Ostatko pelit digitaalisena vai fyysisenä?

Subi

Active Member
Oli syy mikä tahansa (jotkut väittävät että nimenomaan fyysisten vika) mutta en ole vielä nähnyt tilannetta että olisin jonkun haluamani pelin saanut halvemmalla diginä. Julkaisussa siis.
En mäkään ja mä ainakin tietoisesti maksan ylihintaa julkaisussa ostetuista peleistä. Rahallisesti ylipäätään myönnän, että on järkevämpää ostaa fyysisenä. Varsinkin kun ottaa huomioon jälleenmyyntiarvon. Digialet ovat ihan hyvä hiukankin vanhemmista peleistä, mutta eiköhän ne pääosin aina halvemmalla saa fyysisenä. Itselle ne digiedut ovat jotain aivan muuta kuin rahallista. Vuoden aikana peleihin menevä raha on itsellä kuitenkin niin pieni verrattuna muihin menoihin, että sillä olisi mitään sen ihmeellisempää merkitystä.
 

Pirate fin

Well-Known Member
Tämä edelleen yksi omista merkittävimmistä syistä pysyä fyysisen ostajana. Lisäksi kaikki nämä "digital deluxet" ei millään lailla houkuttele kun extroina saa jotain turhaa hepenettä pelihahmolle. Controllissa käytin (fyysisen mukana tulleen koodin) vaatetta kerran että näin millainen se oli. Se oli pelin lopussa kun oli jotain jämätehtäviä jäljellä. Jos tuollaisen takia ennakkotilaa (ylipäätään siis) tai ostaa kalliimman digiversion, niin ok, mutta itse en tuollaisille turhuuksille anna juurikaan arvoa. Käytän koodit jos niitä on mutta siinä se.
Mitä!! Eikö sua kiinnosta esim Death Strandingin kultaiset asusteet bonuksena? :eek:

Ei kyllä muakaan ja nämä pelien bonukset on kyllä aivan naurettavia.

Itse ostan molempia ja nyt on kyllä alkanut kiinnostamaan vanhojen pelien keräilyn aloittaminen ja kiitos siitä menee @Dragonfly suuntaan, kun postaili kuvia ekan Xboxin peleistä.
 
Viimeksi muokattu:

Kuo5ii

Member
Oli syy mikä tahansa (jotkut väittävät että nimenomaan fyysisten vika) mutta en ole vielä nähnyt tilannetta että olisin jonkun haluamani pelin saanut halvemmalla diginä. Julkaisussa siis. Alennuksista voi helpostikin tulla vastaan diginä ensin halvempi hinta mutta siinäkin yhä väittäisin että ainakin oman otantani suhteen on silti fyysisissä paremmat alennukset - pääosin myös aiemmin kuin digissä vaikka poikkeukset ovatkin nykyään tuttuja.

Tämä edelleen yksi omista merkittävimmistä syistä pysyä fyysisen ostajana. Lisäksi kaikki nämä "digital deluxet" ei millään lailla houkuttele kun extroina saa jotain turhaa hepenettä pelihahmolle. Controllissa käytin (fyysisen mukana tulleen koodin) vaatetta kerran että näin millainen se oli. Se oli pelin lopussa kun oli jotain jämätehtäviä jäljellä. Jos tuollaisen takia ennakkotilaa (ylipäätään siis) tai ostaa kalliimman digiversion, niin ok, mutta itse en tuollaisille turhuuksille anna juurikaan arvoa. Käytän koodit jos niitä on mutta siinä se.
Yleensä deluxet on just tosi faneille tai jotka haluu tukee peliä/pelifirmaa rahallisesti enemmän et eipä niistä mitään kummosempaa saa.
kylhän jossain tulee sit xp boostit mitkä auttaa jo pelillisesti kunhan vaan sit tykittää menemään.
itse ostan yleensä diginä ja pceelle ainakin steam ja epic storet yms on käytössä (ilmaisia pelejä kymmeniä tuhansia)
 

shamaniac

Active Member
itse ostan yleensä diginä ja pceelle ainakin steam ja epic storet yms on käytössä (ilmaisia pelejä kymmeniä tuhansia)
Eihän se, että on olemassa "kymmeniä tuhansia" ilmaisia pelejä muuta sitä, että maksaa ostamistaan peleistä merkittävästi enemmän. Täten siis edelleen ne digipelit maksavat ostajalleen enemmän kuin vastaavat fyysiset. Tai ainakin sillä tavalla vastaavat, että niistä puuttuu joku "golden horse armor" tms.
 

Omenanraato

Well-Known Member
kylhän jossain tulee sit xp boostit mitkä auttaa jo pelillisesti kunhan vaan sit tykittää menemään.
Mua kiinnostaa pelata pelejä heti kuin mahdollista ja mahdolliset tulevat dlc:t. Tälläisen kun tilaat diginä, usein tulee näitä boosteja. Ongelma vain siinä, että noi helpottaa pelaamista todella paljon josta en tykkää. Silti osa peleistä ottaa ne automaattisesti käyttöön.
 

Nisupulla

Jäsen / [FL]
Digitaalisen version osuuden kasvu vuosi vuodelta:


Uusi konsolisukupolvi lähtee tilanteesta, jossa osuus on jo yli 50 %:

 

Aksu

Well-Known Member
Kaikkein järkevintä ois jos pystyisi odottamaan noin 2-3kk ennen kuin hommaa uuden pelin, tuohon mennessä pahimmat bugit on yleensä korjattu ja hintakin tullut alas.

Jos ostaa pelin heti julkaisussa niin saa yleensä kalliimman ja paskemman pelin.
 

tibsu18

New Member
Mä oon PS3:sta asti ostanut kaikki pelit digitaalisena. Silloin kun aloin suosimaan digitaalisia versioita peleistä, houkuteltiin pelaajia myös niitä ostamaan kaikenlaisilla "Deluxe Collector's"-Edition versiolla ja lisäsisällöllä. Etuna fyysisiin peleihin digitaalisissa on se ettei niitä ihan niin kätevästi myydä eteenpäin,, joten näin saa kartutettua pelikokoelmaa vuosikymmenet vaikka rahassa olisi välillä tiukkaakin.

Olen alkanut myös suosia elokuvien ostoa digitaalisina versioina, perustelut lähinnä samat kuin edellä, eikä pölyty hyllyillä.
Kannatan digitaalisten tuotteiden ja palveluiden ostamista

-Tomi Karjalainen
 

asin

Member
Mulle fyysisenä. Tykkään vieläkin fiilistellä pelkkää mgs1 tai vaikka tekken koteloa ps1 ajoilta vaikka niitä ei enää edes tule pelattua. Fyysisillä peleillä voi myös joskus olla arvoa. Eri tavalla sitä hymyilee kun katsoo pelihyllyä verrattuna ps4 digitaaliseen kirjastoon. Oli laite mikä tahansa.
 

PPrime

Member
Itsekkin tykkään fiilistellä PS1 ajan pelejä. Niissä on jotain ihmeellistä paksuine muovikoteiloineen ja ohjekirjoineen. Mitä tulee nykypäivänä myytäviin peleihin, niin samaa fiilistä ei ole. Ohut muovikotelo ilman ohjekirjaa ja peli on 22gb päivitystä vajaa levyllä. Arvokaan ei tule koskaan olemaan sama mitä nykyään PS1 peleissä.

Mitä tulee Mgs1 niin muistan kun pelasin pelin japsi versiota ennen kun se tuli myyntiin tänne meille. Ihan pihalla ymmärtämättä yhtään mitään. Ja taisi olla mustavalkoinen myös. Siltikin paras peli koskaan.
 
Viimeksi muokattu:

CharGasM

Active Member
Mä oon PS3:sta asti ostanut kaikki pelit digitaalisena. Silloin kun aloin suosimaan digitaalisia versioita peleistä, houkuteltiin pelaajia myös niitä ostamaan kaikenlaisilla "Deluxe Collector's"-Edition versiolla ja lisäsisällöllä. Etuna fyysisiin peleihin digitaalisissa on se ettei niitä ihan niin kätevästi myydä eteenpäin,, joten näin saa kartutettua pelikokoelmaa vuosikymmenet vaikka rahassa olisi välillä tiukkaakin.

Olen alkanut myös suosia elokuvien ostoa digitaalisina versioina, perustelut lähinnä samat kuin edellä, eikä pölyty hyllyillä.
Kannatan digitaalisten tuotteiden ja palveluiden ostamista

-Tomi Karjalainen
Mistä ostat digi leffat? Olen alkanut ostamaan google elokuvista.
 

Nisupulla

Jäsen / [FL]
Digitaalinen kauppapaikka nappaa keskimäärin 30 % pelin myyntihinnasta itselleen. Tässä syy miksi kustantajat tuovat PC:lle omia myyntialustojaan.

Lisäksi konsoleilla maksetaan jokaisesta pelistä lisenssimaksua Sonylle, Microsoftille tai Nintendolle. Tämä on keskimäärin 20 %. PC:llä ei lisenssimaksuja peritä. Yksi syy miksi pelit ovat siellä halvempia.



Saman nappaavat myös fyysisen version myyjät:



Lähde
 
Viimeksi muokattu:

DarkSide

Well-Known Member
Silloin kun konsolit oli pääasiallinen pelialusta,niin tuli levy versioita ostettua. Muutama vuos sitten kun siirty pc puolelle,niin siirryin digiin kokonaan. Tuli kotelo vaihdettua noin vuos sitten,niin silloin tuli jätettyä optinen asema pois turhana. Tarvis vaan helkutisti lisää ssd tilaa laittaa, 1.5TB riitä mihinkään prkle.. :D 3TB normi kovokin on setissä vielä,mutta eihän sieltä voi pelejä pyöritellä,kun ne latausajat..
 

Huliulikopteri

Active Member
Pitkästä aikaa on tullut pleikalle ostettua fyysisiä pelejä. PC:llä kuitenkin pääsääntöisesti pelaan silloin kun ehdin ja jaksan, joten diginä on suurinosa peleistä. Ja valtaosa on juurikin alejen takia ja onhan se kätevä ostaa se digipeli ja ladata. Ei tarvitse tilata mitään tai lähteä kauppaan hakemaan.
 

Ac3way

Well-Known Member
Mistä ostatte diginä leffoja?
Ja miksi ostatte juuri sieltä?
Itse vuokraan Sonylta suoraan PS4:lla, se on ollut kyllä todella kätevää ja hinnat on mielestäni mukavan edullisia. Tosin enpä ole vielä viitsinyt yhtään leffaa ostaa diginä, toivottavasti joskus tulisi myös kaikki bluray extra digipuolelle.

Yli puolet halvempaa ja paljon viihdyttävämpää kuin käydä teatterissa. Ja laitteetkin paremmat mitä jollain filmkinolla ;)
 
Ylös Bottom