Oletko aikaisemmin ollut jonkin peligenren ystävä, mutta hylännyt sen myöhemmin – miksi? Löysitkö kenties jonkin uuden tilalle?

[Eliminaattori]

Vaihtoehtoja on todella paljon. Seikkailu-, ja roolipelit, taisteleminen, tappeleminen, ongelmanratkonta, kauhu, autolla kaahailu, räiskintä, roguelite/roguelike, battle royalet, virtuaalitodellisuus, strategia, simulaatio, tasohyppely, rytmi- ja seurapelit, anime ja niin edespäin. Myös eri lajityyppien väliset miksaukset ovat tavallisia, joten voi keskustella myös eri genrejen välisistä mieltymyksistä ja omista suosikeista.

Itselleni nuorempana autokaahailupelit kaikissa muodoissaan olivat erittäin mieluisia, oli sitten kyseessä romurallia, puhdasta kilpa-ajoa oikeiden ihmisten tai tekoälyvastustajien kanssa tai aikaa vastaan kisaamista. Ei ollut väliä ajettiinko formularadalla, stunt-suorituksia vaativissa olosuhteissa, sorateillä tai minne mielikuvitus on sitten laittanutkin pelaajat taitojaan testaamaan.

Juuri edellä mainittu genre on sellainen, että se ei iske enää millään tavalla. Romurallia voisin vielä jossain muodossa harkita, mutta ilman minkäänlaista kilpa-ajoelementtiä. Tuolloinkin vaatisin tietynlaista miksausta mukaan, eli autoissa pitäisi olla sellaisia varusteita, millä voi aiheuttaa tuhoa kilpakumppaneille. Mitä simulaatiopitoisempaa, sitä karmeampi kokemus. Ja voin sanoa, että peliporukan WRC Generations -pelin tallissa kerrytetyt 93 leveliä (!!!) on valtava määrä tänä päivänä, kun suostuin auttamaan tallia nousemaan ylemmäs. Lopputulemana koin kuitenkin vain tuhlanneeni aikaa, vaikka hieman kehityinkin ajajana. Samalla halusin todistaa itselleni, että tämä pelityyppi ei vain ole minua varten.

Listan kärkipäässä on vastaavasti samalla viivalla räiskintäpelit, seikkailuroolipelit ja kauhuosaston julkaisut. Näihin ei vain koskaan kyllästy. Yleensä haen monipelin mahdollistavia julkaisuja enemmän, mutta mainiot tarinapelit ovat hyvin lähellä sitä. Eikä näiden kolmen kategorian peleistä ole koskaan pulaa, aina on vaihtoehtoja. Yksi hankaluus on kuitenkin siinä, että odotan jatkuvasti uutta pelattavaa. Harvat pelit ovat sellaisia, että niitä jaksaa pelata useamman kerran läpi ja 100-prosenttisesti koluten. Vielä harvemmassa ovat verkkopelit, joita vain jaksaa vuodesta toiseen. Toistaminen vain mielestäni pilaa pelin liian pitkällä aikajanalla, ellei kyseessä ole sellainen nimike, jossa yksikään koettu kamppailu ei ole samanlainen, vaan variaatioita on aina.

Toki sellaisiakin nimikkeitä on, jotka kuuluvat mieluisimpiin kategorioihin, mutta ne eivät iske millään tavalla. En kuitenkaan halua luetella näitä inhokkeja, sillä eri asiat tunnetusti kiinnostavat ihmisiä eri tavalla.

Eiköhän tämä riitä avausviestiksi.

 

[Tenebrae Aeternae]

Sattuipa sopivasti eka kunnon vapaapäivä viikkoon, ja aamukahvipöhinät niin runoillaanpa nyt jotain kun aikaa ja energiaa on.

RTS.

Aikanaan, genren kulta-aikaan tuli pelattua näitä todella paljon vuoropohjaisten pelien (Panzer general, jagged alliance, UFO, HOMM yms..) lisäksi. Command and conquer, Warcraft, Starcraft, Cossacs ja Age of empires sekä liuta vähemmän tunnettuja pyöri ruudulla illasta toiseen. Jossain kohtaa kuitenkin se raja tuli vastaan, useammasta syystä. Yleensä nuo rundit pyörii suht samalla tavalla. Haali resurssit, optimoi tuotanto ja tee tuhottomasti yksiköitä joiden hinta/teho suhde on paras. Jotkut pelit hyödyntää kivi, paperi ja sakset metodia mikä tuo pienen lisämausteen, mutta ikävä kyllä vain pienen. Lopulta mä olen siirtynyt strategiapuolella kokonaan vuoropohjaisiin tekeleisiin, koska ne stimuloivat mun aivoja paljon laajemmalti ja antavat useimmiten hitosti enemmän mahdollisuuksia miten toimia. Tätäkin "genreä" toki on luonnollisesti yksinkertaistettu aika paljon tänä päivänä, mutta kyllä niitä rajattomien mahdollisuuksien vuoropohjahelmiä sentään löytyy nykyäänkin ihan riittävästi. Pelkässä Paradox Interactiven katalogissa olisi loppuelämäksi pelattavaa.

Kolmannen persoonan seikkailu.

Alkuperäinen Tomb raider kai nämä oikein kunnolla potkaisi henkiin, ja olikin jotain erinomaisen viihdyttävää aikanaan. Uncharted 2 taitaa olla viimeisin genren peli minkä olen jaksanut ihan loppuun asti, uusista Tomb Raidereista pelasin vain sen ekan rebootin. Liian putkimaista, liian tarinavetoista. Mulla on suunnattomia ongelmia samaistua mihinkään fiktiivisiin hahmoihin ja millään muotoa välittää heistä. Mulle pelimekaniikka on se kaiken Α & Ω. Tuntuu että genren peleissä tällä hetkellä tärkeintä on grafiikat ja presentaatio, isolla rahalla tuotetut välivideot, hillitön nyyhkytarina ja sitten pelillisesti ne samat totaalisen yllätyksettömät ideat. Pelaajalla ei ole juuri mitään varaa soveltaa näissä ja asiat on tehtävä pelin haluamalla tavalla, silloin kun peli niin haluaa. Hetkeäkään sun ei tarvi miettiä että mitäs tässä seuraavaksi piti tehdä. Muutaman sekunnin jos touhuilet ihan omiasi, vähintään yksi pelihahmo sulle ihan ääneen jo kertoo mitä nyt piti tehdä. Monenmoista ikonia vilkkuu ruudulla vähän väliä että hei, paina tässä X niin seuraava skriptattu juttu tapahtuu ja tarina vähän etenee. Mä kaipaan aikoja, kun peleissä piti oikeasti lukea sitä karttaa (mikäpä tuli vielä pelipaketissa mukana), nyt kartta on vaan nätti tapa pitää kädestä satojen ikonien muodossa. Jopa collectiblet näkyy pelien kartoissa nykyään! Mitä ehmettiä!?! Ai niin, Days gone yllätti mut positiivisesti. Sekin on aikalailla näistä samoista mausteista tehty peli, mutta ilmeisesti siinä oli sitten mekaniikka ja jonkinasteinen pelaajan vapaus kohdillaan että jopa oikeasti pidin siitä. Mitäs tähän olisi sitten tilalle tullut? Eipä oikeastaan mitään. Satunnaisesti tätä "tusinaviihdettä" tulee testailtua ja joskus harvoin, todella harvoin joku yllättää kuten Days gone teki.

 

[Fabre#4]

Teini-ikäisenä, kun menojalkaa muutenkin vipatti ja energiaa oli paljon, monenlaiset räiskintäpelit jaksoivat kiinnostaa aika paljonkin. Kuitenkin paljon enemmän kuin enää nykypäivänä. BäFät, CoDit ja vastaavat olivat sellaisia pelejä, joita tykkäsi pelata ja pitää mainita sellainenkin jo pidempään unholassa ollut pelisarja kuin Medal Of Honor. Samaten Return To Castle Wolfenstein oli sellainen nimike, jonka kanssa viihdyin useammankin läpipeluun. Viimeistään sitten, kun PS3-laitesukupolvi kääntyi lopuilleen ja jäivät nuokin pelit oikeastaan kokonaan. Nykyään sitä huomaa, että pelatessa haluaa rentoutua ja 'rauhoittua', eivätkä nuo äärimmäisen nopeatempoiset pelit enää jaksa oikeastaan enää kiinnostaa ollenkaan. Ehkä siinä samassa on tullut myös se kyllästymisaspekti, kun noita on kuitenkin tullut elämän saatossa varmasti satoja tunteja pelattua. Kun ottaa huomioon BäFien ja Codien moninpelit, niin varmasti mennää jo toiselle tuhannellekin pitkälti. Pohjimmiltaan nuo fps-räiskinnät kuitenkin ovat 'samanlaisia', vaikka aikakaudet ja jokaisen pelisarjan omat jipot vähän eroa tuovatkin.

Samoihin aikoihin, kun noihin alkoi teini-iän lopulla kyllästymään, niin erilaiset roolipelit nostivat enemmän ja enemmän kiinnostustaan. Tuossa iässä kun alkoi se englanninkielen taitokin olemaan jo sitä luokkaa, että ymmärsi 'kaiken', mitä eteen puhuttiin ja tekstinä laitettiin, niin sitä alkoi huomata, että noista nautti yhä enemmän ja enemmän. Bioware varsinkin studiona oli tuossa vaiheessa sellainen, joka vei tavallaan kertoa tarinoita ja gameplay-tyylillään mukanaan. Knights Of The Old Republic-pelit ja Dragon Age-sarja varsinkin olivat sellaisia, joihin uppoutui oikein mielellään. Star Warsit ensin siinä vuosituhannen alussa juuri teini-iän lopulla ja Dragon Aget heti perään sen jälkeen. Mass Effect-sarja oli myös mieleinen ja pelasin siitä kakkosen, kolmosen ja Andromedan, mutta ihan samalle tasolle kahden aiemmin mainitun kanssa se ei koskaan päässyt, vaikka hyvin mieleinen oli sekin. Star Wars on kuitenkin avaruusscifin puolesta aina itselle se ykkönen Dragon Agen miekka, kilpi ja velho-genre on sellainen, joka oli myös Mass Effectin avaruusscifi-tapaa mieleisempi, vaikka kaikki kolme samalta studiolta tulivatkin.

Urheilupelikiinnostus oli nuorempana myös todella isoa ja joka syksy piti uusi Änäri ja FIFA saada, mutta niihinkin iski viime vuosikymmen puolivälissä ähky ja kyllästyminen, kun olivat joka vuosi niin hemmetin samanlaisia. Niitä oli kuitenkin tullut 90-luvun lopulta asti pelattua yhtäjaksoisesti sen 15+ vuotta. Kokonaan ei kyseiseen genreen kyllästyminen ole kuitenkaan iskenyt, koska edelleen urheilupeli-into tulee tyydytettyä koripallon parissa. Se on pelinä realistisempi ja laadukkaampi kuin EA:n tekeleet, vaikka siinäkin omat ärsyttävyytensä on.

 

[shamaniac]

Ehkä räiskintä ja ylipäänsä moninpelit, joita ne räiskinnät usein ovatkin. Toisaalta kyllä minä uudempia Doomeja olen pelannut ja joitain Game Passin "boomer shootereita", joten ehkä vain se moninpelipuoli on jäänyt. Eipä se tosin taida mikään genre olla

Sitten sellaiset nelinpelattavat sivulle vierivät beat em upit ja taistelupelit on ainakin jääneet pois. Ei vain ole kavereita eikä se ole netissä yhtään sama asia. Samoin niissä ei ole sitä etenemisen ja saavuttamisen tunnetta mikä tulee peleissä, joissa on jonkinlainen loppu. Eli lopulta syy poisjäämiseen on myös se sama mikä moninpeleissä: niitä pitäisi pelata paljon että tulee hyväksi ja jatkaa koska on jo panostanut niin paljon että tuntuisi ikävältä lopettaa ns. huipulla.

Äkkiseltään en muita keksi enkä ole varma onko nuokaan nyt täysin sellaisia etteikö ikinä pelaisi kyseisiä genrejä

 

[DarkSide]

Monari FPS on jääny ihan tyystin pois, aikoinaan tuli tahkottua codit, bäfät ja paras kyseisen generen peli, nimittäin M.A.G (junnuthan ei edes tiedä tuosta viimeisestä). Enkä edes oikeestaan tiiä miks niiden pelaaminen loppui, voi olla että vaan kyllästyi, voi sitten myös olla ettei vanha mies enään vaan pärjännyt niissä. Arma 3 tulee nykyään pelattua silloin tällöin, mutta sitäkin pelataan omalla porukalla missä tapellaan konetta vastaan, mitä komentaa yksi ihminen sielä taustalla. Sitä en laske monari fps, vaan se on enempi coop osastoa.
Mutta eipä noiden monari fps:ien tilallekaan oikeestaan tullut mitään, ainakaan heti. Jossain kohtaa tosin huomasin että erilaiset "simulaatio" ja rakentelu pelit alkoi kiinostamaan enempikin.

Autopelit on aina kans olleet se mun juttu, aikoinaan tuli, Colin McRaet, GT, Forzat, Burnoutit, Need for Speedit yms pelattua. Arcade, semi-simu, kaikki kelpasi. Mutta niissäkin maku muuttui, enää ei kummosesti kiinosta asfaltilla ajaa ympyrää, ralli iskee paljon paremmin. Samoten myös arcade osasto on alkanut jäämään ja se simulaattori puoli on alkanut kiinostamaan enempi, eli sieläkin on "maku" kehittynyt.

Täytyisi muistaa vuoden parin kuluttua vilkasta että mitä tänne on kirjottanut ja sitten kattoa onko mikään muuttunut.

 

[Doctor Pepper]

Minulla ehkä selkein unohtunut genre on tappelupelit. Pleikkari ykkösen Rival Schools, Dreamcastin Soul Calibur ja Xboxin Dead or Alive (en muista enää oliko 2 vai 3) saivat loputtomasti peliaikaa ja jaksoin harjoitella satoja tunteja eri hahmojen liikkeitä. Oikeastaan ostin Xboxin vain kun katsoin Dead or Aliven demoa Anttilassa. Sen jälkeen into on aika pahasti hyytynyt vaikka usein kokeilen, että vieläkö jaksaisi innostua. Jokainen tappelupeli jää kuitenkin muutamaan pelituntiin enkä jaksa opetella hahmojen liikesarjoja, eli se on vain sokkona mätkimistä ja rämpytystä.

Autopelit ovat aika hyvin korvanneet sellaisen pelitarpeen, johon mätkintäpelejä ennen hyödynsin, eli helppoa ja vaivatonta pelaamista ilman puolen tunnin välivideoita tai muuta merkittävää pitempiaikaista sitoutumisen tarvetta. Päätetyöstä hankittu jännetuppitulehdustaipumus on myös vähentänyt merkittävästi intoa mätkintäpeleihin, koska niissä kädet ovat koko ajan äärimmäisessä rasituksessa.

 

[Remeded]

Moninpeli fps pelit, cod ym. Aikoinaan ei muuta tehnytkään kun pelas codeja, klaanimatsit ja kuuluisat kfin turnaukset . Sit ne muuttui liian ufoiks, moni vanhoist kavereista ei enää myöskään innostunut. Codit on semmosia jos niissä halua pärjätä niitä pitää pelata aina, tai sit ei ollenkaan, taidot ruostuu ja pelaaminen ei oo hauskaa. Ei ne taidot ikinä ollutkaa mitään maailmanluokan ammattipelaaja tasoa, mutta ihan tarpeeks hyviä. Nyt sit ihan muita pelejä. FPS muuten menee, mutta yksinpeleinä vaan.

 

[Dark3]

Vaihtoehtoja on todella paljon. Seikkailu-, ja roolipelit, taisteleminen, tappeleminen, ongelmanratkonta, kauhu, autolla kaahailu, räiskintä, roguelite/roguelike, battle royalet, virtuaalitodellisuus, strategia, simulaatio, anime ja niin edespäin.

Näistä oikeestaan battle royalet, virtuaalitodellisuus, anime ja strategia on sellaisia joita en pelaa ollenkaan.

Roguelite/roguelike peleistä Returnal on varmaankin ainut mitä oon pelannu.

Räiskinnästä tykkään, vaikken Call of Duteja yms. enää pelaa, niihin oon kyllästyny. Jos räiskinnässä on hyvät esteettömyysasetukset (FC6), niin lisää mielenkiintoa hyvin paljon, koska tateilla tähtääminen on hankalaa nykyään etenevän sairauden takia. Katseohjausta en oo kokeillu, eikä taida toimin kuin kourallisessa pelejä.

Autopelit kiinnostaa, mutta ralli ei. Rallipeleistä Dirt 4 ja 5, Dirt Rally ja DR 2.0 on ollu ihan pelattavia, koska niissä on ollut muitakin kuin erikoiskokeita. Tämän takia WRC-pelit ei kiinnosta.

Soulslike peleistä tykkään varsinkin FromSoftin tekemänä, mutta muiden kehittäjien vastaavat eivät ikävä kyllä ole samalla tasolla. Nioh 2 oli ihan ok.

God of Wareista tykkään paljon, varsinkin 2 viimeisintä on kunnon mätkintää.

Kauhu, pulmanratkonta, roolipelit ja selviytymispelit kiinnostavat paljon.

 

[Wipe]

Kolmannen persoonan seikkailu.

Alkuperäinen Tomb raider kai nämä oikein kunnolla potkaisi henkiin, ja olikin jotain erinomaisen viihdyttävää aikanaan. Uncharted 2 taitaa olla viimeisin genren peli minkä olen jaksanut ihan loppuun asti, uusista Tomb Raidereista pelasin vain sen ekan rebootin. Liian putkimaista, liian tarinavetoista. Mulla on suunnattomia ongelmia samaistua mihinkään fiktiivisiin hahmoihin ja millään muotoa välittää heistä. Mulle pelimekaniikka on se kaiken Α & Ω. Tuntuu että genren peleissä tällä hetkellä tärkeintä on grafiikat ja presentaatio, isolla rahalla tuotetut välivideot, hillitön nyyhkytarina ja sitten pelillisesti ne samat totaalisen yllätyksettömät ideat. Pelaajalla ei ole juuri mitään varaa soveltaa näissä ja asiat on tehtävä pelin haluamalla tavalla, silloin kun peli niin haluaa. Hetkeäkään sun ei tarvi miettiä että mitäs tässä seuraavaksi piti tehdä. Muutaman sekunnin jos touhuilet ihan omiasi, vähintään yksi pelihahmo sulle ihan ääneen jo kertoo mitä nyt piti tehdä. Monenmoista ikonia vilkkuu ruudulla vähän väliä että hei, paina tässä X niin seuraava skriptattu juttu tapahtuu ja tarina vähän etenee. Mä kaipaan aikoja, kun peleissä piti oikeasti lukea sitä karttaa (mikäpä tuli vielä pelipaketissa mukana), nyt kartta on vaan nätti tapa pitää kädestä satojen ikonien muodossa. Jopa collectiblet näkyy pelien kartoissa nykyään! Mitä ehmettiä!?!

Melkein kuin omasta kynästä. Aiheutin jo pientä kalabaliikkia kun Horizon-topikissa menin toteamaan, että olen ihan v*tun väsynyt näihin peleihin. Ja se ei johdu vain/suoraan näiden pelien huononemisesta - joskin tässä lainaamassani viestissä on erinomaisia esimerkkejä tyhmentämisestä - vaan myös siitä, että niitä on vain tullut pelattua niin paljon, että se sama "merkkaa kartalta kohde, mene sinne"-pelattavuus ei vaan enää maistu.

Myös FIFA:t ja NHL:t on joskus olleet paljon kovemmalla käytöllä. Sohvamoninpelaaminen kavereiden kanssa on vähentynyt keski-ikäistymisteknisistä syistä, mutta myöskin näiden yksinpelaaminen on jäänyt todella vähälle aikaisempaan verrattuna.

 

[pelle]

Kolmannen persoonan seikkailu.

Alkuperäinen Tomb raider kai nämä oikein kunnolla potkaisi henkiin, ja olikin jotain erinomaisen viihdyttävää aikanaan. Uncharted 2 taitaa olla viimeisin genren peli minkä olen jaksanut ihan loppuun asti, uusista Tomb Raidereista pelasin vain sen ekan rebootin. Liian putkimaista, liian tarinavetoista. Mulla on suunnattomia ongelmia samaistua mihinkään fiktiivisiin hahmoihin ja millään muotoa välittää heistä. Mulle pelimekaniikka on se kaiken Α & Ω. Tuntuu että genren peleissä tällä hetkellä tärkeintä on grafiikat ja presentaatio, isolla rahalla tuotetut välivideot, hillitön nyyhkytarina ja sitten pelillisesti ne samat totaalisen yllätyksettömät ideat. Pelaajalla ei ole juuri mitään varaa soveltaa näissä ja asiat on tehtävä pelin haluamalla tavalla, silloin kun peli niin haluaa. Hetkeäkään sun ei tarvi miettiä että mitäs tässä seuraavaksi piti tehdä.

Mun ainoat muistot ekasta tomb raiderista on äärettömän paskat tankkikontrollit jotka hädintuskin toimi resident evilissä, puhumattakaan jostain tomb raiderista ja tietenkin se kun hyppäsin kohti köyttä, painoin nappia jonka kanssa Laran pitäisi ottaa siitä köydestä kiinni, mutta sensijaan se köysi meni Laran läpi ja minä tipuin kuolemaan. Ah 90 luvun ankeat ja kankeat pelit jotka oli oikeasti aika paskaa, mutta monella on kultaiset muistot.
Tai miten olisi pomo joka ampuu Laraa ja skeittailee. Kyllä, skeittailee rullalaudalla jossain raunioissa.

Joten ei ihme, että mä tykkäsin niistä uusista peleistä enemmän.
Oma suosikki on shadow of the tomb raider jossa painotus on paikkojen tutkimisella ja pulmilla taistelun sijaan ja siinä voi ottaa myös ne kaikki kiipeilyssä auttavat maalit pois seinistä ja myös sen kyvyn voi ottaa pois päältä joka korostaa pulman kannalta kriittiset asiat.
Mikä tärkeintä niin Lara menee sinne mihin tattia kääntää ja muutenkin kontrollit on kunnossa.

 

[Tenebrae Aeternae]

Joten ei ihme, että mä tykkäsin niistä uusista peleistä enemmän.

Onhan ne uudet ihan hyviä (ainakin eka oli) eikä missään nimessä niitä pahimpia rikollisia mainitsemiini ärsytyksiin ja yleiseen kaiken tyhmentämiseen liittyen. Vanhat pelit pitää sijoittaa aikaan ja paikkaan ja muistaa missä tilanteessa silloin yleisesti mentiin pelimaailmassa.

Onhan nykypeleillä meriittiä ja edistystäkin on huimasti tullut, mutta kyllä monista peleistä puuttuu vaan se sielu ja vanhoista peleistäkin sietäisi jotain oppia. Monet AAA pelit eivät tunnu oikein enää luottavan pelaajan kykyyn ajatella itse. Toki se on paljon helpompi repiä väkisin pelaaja tekemään haluttuja asioita kuin ohjata vaivihkaa sinne nokkelan pelisuunnittelun kautta.

 

[pelle]

Vanhat pelit pitää sijoittaa aikaan ja paikkaan ja muistaa missä tilanteessa silloin yleisesti mentiin pelimaailmassa.

Mä pelasin tuota kaverin pc:llä silloin kun se oli vielä uusinta uutta. Jotain noiden negatiivisten muistojen vahvuudesta varmaan kertoo se, että muistan ne vielä kaikkien vuosien jälkeen
Hattua nostan kyllä jokaiselle joka on pleikkarilla pelannut ekan tomb raiderin läpi sillä siinähän on vaan ne rajoitetut kristallit mitä voi käyttää tallentamiseen kun taas pc versiossa on vapaa tallennus.

 

[Raxama]

Sama kun monilla muilla, eli moninpelit on jääny aikalailla kokonaan. Kilpailulliset siis. Joskus tosi harvoin kavereiden kanssa, mut muuten ei kyllä tuu käynnisteltyä.

Melkeen sama homma käyny kaikenlaisten open world-pelien kanssa. Tai no, ei se open world oo se määrittävä tekijä, sillä Elden Ring tuli pelattua useampaan otteeseen ja platinakin kerättyä, mut se enemmänkin johtu siitä miten se peli itessään oltiin rakennettu. Nykyään tollanen Ubisoft-tyylinen avoin maailma suurine karttoineen ja miljoonine merkkeineen kartassa aiheuttaa oksennusrefleksiä, sillä tietää tasan tarkkaan et sitä karttaa on täytetty vaan sen vuoks et voidaan sanoa pelissä olevan tekemistä. Joo, tiedän ettei kaikkea ole pakko tehdä, mut usein näiden pelien tyypillinen roolipeleistä pöllitty ja päälleliimatun tuntunen hahmonkehitys on enempivähempi kytköksissä näihin sivutauhkoihin, ja pahimmassa tapauksessa nopeesti törmäät siihen ongelmaan, ettei se sivutekeminen ookkaan niin vapaaehtoista mitä aluks luulit, sillä päätarinaa runtatessa eteenpäin tulee nopeasti ongelmia kun pelin vaikeustaso pomppaa pilviin. Tai ei edes vaikeustaso, vaan skaalaus. Tästäkin näemmä ollu jo ketjussa juttua, ja oikeastaan allekirjotan monet näistä väitteistä. Näistä vaan puuttuu innovaatio nykysin ja kaikki on sellasta tasapaksua massaa, eikä se pelaaminen oo mitään muuta kun aivot narikassa paukuttamista sen seuraavan dopamiiniryöpyn perässä, jonka saat siinä vaiheessa kun ruudulla vilkkuvat numerot kasvaa taas pikkasen.

Sonyn monet yksinoikeudet on turhan lähellä (tai on) tälläisiä. Esimerkiks Horizon, Spider-Man ja vaikkapa uusimmat God of Warit. Kai siellä joku Days Gone yms menee kanssa samaan muottiin. Vaikka näistä jokaisesta oon ensimmäisen osan ihan mielelläni pelannu, niin ainakin kahden näistä jatko-osat tuntu turhankin paljon saman uudelleenlämmittelyltä, eivätkä sit lähteneet itellä käyntiin oikeestaan missään vaiheessa. Nää on yleensä kans sellasia pelejä et jos kritisoi kovaan ääneen niin sanomista tulee, jostain kumman syystä. Samaan hengenvetoon voinee todeta et mulla jäi Breath of the Wild muutamaan tuntiin kun ei sekään lähteny.

Yks kanssa mikä oli alkuunsa yli vuosikymmen sitten ihan kiva oli nää Telltalen tarinavetoiset kävelysimulaattorit. Harmi et nekin menetti hohtonsa about heti sen ekan Walking Deadin jälkeen, ja yhtäkään Telltalen peliä ei oo enää tullut pelattua, tai oikeastaan mitään muutakaan samantyylistä. Joku Fahrenheit (eli Indigo Prophecy) oli kanssa aikoinaan sellanen peli et se nappas kyllä mukaansa erilaisuutensa vuoks ja sitä tuli hakattua into piukeena nuorempana, mut mitä viimeks sitä remasteria nopeasti kokeilin, niin ei enää oikeen sekään sit lähteny.

Tilalle on sit tullu vähän kaikennäköstä, mulla on parhaimmillaankin erittäin vaihteleva pelimaku ja hirveesti yhtäläisyyksiä on genrejen välillä aika vaikea ettiä. JRPGt ja Immersive Simit (Deus Ex, Dishonored, Prey 2017 yms) on varmaan sellaset genret jotka tulee itelle ekana mieleen jos miettii mistä pitää eniten, ja näitä jos lähtee vertaamaan niin eihän näillä mitään yhteistä ole. Kolmas sit varmaan olis Devil May Cryn tyyliset 110% gameplayhin keskittyvät pelit, tai sit Survival Horror joka kanssa nojaa täysiä siihen pelattavuuteen, eikä niinkään tarinaan. Jokatapauksessa sitä pyrkii olemaan kaikkiruokainen pelien suhteen nykyäänkin, mut tälleen yli 20v kun on pelannu niin sitä on nähny aikalailla kaiken jo mitä on tarjolla, eikä nykypäivänä tarvi ainakaan liikaa pelätä sitä et isot studiot lähtis riskejä ottamaan tai yrittämään innovoida mitään, sillä kustannukset on niin korkeat niin on vaan yksinkertaisesti helpompi tehdä ne pelit sillä hyväks todetulla kaavalla, jonka lopputuloksena saadaan sit erittäin hajuton, mauton ja täysin yllätyksetön peli, jota pelatessa päälimmäinen fiilis on se että oot jo pelannu tälläsen samanlaisen pelin vuosikymmen sitten, ja se oli jo silloin paremmin toteutettu kun tää paska mitä sillä hetkellä nyt satutkaan pelaamaan.

Jos miettii mitä viimeaikoina on tullu pelattua, niin Baldur's Gate 3 ja Starfield tulee oikeastaan ekana mieleen tän syksyn tarjonnasta. BG3 on helvetin hyvä, ihan kun saman studion Divinity Original Sin 2 oli myös. Starfield taas... noh, eniten siinä haittaa tekninen toteutus (latausruudut) ja jatkuva fast travelin rämppääminen, ja oikeastaan myös se fakta et se on Bethesdan peli niin hyvässä kun pahassa. Enimmäkseen pahassa, koska sitä pelatessa taas kirjaimellisesti tuli sellanen fiilis et tää on muuten nähty jo aika monella eri ulkokuorella. Starfield oikeastaan sai mut arvostamaan Cyberpunkia huomattavasti enemmän mitä aiemmin, ja oonkin sitä nyt Starfieldin sijasta pelaillu ihan hyvällä ruokahalulla. Ei toi cyberpunkkikaan mikään messiaspeli ole, paikoitellen aika kehno mut sit taas parhaimmillaan ihan erinomainenkin. Menee ihan kivana ajanvietteenä.

 

[Renebauman]

Itse lapsena 80/90 luvuilla kun tuli hakattua jatkuvasti ylivaikeita pelejä kuusnelosella ja Amigalla, niin nykyään en pelaa mitään haastavia pelejä. Niiden mitta tuli jo vuosikymmeniä sitten täyteen. Eli jos täällä tai arvostelussa sanotaan pelin haastava/vaikea, niin jää auttamatta pelaamatta. Nykyään haluan vain nauttia pelien tarinoista ilman ohjaimen puristamista hiki päällä

 

[HideoMiyamoto]

Itselle varmaan se ainoa mikä on jäänyt pois on urheilupelit. Jalkapallo, jääkiekko jne. Suurin syy varmaan se että niissä ei ole tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana mitään merkittävää muutosta. Varsinkin nyt kun nykyinen sukupolvi on 3 vuotta vanha olisi kiva nähdä niitä pelejä mitkä hyödyntävät tätä tehokasta rautaa muutenkin kun vain hienommalla grafiikalla.

Sen sijaan olen löytänyt uusia genrejä mitä ei olisi 10 vuotta sitten tullut mieleenkään pelata.

 

[Dark3]

Itselle varmaan se ainoa mikä on jäänyt pois on urheilupelit. Jalkapallo, jääkiekko jne.

Joo sama homma. Syynä se ettei ne muutenkaan kiinnosta.

Netti/moninpelejä en enää pelaa. Toistakymmentä vuotta sitten pelasin Call of Duteja netissä. Nykyään ei enää kiinnosta. Tuli varmaan kyllästyminen siihen geneerisyyteen. Sen jälkeen on tullut roolipelit, selviytymispelit, soulsliket ja indiepelit mukaan kuvioihin. PS3 aikana tuli totaalinen kyllästyminen peleihin, enkä ainakaan vuoteen pystynyt mitään pelaamaan. Skyrim ja viimeistään PS4 pistivät kiinnostumaan peleistä uudelleen. Työkyvyttömyyseläkkeellä saa päivät kulutettua muutenkin paremmin pelaamalla. On tää hieno harrastus, varsinkin jos/kun löytää mieluisan/mieluisimmat genren/genret.

 

[VanDamScum]

Mä pelasin tuota kaverin pc:llä silloin kun se oli vielä uusinta uutta. Jotain noiden negatiivisten muistojen vahvuudesta varmaan kertoo se, että muistan ne vielä kaikkien vuosien jälkeen
Hattua nostan kyllä jokaiselle joka on pleikkarilla pelannut ekan tomb raiderin läpi sillä siinähän on vaan ne rajoitetut kristallit mitä voi käyttää tallentamiseen kun taas pc versiossa on vapaa tallennus.

Itsehän pelasin Tomb Raiderin läpi N-Gagella. Suck on deez nuts!

No joo mutta varsinaiseen ketjun aiheeseen, niin tappelupelejä en voi enää sietää lainkaan. Muksuna Tekkeneitä tuli kyllä paljon hakattua varsinkin psp:llä.

Jääkiekko- ja jalkapallopelit ovat jääneet tyystin myös, vaikka Megadrivella ja PS1:lla tätäkin genreä tuli paljon pelattua.

 

[Tsuikkeli]

MMORPG genre on jäänyt pois, syynä ajan puute. Joskus 2001-2002 tuli pelattua Runescapea, sen jälkeen PS2 versio Everquestista eli EQ Online Adventures. On muuten vieläkin yksi parhaista videopelikokemuksista, hieno(ei ehkä graafisesti) ja iso maailma sekä hyvä pelaajien muodostama yhteisö jota vielä näin 20 vuotta myöhemminkin muistelen. Oli myös minun ensimmäinen 3D MMO. Tämän pelin kuihduttua(päivitysten ja pelaajien puute) 2004 ostin opintolainalla PC:n ja Everquest 2:n, jonka parissa menikin kymmenisen vuotta kunnes ei enää ollut tarpeeksi aikaa pelata niin antaumuksella. Mutta ehkä joku päivä vielä palaan genren pariin.

 

[Nepa]

Kilpailulliset fps:ät jääneet lähes kokonaan pois.
Urheilupelit, varsinkin Fifa oli aikanaan vuosittain yksi pelatuimpia pelejä.
Tappelupelit jääneet kanssa täysin. Tekken, Mortal Kombat ja Soul Calibur vuorottelivat peliajasta vähän vuodesta riippuen, mutta nyt ei ole enää vuosikausiin tullut pelattua.

 

[UnluckyAlf]

F1, ongelmanratkonta ja tasohyppelyt jääneet. Nyt vain ja ainoastaan äfpeeässää.