudenpäätä muistuttavan pilventapaisen näkymän?
Tämä täky maistuu suussa pitkään
Myönnän arponeeni pitkään neljän ja viiden tähden välillä, mutta lopulta valinta oli varsin helppo. Deathloop lainaa niin paljon hyviä ominaisuuksia pelimaailman eri kolkista, että haluan antaa sille kirkkaimman sädekehän. Mukaansatempaava juoni, toiminnan vapaus, monipuolinen ase- ja kykyarsenaali sekä mainio ääni- ja musiikkimaailma kera miellyttävän ääninäyttelyn painaa vaakakupissa enemmän kuin olin ennakkoon osannut odottaa. Toki pitää muistaa, että allekirjoittanutta kosiskelevat ns. yhden ylivoimaisen sankarin pelit kolahtavat aina lujaa, mutta en silti liioittele ylisanojeni kanssa.
Vaikka kyseessä onkin hyvin värikäs ja sarjakuvatyylinen peli, niin huomattavan brutaaliutensa vuoksi sitä ei voi suositella muille kuin täysi-ikäisille. Vaikka roguelike-leima on usein synonyymi haastavuudelle, niin pelattavuus kerää silti pisteet kotiin, kunhan käyttää sopivassa määrin järkeä. Kun haukkaat palasen, niin tahdot toisenkin ja lopulta ahmaiset loputkin kutkuttavat aromit suuhusi. Hieno kokemus, hieno peli.
Lue juttu sivustolla...
Hieno ilotulitus! Tätä piti ihailla parin hetken ajan ennen kuin juhlijat saivat ennenaikaisen
lähdön iäisyyteen.
Etkot, jatkot, kiukkuinen daami ja kohtalon kierre
Colt, tarinan protagonisti, herää rannalla kuin kiihkeämpienkin bileiden jälkimainingeissa. Vaatteet hänellä on kuitenkin päällä, eikä kankkunen ole tullut kylään edellisenä iltana. Hetken etenemisen jälkeen Colt löytää radiopuhelimensa, johon alkaa kantautua kiukkuisia puheenparsia Julianna Blaken, pelin toisen keskeisen hahmon suunnalta. Sananvaihdon jälkeen ei tule morkkista vaan halu selvittää tapahtumat. Kupletin juoni käy nopeasti selväksi – sankarin on selvittävä omin neuvoin, eikä ystävällisiä tekoälyhahmoja ole olemassa. Juuri tällaisena tykkään ahmia pelini, soolona ja vaikeudet omatoimisesti ylittäen.
Heti alkumetreillä on todettava, että mahdollisen kuoleman korjatessa epäonnistuminen ei kiehauta päänuppia edes keittolevyn ykköspykälän vertaa. Tutkittavaa piisaa, eikä millään malttaisi olla näkemättä pelintekijöiden innovoimia käänteitä vielä yhden lisää. Toistaminen voi toki joillekin olla turhauttavaa, vaan itse koen sen uutena mahdollisuutena oppia virheistään ja voittaa kaikki esteet. Erilaisia keinoja tulee käytettäväksi seikkailun edetessä runsain mitoin, mutta yksinkertaisimmillaan käytetään hakkerin virkaa toimittavaa radiopuhelinta ja Coltin ketteryyttä vihollisten jallittamiseksi. Suoralta toiminnalta ei tosin voi aina välttyä, joten rauhallinen hiippailu vaihtuu aika ajoin kättä pidempään.
Stargate-tähtiportti! Se oli ensireaktio, kun näin tämän rakennelman.
Tyhmähkö, mutta vaarallinen tekoäly
Colt voi kuljettaa mukanaan kahta tuliasetta ja yhtä lähitaisteluasetta. Valinnanvaraa piisaa moneen makuun, mutta totta puhuen aseisiin tarttuminen tarkoittaa samaa kuin jonkin toisen asian pieleen meneminen. Vaikka vihollisilla tuntuu olevan kertakaikkisen huono reagointitaito ja näkökentän laajuus lähentelee välillä talviunta nukkuvaa murmelia, niin ärsytettyinä ja etenkin isona ryppäänä vastustajat osaavat olla yhtä vaarallisia kuin nälkäinen susilauma. Tästä sain hyvinkin omakohtaisen kokemuksen, kun nakkasin kranaatin keskelle vihollisretkuetta ja hetken päästä olo oli kuin punaturkkisella ketulla, jonka kannoilla on metsästysseurue.
Onkin hyvin erikoista, että viholliset tuntuvat huomaavan Coltin varsin kaukaa suoraan katsottaessa, mutta sivulta tultaessa katvealueeseen voisi piilottaa vaikka kokonaisen raitiovaunun. Coltilla on lisäksi taito merkitä reiteillään palloilevat viholliset, joka helpottaa strategian suunnittelua reippaasti ja parantaa henkiinjäämismahdollisuutta.
On myös ilahduttavaa huomata miten vaivattomasti ketterän Coltin liikkeitä pystyy hallitsemaan, sillä näppäinkartat on ohjelmoitu kerrassaan oivallisesti eri toiminnoille, kun taas viholliset astelevat ohjelmoituja reittejään kuin horroksesta äskettäin heränneet. Herkemmät ihmiset saattavat saada hetkellisiä vilunväristyksiä esimerkiksi väkivaltaisista lähitaistelutapoista, mutta toisesta näkökulmasta katsottuna oma henki on se kallein ja armoa ei kannata tuntea tekoälyhahmoja kohtaan. Pelin saama K–18-leima on jo tämän ominaisuuden myötä erittäin perusteltua.
Ikkunan luona oleva parannusautomaatti pitää melkoista meteliä Coltin ryystäessä siitä
elinvoimaansa takaisin. Kyseisiä pömpeleitä on siroteltu kiitettävän moneen paikkaan.
Kuten taulussa lukee: "Murra silmukka, tunne protokolla".
Valintoja, valintoja
Pelaajan kannalta vaihtoehtoja eri alueiden koluamiseen on mukavan runsaasti. Ahkerampi loottaaja joutuu toisinaan hyödyntämään useampaa energiapurnukkaa tai parannusautomaattia, joita löytyykin varsin kiitettävästi matkan varrelta. Ahneus toimii eräänlaisena vedenjakajana: uskaltaako vielä ottaa riskejä alueen kokonaisvaltaisen ja paremman saaliin toivossa vai paetako jo kartalta tehtävän suorittamisen jälkeen. Kyyti ei ole aivan niin kylmää kuin tyypillisissä roguelike-peleissä, jolloin yksi kuolema voi olla kohtalokas, sillä Coltilla on apuna "ajankelaajaksi" nimeämäni esine. Mikäli sellaisessa on vielä käyttökertoja jäljellä, saa Colt kuoltuaan ilmaistiketin aloituspaikkaansa, jonka jälkeen voi yrittää vielä uudestaan. "Ajankelaaja" antaa vapauden tutkia vielä yhden jos toisenkin pienen rakennuskompleksin, parantaen samalla pelattavuutta roimasti. Spoilereita vältelläkseni totean ylimalkaisesti, että pelkän päätavoitteen perässä juokseminen jättää paljosta paitsi.
Harmikseni totean, että liian tarkka nurkkien nuuskiminen saattaa joskus aiheuttaa ikävän valintatilanteen: Coltilla kun ei ole reppua mukana. Joskus on pakko jättää esimerkiksi aseita lojumaan ja yrittää muistaa, mitkä pyssykät on saatu talteen aiempien valloitusretkien aikana. Toisaalta tämä on myös positiivinen asia: jatkuva säätäminen valikoiden kanssa rikkoisi turhan paljon pelin tempoa ja tunnelmaa. Tavarapaljouden sijaan eri kykyjen ja aseiden käyttö on jaettu järkevästi eri nappien kesken. Tosin pelin alussa lensi muutama ärräpää, kun valikoita joutui säätämään samaan tapaan kuin Tom Clancy's Ghost Recon Breakpointissa. Vaan kun nämä saa kerralla kuntoon, niin saa keskittyä rauhassa pelaamiseen.
Varjo yössä. Valvontakamerat muodostavat vaaran, jota et halua kohdata, sillä sellainen
voi hälyttää paikalle esimerkiksi automaattisen tykin, joka listii Coltin alta aikayksikön.
Siitä voi kuitenkin olla yllättävää hyötyä: esiin nousseen kanuunan voi hakkeroida, jolloin
siitä tulee kuolettava vaara eternalisteille.
Riivatut invaderit ja erittäin miellyttävä ääni- ja musiikkimaailma
Kaikki Souls-pelejä pelanneet tietävät, miten ärsyttävää on saada henkeäsi janoava vierailija "kylään" kesken kaiken. Ja toisaalta, miten mukavaa onkaan tehdä sama jekku myös satunnaisen ihmispelaajan maailmaan. Tämä jakaa taatusti mielipiteitä, sillä etenkin ensi kertaa pelattaessa invaasiot voivat pahimmillaan tehdä tyhjäksi pitkäaikaisen työn. Pelaajien hermoja on säästetty sopivalla tavalla, sillä halutessaan voi valita yksinpelimoodin, jolloin muut ihmispelaajat eivät voi ilmaantua ylimääräisenä riesana paikalle Juliannan hahmossa. Kiukkuisella daamilla on silti hetkensä, sillä tietyissä kohdissa hän ilmestyy tietokoneen ohjaamana ahdistelemaan Coltia. Itse koin sen vain positiivisena asiana, sillä tämänkaltainen lisämauste lisäsi haastetta mukavasti – kuin pieni minibossi tusinaheppujen joukossa.
Juliannan kaaduttua ensi kertaa oli erityisen miellyttävää kuulla yksi pelin tyylikkäimmistä kappaleista läpäistyn loopin päätteeksi – sen nimi on Welcome to Blackreef. Hetki oli erityinen, sillä biisin helliessä korvakäytäviä Colt tuuletteli ruudulla Juliannan suuntaan, tämän jäätyä yhteenotossa toiseksi. Kappaleen takana oleva Tom Salta on julkaissut sen YouTuben puolelle, joten kiinnostuneimmat voivat kuunnella sen tästä linkistä. Mainitun korvamadon ohella äänimaailma miellyttää korvia kelpo lailla, ja lähes tunnin mittaisesta soundtrackista löytyy hyvin vähän keskinkertaista settiä.
Hieno hetki. Julianna kärsi tappion hyökätessään ja Colt tuuletteli kilpasiskonsa suuntaan
onnistuneen tehtävän jälkeen. Kaiken kruunasi taustalla soinut Tom Saltan upea kappale.
Ryppyjä rakkaudessa
Niin koukuttava peli kuin Deathloop onkin ollut, niin aivan kuivin jaloin se ei selviä maaliin asti. Hektisempää elämää harrastavat eivät taatusti ilahdu välitallennusmahdollisuuden puuttumisesta, sillä loopit alkavat alusta tehtävän jäädessä kesken. Varsinaisia jumiutumisia tai kaatumisia ei ole onneksi enää näkynyt parin päivityksen jälkeen, mutta joskus bitti saattaa mennä vinoon väärällä hetkellä, kumoten näin edistymisen Coltin edelliseen tukikohtavisiittiin asti.
Pientä napinaa koin myös varusteiden pysyvän hallinnan osalta, sillä maailmasta löytyvää energiaa ei piisaa läheskään jokaiselle aseelle tai erikoiskyvylle. Kyseisellä materiaalilla voidaan ankkuroida haluamansa kyvyt ja aseet pysyvästi käyttöön, joka säästää turhaa hienvuodatusta, kun samoja tarvikkeita ei tarvitse hakea n:nnen kerran. Asialla on toki myös kääntöpuolensa, sillä seikkailun edistyessä ja Coltin pikkuhiljaa voimistuessa uusia taitoja on mukava testata jo tutuksi tulleisiin vihollisiin.
Mikäs Näsinneula tämä on? Näkymä oli niin hieno, että tästä oli pakko ottaa kuva.
Vaan huomasitko taivaalla olevan sudenpäätä muistuttavan pilventapaisen näkymän?
Tämä täky maistuu suussa pitkään
Myönnän arponeeni pitkään neljän ja viiden tähden välillä, mutta lopulta valinta oli varsin helppo. Deathloop lainaa niin paljon hyviä ominaisuuksia pelimaailman eri kolkista, että haluan antaa sille kirkkaimman sädekehän. Mukaansatempaava juoni, toiminnan vapaus, monipuolinen ase- ja kykyarsenaali sekä mainio ääni- ja musiikkimaailma kera miellyttävän ääninäyttelyn painaa vaakakupissa enemmän kuin olin ennakkoon osannut odottaa. Toki pitää muistaa, että allekirjoittanutta kosiskelevat ns. yhden ylivoimaisen sankarin pelit kolahtavat aina lujaa, mutta en silti liioittele ylisanojeni kanssa.
Vaikka kyseessä onkin hyvin värikäs ja sarjakuvatyylinen peli, niin huomattavan brutaaliutensa vuoksi sitä ei voi suositella muille kuin täysi-ikäisille. Vaikka roguelike-leima on usein synonyymi haastavuudelle, niin pelattavuus kerää silti pisteet kotiin, kunhan käyttää sopivassa määrin järkeä. Kun haukkaat palasen, niin tahdot toisenkin ja lopulta ahmaiset loputkin kutkuttavat aromit suuhusi. Hieno kokemus, hieno peli.
Lue juttu sivustolla...