Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pelaatko pelit läpi?

Wlofer

New Member
En ainakaan pikaisella haulla löytänyt tällaista ketjua ja koska itseäni kiinnostaa niin ajattelin tällaisen tehdä.

Eli yksinkertaisesti kiinnostaisi tietää ja herättää keskustelua pelien läpipelaamisesta. Itselläni kun ainakin tuottaa joskus, tai aika usein, pelata peli kokonaan läpi. (Läpi pelaamisella tarkoitan nyt lähinnä juonen/tarinan läpi pelaamista enkä kaikkien mahdollisten pienimpienkin asioiden tutkimista.) Sitten taas toiset pelit tulee pelattua mahdollisimman nopeasti läpi.

Otetaan nyt vaikka pari esimerkkiä tähän väliin:

Fahrenheit -peli tuli tahkottua melkein yhdeltä istumalta läpi. Pelissä vain oli sitä jotakin hienoja ja uutta, eikä se tarinakaan huono ollut. Toisealta peli oli myös todella lyhyt, että pelin läpi saaminen ei tuottanut hirveästi ongelmia.

S.T.A.L.K.E.R. -peli taas on sellainen minkä olen varmaan sen sata ja yksi kertaa aloittanut, mutta en jaksa pelata sitä läpi. Aina jossain vaiheessa iskee sellainen tunne, että ei tätä jaksa, vaikka pelimaailma ja tarina vaikuttaisi olevan ihan hyviä. Mutta ei niin ei.

Siinä esimerkkinä tuollaiset. Asiahan rupesi kiinnostamaan sen jälkeen kun emännän kanssa tuli tehtyä sopimus, että pelaan aina vähintään yhden pelin läpi ennen kuin ostan uuden pelin... eli tällä hieman eliminoidaan sitä, että tulisi iso kasa pelejä mitä ei hirveästi tulisi sitten pelattuakaan (niin kuin hieman kävi PS2:sen kanssa). Ja nyt on sitten tullut huomattua kuinka helposti osa peleistä meneekään läpi ja osa ei. Enkä oikein osaa sanoa mistä se johtuu. Nyt on työn alla HL2 -peli, mikä myös on ollut pitkään sellainen peli, ettei jaksa pelata millään läpi, mutta nyt se on loppu rutistusta vaille läpi ja sitä onkin ollut hauska pelata vaikka aikaisemmin se tuntui hiiiirveän pitkältä ja tylsältä. Itseäni myös harmittaa joskus jopa se, että ei jaksa pelata peliä läpi, sillä koskaan ei voi tietää mitä juonessa voi menettää... peli voikin olla loppua kohti paljon parempi kuin alussa (HL2).

Niin, että mitenkäs teillä muilla, pelaatteko pelinne läpi vai jäävätkö ne kesken?
Mitkä pelit sitten menee läpi jos menee ja mahdollisesti miksi?
Miksi taas toiset eivät mene millään läpi?
ja pölytättekö pelejä enemmän hyllyssä kuin mitä pelaatte? (Itsellä ainakin on vielä enemmän pölyyntymässä kuin pelattuna, mutta korjaan asiaa tässä pikku hiljaa.)
Ja kuinka tärkeänä koet pelin läpäisemisen?

Hmmm, tulipas teksitä. Toivottavasti tätä ei heti poisteta :rolleyes: Noh jaa, jos tämä herättäisi keskustelua.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Pelaan läpi vain parhaimmat pelit.

Keskinkertaiset tai muuten vain tylsät pelit jätän yleensä kesken ja myyn pois.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

todella hyvä kysymys! :cool:

vastaus on kaksipiippuinen; kyllä ja ei.

pelaan sellaiset pelit läpi jotka koukuttaa heti ensi istumalta tai vähän ajan päästä. otetaan esille vaikka mgs4, cod4, ja uncharted: drakes fortune. aivan mahtavia pelejä ja parissa illassa tuli tahkottua läpi jokainen. uncharted vielä useampaan kertaan.

sellaiset pelit jotka alkavat unettaa heti alkuunsa, eivät ole jäämässä edes pelihyllyyn, saatika pelaisin niitä läpi. tapauksena assassins creed vain yhdeksi esimerkiksi omalla kohdalla
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Joitakin vuosia sitten pelasin hyvin harvat pelit läpi asti. Nykyään tulee pelattua lähes poikkeuksetta loppuun, mikä tosin osaltaa johtunee siitä, että olen löytänyt oman epägenreni, juonivetoiset pelit. Parhaat tulee pelattua hyvinkin nopeasti läpi, mutta muutama peli on tälläkin hetkellä odottanut pelaamisen jatkamista ja sitä kautta läpäisemistä pidempään kuin... no, kauan kuitenkin.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Pääpiirteittäin vastaus on kyllä, pelaan pelit läpi. Pelityyliksi on muodostunut 'hiljaa hyvä tulee' ja kun pelaan juonivetoiset pelit yksi kerrallaan läpi niin aikaahan siinä menee. Ostoon menee vain ne ns. varmat pelit. Pelailen paljon vanhoilla pelikoneilla niin ei tästä tulisi mitään jos ostaisin hirveitä kasoja uusien konsolien pelejä :p

Kaikkia pelejä ei välttämättä ole edes tarkoitus tai mahdollista pelata läpi. Mitään easy tasoja kun ei tueta. Esimerkkinä vaikka Ikaruga.

Toisinaan mielenkiinto hiipuu peliin ja silloin se saattaa joutua hyllyyn jonon hännille odottamaan vuoroaan. Tarkoitus on silti pelata se peli läpi jossain vaiheessa.

XII oli aikanaan poikkeus joka imaisi niin voimakkaasti mukaan, että se peli tuli paukuteltua aika nopeassa tahdissa läpi mikä on minulle poikkeuksellista. Eikä ole jatko-osaa ilmestynyt vieläkään :mad:
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Tarkoititko XIII:tä?


Joo kyllä pelaan pelini läpi. Joskus tilanne menee syystä tai toisesta jäihin, mutta pidättäydyn ostamasta uusia pelejä jos on monta vanhaa vielä kesken. Tavallaan vähän tuskallinen tapa pelata kun ei saa näppejään kaikkeen uuteen ja ihanaan, mutta olen kyllä huomannut, että tämä on myös paras tapa pelata pelejä. Ei todellakaan tule ostettua ihan mitä tahansa roskaa täyttämään vapaa-aikaansa ja pelit nyt kuitenkin on tarkoitettu läpäistäviksi. Ja sitäpaitsi ihan sama miten hyvältä pelit trailereissa näyttävät niin 90% niistä on paskaa.

Tosin minä en pelaakaan pelejä ajantappo hengessä.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Kun peli on tarpeeksi hyvä, ei läpipeluu kestä muutamaa päivää kauempaa ja ensisijaisesti tietenkin pyrin pelaamaan kaikki ostamani pelit läpi. Tarvii vain ostaa tarpeeksi hyviä pelejä...

GTAIV meni neljältä istumalta läpi (pelikellossa oli 36h) ja ensimmäiseen Jak & Daxteriin pelasin 100% kertaheitolla (25h). Metal Gearit yleensä kahdessa osassa, Final Fantasyt, Zeldat jms. eivät nekään yleensä kestä kuin reilun viikon. Esim. FFXII meni läpi 65h kohdalla, tosin tänäpäivänä kellossa on jo 110h. Twilight Princess 7 päivää ja tasan 50h.

Muutama peli on tullut alotettua, mutta jostain syystä ne ovat jämähtäneet täysin paikoilleen.
Eniten niistä on mieltä jäänyt kalvamaan:
- Lost Odyssey (kolmoslevylle hyytyi pikkuhiljaa)
- Doom 3 (Delta labsin joku kenttä)
- Forza Motorsport (n. 70%)
- FF: Crystal Chronices (4. vuosi)

Onpa tullut myös FFVII pelattua yhdeltä istumalta läpi. Rapiat 27h siinä meni vaikka pelikello näytti 24h.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Kyllä ja ei, jos on hyvä peli, kuten vaikkapa Metal Gear Solid 3, niin aika nopeasti menee läpi. Joissakin peleissä menee vähän kauemmin, mutta ihan kura pelit myyn pois. Mutta kyllä mä yleensä pelaan pelit läpi.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Kyllä ja ei. Ei, jos peli on totaalista tuubaa, kuten esimerkiksi Lost Planet ja Tomb Raider: The Angel of Darkness.

E: Hieman epäselvä viesti, pistetään lievän väsymyksen piikkiin. :)
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Kyllä ja Läpipelatut pelit menevät sitten vaihtoon :) en kyllä ymmärrä miksi ostaa peli ja jättää se kesken tai pistää se hyllyyn pölyttymään, keräily on erikseen ja kyllä noita keräilypelejä tulee myöskin pelailtua.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Itse aloitin vasta talvella pelaamisen "uudestaan" ja nyt olen pelannut Peli läpi --> uusi peli-mentaliteetilla. Ja läpi pelaaminen on minulle se "juoni" loppuun vähintään, jos on loistopeli niin voi ehkä tahkota jotain salaisuuksia.

Tällä hetkellä ei muuten ole oikeastaan mitään pelattava...paitsi Mario Galaxyssa on vasta 85 tähteä, mutta ei himota pelata lisää...

Kohta minä sen Zeldan hommaan!
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Teen parhaani. Sorruin ostamaan XBoxille ja PC:lle läjäpäin pelejä kun halvalla sain ja nyt noita odottaa muoveissa aikaa parempaa. Jota ei millään tahdo löytyä. No olen luvannut itselleni pitää näppini erossa uuden sukupolven konsoleista kunnes olen saanut kasan minimiin. Odottamassa on mm. Jade Empirea, Fallout kakosta ja San Andreasta ja muukin tavara on ilmeisen tasokasta. Peli, korkeintaan kaksi kerrallaan mennään kun kyseessä on sellainen jossa on selkeä juoni. Tällä vauhdilla valmista tulee vuonna 2018.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Yleensä ostan vain pelejä, jotka todellakin ovat sen verta hyviä että ne jaksaa tahkota läpi. Joskus tulee ostettua halvalla joitain pelejä lähinnä hyllyntäytteeksi, kuten Stalker ja Morrowind, jotka ovat jääneet vähän vaiheeseen.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Lähes aina. Välillä vaan tulee niin sietämätöntä sontaa vastaan, ettei vaan pysty. Tuoreimpana esimerkkinä Assassin's Creed. Pelasin varmaan 2/3 pelistä aivan väkisin, sitten piti todeta kiitti mulle riitti. Mass Effectkin jäi aikoinaan kesken ja seisoikin hyllyssä varmaan 2kk. Yhtenä iltana ykskaks teki mieli pelata sitä läpi ja loppua kohden meno paranikin niin hyvin, että yhdeltä istumalta meni loppu.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Työn alla on GTA IV ja sen jälkeen Okami. En muista minkä pelin olisin viimeksi mennyt läpi, varmaan Halo kolmosen... :eek: Keskeneräisiä pelejä kertyy hyllyyn, kun tulee esim. vanhoille konsoleille ostettua pelejä aina kun niitä halvalla jostain löytää. Assassin's Creed viimeksi myyty sen takia, että ei jaksanut pelata loppuun.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Pääsääntöisesti kyllä, mutta en kuitenkaan väkisin. Jos peli ei iske niin se ei iske. Nykyään toisaalta jää pelit helpommin väliaikaisesti kesken, kun pelaamiseen on koko ajan ollut vähemmän aikaa ja hyvää pelattavaa riittää. Itse ostetut pelit tulee helpommin pelattua läpi asti, mutta lainatut harvemmin. Johtunee kuitenkin siitä, että ne eniten kiinnostavat pelit tulee itse ostettua ja nuo lainapelit ovat sitten vähän arveluttavampia. Sen verran vähässä peliaika nykyään, että tulee ostettua pelejä hyvin harkiten ja siten harvemmin tulee vastaan pettymyksiä.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Peli läpi vain, jos kiinnostus jaksaa kantaa sinne asti. Väkisin ei mitään viedä. Viimeksi MGS4, Uncharted Drakes Fortune, Ratchet&Clank ja Call of Duty 4 ovat jaksaneet kantaa upeasti loppuun asti.

Pääpaino on kuitenkin ollut jo pitkään verkkopeleissä ja nämä suuret tarinat jäämässä yhä enempi vähemmälle.
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Nykyään toisaalta jää pelit helpommin väliaikaisesti kesken, kun pelaamiseen on koko ajan ollut vähemmän aikaa ja hyvää pelattavaa riittää.

Ajanpuute täälläkin ongelmana. Oikein tarinavetoisissa peleissä tuppaa meikäläisellä vaan käymään niin, että jos ne jäävät väliaikaisesti kesken niin siitä tulee nopeasti uudelleen aloittaminen pitkän tovin päästä ja sama toistuu uudelleen...
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Toisinaan tulee pelattua läpi jotkin tuotokset, mutta kaikkia ei yksinkertaisesti kerkeä tai jaksa samantien ainakaan. Omistautuminen on minulla alkanut rakoilemaan ja syytä en osaa sanoa, ehkä liikaa tekemistä muutenkin ja siksi jää pelaamatta jotkut pelit läpi. Nyt tosiaan parsin sitäkin tässä taannoin pelaamalla Conanin läpi tuossa jokin aika sitten. Paljon on vaiheessa pelejä, harmillista kyllä. :( Mutta pitää toivoa että taas löytyy peli-ilo jne. :) Eiköhän se tästä kun illat pimenee yms. ;)
 
Vastaus: Pelaatko pelit läpi?

Turhan harvoin tulee pelattua läpi. En ole mikään loistava pelaaja ja muutenkin tulee ajan ja fiiliksen mukaan pelailtua milloin mitäkin hyllystä löytyy. Olen pyrkinyt kuitenkin pitämään pelikasan pienenä. Tälläkin hetkellä PS2:selle löytyy 10 peliä ja PSP:lle 3. Monet mihin kyllästyn myyn pois, joko tylsyyden takia tai sitten jään pahasti jumiin johonkin. Parhaat ja ne mistä pidän eniten jätän hyllyyn. Ratchetit ja Clankit on jätetty sekä viimeisin Formula ja San Andreas. Mutta en ole mikään himopelaaja ja monet on kesken.
 
Ylös Bottom