Pelihistoriasi suunnannäyttäjät?

[Ferraro]

Perjantain ja uuden Horizonin julkaisun lähestyessä tässä ei nyt tiedä miten päin odotustensa kanssa olisi, eikä pelaamisestakaan oikein tunnu tulevan mitään. Aikaa tappaessa onkin tullut mietittyä, miksi itse asiassa odotankaan juuri uutta Horizonia enemmän kuin mitään muuta yksittäistä pelijulkaisua aiemmin. Olen tullut siihen tulokseen, että se johtuu siitä, että Horizon Zero Dawn oli viimeinen - tai ainakin viimeisin - peli, joka onnistui vielä ainakin pienimuotoisesti mullistamaan oman, vajaat parikymmentä vuotta kestäneen aktiivisen peliharrastukseni. Toisin sanoen, HZD onnistui muuttamaan merkittävästi peruslähtökohtia siinä, millaisia pelejä itse asiassa haluan pelata. Yhtä vahvasti omaan peliharrastukseeni vaikuttaneita yksittäisiä pelejä ei lopulta ole kovinkaan montaa, ja niistäkin suurin osa sijoittuu koko harrastuksen alkutaipaleelle PS2-aikoihin.

Ajattelin että voisi olla mielenkiintoista pohtia, mitkä yksittäiset pelijulkaisut ovat olleet itse kunkin kohdalla niitä kaikkein merkittävimpiä ja peliharrastukselle suuntaa näyttäneitä kokemuksia. Ei ole tarkoitus kasata mitään listaa kaikkien aikojen parhaista julkaisuista tai välttämättä edes omista suosikkipeleistään, vaan löytää pelihistoriastaan muutama peli, joita ilman oma peliharrastus ei olisi siinä pisteessä missä se nyt on. Ohessa pari poimintaa oman pelihistoriani suunnannäyttäjistä. Olisi helppo poimia vaikka pari tusinaa muitakin hyvin mieleen jääneitä pelejä vuosien varrelta, mutta yritän rajata listan vain niihin oikeasti merkittävimpiin pelinavaajiin. Laittakaa ihmeessä myös omakohtaisia mietteitä mikäli aiheen pohtiminen kiinnostaa!

WRC 3 (PS2)

Ensimmäinen on aina ensimmäinen, ja tästä alkoi oma konsolipelaamiseni. Tästä ja R&C:stä. Tämä ei ehkä ole kaikkien aikojen tai edes aikansa paras rallipeli, vaikka toki laadukas olikin. WRC 3:lle voi kuitenkin antaa jakamattoman kunnian parinkin merkittävän kipinän sytyttämisestä, jotka eivät ole tähän päivään mennessä vielä sammuneet. Itsestäänselvin asia on pelaaminen harrastuksena, ja ennen kaikkea ajopelit, joita tuli lähes yksinomaan pelattua monta vuotta tämän jälkeen. Merkittävämmin tämä heijastui omiin kiinnostuksen kohteisiin pelimaailman ulkopuolella, sillä WRC 3:n innoittamana tuli vuosikaudet seurattua silmä kovana rallia ja muuta moottoriurheilua, mikä vei hyvin merkittävän osan varsinkin ala-asteikäisen Ferraron vapaa-ajasta. Enää ei aivan yhtä obsessiivisesti tule lajia seurattua, mutta ai että niitä aikoja kun kaikki TV:stä tullut moottoriurheilu piti nauhoittaa VHS:lle ja sittemmin DVD:lle talteen! Alakerran häkkivarastossa on edelleen konkreettisena todisteena laatikkotolkulla mm. vanhoja nauhoja ja Vauhdin Maailma -lehtiä. Juttu meni ehkä vähän sivuraiteelle, mutta kaiken tämän alullepanemisesta on kiitettävä WRC 3:a eikä mitään muuta.

Ratchet & Clank (PS2)

Tätä voi pitää oman peliharrastukseni kannalta aivan yhtä tärkeänä pelinä kuin WRC 3:a. En itse asiassa ole lainkaan varma, kumpi näistä on saanut kunnian olla ensimmäinen pelaamani konsolipeli. Ratchetille voi aivan yksiselitteisesti antaa kunnian siitä, että tämäntyyppiset piirroselokuvamaiset toimintaseikkailut ovat kiinnostaneet myöhemminkin. 8-vuotiaan pelaajan näpit eivät olleet tuolloin vielä aivan yhtä näppäriä peliohjaimen käsittelyssä kuin sittemmin ahkeran harjoittelun myötä, joten joihinkin tiettyihin kohtiin tuli jäätyä jopa kuukausiksi tai ainakin viikoiksi jumiin. Muistelen myös isäni pelanneen minun ja veljeni puolesta lopulta ainakin Rilgar-planeetan vesijuoksun ja Umbriksen bossitappelun, kun ei niistä mitenkään omin neuvoin selvitty.

Ratchettiin liittyy myös koko pelihistoriani karvain muisto. Olin edellä mainittujen apujen jälkeen päässyt etenemään Pokitaru-planeetalle saakka, joka oli huomattavasti pidemmällä pelissä kuin mihin eräs kaverini oli päässyt. En malttanut odottaa että pääsisin tätä saavutustani esittelemään, ja kun kaverini lopulta tuli kylään niin onnistuin epähuomiossa pelin lataamisen sijasta valitsemaan päävalikosta vaihtoehdon New Game, jonka tallensin sen kummemmin miettimättä suoraan Pokitaru-tallennuksen päälle. Mitään varakopioita ei tietenkään ollut, joten kun asian todellisen laidan tajusi niin itkuhan siinä tuli. Tästä, ja yksinomaan tästä johtuen teen vielä tänäkin päivänä kaksi vuosikymmentä myöhemmin aina kaksi identtistä tallennusta kaikissa peleissä joissa se on mahdollista. Toki pilvi-backupit ovat tavallaan tehneet tämän tarpeen osittain tai kokonaan tyhjäksi, mutta ainakaan sama virhe ei toistu!

Pro Evolution Soccer 3 (PS2)

Tähän voisi periaatteessa laittaa myös jonkin hiukan uudemman futispelin, mutta PES 3 antoi kuitenkin alkuperäisen kipinän lajille. Pelin olin saanut jo silloin kun se oli uusi, mutta en sitä tullut pelanneeksi juurikaan moneen vuoteen ihan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei jalkapallo lajina kiinnostanut lainkaan. Jostakin syystä vuosia myöhemmin PS2:n elinkaaren loppupäässä innostuin kuitenkin tätä pelaamaan, ja myöhemmin etenkin PS3:n aikana oli hankittava lisää jalkapallopelejä.

Tässä tapahtui sama efekti kuin WRC 3:n aikaansaamassa innostuksessa rallin seuraamiseen, eli kiinnostuin jalkapallosta lajina videopelien ansiosta. Tästä jos vedetään vähän mutkia suoriksi, niin pelien aikaansaama kiinnostus vei minut paikalliseen futiskatsomoon, josta ei olekaan paluuta ollut. Asialla on ollut myös sen verran kauaskantoinen vaikutus, että ilman tätä kipinää en olisi alkanut videoida paikallisen FC Vaajakosken pelejä, jota ilman en todennäköisesti olisi päätynyt harjoittamaan urheilukuvaajan ammattia. Tiedetään, on hiukan kornia kreditoida tällaista pleikkaripelille ja tietysti asia on monien yhteensattumien summa, mutta fakta on että alkuperäinen kipinä koko jalkapalloon lähti PS2:lta eikä mistään muualta.

Horizon Zero Dawn (PS4)

Se että näin lyhyeen henkilökohtaisten suunnannäyttäjäpelien listaan mahtuu kolme PS2-peliä ja Horizon Zero Dawn, näyttää ehkä naurettavalta mutta korostaa vielä entisestään sitä merkittävyyttä jonka tämä pelikokemus omasi. Vaikka tätä pelatessani koronaeristäytymisen keskellä 2020 kulutinkin jo varsin paljon muita kuin ajo- tai urheilupelejä, koostui pelikatalogini kuitenkin merkittäviltä osin nimenomaan näistä tarinattomista ajanvietepeleistä sekä huomattavasti lyhyemmistä ja suoraviivaisemmista tarinapeleistä. Oli joukossa muitakin seikkailupelejä, mutta varsinaiset open worldit tai pitkät ja syvällisen tarinan omaavat pelikokemukset eivät olleet kiinnostaneet mitenkään erityisen paljoa. Horizonin pelikokemus oli niin immersiivinen ja tarina niin hienosti rakennettu, että se tavallaan avasi silmät koko genrelle. Ikään kuin ahaa-elämys, kuinka syvällisiä kokemuksia pelaaminen voikaan vielä tarjota. Nyt kun asiaa tarkastelee jälkeenpäin, niin monet viime aikojen pelivuorolistaa dominoineista nimikkeistä olisivat todennäköisesti jääneet pelaamatta ilman Horizonin esimerkkiä.

Toki voisi ehkä pohtia, että mikä tahansa sittemmin pelaamistani laadukkaista tarinallisista seikkailupeleistä olisi saattanut tuoda samanlaisen innoituksen, mutta olen kyllä sitä mieltä että yhtä voimakasta silmät avaavaa kokemusta en olisi voinut löytää kuin Horizon Zero Dawn. No nyt meinaa mennä jo rationaalisen arvioinnin puolelle, mikä ei ollut tämän ketjun avaamisen idea. Tarkoitus oli tuoda esiin niitä pelejä jotka nimenomaan omien pelimieltymysten muovautumiselle ovat olleet merkittävimpiä suunnannäyttäjiä.

Se, ja löytää keino kuluttaa vielä vähän aikaa Horizon Forbidden Westiä odotellessa.

 

[Dragonfly]

Hyvä ketjun idea.

Useampi suunnannäyttäjä mahtuu omaankin pelihistoriaan. Varmaan isoin on ensimmäinen Halo. Tämä oli ensimmäinen peli, joka toi omaan pelaamiseen verkkopelit konsolilla - varsinkin lähiverkossa. Veli ja sen kaverit toisessa huoneessa ja minä kavereineni toisessa huoneessa. Molemmilla Xboxit verkkokaapelilla toisiinsa yhdistettynä, kera neljän ohjaimen. Se, että pystyttiin pelaamaan 4 vs. 4 pelejä ilman että kaveri pystyi kurkkimaan jaetulta ruudulta sijaintia tai mitään muutakaan vilunkipeliä oli siihen aikaan mullistavaa. Halo -sarja on tästä lähtien pysynyt yhtenä lempisarjoista, vaikka räiskintä onkin siirtynyt lähiverkosta maailmanlaajuiseksi. Ensimmäinen Halo kuin myös sen jatko-osat onnistuvat myös kontrolleissaan ja tuntumassaan niin hyvin, että pelaaminen on huikean hauskaa. Nämä alkuaikojen "verkkopelit" ovat varmasti tehneet myös sen, että nykyäänkin mielellään menee verkkoon räiskimään. Oli kyseessä sitten Halo, CoD, Battlefield tai joku muu ammuskelupeli.

Autopelien puolella voisi mainita useamman suunnannäyttäjän. Varhaisin ja koko homman aloittaja on kuitenkin Gran Turismon osat 1 ja 2. Nämä olivat ensimmäisellä pleikkarilla jotain aivan huikeaa. Jo nuorempana kloppina autot olivat lähellä sydäntä ja näissä peleissä niitä riitti. Tärkeää oli se, että siellä oli ihan peruskärryjä joukossa, eikä vaan superautoja. Kipinä "realistisiin" autopeleihin tarttui näiden kahden pelin parissa. Ihan kuten Halon kanssa, niin tämä sama kipinä tietyn tyyppisiin autopeleihin on säilynyt tähän päivään asti.

Vähän tuoreempana suunnannäyttäjänä voisi mainita ensimmäisen Mass Effectin. Olin toki ennen tämän kokemista pelannut muita roolipelejä, mutta tämä peli sai tajuamaan sen mitä tällainen toimintapainotteinen roolipeli voi oikeasti olla. Keskusteluvalinnat, ääninäyttely, erilaiset mahdollisuudet ja siihen päälle "statsipohjainen" taistelu. Kaupan päälle tarpeeksi helposti omaksuttava, mutta eeppinen tarina. Pelasin remasteroidun version viime vuonna läpi ja peli näytti edelleen kyntensä. Kaikin puolin onnistunut tekele. Tuntuu, että tavoittelen samaa fiilistä mikä tätä peliä pelatessa tulee aina kun roolipelejä pelaan. Harmillisesti vain harva peli pääsee samoihin tunnelmiin.

 

[Poistettu jäsen 5945]

Resident Evil 1 PlayStation 1:llä

Tämä peli näytti minulle että kauhua voidaan kokea muunkin kuin elokuvien kautta, ahdistavaa selviytymistä kartanossa zombien kanssa pelisarjassa joka on jäänyt elämääni ikuisiksi ajoiksi.

Halo Xbox:lla

Tämähän se luonollisesti näytti miten oikeasti räiskiktäpeli saadaan toimimaan konsoleilla, pelkästään tämä oli syy ostaa Xboxi aikoinaan eikä tähän ole lisättävää, klassikko siinä ohella

Half Life 2

Tämä oli syy "sairastua" 8 luokalla ja lähtä julkaisupäivänä kotia asentamaan PC:lle Steamia?? Mikäs se tämä on noh sitähän päästiin sitten pelaan ja melkein pääsi jo Ravenholmiin asti.. Ai juma mitkä grafiikat ja fysiikat pelissä olikaan.

Day of Defeat

Dod 1.3 tässä pelissä olin ekan kerran klaani hommissa mukana Clanbase tuli tutuksi ja kavereiden kanssa pelattiin monet ottelut.

Dead Space

Kauhua avaruudessa ja voit ampua samalla sekä liikkua? Tästä pelistä nähtiin kunnolla painajaisia ja odotan Remakea kuin kuuta nousevaa

Gears of War

Mene suojaan ja ammu, ei ehkä enään niin kuuma juttu kuin silloin 2006 mutta tämä peli nosti Unreal Engine grafiikat ja pelattavuuden uudelle tasolle.

Horizon Zero Dawn

Apocalyptinen avoinmaailma sekä robodinot loistavalla tarinalla ja pelattavuudella sekä miljööllä, tähän saadaan tänään jatkoa.

Days Gone

Lähes sama kuin ylhäällä mutta zombeilla ja muilla vaaroilla, jatkoa kiitos!

Red Alert

Olen aina ollut RTS ystävä ja voi perhana tätä on pelattu PS1:llä ja paljon, miten nämä saatiinkin konsolilla toimimaan niin hyvin?

Age of Empires 2

Rakentelut ja kampanja sekä taistelut historian puolesta vetävät edelleen puoleensa, olispa minulla edelleen PC

Medieval Total War

Tätä pääsin pelaamaan vasta ja kyllä on edelleen hauska peli, suuret taistelut ja voit luoda oman historiasi Eurooppaan, tätä kun pelasi Hard tasolla niin haastetta oli kunnolla.


Warcraft 3

Battlenet ja tämä.. Voi niitä aikoja millaisia otteluita sitä saatiikaan aikaan ja kampanjat olivat myös hyviä.

Siinäpä niitä oli ja tässä tilanteessa ei vielä jaksa kirjoitella perusteluja moni vanhoista löi sen suunnan mistä oma pelimaku lähti muodostumaan ja pitänyt sen linjan, uudemmat pelit ovat vahvistaneet sitä.

 

[Ippenator]

Perjantain ja uuden Horizonin julkaisun lähestyessä tässä ei nyt tiedä miten päin odotustensa kanssa olisi, eikä pelaamisestakaan oikein tunnu tulevan mitään. Aikaa tappaessa onkin tullut mietittyä, miksi itse asiassa odotankaan juuri uutta Horizonia enemmän kuin mitään muuta yksittäistä pelijulkaisua aiemmin. Olen tullut siihen tulokseen, että se johtuu siitä, että Horizon Zero Dawn oli viimeinen - tai ainakin viimeisin - peli, joka onnistui vielä ainakin pienimuotoisesti mullistamaan oman, vajaat parikymmentä vuotta kestäneen aktiivisen peliharrastukseni. Toisin sanoen, HZD onnistui muuttamaan merkittävästi peruslähtökohtia siinä, millaisia pelejä itse asiassa haluan pelata. Yhtä vahvasti omaan peliharrastukseeni vaikuttaneita yksittäisiä pelejä ei lopulta ole kovinkaan montaa, ja niistäkin suurin osa sijoittuu koko harrastuksen alkutaipaleelle PS2-aikoihin.

Ajattelin että voisi olla mielenkiintoista pohtia, mitkä yksittäiset pelijulkaisut ovat olleet itse kunkin kohdalla niitä kaikkein merkittävimpiä ja peliharrastukselle suuntaa näyttäneitä kokemuksia. Ei ole tarkoitus kasata mitään listaa kaikkien aikojen parhaista julkaisuista tai välttämättä edes omista suosikkipeleistään, vaan löytää pelihistoriastaan muutama peli, joita ilman oma peliharrastus ei olisi siinä pisteessä missä se nyt on. Ohessa pari poimintaa oman pelihistoriani suunnannäyttäjistä. Olisi helppo poimia vaikka pari tusinaa muitakin hyvin mieleen jääneitä pelejä vuosien varrelta, mutta yritän rajata listan vain niihin oikeasti merkittävimpiin pelinavaajiin. Laittakaa ihmeessä myös omakohtaisia mietteitä mikäli aiheen pohtiminen kiinnostaa!

WRC 3 (PS2)

Ensimmäinen on aina ensimmäinen, ja tästä alkoi oma konsolipelaamiseni. Tästä ja R&C:stä. Tämä ei ehkä ole kaikkien aikojen tai edes aikansa paras rallipeli, vaikka toki laadukas olikin. WRC 3:lle voi kuitenkin antaa jakamattoman kunnian parinkin merkittävän kipinän sytyttämisestä, jotka eivät ole tähän päivään mennessä vielä sammuneet. Itsestäänselvin asia on pelaaminen harrastuksena, ja ennen kaikkea ajopelit, joita tuli lähes yksinomaan pelattua monta vuotta tämän jälkeen. Merkittävämmin tämä heijastui omiin kiinnostuksen kohteisiin pelimaailman ulkopuolella, sillä WRC 3:n innoittamana tuli vuosikaudet seurattua silmä kovana rallia ja muuta moottoriurheilua, mikä vei hyvin merkittävän osan varsinkin ala-asteikäisen Ferraron vapaa-ajasta. Enää ei aivan yhtä obsessiivisesti tule lajia seurattua, mutta ai että niitä aikoja kun kaikki TV:stä tullut moottoriurheilu piti nauhoittaa VHS:lle ja sittemmin DVD:lle talteen! Alakerran häkkivarastossa on edelleen konkreettisena todisteena laatikkotolkulla mm. vanhoja nauhoja ja Vauhdin Maailma -lehtiä. Juttu meni ehkä vähän sivuraiteelle, mutta kaiken tämän alullepanemisesta on kiitettävä WRC 3:a eikä mitään muuta.

Ratchet & Clank (PS2)

Tätä voi pitää oman peliharrastukseni kannalta aivan yhtä tärkeänä pelinä kuin WRC 3:a. En itse asiassa ole lainkaan varma, kumpi näistä on saanut kunnian olla ensimmäinen pelaamani konsolipeli. Ratchetille voi aivan yksiselitteisesti antaa kunnian siitä, että tämäntyyppiset piirroselokuvamaiset toimintaseikkailut ovat kiinnostaneet myöhemminkin. 8-vuotiaan pelaajan näpit eivät olleet tuolloin vielä aivan yhtä näppäriä peliohjaimen käsittelyssä kuin sittemmin ahkeran harjoittelun myötä, joten joihinkin tiettyihin kohtiin tuli jäätyä jopa kuukausiksi tai ainakin viikoiksi jumiin. Muistelen myös isäni pelanneen minun ja veljeni puolesta lopulta ainakin Rilgar-planeetan vesijuoksun ja Umbriksen bossitappelun, kun ei niistä mitenkään omin neuvoin selvitty.

Ratchettiin liittyy myös koko pelihistoriani karvain muisto. Olin edellä mainittujen apujen jälkeen päässyt etenemään Pokitaru-planeetalle saakka, joka oli huomattavasti pidemmällä pelissä kuin mihin eräs kaverini oli päässyt. En malttanut odottaa että pääsisin tätä saavutustani esittelemään, ja kun kaverini lopulta tuli kylään niin onnistuin epähuomiossa pelin lataamisen sijasta valitsemaan päävalikosta vaihtoehdon New Game, jonka tallensin sen kummemmin miettimättä suoraan Pokitaru-tallennuksen päälle. Mitään varakopioita ei tietenkään ollut, joten kun asian todellisen laidan tajusi niin itkuhan siinä tuli. Tästä, ja yksinomaan tästä johtuen teen vielä tänäkin päivänä kaksi vuosikymmentä myöhemmin aina kaksi identtistä tallennusta kaikissa peleissä joissa se on mahdollista. Toki pilvi-backupit ovat tavallaan tehneet tämän tarpeen osittain tai kokonaan tyhjäksi, mutta ainakaan sama virhe ei toistu!

Pro Evolution Soccer 3 (PS2)

Tähän voisi periaatteessa laittaa myös jonkin hiukan uudemman futispelin, mutta PES 3 antoi kuitenkin alkuperäisen kipinän lajille. Pelin olin saanut jo silloin kun se oli uusi, mutta en sitä tullut pelanneeksi juurikaan moneen vuoteen ihan siitä yksinkertaisesta syystä, ettei jalkapallo lajina kiinnostanut lainkaan. Jostakin syystä vuosia myöhemmin PS2:n elinkaaren loppupäässä innostuin kuitenkin tätä pelaamaan, ja myöhemmin etenkin PS3:n aikana oli hankittava lisää jalkapallopelejä.

Tässä tapahtui sama efekti kuin WRC 3:n aikaansaamassa innostuksessa rallin seuraamiseen, eli kiinnostuin jalkapallosta lajina videopelien ansiosta. Tästä jos vedetään vähän mutkia suoriksi, niin pelien aikaansaama kiinnostus vei minut paikalliseen futiskatsomoon, josta ei olekaan paluuta ollut. Asialla on ollut myös sen verran kauaskantoinen vaikutus, että ilman tätä kipinää en olisi alkanut videoida paikallisen FC Vaajakosken pelejä, jota ilman en todennäköisesti olisi päätynyt harjoittamaan urheilukuvaajan ammattia. Tiedetään, on hiukan kornia kreditoida tällaista pleikkaripelille ja tietysti asia on monien yhteensattumien summa, mutta fakta on että alkuperäinen kipinä koko jalkapalloon lähti PS2:lta eikä mistään muualta.

Horizon Zero Dawn (PS4)

Se että näin lyhyeen henkilökohtaisten suunnannäyttäjäpelien listaan mahtuu kolme PS2-peliä ja Horizon Zero Dawn, näyttää ehkä naurettavalta mutta korostaa vielä entisestään sitä merkittävyyttä jonka tämä pelikokemus omasi. Vaikka tätä pelatessani koronaeristäytymisen keskellä 2020 kulutinkin jo varsin paljon muita kuin ajo- tai urheilupelejä, koostui pelikatalogini kuitenkin merkittäviltä osin nimenomaan näistä tarinattomista ajanvietepeleistä sekä huomattavasti lyhyemmistä ja suoraviivaisemmista tarinapeleistä. Oli joukossa muitakin seikkailupelejä, mutta varsinaiset open worldit tai pitkät ja syvällisen tarinan omaavat pelikokemukset eivät olleet kiinnostaneet mitenkään erityisen paljoa. Horizonin pelikokemus oli niin immersiivinen ja tarina niin hienosti rakennettu, että se tavallaan avasi silmät koko genrelle. Ikään kuin ahaa-elämys, kuinka syvällisiä kokemuksia pelaaminen voikaan vielä tarjota. Nyt kun asiaa tarkastelee jälkeenpäin, niin monet viime aikojen pelivuorolistaa dominoineista nimikkeistä olisivat todennäköisesti jääneet pelaamatta ilman Horizonin esimerkkiä.

Toki voisi ehkä pohtia, että mikä tahansa sittemmin pelaamistani laadukkaista tarinallisista seikkailupeleistä olisi saattanut tuoda samanlaisen innoituksen, mutta olen kyllä sitä mieltä että yhtä voimakasta silmät avaavaa kokemusta en olisi voinut löytää kuin Horizon Zero Dawn. No nyt meinaa mennä jo rationaalisen arvioinnin puolelle, mikä ei ollut tämän ketjun avaamisen idea. Tarkoitus oli tuoda esiin niitä pelejä jotka nimenomaan omien pelimieltymysten muovautumiselle ovat olleet merkittävimpiä suunnannäyttäjiä.

Se, ja löytää keino kuluttaa vielä vähän aikaa Horizon Forbidden Westiä odotellessa.

Erinomainen ketjun aihe erinomaiselta kirjoittajalta. Sinulla on hyvä asenne täällä ja kirjoituksiasi on aina mielenkiintoista lukea. Kiitos siitä!

Minulla taitaa tulla tähän aika montakin esimerkkiä, kun lähden pelihistoriani havinasta aina 80-luvulta lähtien liikkeelle.

Ensimmäinen merkittävä peli, jonka muistan oli MSX Sony HitBit-kotimikrolla pelaamani Pitfall. Peli oli nimittäin siihen mennessä pelaamistani peleistä selkeästi värikkäin, ja jostain syystä sain siitä aivan erilaisen seikkailun tunnelman kuin mistään peleistä ennen sitä. Jotenkin peliä pelatessa tuntui hieman siltä kuin samoihin aikoihin pinnalla olleita Indiana Jones-elokuvia katsellessa. Se antoi minulle ensimmäisen kiinnostavan kokemuksen tasoloikkapeleistä, mikä sitten jatkui vielä saman kotimikron parissa mm. Jetset Willy-peleillä.

Lisäksi tuolla Microsoftin ja Sonyn (nykyään paradoksaalisella) pelilaitteella jäivät aivan erityisiksi peleiksi vielä silloin hienossa vireessä olleen Konamin F1 Spirit, joka oli noihin aikoihin aivan käsittämätön autopeli. Siihen sisältyi melkeinpä kaikki olennaiset kilpa-ajosarjat rallia myöten, oikean kaltaisilla radoilla, ja silloin täysin uskomatonta oli, että kaverin kanssa pystyi käymään kisat aina eri autoluokkien koko sarjan osalta. Oli täysin uskomaton kokemus sen ajan pelilaitteilla. Toki ylhäältäpäin kuvattu autopeli ja nykyajan standardeilla kovin yksinkertainen peli loppujen lopuksi. Antoi kuitenkin itselleni sen suunnan, että sen jälkeen odotin aina autopeleissä olevan kilpailullisen sarjan olevan pelattavissa myös multiplayerina.

Lisäksi erittäin merkittäviä pelejä minulle olivat Maze of Galious ja Penguin Adventure. Maze of Galiouksessa oli aivan erityislaatuinen tunnelma ja musiikit. Ja se antoi myös ensimmäisen kunnon kosketuksen sellaisiin haastaviin ja isompiin bossitaisteluihin, joita olen sen jälkeen yleensä rakastanut monenlaisissakin peleissä. Ja hiukan samoja elementtejä oli sinänsä hyvin sympaattisessa ja mielikuvituksellisessa Penguin Adventuressa, eli mielenkiintoisia ja haastavia bossitaisteluita löytyi siitäkin. Lisäksi siinä oli mielenkiintoisia ostettavia aseita ja ominaisuuksia, jotka antoivat peliin ihan omanlaistaan pelattavuutta. Graafisesti ja varsinkin värikylläisyyden osalta peli oli myös aikanaan varsin näyttävä.

Minulla onkin salaisena haaveena ollut pitkään, että Konamin ostaisi joku fiksu toimija, antaisi monoa Konamin nykyiselle jurpo-johdolle, ja alkaisi tehdä uusia pelejä jopa näinkin vanhoille, mutta loistaville pelisarjoille.

Roolipelirintamalla yksi erityisen tärkeä peli minulle on Phantasy Star III, jonka ostin aikoinaan Sega Megadrivelle. Pelissä oli myös unohtumaton tunnelma, ja se oli varmaankin ensimmäinen peli, jossa joutui tekemään sellaisia ratkaisuja, jotka todella vaikuttivat erilaisiin lopputulemiin tarinassa. Lisäksi tuntui uskomattomalta, kun juuri kun kuvittelin pääseväni seikkailun loppuun, alkoikin seikkailun jatko hieman eri aikakaudessa tuon aiemmin pelaamani hahmon jälkeläisellä. Tuo oli jotain elämää suurempaa, jota en ollut ennen peleissä kokenut.

Megadrivella oli minulle myös erittäin merkittävä peli EA hockey. NHL-sarjan edeltäjä, jossa NHL-pelaajaoikeuksien puuttuessa oli NHL-joukkueiden päälle tehty maajoukkueet. Venäjä esim. oli ollut alunperin Pittsburgh (pelaajanumerot olivat täsmälleen samat Lemieux’n 66:ta ja Coffeyn 77:aa myöten) ja vaikkapa Kanada oli ollut Los Angeles, josta löytyivät Gretzkyn 99 ja vaikkapa Robitaillen 20 pelaajanumeroina.

Pleikkariaikakauteen siirtyessäni sitten jäivät erityisen tärkeinä peleinä mieleen Tomb Raider nykyaikaisen kolmiulotteisen seikkailupeligenren uranuurtajana, ja toisaalta modernimman tyylin näyttävien ja elokuvamaisempien RPG-pelien uranuurtajana pitämäni Final Fantasy VII. Lisäksi Alundra jäi aina mieleeni pleikkarirajoitteisuuteni ajalta Nintendon Zelda-pelisarjaa muistuttavana ja idearikkaana pulmienratkontaa sisältävänä innostavana seikkailuna, jota vastaavaa en ollut aiemmin omistamillani pelilaitteilla saanut kokea. Lisäksi erittäin tärkeitä pelejä aikoinaan olivat minulle kauhupelien uranuurtaja Resident Evil, Gran Turismo (autopornon uranuurtaja) sekä Pro Evolution Soccer (realististen futispelien uranuurtaja, vaikka FIFAsta tulikin myöhemmin itselleni se mieleisempi futispelisarja).

Yksi parhaista koskaan pelaamistani roolipeleistä oli jenkeistä tilaamani Xenogears, jota ei taidettu koskaan Euroopassa virallisesti julkaista. Aivan huikea roolipeli sekä tunnelmaltaan että tarinaltaan!

Myös erityisen tärkeä peli minulle pleikkariajoilta oli vielä Aliens-aiheinen 3D-räiskintäpeliseikkailu, jonka nimeä en juuri nyt muista tarkalleen. Siinä oli loistavasti saatu elokuvien henkeä ainakin omaan makuuni siirrettyä pelin muotoon. Peli oli siinä mielessä erityisen tärkeä, että vasta sitä pelattuani sain kunnon kipinän FPS-pelien pelaamiseen, mikä jatkui orkkis-pleikkarilla mm. erinomaisella Medal of Honorilla.

Pleikkari ykkösen jälkeen minulla alkoi vaihe, jossa pleikkari kakkosen lisäksi aloin pelata PC:llä. Silloin todella merkittäväksi peliksi minulle nousi Guild Wars-niminen mmorpg-peli, jota tuli hakattua satoja tunteja ihmispelaajien kanssa verkossa. Kuuluin pelissä aktiiviseen suomalaiseen kiltaan ja siinä järjestettiin parhaimmillaan todella aktiivisesti yhteisiä seikkailuja ja autettiin killan muita jäseniä mukavasti pääsemään vaikeista paikoista eteenpäin. Porukkahenki oli todella hyvä ja peli oli erittäin monipuolinen ja tunnelmallinen. Erittäin merkittävä kokemus minulle toimivasta verkkomoninpelaamisesta.

PC-aikoina nousivat minulle myös erityisen merkittäviksi peleiksi Fallout 3, Elder Scrolls: Oblivion sekä Skyrim, jotka olivat kaikki minulle avoimen maailman kolmiulotteisten roolipeliseikkailuiden todellisia merkkipaaluja vapauden, valintojen ja laajojen pelimaailmoiden ansiosta.

Tavallaan mielenkiintoista, että myöhempien konsoleiden ajoilta minulle ei ehkä löydy aivan samalla tavalla mieleen jääneitä merkittäviä pelejä, vaikka parhaat pelaamani pelit toki löytyvät kuitenkin noilta uudemmilta konsoleilta. Pikaisesti voisin muutaman olennaisen mainita kuitenkin seuraavasti:

PS2:

LOTR Return of the King (erittäin sujuvaa co-oppia, josta jäi paljon muistiinpainuvia hyviä pelihetkiä serkkupojan kanssa)

PS3:

Gran Turismo 5 (näyttävyydeltään korkealle tasolle aikoinaan uudistettu GT-peli sykähdytti ja innosti ennennäkemättömällä tavalla)

Uncharted 2 (todellinen toimintaseikkailuiden kuningas minulle edelleenkin)

Yllätyspelinä mainittava Saboteur, joka on avoimen maailman seikkailuista yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Loistavasti rakennettu toisen maailmansodan ajan tunnelma, jota tukee hienosti mustavalkoinen maailma, joka värittyy vasta, kun kultakin alueelta saadaan natsien valta kukistettua.

Soulsborne-pelisarja kokonaisuudessaan (kaikkien aikojen tärkein pelisarja minulle - muuta ei tarvitse sanoa)

PS4 ja Xbox One:

LEGO-pelisarja (erityisesti siksi, että olen pelaamisen parhaita kokemuksia saanut tämän pelisarjan parissa oman 8-vuotiaan poikani kanssa jo useiden vuosien ajan)

Far Cry-pelisarja kokonaisuudessaan (parasta avoimen maailman hiekkalaatikkoräiskintää mitä tiedän)

Tomb Raider pelisarjan reboottaus ja sen jälkeen ilmestyneet Tomb Raider-pelit (Tomb Raider tuotiin upealla, toimivalla ja ansaitulla tavalla nykypäivään, itselleni yksi tärkeimmistä pelisarjoista koskaan)

Soulsborne-pelisarja toki tässäkin mainittava, vaikka Sekiro itsessään ei tälle tasolle minulle päässytkään.

PS4:lle erikseen:

God of War (huikea seikkailukokemus, jossa myös varsin inspiroiva isä-poika-kasvutarina, hieno rebootti myöskin)

Days Gone (yksi parhaita koskaan pelaamiani pelejä, jossa upeasti yhdistettiin tiivistä tunnelmaa, kauhua, avoimen maailman pelaamista, toimivia pelimekaniikkoja ja mielenkiintoinen ja tunnelmallinen tarina)

Xboxille erikseen:

Halo-pelisarja sekä Gears of War-pelisarja (molemmat parasta luokkaa olevia co-oppina sekä multiplayerinä pelattavia erinomaisia räiskintäseikkailuita, joita vastaavia ei kilpailijoilta löydy)

Forza Motorsport ja Forza Horizon pelisarjat (parhaat pelaamani autopelisarjat, joiden turvin Microsoft ohitti Gran Turismon ainakin toistaiseksi - nähtäväksi jää kuitenkin onko asetelma pysyvä?)

Nintendolta pitää toki myös mainita Mario Galaxy 1 ja 2 sekä Super Mario Odyssey ja Super Mario 3D World, jotka kaikki ovat parhaita koskaan pelaamiani 3D-tasoloikkaseikkailuita, joissa puhdas pelaamisen ilo ja innovatiivisuus ovat omaa luokkaansa.

Uusimman sukupolven konsoleilla ei ehkä vielä aivan niin suuria merkkipaaluja ole muutoin tullut eteen, mutta toki XSX:llä pelaamani last gen-versio Cyberpunk 2077:stä on yksi parhaista pelikokemuksistani koskaan. Täydellinen avoimen maailman scifi/RPG-seikkailu juuri omaan makuuni. Lisäksi Forza Horizon 5 on varmaankin paras koskaan pelaamani kilpa-ajopeli, vaikkei se parista edeltäjästään aivan valtavasti eroakaan.

Myös PS5:llä pelaamani Kena oli yksi parhaista koskaan pelaamistani 3D-toimintaseikkailupeleistä.

 

[Wipe]

Hieno topik. Kuten jo aloitusviestissä mainitaan, niin varmasti itselläkin jää vaikka kuinka paljon kaikkea tärkeää pois listalta, mutta mennään tällä kertaa näin. Oma "pelaajaura" on ollut ehkä vähemmän uusien genrejen löytämistä (sitäkin on tietenkin tapahtunut), vaan enemmänkin sitä, että joku peli genrestä riippumatta asettaa itselleni odotuksia siitä, mitä videopelit voivat olla ja mitä niiltä toivon.
Ei aloiteta ensimmäistä pelivuosista, vaikka silloin onkin koettu tietenkin paljon kaikkea merkittävää ja omaan pelimakuun vaikuttavaa. Kuitenkin SNESin, Mega Driven ja tuon ajan PC:n tasohyppely-, urheilu-, ajopeleistä siirryttiin eteenpäin tällä tavalla:

Ensi askel seikkailupeleihin:
Legend of Zelda: Ocarina of Time (N64) Tämä oli aikoinaan kaiken kuluttamani viihteen/"kulttuurin" kulminaatiopiste. Seikkailu, joka tuntui elämää suuremmalta. Elokuvat, sarjakuvat, videopelit, kirjat mitä olet aiemmin kokenut, yhdessä paketissa, mutta vain parempana. Tätä ennen en ollut pelannut seikkailu/roolipelejä juuri ollenkaan.

First person shooterit voivat olla myös seikkailuja:
Metroid Prime (GC) Ennen tätä olin pelannut vain pikaisesti kokeillen Metroid-pelejä, joten tämä pääsi heittämään kerralla pelisarjan maailmaan. Konsolissa oli enemmän tehoja kuin edellisessä sukupolvessa, mikä mahdollisti ihan erilaisen maailmanrakentamisen, pelimekaniikat ja tietenkin komeamman grafiikan. Äänimaailma oli heti aivan ensimmäisestä valikossa kuultavasta kappaleesta lähtien fantastinen. Opin pitämään yksinäisyyden tunteesta ja tarinasta, joka avautuu ympäristön tutkimisen & menneisyyteen tutustumisen kautta. Bioshock (PS3) Pelit ovat jälleen hypänneet askeleen eteenpäin. Teräväpiirtografiikka ja tehot yleensäkin mahdollistavat pelimaailman, josta edellisellä sukupolvella olisi vain voitu haaveilla. Tarina ja tunnelma ovat ainutlaatuisia ja jäävät pysyviksi merkkipaaluiksi videopelihistoriaan. Putkijuoksupelitkin voivat olla kiinnostavia, mutta niiden täytyy olla kaikilla mittareilla erinomaisia jäädäkseen pysyvästi mieleen.

Pieni voi olla kaunista ja eritoten omaperäistä, eli indieiden maailmaan sukeltaminen:
Journey (PS3) Ensimmäinen todellinen "indielellikki"rakkauteni (lasketaanko edes moiseksi? No samapa se!), joka löi tiskiin monia asioita joita myöhemmin muut pelit ovat yrittäneet tarjota erilaisissa muodoissa. Omalaatuinen nettipeli & kaunis, ajoittain kiihtyvä tunnelma. Heti julkaisuviikonloppuna koettu loppuratkaisu tuntemattoman mukanavaeltajan kanssa on luultavasti liikuttavin pelihetkeni ikinä. Opetus: "Kävelysimulaattorit" voivat olla hyviä, jos palaset ovat kohdillaan.
Hotline Miami (PS3) Pikseliväkivaltaa ja pumppaavaa musiikkia. Mitä hemmettiä tämä on? Koukuttavaa! Retrohenkinen pelaaminen nostaa päätään näihin aikoihin ja vaikken pikselipeleihin kovin syvälle hyppääkään, niin tämä on hyvä päänavaus. Simppelit grafiikat ja koukuttavat "yritä uudelleen"-pelimekaniikat voivat olla kiinnostavia.
Return of the Obra Dinn (PS4) ...okei minä en välitä enää grafiikasta piirun vertaa, antakaa vaikka mustavalkoisia ihmeellisiä lomakkeidentäyttösimulaattoreita. Opetus: Mestarillisia videopelejä voi tehdä ihan mistä tahansa aiheesta.

Massiiviset AAA-open worldit voivat vielä olla kiinnostavia:
Legend of Zelda: Breath of the Wild (Switch) HOLY FUCK TÄTÄ SE OIKEASTI TARKOITTAA KUN VOIN MENNÄ KAIKKIALLE. Ocarina of Time all over again. Kaikki mitä olen aiemmin pelannut ja nähnyt tuntuu vain lämmittelyltä tätä varten. Lapsesta asti toivottu seikkailun tuntu ja ihmetys on lyöty videopeliin tavalla, joka saa aikuisen miehen ällistymään. Videopelit ovat upeita ja haluan pelata niitä jatkossakin, mutta valitettavasti tämän jälkeen rima on hemmetin korkealla.
Death Stranding (PS4) Videopelit ovat muuttuneet massiiviseksi teollisuudenalaksi ja yllätykset ovat harvassa. AAA-pelit ovat pääsääntöisesti laadukkaita, mutta yhä enemmän Hollywood-elokuvia muistuttavia tekeleitä, jotka eivät jätä 30v peliuran jälkeen mitään jälkeä. Ja sitten on myös "the first strand type game". Näennäisesti jälleen yksi kolmannen persoonan open world -peli, mutta jonka koko pelifilosofia ja tavoitteet ovat erilaisia. Täynnä kaikkea turhaa ja typeriä ratkaisuja (Kojiman peli kuitenkin kyseessä), mutta pidän valtavasti siitä miten pelaajien väliset yhteydet ja suunnittelutyön merkitys on tässä teoksessa rakennettu. Opetus: Kaipaan massiivisten tuotantoarvojen pelejäkin, mutta haluaisin niiden tarjoavan jotain muuta kuin sitä ainaista samaa kaavaa.


Pois jäivät seuraavat kategoriat, jotka ovat kuitenkin vaikuttaneet oman pelimaun muodostumiseen ja siihen koska leuka tippuu lattiaan ja koska ei:
Puhdas pelaamisen ilo (3D-Marioiden kautta It Takes Twohon)
(Saman sohvan) urheilupelit (Tony Hawkit, NHL:t, taistelupelit Mortal Kombatista Tekkeniin ja Smash Brosiin)
VR-pelit
"Paljon tekstiä sisältävät yhteiskunnalliset indiet" (Kentucky Route Zero, Disco Elysium)
Vuoropohjaiset JRPG:t eivät ole täyttä ajanhukkaa (Paper Mariot, Persona 5)
RPG:t eivät ole ajanhukkaa (Skyrim, Falloutit)

 

[nedruska]

Tästä listasta jää puuttumaan monia tärkeitä ja isoja pelejä (Zelda: Majora's Mask, Xenoblade, FF7 jne...) omassa pelihistoriassa, mutta kyllä nämä on ehkä kuitenkin ne suurimmat. Vanhimmasta uusimpaan listattuna:

NES: Ufouria: The Saga
Tämä oli ehdottomasti ensimmäinen "lempipelini" lapsuudessa. Pelissä on superhienot pikseligrafiikat, pelilajina metroidvania (joka yhä yksi lempi pelilajeistani) ja tässä oli myös huikean hauskaa huumoria: esim yhden hahmon erikoisisku oli löydä itse vasaralle päähän ja laittaa silmät lentämään vihollisia murhaten Edelleenkin silloin tällöin palaan tähän (löytyy multa NES-pelikasetin lisäksi myös Wiille ladattuna).
Muoks: tähän vielä vähän lisäystä miksi tämä on mun pelihistorian kannalta niin merkittävä peli. Sen lisäksi että tämä tutustutti mut metroidvanioihin lähes parikymmentä vuotta ennenkuin olin edes kuullut sanaa metroidvania, niin tämä oli myös ensimmäinen peli, jonka ostin omalla rahalla. Olin lainannut tätä alunperin alakoulukaverilta ekoihin pelaamisiin ja tuo alakoulukaveri tiesi että pidän tästä tosi paljon. Siispä kun kyseinen kaveri osti uuden paremman konsolin, niin hän kysyi haluaisinko ostaa tämän häneltä itselle. Ja halusinhan minä eli kokosin säästöpossuun kerätyt vähäiset viikkoraha/lahjamarkkani ja ostin tämän itselleni. Yhä on tallella tämä kopio ja pelin nykyistä hintaa seuratessa oon miettinyt että aika hyvän diilin kyllä tein aikoinaan ostaessani tämän luultavasti parilla kymmenellä markalla.

SNES: Super Mario World
Tämä taas oli 2D tasohyppypeleistä se mun pelihistorian suurin tapaus, vaikka Donkey Kong Countryt myös yritti kovasti kyseistä titteliä tavoitella. Tätä pelattiin sisarusten ja kavereiden kanssa PALJON. Tätä tuli moneen kertaan esimerkiksi pelattua yökylässä alakoulukaverin luona jonnekin yön pikkutunneille asti. Yhä edelleenkin osaan varmasti tässä pelissä etsiä joka kentästä kaikki salaisuudet. Niin vahvasti on peli selkärankaan taottu.

SNES: Secret of Mana
Jos Ufouria oli ensimmäinen metroidvanioiden maailmaan vievä peli, niin Secret of Mana sytytti mun rakkauden JRPG:itä kohtaan. Tämähän ei edes ole perinteinen JRPG taisteluiden osalta, sillä vuoropohjaisen taistelun sijaan tässä taistellaan reaaliaikaisesti ja uniikin ympyrävalikkosysteemin kautta. Lapsena lisähaastetta pelin pelaamiseen toi, ettei englanti ollut mitenkään sujuvaa, mutta kyllä tämä silti tuli jo silloin hakattua läpi. Plussaa oli myös, että tätä pystyi pelaamaan couch co-oppina maksimissaan kolmen pelaajan kesken ja tätä tulikin pelattua paljon mm. pikkusiskon kanssa. Myös tässä on aivan upeat pikseligrafiikat ja musiikit ovat myös todella hienot. Lasken tämän edelleen yhdeksi lempipeleistäni.

GBC: The Legend of Zelda: Oracle of Ages
Ensimmäinen Zelda-peli jota pelasin (okei pelasin myös nuorempana NES:in Zelda II:sta, mutta se oli alle kouluikäiselle vähän liikaa En siis laske sitä mukaan). Ja myös se pelin, jonka ansiosta sukelsin Zeldojen maailmaan. Gameboy Colorille tehdyistä Oracle-sarjan peleistä tämä Ages on enemmän puzzle-painotteinen, kun taas Seasons olisi ollut enemmän taistelupainotteinen. Oracle of Ages ei todellakaan ole paras pelaamani Zelda-peli, mutta se on ensimmäinen ja sen vuoksi säilyttänyt erityisasemansa mun pelihistoriassa. Perusvarma hyvä 2D Zelda-peli, jossa tosiaan vähän enemmän puzzleja .

PS2: Kingdom Hearts
Kingdom Hearts oli aikoinaan teini-ikäisenä se syy, miksi siihen saakka Nintendo-talouteemme hankittiin PlayStation. Soran Disney-hahmoin väritetty toimintaseikkailu imaisi mukaansa totaalisesti ja tämä tulikin yläkouluikäisenä pelattua läpi useampaan kertaan kuten tuli myös Kingdom Hearts II. Tämä taisi olla myös ensimmäinen kunnon 3D toimintaseikkailupeli, jota pelasin? Tai ainakin ensimmäinen, joka jäi näin vahvasti mieleen. Yhä edelleenkin pidän tästäkin pelistä ja pelisarjasta tosi paljon.

Wii: Super Mario Galaxy
Olin pelannut ennen tätä paljon myös Mario64:ää, mutta silti sanon, että Galaxy on mun pelihistorian isoin juttu, mitä tulee 3D tasohyppyihin. Galaxyn painovoiman kanssa leikittely oli aivan huikeaa ja pelin tiukat kontrollit teki pelaamisesta niin hauskaa. Tätä vielä parempia 3D tasohyppyjä on Galaxy2 ja Odyssey, mutta kyllä tämä silti on kyseisestä genrestä mun pelihistorian isoin juttu.

Switch: The Legend of Zelda: Breath of the Wild
Mun kaikkien aikojen lempipeli. Ostin tämän heti samana päivänä, kun Switch ja peli julkaistiin. Ja mä rakastuin tähän peliin välittömästi. En edes osaa oikein kuvailla, mikä tässä niin kovasti iski. Kaikki. Pelin tunnelma. Seikkailun tuntu, kun ei koskaan tiedä mitä seuraavana tulee vastaan. Fysiikoilla leikkiminen. Musiikki. Grafiikkojen tyyli. Pelasin pelin läpi ensimmäisen kerran silloin heti julkaisun jälkeisinä viikkoina ja myöhemmin uudestaan DLC:iden julkaisujen yhteydessä. Jos saisin valita yhden pelin, josta unohtaisin kaiken, jotta pääsisin pelaamaan sen "ekaa kertaa" uudestaan, niin se olisi tämä

 

[Fabre#4]

Mielenkiintoinen ketjun aihe! Ehkäpä jaan omatkin viisi senttiäni tässä lyhykäisesti.

Videopelaamisen aloitin 90-luvun alkupuolella NES-konsolilla, mutta mitään pelejä en sille "julkaisupäivinä" saanut, koska pelien saaminen oli lähinnä kiinni siitä, milloin vanhemmat suvaitsivat minulle uuden pelikasetin ostaa Tuohon aikaan en myöskään seurannut mitään pelimediaa, joten mitään peliä ei sillä tavalla osannut odottaakaan. NESsin ajalta muistan kuitenkin kaksi urheilupeliä, joita tykkäsin aina pelata, kun mahdollisuus tuli lainata kaverilta tai jostain muualta. Jalecon GOAL-niminen jalkapallopeli oli itselle silloin mieluinen, koska se oli hyvin "realistisen tuntuinen", ainakin aikalaisekseen. Täysi kenttä, oikea määrä pelaajia, MM-turnaus ja niin edelleen. Toinen mieluisaa urheilupeli oli Blades Of Steel-jääkiekkopeli, jota tykkäsin muksuna pelata. Sitä lainattiin paikallisen R-Kioskin pelilainaushyllystä useamman kerran, koska isäni tykkäsi myös jääkiekosta. Sitä pelattiin yhdessä moneen kertaan.

Tuon jälkeen meille tuli ensimmäinen tietokone ja NHL 95 taisi olla ensimmäinen CD Rom-peli, joka sille ostettiin. En toki sitäkään ihan julkaisupäivänä saanut, mutta sitä tuli pelattua iso määrä. Playstation oli sitten vuorossa seuraavana ja toki Gran Turismo 1 ja 2 sekä Metal Gear Solid olivat sellaisia nimiä, että niitä odotti kovasti. Julkaisuikkunassa, tai ainakin hyvin lähellä sitä, taisin saada noista kaikki. Toki uudet pelit olivat vanhemmilleni hyviä keinoja 'motivoida kotitöihin ja parhaisiin mahdollisiin kouluarvosanoihin'. Yleensä uusi odotettu peli oli eräänlainen 'palkinto' hyvistä koetuloksista ja kotitöiden tekemisestä.

PS2-aikakausi jäi itseltä välistä, koska olin tuon ajan PC-pelaaja. Opiskeluiden oheen piti hommata uusi tietokone, joten oli aikalailla selvää, että siihen sijoitettiin muutama satanen enemmän ja koulutöiden ohessa pelailtiin sitten sillä se, mitä ehdittiin. Tuohon aikaan hurahdin toden teolla Star Wars-peleihin ja odotus oli kova Jedi Knight-sarjan Outcastia ja Jedi Academyä odotellessa. Lisäksi tietenkin Knights Of The Old Republic 1 ja 2 olivat sellaisia nimikkeitä, jotka piti heti saada ja jotka pelattiin läpi varmaan kymmenisen kertaa molemmat. Muistan myös Half Life 2:ta odotelleeni kovasti. Tuohon aikaan lukio ja pääsykokeet olivat kuitenkin päällimmäisinä, joten pelaaminen noin muutenkin oli vähän enemmän taka-alalla.

2007 tuli sitten paluu konsolimaailmaan Playstation 3:n kanssa ja muistan sen kanssa odotelleeni kovasti Star Wars: The Force Unleashedia sekä Biowaren Dragon Age-pelejä. Viimeistään nuo Knights Of The Old Republic-pelit olivat saaneet minut kovasti rakastumaan Biowaren tuotteisiin, joten niitä muistan odottaneeni kovasti. Gran Turismo 5 oli toki myös yksi sellainen nimi, joka kutkutti kovasti. Unohtamatta tietenkään GTA-sarjan osia 4 ja 5.

Playstation 4:n kohdalla odotukset osuivat useinmiten jo tuttujen sarjojen jatko-osiin, kuten esim. Dragon Age: Inquisitioniin sekä tietenkin The Last Of Usin kakkososaan. Alunperin ykkösosa oli mennyt itseltäni jostain syystä aikalailla tutkan alta ja vasta ihan vähän ennen julkaisua huomioin koko nimikkeen, enkä sen takia oikein osannut edes sitä suoranaisesti odottaa tai hypettyä siitä.

Playstation 5:n kohdalla olen ehkä tähän mennessä odottanut enemmänkin itse konsolia kuin mitään sen peliä. Ehkä sitä on tulossa wanhaksi, kun ei enää oikein jaksa odottamalla odottaa pelejä. Tai ehkä sitä tarjontaa on niin paljon, ettei ole aikaa odottaa, vaan pelaa vain sitä, mitä jo on omassa valikoimassa. Toki huomenna tuleva Horizon: Forbidden West ja kahden viikon päässä odottava Gran Turismo 7 kutkuttavat, mutta en minä niitä ole ehtinyt odottamaan. Oikeastaan vasta tällä viikolla on ihon alle hiipinyt sellainen 'kutina', että "Ai niin, perjantaina saisi kulkeä kaupassa pelihyllyn kautta!". Toki tässä nyt siis on innoissaan noiden isojen nimikkeiden kohdalla, mutta enää ei ole sitä samaa 'paloa' kuin ehkä kymmenisen vuotta sitten, kun melkein laski päiviä GTA 5:n julkaisuun.

 

[Ferraro]

Mukavaa että aihe on herättänyt kiinnostusta! Kuten sanottua niin itsellenikin sisäänkäynteinä eri genreihin ja alagenreihin on toiminut niin moni peli, että listan laatiminen räjähtää helposti käsiin. Katsotaan jos ajatuksia saan vielä jossakin vaiheessa sen verran kasaan, että laajentaisin omaakin listaani hiukan. Tekisi mieli listailla vielä muutamia pelejä, mutta asia riippuu ihan siitä kuinka nopeasti/hitaasti posti huomenna kulkee.

Erinomainen ketjun aihe erinomaiselta kirjoittajalta. Sinulla on hyvä asenne täällä ja kirjoituksiasi on aina mielenkiintoista lukea. Kiitos siitä!

Kiitos! Mukavahan tänne on kirjoitella, kun tietää että kanssakirjoittajat ovat samanhenkistä porukkaa ja yhtä lailla asiallisella otteella liikkeellä.

 

[J.Sunderland]

Erinomainen aihe ja todellakin myös todella vaikea kiteytettäväksi, joten ehkä mennään sitten lyhyemmän kautta.

Omassa historiassa nimenomaan konsolipelaaminen on ollut ytimessä, pelaaminen on aloiteltu 80-luvun lopulla ja sitä kautta luonnollisesti NES- ja SNES-pelit ovat ne isoimmat virstapylväät olleet. Kaikenlaista tuli kokeiltua 1980-90-luvuilla, mutta nimenomaan Nintendon konsolit olivat lähellä sydäntä.

NES-sukupolven alkukauden peleistä eniten aikanaan ensimmäiset Capcomin Mega Manit ja Konamin Castlevania aiheuttivat ehkä sen isoimman herätyksen. Näissä peleissä ja niiden tunnelmassa oli jotain mystistä vetovoimaa, eikä edes se itse pelaaminen ollut siinä yhtälössä tärkeintä. Musiikki varsinkin teki kovan vaikutuksen nuoreen mieleen. Muita suuria teoksia oli sitten mm. Super Mario Bros 3, Turtles, Snake Rattle 'n Roll ja Duck Tales sekä tietenkin sosiaalisen pelaamisen virstapylväät Track & Field sekä Soccer, mutta nimenomaan Mega Man ja Castlevania nousee näissä muistoissa aina korkeimmalle, nimenomaan nämä pelit avasivat oman ymmärrykseni konsolipelaamiselle.

SNES-aikakauden korkkasin Donkey Kong Countrylla ja se oli jotain käsittämättömän hienoa aikanaan, erityisesti teknisesti ja onhan tuo Raren taidonnäyte tosiaan ihan yleisesti tasoloikkien kiistattomia kuninkaita. Rooli- ja seikkailupelit ovat olleet alusta saakka omaan makuun ja näistä ensimmäinen todellinen ahaa-elämys syntyi Zelda: A Link to the Pastin kanssa. Tämä peli tuntui aikanaan uskomattoman laajalta kokonaisuudelta ja seikkailun tuntua oli enemmän kuin missään sitä ennen. Super Metroid teki lähtemättömän vaikutuksen myös ja oli aikanaan todella nerokas seikkailu. Hienoja kokemuksia syntyi myös yhdessäpelaamisen kanssa ja kovassa kulutuksessa olivat tietenkin myös sellaiset klassikot kuin Mortal Kombat, Street Fighter II ja erinomainen Killer Instinct. On mielenkiintoista miten alunperin pelasin paljon taistelupelejä, mutta nykyään ne kiinnostavat hyvin vähän, mutta niin vaan se maku muuttuu vuosien varrella.

Nimenomaan NES- ja SNES-aikakaudet tekivät lähtemättömän vaikutuksen ja sukupolvet siitä eteenpäin ovat sitten vaan muovanneet omaa makuani. Nopeasti tähän perään voi luetella sitten tietenkin myös pelejä kuten Resident Evil, joka toi elokuvamaisuudellaan jotain ihan uutta videopelaamiseen ja on mielestäni edelleen seikkailupelien suurimpia virstapylväitä. Silent Hill 2 alkuperäisellä Xboxilla vei tämän vielä askeleen eteenpäin ja tämä seikkailu onkin omassa Kaikkien Aikojen top3:ssa (kuten ehkä nimimerkki kertookin). Myös Remedyn Max Payne teki aikanaan ison vaikutuksen. Roolipeleistä mm. Final Fantasy VII sekä BioWaren klassiset teokset kuten Knights of the Old Republic, Mass Effect ja Jade Empire ovat muovanneet omaa näkemystäni siitä, että mitä haluan roolipeleiltä. Myös Lost Odyssey (yksi kaikkien aikojen aliarvostetuimmista peleistä) on henkilökohtaisellä tasolla ollut tärkeä peli ja yksi kaikkien aikojen parhaista JRPG-julkaisuista. Uusin sukupolvi on vasta alkanut, mutta jo nyt nostan suunnannäyttäjänä listoille Psychonauts 2:n, jonka tarinankerronta ja käsikirjoitus teki todella suuren vaikutuksen. Tim Schaferin Double Finen toimintaseikkailu veteli juuri oikeista naruista ja loi uskoa moderniin kerrontaan hyvinkin klassisen pelillisen teeman ympärillä.

Ja tässä tosiaan on vain ne mitä juuri nyt tulee mieleen, enemmänkin olisi, mutta nämä nyt ainakin ovat toimineet omalla kohdallani olennaisina virstapylväinä.

 

[MarcheM]

Tämäpä on oikeasti aika mielenkiintoinen aihe. Tässä on lähemmäs 30 vuotta tullut pelailtua monenlaisia pelejä monenlaisilla alustoille niin ihan hauska pohdiskella mistä omaan pelaamiseen on suunta löytynyt. Olen monesti sitä miettinyt että jotain outoa on omassa pelihistoriassa tapahtunut sillä oma pelimakuni on aika tiukasti "niche" osastolla. Välillä on tosi vaikea puhua muiden ihmisten kanssa mistään peleistä kun aika harvoin ihmiset ovat edes kuulleet peleistä joita pelaan.

Olen tässä viime vuosina tajunnut että peleissä itseä tuntuu aikalailla kiinnostavan vain kaksi genreä: JRPG ja ajopeli. Tietenkin aina välillä tulee astuttua oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta varmasti valehtelematta 95% pelaamistani peleistä on joko JRPG tai ajopeli. Vaikka on tullut kaikenlaisia pelejä pelattua NES ja DOS ajoista lähtien niin ehkä suurimman vaikutuksen ovat tehneet Final Fantasy VIII ja Gran Turismo 2. Varmasti muitakin suuren vaikutuksen tekijöitä on, mutta nämä on ehkä ne kaksi, jotka ovat luoneet suuren rakkauteni näitä kahta genreä kohtaan.

Toinen suuri suunnannäyttäjä on ollut Gameboy Color. Vaikka olen omistanut kaikki Sonyn konsolit ja jotain Microsoftin konsoleita niin Nintendon käsikonsolit ovat olleet aina tärkeimpinä laitteina. Pokémon Bluen pelaaminen ala-asteella ja linkkikaapelilla hirviöiden vaihtamista kavereiden kanssa ja koko kesäloman käyttäminen Final Fantasy Tactics Advancen pelaamiseen ylä-asteella ovat jääneet kyllä hyvin mieleen. Nintendo DS:n verkko-ominaisuudet olivat myös aika hyvät ja tuli kaverin kanssa käytettyä sitä ilmaisena "puhelimena" menemällä Pokémon Pearl&Diamond peleissä linkkiominaisuuksiin ja siellä käyttämällä äänikeskustelua. Ai että, hyviä aikoja.

Käsikonsolit ovat kyllä itselleni varmasti se tärkein tapa pelata. Nytkin pitkään pohdin että kehtaako sitä ostaa Switch OLEDia paremman näytön takia, mutta viime vuoden statistiikkasähköposti ilmoitti minun pelanneen ~80% käsikonsolina. Tämän innoittamana tilasin OLED Switchin heti seuraavana päivänä. Olen tässä myös miettinyt vanhan Switchin modaamista, jotta voisi käyttää sitä PS5:n kanssa remote play laitteena kuten Vitaa PS4:n kanssa aikanaan.

Olen ehkä vähän huono ilmaisemaan itseäni niin toivonkin että tämä ei ole aivan hirveän kankeaa luettavaa.

 

[pelle]

Mun on aika vaikea keksiä mitään merkittävämpää, mutta pari peliä tulee mieleen.

Tappelupeleissä eka mortal kombat.
Tuohon aikaan moni piti edelleen street fighter 2:sta parempana, mutta mua siinä ärsytti aina se kun isket vastustajaa tarpeeksi kovin jotta se lentää katuun niin se typerästi "ponnahti" siitä maasta pari kertaa ennen kuin jäi paikoilleen makaamaan tai sitten alkoi näkemään tähtiä.
Mortal kombatissa tuota ei ollut vaan jos iskit uppercutilla vastustajaa niin se mäjähti voimalla katuun eikä mitään typeriä tähtien näkemis stunneja myöskään ollut. Se ylilyöty väkivalta oli vaan plussaa.

Mortal kombatin myötä tappelu pelit alkoi maistumaan enemmänkin ja tekken 3 sekä tekken tag tournament on eniten pelaamiani tappelupelejä ja tuohon aikaan vielä jaksoin opetella pitkiäkin komboja ulkoa.
Pelit kuitenkin muuttui aina vaan monimutkaisemmiksi ja nykyään niitä ei enää jaksa kun jossain mortal kombatissakin on joka hahmolla useampi taistelutyyli ja miljoona erilaista erikoisliikettä, komboa ja viimeistelyä.

Ajopeleissä eka gran turismo, koska se opetti mulle mitä ajolinjat oikeasti on. Simple as that.

Resident evil 2 oli eka peli joka näytti kuinka pelit voi myös säikäyttää paljon paremmin mitä leffat.
Vasta tämän jälkeen tuli pelattua eka ressa joka sitten tuntuikin ihan paskalta.

Vitan virtue's last reward taisi olla mun eka visual novel tyylinen kokemus ja se olikin "se peli" joka sai mut ostamaan vitan.
Tuon jälkeen onkin tullut pelattua useampi saman tyylinen peli kuten danganronpa trilogia ja monta perinteisempää visual novel peliä joissa ei tehdä muuta kuin seurataan tarinaa. Ne on oikeasti pirun hyviä krapula pelejä kun haluaa vaan maata sängyssä.
Mun mielestä danganronpat sekä nonary games trilogia ( 999, virtue's last reward, zero time dilemma) on niin loistavia, että jokaisen itseään kunnioittavan pelaajan tulisi kokea ne.

WiiU on yks parhaita konsoleita ikinä ja gamepadin näyttö paras lisä ohjaimeen. Sitä ei vaan osaa arvostaa jos sitä ei koskaan kokeile.
Inventaario tai kartta ohjaimen ruudulla on kätevämpi kuin valmiiksi siivutettu leipä ja sen huomaa vaikka ocarina of timea 3ds:lla pelatessa.
Esim darksiders 2:n jatkuva lootin kertyminen ei ole ongelma kun voit vaan nopeasti naputella gamepadin ruudulta ne paskat lootit pois kun taas muilla konsoleilla täytyy jatkuvasti pausettaa ja selata valikoita.
Arkham cityssa näkee jatkuvasti kartan joten peliä ei tarvitse jatkuvasti pausettaa sitä varten jne.
Lisäksi ohjaimen ruudulta sujuu kätevästi niin gba kuin myös ds pelien pelaaminen ja mulla onkin vielä LoZ: minish cap sekä spirit tracks pelaamatta.
WiiU:lla pystyi myös ottamaan kuvakaappauksia toisin kuin ps3:lla tai xbox 360:lla. Toki ne täytyi ladata johonkin kuvan hostaus paikkaan, mutta parempi silti mitä kilpailijoilla.

 

[Nepa]

Aihe on kyllä todella mielenkiintoinen. mutta vaikeuksia oli miettiä mitä pelejä tähän listaisi. Pelimakuni on muuttunut vuosien varrella useaan kertaan. Toki tietyt pelisarjat ja genret ovat kulkeneet mukana tähän päivään asti.

Ensimmäinen peli mitä muistan pelanneeni, on ollut alkuperäinen NES The Legend of Zelda, toki alle kouluikäisenä, niin ne muistot on vähän mitä on. Muitakin pelejä tuli pelailtua niin kotoa löytyvältä NESsiltä, kuin parin kaverin luona SNESsiltä.
Silti ensimmäinen peli joka todella räjäytti tajuntani, oli N64 Zelda Ocarina of Time. Aivan täydellisyyttä hipova, uskomattoman laaja seikkailu. Tuo on ollut itselleni suunnannäyttäjä, kuten toki koko pelimaailmallekin. Väitän että tuo peli sai minut todella hurahtamaan videopeleihin. Toki myös Mario 64 teki tasoloikillaan lähes saman vaikutuksen.
PS1:ltä tuli Spyrot, Crashit ja Tony Hawkit enemmän kuin tutuiksi, mutta ei noista varsinaisesti suunnannäyttäjiksi enää ole..

Sitten varmaan täytyy siirtyä PC-puolelle ja Counter Strike 1.6, joka oli varmaankin ensimmäinen tuommoinen kilpailullinen räiskintäpeli jota tuli pelattua. Tästä lähti sitten monien vuosien kiinnostus niin Battlefield, Call of duty kuin myös Half-Lifeen(1&2). Kiinnostus näihin ja ylipäätään koko räiskintäpelien genreen on vaan hiipunut tuossa BF4:n jälkeen.

PS2:lla GTA 3 onnistui tekemään ison vaikutuksen. Ensimmäiset kaksi osaa löytyi ykköspleikkarilta. Olivat ihan hyviä pelejä, mutta tuo kolmonen, mutta ehkä vielä ennenkaikkea Vice City takasivat sen, että nytkin vielä uutta GTA-sarjan osaa odotellaan innolla.

PS3 aikakaudelta pakko mainita upeat Unchartedit ja Last of us jotka ohjasivat pelimakua vielä enemmän tämän tyylisten pelien suuntaan.
PS4:llä Witcher 3 avoin maailma kiinnostavalla universumilla, tehtävillä ja pelattavuudella, nosti avoimen maailman pelien laadun aivan uudelle tasolle. Bloodborne oli ensimmäinen tutustuminen Souls-pelien sarjaan. Olin täysin myyty pelin jälkeen, vaikken sitä olisi ensimmäisen tunnin perusteella uskonut.
Hollow Knight nosti uuden kiinnostuksen todella tälle metroidvania-genrelle.
Breath of The Wild on varmaankin pakko tänne laittaa vielä. Peli muutti tuttua pelisarjaa aika merkittävästi. Pelissä on selkeitä puutteita, mutta aivan uskomattoman hyvä se on silti. Se vapaus mennä ja tulla minne haluat on vaan niin koukuttava.

Aivan järkyttävän vaikea oli jostain syystä tämän teko. Olisi varmaan pitänyt ensin listata vähän peligenrejä ja sitä kautta pelejä. Nyt lähdin vähän sieltä alkuajoista ja siirryin kohti loppua. Hirveän monta hyvää peliä jäi listaamatta ja mietin olisiko joku niistä pitänyt kuitenkin laittaa tähän, mutta toisaalta tässä ei nyt ollut vain tarkoitus listata hyviä pelejä, vaan niitä jotka ovat ohjanneet pelimakua. Näkisin että nämä ehkä ovat nyt niitä sitten.
Toki tämä lista painottuu nyt vähän enemmän tänne uudempaan aikaan. Varhaisemmassa ajassa on pelejä joita on tullut pelattua ja tulee vielä tänäkin päivänä, mutta en tiedä sitten näenkö niitä varsinaisina suunnannäyttäjinä. Olipas tämä nyt hankalaa

 

[Mathael]

Omat suunnannäyttäjät

Oma pelaaminen alko todenteolla oikeestaan sega megadriven aikaan. Toki kosketuksia oli commodore 64, nes ja tosin eka pelaaminen tapahtui vecterx laitteella, kun sitä sai vuokrattua 50 markkaa vuorokausi hervannan videoviihteestä, 50 markkaa oli silloin iso raha eli ei sitä kovin usein saanu pelata.

Pelit.
numero uno World of Warcraft (älyttömiä tuntimääriä upotettu tähän peliin)
Diablot (synty rakkaus ARPG peleihin)
Quake 3 Arena ja siihen erillaisia modeja varsinkin True Combat
NHl 95 sega megadrive (ai niitä aikoja kun pysty seasonia pelaan kavereiden kanssa, pistepörssit ja statsit tuli kunnolla tähän versioon)
Gran Turismo joka toi autopelit elämään mukaan
Resident Evil (eka sarjan peli oli PS1 tajunnan räjäyttävä)

Mutta kyllä se World of Warcraft on se kaikkein kovin suunnan näyttäjä eli MMO pelit oli elämässä monia vuosia ja kaikki muut genret oli siihen aikaan aika meh, koska se sisällön määrä MMO oli niin älytön vs muut genret.

 

[Poistettu jäsen 5945]

Vähän lisäisin nyt infoa omaan viestiin.

 

[Mathael]

Tohon mun nro uno eli Word of Warcrat peliin, niin nythän on pikku saumaa et peli tulisi konsolille näiden kohuttujen kauppojen jälkeen.
Olishan se siisti et peli tulis esim. series / PS5 (crossplay) niin siinähän vois järjestää arvonnan kumpi konsoli olis alliance ja kumpi horde. Päästäs virtuaalisesti konsolisotiin ehkä se vähentäs kitkaa foorumeilla

 

[Remeded]

Voe voe, niitä on niin paljon ja ne myös niin paljon vaihtelee. Mutta kyllä ne merkittävimmät ovat mitä nyt päällimmäisenä tulee mieleen. Max Payne, se aito ja alkuperäinen. Se oli peli mitä pelasin mun wanhalla pceellä raffat minimissä vaikka ja kuinka montaa kertaa läpi, se vaan oli pelimaailman ensimmäinen kunnon 3rd person shooter jossa pystyi hidastamaan aikaa ja efectit oli jotain aivan uskomattoman hienoja siihen aikaan (no kyllä te tiedätte). PC rauta kun parani nii sit pelattiin max asetuksilla ja siinä sit silmät pullistui päästä että "ei nää pelit kyl raffoissa tästä enää paljon paremmaks voi muuttua"

Sit sen jälkeen tietenkin Max Payne 2 ja 3, remedy möi oikeudet rockstarille 20 miltsil, siihen aikaa varmaa oli kowa kauppa pienelle remedylle eikä ilman sitä välttämättä olisi sitä remedyä mitä se on nyt, ei rockstaarika siihen aikaa ollut nii suuri biljoonien dollarien yhtiö mitä nyt, muistaakseni taisi max payne aikoihin tulla ulos GTA3, että melko alussa sekin pulju oli. Harmittaa vaan että jos oikeudet ois jäänny remedylle oltais ehkä nähty enemmän max paynee? Rockstar kun on tunnettu siitä että pelejä tehää harvoin mutta kunnolla, mutta myös "pienemmät" teokset jää tekemättä, Bullyn jatko-osa, manhuntit, sekä max payne. Tuntuu että koko lafka pyörii vaa gtaan ja jotenkin red deadin ympärillä.

Palataan ajassa vielä enemmän taakse, Resident Evil 2, voi jumalauta. Olin jakamassa lehtiä teininä ja säästin rahat siihen peliin, 300 markkaa oli sen ikäiselle iso raha ja on se isoilleki pojille. Sen sit ku raahasin himaan, muistan vielä kun oli kesä ja silloin satoi vettä, serkun kanssa sit koko yö pelattiin sitä ja huuettii ku pikkulikat, vettä satoi ja tunnelma oli jotain niin jännää että sitä peliä ei voi muistaa kun lämmöllä, siitä asti sit ollut resident evil sarjan fani, pellen tavoin pelasin silloin itse myös kakkosen jälkee vasta ykkösen ja oli nii plääh.

NES.llä semmonen peli kun Ninja Crusaiders, siinä vasta kova peli olikin. Pelattiin sohvacooppina serkun kanssa sitä niin että silmät pulluistui päästä, aivan loistavaa tasoloikkaa ninja meininkillä, siinä ninjoil oli kyky et ne pystyi muuttumaan scorpioniks joka ui vedessä nopeesti ja muita kykyjä mitä käytettiin tietyis tilaanteis ja eri ympäristöis ninjat muuttui eri eläimiks joka auttoi vaikean maiseman navigoinissa. Oli siinä kyllä monien viikkojen pelaamiset. Veikkaan et tämä peli teki sen miksi rakastan tasoloikkia tänäkin päivänä.

Street Of Rage 3, vaikka fanitan kaikkia street of rageja, oli kolmonen jos laskis tunneissa niin puhutaan luultavasti lähemmäs tuhat tuntia, tuntuu että myöhäis teininä ei muuta pelannutkaan kun sitä segalla milloin kenenkin nurkilla milloin yksin milloin coopis milloin porukalla ohjainta vaihtamalla, siinä oli jo nii hyvä että veti hulluja speedruneja ja vaikka ja mitä.

Mortal Kombat 2, ei siitä sen enempää mut kuuluu melkolailla Street Of Rage 3 kastiin.

Näitä mahtuu historiaan vaikka kuinka, tästä voisi vaikka kirjoittaa kirjan mut mainitaa nyt vaikka nämä 5 ensalkuun, ohan näissä moderneis peleis vaikka ja mitä hienoksia jotka tulee jäämään pitkäksi aikaa tulevaisuudes mieleen lämmöllä. Näitä voi mainita vaikka kymmennittän, TLOU, Unchartedit, God of warit, Gtaat, skyrim, lukuisat rpgeet, jrpgeet, shootterit, rebootit, jatko-osat, esi-osat ja kaikkea siltä väliltä.

Pelaaminen on hieno harrastus, välillä mietin asiaa että ne ihmiset jotka ei pelaa (ollenkaan) niin niil täytyy olla tylsää.

 

[Poistettu jäsen 37867]

Erittäin mielenkiintoinen aihe ja livenä tästä voisi varmaan keskustella tuntikausia. Nyt täytyy tyytyä siihen mitä sponaanisti saa päästä näppäimistölle välitettyä. Ei ehkä ne kaikkein omaperäisimmät valinnat, mutta kai nämä luetellut ovat yleisesti pidettyjä mestariteoksia syystäkin.

Final Fantasy VI (SNES)
Ensimmäinen peli, joka osoitti minulle miten hyvä tarina ja mielenkiintoiset hahmot saavat tempaistua mukaansa. Tähän lisätään vielä ajaton grafiikka ja uskomattomat musiikit ja loppu on historiaa. Niin ja loppu tosiaan: Tässä taitaa olla edelleen yksi harvoja tarinoita, jossa pääpahis saa oikeasti tuhottua maailman. Tämä peli pääsee koska tahansa omaan top vitoseen.

Chrono Trigger (SNES)
Erikoista kyllä, tähän pätee aivan samat kehut kuin edelliseenkin. Tässä pelissä oli mukana varsinainen all-stars-tiimi Squarelta. Tuskin vastaavaa nähdään enää. Chrono Triggerin ja Final Fantasy VI:n arvojärjestys vaihtelee päivän mukaan, mutta molemmat ovat siellä kärjessä milloin tahansa.

Ocarina of Time (N64)
Ensimmäinen kunnollinen avoimen maailman peli, jossa oli erikoinen pelattavuus ja mielenkiintoinen maailma tutkittavaksi. Pelin ilmestymisen aikaan pelin maailma tuntui loputtomalta ja elävältä. Kaunis maailma ja sen asukkaat täytyi pelastaa pahuudelta yöunien menetyksen ja tekemättömien läksyjenkin uhalla.

Shadow of the Colossus (PS2)
Tyttö täytyy pelastaa, en tiedä miten, mutta jotenkin se täytyy tehdä. Maailmassa yksin samoillessaan voi luottaa vain hevoseensa ja mörisevään ääneen, joka antaa toivoa paremmasta. Uskomattoman tunnelmallinen tarina kaukana jossain. Tämän pelin ainutlaatuista tunnelmaa ei ole mikään peli tämän jälkeenkään tavoittanut. Peli repi kaiken ja vähän ylikin raudasta, samoin tästä pelaajasta. Pelin ilmestyessä ei voinut käsittää, että pelit voivat olla tällaisiakin.

Paljonhan sitä on näitä hyviä pelejä, jotka ovat jättäneet lähtemättömän vaikutuksen. Harvan kuitenkin nostaa selvästi joka kerta esiin. Ehkä tähänkin aiheeseen kannattaa palata vielä pienen pohdinnan jälkeen.

 

[Mace73]

PC:llä Fallout 1&2. Konsoleilla Tomb Raider 1 ja Super Metroid.

 

[Mattix]

Kipinä 1980-1990
Itseni videopelien pelaamiseen koukutti jo kauan sitten Amiga 500 ja peli nimeltä Giana Sisters. Mario-kopiohan se oli ja todella viihdyttävää 1980-luvun käsikonsoleihin nähden. Amiga-ajoista ei muita pelejä jäänyt mieleen. Naapurissa toki pelattiin Mariota ja C64:lla jotain muitakin pelejä. Giana ja Mario olivat kuitenkin "se juttu". Sen jälkeen Super Nintendo ja Super Mario World / Mortal Kombat oli kova kombo kaveripiirissä.

Alku 1995-2000
Playstation 1 aloitti varsinaisen peliharrastuksen. Siltä ajalta yksi peli on ylitse muiden: Gran Turismo. Kyseistä peliä tuli pelattua huolella ja pelisaveja sisältänyttä muistikorttia säilytettiin kuin kultaharkkoa. Jotkin lisenssiajot veivät melkein hulluuden partaalle, toisaalta oli suuri nautinto viritellä vaihteiston pykälät ja alusta viimeisen päälle. Muistan myös, miten kaikista pisimmässä kisassa vedin toiseksi viimeisen mutkan pitkäksi ja jäin kakkoseksi. Silloin oli pleikka lähellä joutua saunan kiukaaseen ohjaimen kera. Turismon lisäksi mm. Tomb Raiderit iskivät lujaa seikkailupelien saralla ja Duke Nukem 3D räiskintäpeleissä. Lan-pelaaminen alkoi Quakella tietokoneluokassa opiskelijakavereiden kanssa. Porukkapelien kuningas oli itseoikeutetusti Worms, jota pelattiin monessa kaveriporukassa. Todennäköisesti en ole minkään pelin kanssa nauranut niin paljon kuin Wormsia kavereiden kanssa pelatessa. Kaikenlaisia muitakin pelejä tuli toki pelattua.

Konsolista PC-maailmaan 2000-
Itseltäni jäi PS2 välistä ja siirryin pelaamaan tietokoneella noin viideksi vuodeksi. Kone toki kasattiin itse ja näyttönä oli huima 19" kuvaputki. Toimintapeleihin minut imi erityisesti Call of Dutyt ja Half-Life 2. Uskomattoman hienoja pelejä, joiden 3D-grafiikka hämmästytti. Lisäksi GTA Vice City ja San Andreas aiheuttavat riippuvuuden tunnetta open world-pelejä kohtaan. Se liekki ei ole sen jälkeen sammunut. Jostain syystä Liero sai kulttimaineen pienen kaveriporukan keskuudessa. Netissä hakattiin Counter-Strikea ja sen myötä nettiräiskinnät alkoivat kiinnostamaan ja veivät aika tavalla aikaakin. PC-aikana tuli varmaan kokeiltua eniten erilaisia pelejä ja haettua niitä omia pelityyppejä, jotka kolahtaisivat.

PC-maailmasta takaisin konsoleihin 2007-
Jossain kohti alkoi tietokoneen jatkuva päivittäminen kyllästyttämään ja PS3 (ja myöhemmin PS4) myötä siirryin takaisin konsoleihin. Tällöin alkoi avoimen maailman ja/tai tarinnallisesti vahvojen seikkailupelien esiinmarssi. Sieltä 2000-luvun lopusta ja 2010-luvun alusta lähtien niin Uncharted-, Tomb Raider-, Assassins Creed- ja Far Cry-sarjat on tullut pelattua läpi. Näistä AC on osunut itselleni kaikista eniten erityisesti kombon teema, avoin maailma ja mytologia myötä. Pidän peleistä, joista löytyy mukaansa tempaava tarina, historiaa ja paljon tekemistä omaan tahtiin. Edellä mainitut pelisarjat toteuttavat näistä osa-alueista vähintään kahta oikein hyvin. Samaan kategoriaan lisään vielä Red Dead Redemption (niin 1&2) ja Ghost of Tsushima, joista RDR oli teemaltaan, teknisesti ja laajuudeltaan huima peli, kun taas GoT:n väreillä ja tunnelmalla leikittely oli mieleenpainuvaa. Kruununa avoimen maailman pelaamiselle omalla kohdalla ovat olleet Fallout 3, Fallout New Vegas ja Fallout 4. Kauhean bugisia ja juonikin niin ja näin, mutta se apokalyptinen, karuudessaan kaunis ja julma maailma aiheutti valtavaa riippuvuutta samoiluun. Ehdottomasti koukuttavin pelisarja allekirjoittaneelle. Tosin nelosen jälkeen meni kuppi nurin bugisuuteen ja lataustaukoihin, joten pistin sarjan jäähylle. Eipä ole muuten yllätys, että apokalyptisuutta tarjoava Days Gone iski myös lujaa.

Teemallisesti ja tunnelmaltaan viimeisen viiden vuoden "kolahtanein" peli on ollut Horizon Zero Dawn. Peli oli itselleni ns. hyvän mielen hyvin mielenkiintoinen peli: ihmisten sijasta listitään koneita, historiaa tutkitaan jatkuvasti, pelihahmo miellyttävä ja inhimillinen sekä maailma lumoava. Minusta HZD teki asiat paremmin kuin mikään peli yllä.

Avoimen maailman pelien lisäksi räiskintäpelit Medal of Honorien, Battlefieldien ja Codien myötä on ollut toinen pelityyppini. Taisi olla COD 4 Modern Warfare, joka iski todella lujaa ja aika monena iltana metsästettiin kunnon killstrikeja ja/tai menestystä tiimille. Kyseisen pelin myötä pelitapani muuttui niin, että nopeissa ja rennoissa pelisessioissa lajityyppinä oli nettiräiskintä tarinavetoisien pelien sijaan. Mielestäni paras nettiräiskintä koskaan on ollut COD Modern Warfare 2019 ja paljon saa Battlefield tai muu peli onnistua, että COD-sarjasta luovun.

Tulevaisuus
Voisi sanoa, että konsolien kehityksen ja muutamien loistavien pelisarjojen myötä olen siirtynyt pelaamaan avoimen maailman pelejä tai rentoa nettiräiskintää. Autopelit jäivät ratti/polkimet säilyttämisen takia pois. Simulaattorit ja stategiapelit eivät PC-aikana oikein osuneet ja en ole niihin sen jälkeen palannut. Hieno juttu on, että UC/TB/AC/FC-sarjojen lisäksi on tullut tarjolle laadukkaita vaihtoehtoja, kuten Horizon, Ghost of Tsushima ja God of War. Näyttäisi sille, että jatkossa pelaan vain muutamia AAA-pelejä vuodessa ja parin vuoden välein ostan COD-päivityksen.

 

[casse]

Omakin pelaajaikä tulee tämän postauksen myötä selville, mutta ajattelin jos mainitsisi muutaman jutun eri aikakaudelta.

80-luku
Ensimmäinen oma tietokone, "tasavallan tietokone" eli C64. Kuusnepa, kuuslankku, kuusnelonen. "Kaikillahan tämä oli".

Jos yksi tärkeä C64-peli pitäisi mainita, olisi se varmaankin Last Ninja 2. Ah se joulu, kun tuo ilmaantui pakkauspaperin alta! Olihan näitä: Predator, Platoon, Commando, Ghosts'n'Goblins, Rambo II, Wizball, Green Beret, Batman The Caped Crusader jne.

Ehdottomasti kolikkopelit, joita etenkin Linnanmäen arcade-halleissa tuli ihmeteltyä! Lintsillähän oli yhdessä vaiheessa jopa kaksi hallia, toinen pääportin sisäänkäynnin vieressä ja toinen eteläpuolella muiden pelikojujen vieressä. Segan Shinobi muistuu hauskan shuriken-välikenttänsä vuoksi erityisesti. Out Run ja sen heiluva auto-ohjaamo. After Burner II simukoppansa kera. Näiden sulavasta arcade-grafiikasta pystyi vain unelmoimaan kotimaailmassa.

Lisenssipelit ja kolikkopelikäännökset olivat usein kökköjä (kuten mainittu Shinobi monella alustalla esimerkiksi), mutta nekin leimaavat tätä ja seuraavaa vuosikymmentä. Oli vain niin kerrassaan upeaa, että pelissä pystyi pelaamaan Predatoria (tai Arskaa pikemminkin), Robocopia tai Ramboa.

Konsolit jäivät tällä ja seuraavallakin vuosikymmenellä väliin, koska suurimmalla osalla kavereista oli tietokone. NES:siä joskus testasin, mut ei ollut minun juttuni.

Myöskin vahvasti sosiaalinen kokemus nimenomaan offline-pelaaminen oli silloin. Usein koulun jälkeen kokoonnuttiin juurikin jonkun kaverin luoksi porukalla pelailemaan saman koneen ääreen.

Vuosikymmenen loppupuolella kuusnelosen rajallisuus alkoi ärsyttää, ja se vaihtuikin Amigaan, mistä tulikin se seuraava pelijuttu.

90-luku (alkupuoli)
Amiga vaikutti kerrassaan hämmästyttävältä masiinalta kuusneloseen verrattuna, ja moni suosikkipeleistäni löytyykin Amigalta. Moni kuusnelosen omistanut kaverini teki saman vaihdoksen, joten kimppapelailut jatkuivat seuraavaksi Amigoilla. Jos yksi peli pitäisi mainita, niin ehkä The Chaos Engine on jäänyt kaikinpuolin eniten mieleen. Mutta olihan niitä: Lemmings, Speedball II, Wings, Midnight Resistance (kaverin kanssa!), Crazy Cars II, ne lukuisat lukuisat Ocean-lisenssipelit myös. Muuten epätasaisissa Jurassic Parkissa ja Robocop 3:ssa oli ainakin erittäin hyvä soundtrack, kuten Amiga-peleissä yleensäkin.

Cyberpunk kiinnosti kovasti tuohon aikaan, ja uniikit pelit kuten DreamWeb osuivat tuohon hermoon. Cyberpunk 2020 -lautaroolipeliäkin yritettiin pelata. Syndicate ehdottomasti, vaikka PC-versio olikin graafisesti paljon parempi.

Flipperit heittivät 90-luvulla kovan vaihteen silmään, muistan todella monta mieleenpainuvaa pöytää. Näissäkin lisenssit jylläsivät, ja näitä myös bongasi oudoista paikoista: muistan esim. pelanneeni Demolition Man -flipperiä Kuopion lentoaseman yläkerrassa.

Games Workshopin Warhammer 40K -maailma tuli myös isosti esille, ja lautapelien innoittamana tuli pelailtua myös tietokone-käännöksiä: Gremlinin Space Crusade jatko-osineen muistuu vahvasti mieleen.

Mortal Kombat oli kolikkopeliversionaan täysin tajunnan räjäyttävä juttu v. 1992, ainakin Särkänniemessä sitä pelasin. En voinut käsittää, miten "oikeiden hahmojen" saaminen peliin oli mahdollista, lukuunottamatta veripläjäyksiä. En myöskään malttanut odottaa, että sain MK:n Amiga-käännöksen - joka on yhden napin joystickillä korkeintaankin haastava pelattava. Myöskin ihan ensimmäinen Tekken.

Street Fighter II oli myös kova, mutta siitä ehkä myöhempi Amiga-käännös kavereiden kanssa pelattuna on jäänyt eniten mieleen. Pidin myös MK:n "realistisimmista" grafiikoista enemmän.

90-luku (loppupuoli)
Amigan rajoitteet alkoivat myös ärsyttää jossakin 90-luvun puolivälin tienoilla, ja vahvasti alkoi tehdä mieli kunnon peli-PC:tä. Ehkä viimeinen niitti oli Amiga-käännös Wing Commanderista, jota kyllä pelasin varsin mielelläni...mutta kuitenkin sata kertaa näyttävämpää PC-versiota kadehtien.

PC-pelaamisessani korostuivat tuolloin kliksu-seikkailupelit (Indy & Last Crusade, Indy & Fate of the Atlantis, Full Throttle, Sam & Max...), strategiat (koko C&C-sarja, Red Alert nyt ainakin), LucasArtsin tuotanto (X-Wing, TIE Fighter...) sekä Bullfrogin tuotanto (ainakin Magic Carpet, Theme Park).

Kaksi mieleenpainuvimmista ja onnistuneimmista PC-peleistä on pakettia myöten ehdottomasti Interstate '76 sekä Full Throttle.

CD-ROMin tulo oli todella iso juttu. Interaktiiviset leffapelit nyt olivat mitä olivat, mutta iso tallennuskapasiteetti korppuihin nähden mahdollisti paljon isompia tuotoksia kaikin puolin, jos ei muuta niin ainakin CD-tasoisen musan/äänen kera.

2000
Ostin kaksi ensimmäistä konsoliani, PS2:n ja Dreamcastin. Ensimmäisen DC:n jälkeen, lähinnä vain Gran Turismo 4:ää varten eli siis hieman jälkijunassa jo. Ko. pelin hypeltä ei vaan voinut välttyä tuolloin ja olihan se saatava. Dreamcastin Shenmue oli se mieleenpainuvin, ikuisena Aasia-fanina lähes uskomaton eepos. DC:ssä hämmästytti sen silloin uskomaton suorituskyky, mielestäni pelit olivat täysin kolikkopelejä vastaavia, ja koneen jääminen PS2:n jalkoinen hämmästytti.

Grand Theft Autot toki olivat iso osa PS2-pelaamista tuolloin. GTA III, Vice City ja San Andreas. Viimeisen pelialueen laajuus ja kaikki lentokoneella lentelyt yms. tuntuivat käsittämättömältä silloin.

NBA-koris on aina ollut iso osa sydäntä, ja loistavat NBA Street 2 ja 3 ovat ehdottomia klassikoita! On todella sääli, että tämä pelisarja kuihtui pois! Pelasin myös NFL Street -sarjaa mielelläni. Tekken 5 on mielestäni edelleen pelisarjan paras, PS2-käännös sisältää myös osat 1-3 jotka pitäisi mielestäni sisällyttää myös kaikkiin jatko-osiin.

Pelasin vielä rinnalla PC:tä jonnekin vuosikymmenen puolivälin tienoille, mutta jatkuva hardwaren päivitysrumba alkoi ärsyttää ja aloin pikku hiljaa siirtyä pysyvästi konsoleihin.

2010-
Konsolivalintani oli ensiksi Xbox 360 ja sen jälkeen Xbox One. Originaali Xbox sekä PS3 jäivät väliin, ja XONE:n jälkeen ostin PS4:n. Näillä on oikeastaan menty tähän päivään. Vaikkapa Ghost Of Tsushima on kaikella mittapuulla mitattuna todella hämmästyttävä tekele; eipä voinut tuota aiempana mainittua Shinobia pelatessa arvailla tulevaisuudesta tällaista.

Retropelaaminen on nykyään maininnan arvoinen ajanviete, emulaattorit ovat kehittyneet sen verran. Esimerkiksi RetroPien eli Raspberryn retropeliversion hoksaaminen oli todellinen salamanisku. Ennen mahdottomat Gamecube, PS2, Dreamcast ja Saturn pyörivät ainakin tarpeeksi tehokkaissa koneissa (ei vielä Raspberry tosin) kuin vettä vain, vaikkapa PS- tai Xbox-ohjaimella ohjattuna. Tästäkin huolimatta, olen hamstrannut myös kokoelmaa retrokonsoleista, koska "the real thing" on aina makeampi juttu.