Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa

  • Viestiketjun aloittaja Jussi U. Pellonpää
  • Aloituspäivämäärä
J

Jussi U. Pellonpää

Guest
P%C3%A4hkin%C3%A4ns%C3%A4rkij%C3%A4poster.jpg

Elokuva

Stahlbaumin perheessä vietetään surullista joulua. Vasta edesmennyttä äitiään kaipaava fiksu ja tiedon nälkäinen nuori tyttö Clara (Mackenzie Foy) saa joululahjaksi hienon artefaktin, Fabergen munan, jonka avain on kuitenkin mystisesti kadonnut. Avuksi löytyy kummisetä Drosselmeyer (Morgan Freeeman), silmälapulla ehostettu mekaanikko, jossa on hiukan taikurinkin vikaa, jonka avulla Clara päätyy maagiseen paikkaan, missä on neljä valtakuntaa.

Kun elokuvan pohjana on E.T.A. Hoffmanin rakastettu joulutarina Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas sekä Tsaikovskin sen pohjalta säveltämä, niin ikään suuresti pidetty baletti, ja ohjaajiksi on vielä hankittu persoonallisten draamojen taitaja Lasse Halström sekä efektileffoilla uraa tehnyt Joe Johnston, luulisi, että lopputulos on yhtä ihanaa hurlumheita, jossa on asiaakin mukana.

Sen sijaan Disneyn häpeilemätön uudelleenrahastus, Ashleigh Powellin käsikirjoittama, Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa on tehosteista tukkoon tuupattu imelä ja tylsä satufantasia, joka selvästi etsii sitä samaa yleisöä, joka ihastui vuoden takaiseen Kaunotar ja hirviö -elokuvaan (2017) tai on jo valmiiksi kulkenut Liisan kanssa Ihmemaahan tai sen kuuluisan komeron ovesta Narniaan. Yhtä lailla velka on suuri Ihmemaa Ozille.

Teknisesti elokuva on toki värikäs ja kekseliäs silmäkarkki, mutta vahvasti studiolle haiseva esillepano, josta puuttuu paitsi samaistuvuus, myös huumori. Parhaat hetket tajoilee hiiri Mouserinks, digitaalisesti luotu jyrsijä, jonka tila on kuitenkin rajallinen.

Mackenzie Foy on mukiinmenevän energinen Clara, jonka apuna jäykistelee Jayden Fowora-Knightin pähkinänsärkijäsotilas kapteeni Phillip Hoffman. Suurimmat nimet piipahtelevat sivurooleissa, Helen Mirren on Äiti Ginger, Keira Knightley Makeisten maan johtaja Sugar Plum, Eugenio Cerbez Kukkasten maailman kingi ja Richard E. Grant Shiver, joka johtaa lumihiutaleiden maata. Morgan Freeman on mukana lähinnä äänensä ansiosta, sillä läsnäoloksi miehen pikaroolia voi tuskin kutsua. Myös balettimaailman todelliset supertähdet, Misty Copeland ja Sergei Polunin, vilahtavat elokuvan tanssikohtauksessa.

Yhteenveto

Jouluelokuvat tuntuvat tulevan markkinoille joka vuosi aiemmin ja aiemmin. Toivottavaa on, että täksi vuodeksi saadaan vielä jotain tätä parempaa tarjolle, sillä mehän olemme olleet vallan harvinaisen kilttejä.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom