Pakomatka läpi Mustan surman, rottien ja inkvisition raateleman Ranskan

P33RO

Artikkeli- ja arvostelutoimituksen päätoimittaja
Ylläpitäjä
Amicia de Runen perhettä kohtaa suuri tragedia, kun inkvisition joukot murhaavat hänen vanhempansa ja yrittävät kaapata pikkuveljen. Samaan aikaan Musta surma niittää lähikylien asukkaita, sota Britanniaa vastaan kuumottaa, ja tuhannet rotat vaanivat pimeyksissä. Tervetuloa 1300-luvun Ranskaan.

Orpo olo

A Plague Tale: Innocence keskittyy lineaariseen tarinaan, jossa edellä mainittujen vitsauksien takia elämä ei ole helppoa. Nuoren Amician kohtaloksi jää suojella noin viisivuotista veljeään – veljeä, joka on sairastanut suurimman osan elämästään ja siitä syystä sisarusten suhde on jäänyt etäiseksi. Pakomatka läpi keskiaikaisen Ranskan on raadollinen kokemus rikkaan lordin tyttärelle, mutta onneksi isän metsästysopetukset varsinkin lingon kanssa avittavat paljon. Teos on kasvutarina etuoikeutetun nuoren äkillisestä harppauksesta aikuisuuteen.

Teos on kasvutarina etuoikeutetun nuoren äkillisestä harppauksesta aikuisuuteen.

Kartanon porteilta alkava synkkä seikkailu vie parivaljakon kohti tunnettua parantajaa, jotta veljen orastava sairaus saadaan kuriin äidin poistuttua molempien elämästä. Matkaa vaikeuttavat joka puolella vartioivat ja vääräuskoisia telottavat sotilaat sekä ruton oheistuotteina valtoimenaan kansaa terrorisoivat rottalaumat. Molemmat vaaroista ovat kuolettavia, sillä viholliset tappavat kysymättä ja rotat syövät pienet ranskattaret alkuruuaksi. Onneksi de Runen nokkelat jälkeläiset kykenevät huiputtamaan niin ihmisiä kuin valoa pelkääviä jyrsijöitä. Välillä jopa liiankin helposti.



A Plague Tale on hahmon selän takaa kuvattu toiminnallinen seikkailupeli, jossa pelaajan ohjaama Amicia yhdessä Hugo-pojan kanssa hiippailee ja piilottelee heitä etsiviä joukkoja. Vartijoiden ohi hiivitään joko pitkässä heinikossa tai esteiden takana. Ajoittain reitillä kulkevat sotilaat huijataan heittelemällä pikkukiviä esimerkiksi metallisia kilpiä tai muita esineitä kohtia.



Lievätkö rivisotilaat vain tyhmiä vai estääkö kypärä näkyvyyden, mutta heidän ohittaminen on pääasiassa lastenleikkiä. Itsekseen manaavat sotapojat käyvät pariin kertaa tuijottelemassa äänilähdettä samalla kun Amicia ja Hugo kipittävät suoraan selän takaa kohti vapautta. Sanaparsi ”outoa, ei täällä ollutkaan mitään” tulee liiankin tutuksi. Toisaalta nopeasti alun jälkeen vihollisia vastaan joutuu myös taistelemaan joko kiviammuksin tai hyödyntämällä rottalaumojen nälkäisyyttä, jolloin yritys ja erehdys tulevat myös tutuksi.

Rutosti rottia ja magiaa

Pitkän ja vaaroja täynnä olevan matkan varrella opitaan myös magiaa. Lingolla ammutaan pääasiassa kiviä, mutta valikoimaan lisätään uusia taitoja tasaiseen tahtiin. Kaikkein tärkein ominaisuus on kyky sytyttää tulia, sillä rotat eivät valoon astu. Toisaalta jyrsijöitä houkutteleva hajupommi on myös hyödyllinen kyky vartijoita vastaan, jolloin siimahännät tekevät likaisen työn Amician puolesta – vaikka veri onkin periaatteessa tytön käsissä. Paketin kyljessä ei ole turhaan K-18-leimaa, sillä nimike tarjoaa todella brutaaleja näkyjä ihmisten tekemistä kauheuksista.



Amician kykyjä voi myös päivittää, mutta parannukset tuntuvat suhteellisen pieniltä. Kentistä kerättävät varusteet määrittävät mitä päivityksiä voi avata ja mitä ammuksia vyölaukussa on. Roolipelielementit tuntuvat päälle liimatulta lisältä, joka ei oikeasti tarjoa paljon itse toiminnalle. Osa taidoistakin jää hyvin vähäiselle käytölle, mutta ne mahdollistavat erilaiset pelitavat: soturin nukuttaminen kemikaaleilla on yhtä validi vaihtoehto kuin hänen huijaamisensa toisaalle harhautuksen avulla.

Rottia Ranskassa riittää ja ne ovat A Plague Talen muistettavin piirre. Musta, pelottava massa kuhisee varjoissa odottamassa pelaajan tai tekoälyhahmojen virhettä. Monet pulmista liittyvät juurikin rottien manipuloimiseen tai pakoiluun. Soihdut pitävät verenhimoiset pedot kurissa, joten tuli on parivaljakon paras ystävä. Mitä tapahtukaan, jos ampuu soihdun vihollisen kädestä?

Pienemmällä budjetilla

Asobo Studion teoksen miljöö on pelin suurin vahvuus. Keskiaikainen ympäristö on mielenkiintoinen, ja aikakausi on jäänyt peleissä liian vähälle käytölle. Ritarit, kirkko ja veroja maksavat kyläläiset tuovat eloa kauniiseen, vaikkakin usein hyvin synkkään, maailmaan. Matkan varrella nähdään monen moisia maisemia, ja pelimoottori piirtää komeaa jälkeä niin luonnon, asutusten kuin ihmistenkin osalta. Pientä repeilyä tekstuureissa on havaittavissa, ja kasvoanimaatiot eivät aina välitä hahmojen tuskaa kotisohvalle asti, mutta muuten visuaalinen anti lumoaa.



Tuotantoarvot eivät ole täysin AAA-pelien luokkaa, mikä näkyy lisäksi ääninäyttelyssä. Ranskan aksentilla puhuttava englanti ja käsikirjoitus jättävät toivomisen varaa. Ensimmäinen kannattaa korvata alkuperäiskielellä, jolloin immersio ei säry niin helposti. Jälkimmäisen suurin ongelma on Hugo, joka toimii suurimman osan ajasta kuin hemmoteltu kakara: realistinen mutta ärsyttävä piirre.

A Plague Tale: Innocence on kaiken kaikkiaan viihdyttävä teos, mutta sen tarina ja toiminta jättävät hieman keskinkertaisen fiiliksen. Moni osa-alue olisi kaivannut pientä viilaamista: Käsikirjoitus ei ole kovinkaan omaperäinen tai rohkea, pulmat ja toiminta pitävät liikaa kädestä kiinni, ja pääpahiskin jää kypärän takana piilottelevaksi kasvottomaksi ritariksi. Kaikesta huolimatta kymmenentuntisen kampanjan kokee mielellään vain todetakseen, että lineaarisia yksinpelejä ei ole ikinä liikaa. Ja onhan ne rotat aika inhottavia.





Lue juttu sivustolla...
 

MAINOS

Ylös Bottom