Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (sarja täynnä)

Omenanraato

Well-Known Member
Seuraava kisa keskiviikkona 23.9 Nürburgring GP

Tämä uusi sarja alkaa keskiviikkona 2.9.2015! Sen aikaa hiotaan tämä sarja lähtövalmiiksi rauhassa ja voidaan vaikka testikisoja ottaa.

Käsittääkseni Livegamersissa ajetaan myös GT3 luokan vehkeillä, mutta otetaan me täällä astetta rennommin, vaikka pisteistä kisataankin ja koitetaan tuoda hieman erilaisuutta tallipisteillä.

Paljon ollut puhetta, että eri autot on ihan epäreilun nopeita jne. Tein testin, jossa ajoin kaikkia Gt3 luokan autoja siten että ensin totuin niihin, sit yritin ajaa virheettömiä kierroksia kolme putkeen ja otin keskiarvon. Kaikki 9 autoa meni 0,4sek sisälle. Osa oli vakiosäädöillä selkeästi huonompia ajaa, mutta nekin säätämällä sai ihan yhtä hyväksi. Joka autolla on omat ongelma paikkansa ja omat vahvuutensa. Näin se on oikeassakin maailmassa! Toiset tallit on parempia kuin toiset.

Näin ollen, muodostamme kahdeksan tallia, kahdeksalle eri autolle. Vaihtoehtoja on yhdeksän, joten pistän tähän kaikki ja kun kahdeksassa autossa on ilmoittautunut vähintään yksi kuljettaja, poistetaan yksi auto talli listauksesta pois. Tallilla on oltava myös sovittu väritys, jotta saadaan lähtöruudukkoon oikeasti myös sitä tallifiilistä! Tallin eka kuljettaja ilmoittaa värityksen, sekä tallin nimen ja voi sitten myöhemmin sopia sen uusiksi tallikaverinsa kanssa, jos ei molempia miellytä sama.

Toivon että tästä tulisi pidempi sarja, mutta aloitetaan tämä siten, että ajetaan 2 x 5-kisan kaudet. Kausien välissä saa vaihtaa tallia ja tallikaveria, että väritystä. Voi ilmoittautua myös jo heti molemmille kausille, tai vain toiseen, pyydellään kausien välissä sitten uusia kuskeja jos porukkaa lähtee. Pidetään kaudet lyhyinä, jotta mielenkiintoa riittää ja porukkaa saadaan kierrätettyä jos on paljon halukkaita.
Pisteitä jaetaan 15 parhaalle, jotta on tärkeää etenkin tallin kannalta tulla maaliin ja ottaa ne pisteet. Sama juttu paalupaikan ja nopeimman kierroksen suhteen. Vaikka kisa olisi piloilla, voi nopealla kierroksella yrittää pelastaa pisteitä.

Kilpailun aikataulut ja säännöt:
Sarja alkaa 2.9.2015.
Tiistaisin 19.45 alkaen:
-60min vapaat harjoitukset(+1kierroksen harjoituskisa)
-30min aika-ajot
-5min warm up
-30 kierroksen kilpailu radan pituudesta riippumatta!

Muita sääntöjä ja asetuksia:
-Yksi pakollinen varikkokäynti renkaanvaihdolla/tankkauksella.
-Kaikki kisat ajetaan kuivalla kelillä.
-Kausilla on kaksi yökisaa 10x ajankululla. Toinen illasta yöhön ja toinen yöstä päivään.
-Vauriot täysillä, ajelkaa siis varmasti ja varovaisesti.
-Kaikki ajoavut ja kuvakulmat sallittuja, jokainen ajaa miten parhaiten pystyy.
-Yleiset herrasmiessäännöt, nautitaan mutta kisataan rehdisti samalla.

Tarkat asetukset pelin sisällä

Players: 16 (ei tietokoneita)

Time: Päiväkisat 5x ja yökisat 10x nopeudella.

Weather Slots:
Ei sadetta, 4slottia medium cloud-light cloud-medium cloud-clear

Weather Progression: 10x

Force Interior View: no

Force Manual Gears: no

Force Realistic Driving Aids: no

Damage: full damage

Mechanical Failures: yes

Tire Wear: 3x

Fuel Usage: real

Auto Start Engine: yes

Flags & Penalties: on

Pistejärjestelmä:
25-20-16-13-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1
Paalupaikka: 1 piste
Kisan nopein kierros: 1 piste

Radat ja pelin sisäiset kellonajat. Päivämäärät ovat oikea kisapäivä ja sama päivä laitetaan peliin:
Kisassa ajetaan ensin harjoitukset omilla kellonajoillaan, palataan lobbyyn ja AA+WU+kisa ajetaan sitten pelin sisällä eri kellonajalla:
Kausi 1:
1. 2.9 Barcelona GP: 5x harjoitukset 10-15 aa+kisa klo 9-17 (ajettu)
2. 9.9 Spa: 10x harjoitukset 16-02 aa+kisa 11-04 (ajettu)
3. 16.9 Hockenheim GP: 5x harjoitukset 10-15 aa+kisa klo 9-17 (ajettu)
4. 23.9 Nürburgring GP: 10x Harjoitukset 02-12 aa+kisa 20-14
5. 30.9 Zuhai: 5x harjoitukset 10-15 aa+kisa klo 9-17

Kausi 2
1. 7.10 Monza GP: 10x Harjoitukset 02-12 aa+kisa 20-14
2. 14.10 Brno: 5x harjoitukset 10-15 aa+kisa klo 9-17
3. 21.10 Dubai GP: 10x 16-02 aa+kisa 11-03
4. 28.10 Imola: 5x harjoitukset 10-15 aa+kisa klo 9-17
5. 4.11 Silverstone GP: 5x harjoitukset 10-15 aa+kisa klo 9-17

Tallit:
Talli 1: Team Aston Martin
Auto: Aston Martin V12 Vantage GT3
Väritys: Rapa #100
Kuljettaja 1: Rammari (Barcelonassa: jatumatunen)
Kuljettaja 2: BandW1897 (Barcelona: ohjeahh) Nürburgring: thuto)

Talli 2: Glacier Racing
Auto: Audi R8 LMS Ultra
Väritys: glacier #84
Kuljettaja 1: only4win(Spa: Simo911)
Kuljettaja 2: Jesbetti (lopettanut)

Talli 3: Padofiilit
Auto: BMW M3 GT
Väritys: RGB#14
Kuljettaja 1: Formulaliiga
Kuljettaja 2: jatumatunen (Barcelona:Simo911)

Talli 4: OldGamer Team
Auto: BMW Z4 GT3
Väritys: Zipanol #27
Kuljettaja 1: KepaGT (lopettanut) (Spa: Thuto) (Nürburgring: Simo911)
Kuljettaja 2: ohjeahh

Talli 5: Dyson Racing
Auto: Bentley Continental GT3
Väritys: Dyson Racing Team Bentley
Kuljettaja 1: storkki
Kuljettaja 2: Sludgefeast420 (Spa: Proffa)

Talli 6: Hexis Racing Team
Auto: Mclaren 12C GT3
Väritys: Hexis Racing #1 & #2
Kuljettaja 1: Juhna96 #1
Kuljettaja 2: Jallmari #2

Talli 7: Team Jykä
Auto: Mercedes Benz SLS AMG GT3
Väritys:#77 Schivelly
Kuljettaja 1: LeDereque
Kuljettaja 2: Speitan

Talli 8: The Gentlemen's Club
Auto: Ruf RGT-8 GT3
Väritys: UN Media #81
Kuljettaja 1: Omenanraato (hockenheim Simo911)
Kuljettaja 2: hiphei_finland

Pistetilanne:

Live stream ja youtube kanavat kisoista:
Kisat streamataan useamman kuljettajan voimin, joten alla linkkejä, jotta voi seurata haluamasi kuskin silmistä kisaa. Lisäksi youtube kanavilta näkee kisan jälkeen koosteet tai koko kisat.
Omenanraato:
http://www.twitch.tv/omenanraato/
https://www.youtube.com/channel/UCpl...0yUGpUw/videos
Rammari:
http://www.twitch.tv/rammari
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1&2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

mahtusko audille kakkoskuskiks :)
 
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1&2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Ai sitä alennutaan heti kakkos kuskiksi. :D lisäilen
 
PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Ilman muuta mukaan! Eikä tallilla ole väliä mutta talli 4. BMW z4 voisi olla jos mahtuu ?
 
PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Ilman muuta mukaan! Eikä tallilla ole väliä.

Sano ny joku mikä eniten nappaa, niin saan jonkun tallin alle :)
Ehtisitkin editoimaan. Laitan bemulle. Ja toki mahtuu niin kauan kuin ei ole tallissa kahta kuljettajaa. :)
 
PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Loistavaa! Onpahan kesä aikaa harjotella!
 
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Tahtoo ajaa rufilla, jos omppu suostuu ottamaan mut talliin?:eek:
 
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Mukana! Tallilla ei niin väliä, mitä nyt tuossa bmw m3 gt:llä pari kierrosta testasin, niin tuntui pysyvän ainakin käsissä. Eli vaikkapa sinne kakkoskuskiksi :p
 
Lisätty, tervetuloa. :)

Tahtoo ajaa rufilla, jos omppu suostuu ottamaan mut talliin?:eek:

No tuossa just mietin et jos pistäis sulle viestiä et tuutko talliin. Joten tervetuloa! Onko valituksia nimestä ja tai värityksestä? :)
 
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Bentley tietenki :) Vaikka on tää ehkä vähä aikasta tehdä päätöksiä.
 
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Mukana, autosta ja tallikaverista ei ole vielä tietoa
 
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

No tuossa just mietin et jos pistäis sulle viestiä et tuutko talliin. Joten tervetuloa! Onko valituksia nimestä ja tai värityksestä? :)
Loistavaa ja Kiitos!Päätä sä..mut "The Gentlemen's Club" ois nimeltään hyvä,väritys ei niinkään. Mennään vain sun valinnalla.:)
 
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Itselle varmaan riittää se livegamersin sarja tällä autoluokalla. Jos nyt ihan oikeasti puhutaan, niin eihän nämä GT3-autot ole oikeastaan millään tavalla nautinto ajaa. Renkaat huutaa punasella, oli sitten mitkä renkaat tai paineet tahansa. Ainakin omalla vauhdillani. Vaikka pelin mukaan olisi valittavissa 3 eri kuivankelin seosta, niin silti kaikki kuumenee tismalleen samanlailla ja tulee samaa kierrosaikaa. Autot myös joko puskee tai yliohjaa. Jarrut on ihan älyttömän huonot vaikka on absit käytössä. Vetopitoa ei ole juuri nimeksikään. Pienellä takadiffillä ulkoreunan takarengas sutii ja isolla takadiffillä heiluu koko perä.

Barcelonassa testaillu jonkun verran ja qualivedoilla menee jotain 1.43,2. Ei mitään käryä onko hyvää vai huonoa aikaa. Kisasetilläkin sai aikalailla samaa aikaa, kun vähän sääti. Jos renkaat halus pitää oikeissa lämmöissä niin piti mummoilla huolella nopeissa mutkissa ja ajaa reilusti hitaammin.

Täytyy kattoo jos itse järjestäis jossain vaiheessa sarjaa vanhoilla lotuksilla tai formula bllä.
 
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Ajat vain liian kovaa. :D Itse ajelen urassa näillä nyt pitkiä kisoja ja en ole edes koskenut rengaspaineisiin niin mun vauhdilla (varmaan 5sek sua hitaammin) ei mene punaiseksi ollenkaan, kun juuri kaikilla muilla autoluokilla se on tosi kova ongelma ollut.

Jarruissa taas tuntuu olevan todella iso ero eri autojen välillä. Mut en tiedä tuntuuko se vain koska kierrosajat käytännössä samat.
 
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Ilmoittaudun mukaan tähän leikkiin. Derekki tuossa kosiskeli tallikaveriksi mersulle [emoji106].
 
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Mä voisin näin alustavasti tulla pöristelee mersulla. Ajokkia varmaa voi vielä vaihtaa ennen kauden alkua jos tilaa on?
 
PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Toki voitte pomppia ennen kauden alkua minne vain ja vaihdella keskenänne jos tilaa ei ole.
Edit:
Mukana, autosta ja tallikaverista ei ole vielä tietoa

Näitä voi sit keskenään sopia tosiaan myöhemminkin, et lisäilen sarjaan sitä mukaa kun heittää jonkun auton, menee helpommin kun voi vain lisätä jonkun tallin alle, eikä jätä sivuun roikkumaan.

Jos ei ilmoittautumisia saada tarpeeksi ni joudutaan siltin kaventamaan tallien määrää.

Mersu ja ruf on nyt kokonaan miehitetty, Aston, Mclaren ja Ginetta täysin vapaita ja lopuissa yksi kuski.

Mersu kaksikko voi alkaa miettimään värityksiään ja tallin nimeä. :)
 
Vastaus: PCars - GT3 kaudet 1 ja 2, mukana tallimestaruus (suunnittelu/ilmoittaut...

Koitin äsken Barcelonassa Ruffia,jokin bugi iski jälleen. Lähdettäessä nopealle kiekalle offlinen harkois..vaihto ratin läpistä 4-->5:lle,mut menikin ykköselle ja kone paukahti. Tämä teki 3 kertaa peräkkäin ja sit lopetin kokonaan ajamisen ja sammutin pleikan. :(
 
Mulla tehny ton saman ainaki kolmella autolla careerissa, ei vissii korjaantunu bugi päivityksessä.. Tähän autto muistaakseni vain setupin nollaus, aina sen jälkeen ku sääti taas jotain nii vaihteet päin helvettiä. No enpä oo koskenu koko careeriin enää pitkään aikaan..
 
Ylös Bottom