Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Peliväkivalta

Vastaus: NewsFlash

Oliver sanoi:
Karpela ei kaipaa pelien ennakkotarkastuksia 23.12.2005

Kulttuuriministeri Tanja Karpela ei näe tarpeellisena pelien ennakkotarkastuksia Suomessa.

Mahtava juttu. Olisi ollut aika kaikkien pelaajien hankkia Visa ulkomailta tilaamista varten, jos moisia tarkastuksia olisi tullut.
 
Vastaus: Peliväkivalta

PEGI kelpaa kaikille täysijärkisille ja miksi ei kelpaisi? Kuka virastotason testaaja oikeasti osaisi edes pelejä pelata, saadakseen sisällöstä kokonaisvaltaisen kuvan? Miksi tehdä samaa työtä kahteen kertaan, kun homma on ilmeisesti hoidettu enemmistön mielestä hyvin?

Kuuskosken läpäthän lähtivät liikkeelle sen tuoreen tohtorin väikkäristä (tiedän henkilön), hän oli ainut pelikriittinen keskustleija pelimessuilla Joensuussa, viittasi mielellään pelien erityisen voimakkaaseen addiktoivaan vaikutukseen; monet lapset ovat joutuneet "katkaisuhoitoon" päästäkseen takaisin elämän tynkään kiinni pelin viedessä mukanaan. Eli tädillä on ihan relevanttia näkökulmaa aiheeseen. Väikkäriä en ole lukenut, luultavasti samaa psykologikakkaa mitä yhä päästetään julkisuuteen ja lööppeihin positiivisia uutisia mieluummin. Jos saisin päättää, niin juorlehdet saisivat konkata maassamme, jokaikinen.

En tiedä mistä läpiveto nyt käy, mutta K-18- pelien ostaminen alaikäisille pitäisi olla alkoholin välittämiseen verrattava rikos. Harvempi vanhempi taitaa vain tietää, että ilmiantajan kautta voisi hyvinkin rapsahtaa ne 20 päiväsakkoa mamille/isille hillitsemään mättöpelien luovuttamista pirpanoiden kätösiin. Käytännössä tätä on mahdotonta valvoa. Pelimyyjillä tulisi olla munaa ja älyä huomauttaa terävästi asiasta, kun vanhemmilla sitä ilmiselvästi ei ole. Toisaalta tässä tulee käytettyjen pelien myyntiin liittyvät ongelmat, jne.
 
Vastaus: Peliväkivalta

Tuo Oliverin linkkaama Family Media Guide jaksaa naurattaa, kun Resident Evil 4:n kuvauksessa unohdetaan mainita pelin pääraakuus - 200 entisen espanjalaisen dekapitaatio tai Hunk-pelihahmo, jonka erikoisliike on vastustajan niskan katkaisu kaksin käsin (joka on sekä raaka ensimmäisillä kerroilla mutta samalla niin näyttävä!). Myös GTA:SA tuntui kuvauksessa vieraalta - energiaa kun tuli palautettua vain pikaruokamestoissa ja pääasiallinen tulonlähde oli tehtävistä saadut palkkiot ja vallattujen jengialueiden tuottamat voitot. Eikä muistaakseni pääidea, olkoonkin se kuinka typerältä kuulostava tahansa, ollut respectin gainaus vaan oman hoodin puhdistaminen crack-kauppiaista ja niitä tukevista jengeistä. Niin, ja saihan niitä diilereitä listimällä enemmän fyffeä kuin huorilta. (tää sama valitus on varmaan miljoona kertaa ympäri nettiä eri boardeilla vähän eri muodossa, mutta joo, nyt puhutaan kuitenkin USAsta)
 
Vastaus: Peliväkivalta

Seuraavaksi tähtäimessä ajopelit?: http://www.torontosun.com/News/TorontoAndGTA/2006/01/26/1412389-sun.html
A veteran street-racing expert says there's no surprise video racing games may be linked to the high-speed crash that killed a Toronto cabbie Tuesday on Mt. Pleasant Ave.

"You have life imitating art," York Regional Police Sgt. David Mitchell, one of the original founders of Project ERASE -- Eliminate Racing Activity on Streets Everywhere, said of the connection between gaming and street racing.

"The video games and everything our younger generation is exposed to definitely has something to do with (street racing)," he said, noting some kids raised on high-octane race games may blur the line between fantasy and reality.

That, coupled with an "I-don't-care" attitude by young drivers and a lack of serious consequences at the court level, make the problem "a scary prospect," he said.

"Serious charges are being plea-bargained away or the courts are simply too busy to hear these things," Mitchell said.

But it's not for want of trying: Project ERASE, which involves 11 police forces in southern Ontario and two provincial ministries, stopped 3,999 vehicles in 2005, resulting in 2,375 charges.

That's slightly better than 2004, when 4,052 vehicles were stopped and 2,788 charges laid.

The death of Scarborough cabbie Tahir Khan is the 30th fatality in the GTA (= Greater Toronto Area) caused by street racing since 1999.
 
Vastaus: Peliväkivalta

http://sektori.com/uutiset/7050/vakivaltapelit
Väkivaltapelit aiheuttavat paranoiaa

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan väkivaltapelien pelaaminen voi saattaa pelaajat paranoidiseen tilaan. Kalifornian yliopiston tohtori Sonya Brady ja Pittsburghin yliopiston professori Karen Matthews kertovat, että nuoret miehet uskovat helpommin muiden suhtautuvan heihin vihaluuloisesti, mikäli he ovat äskettäin pelanneet väkivaltaisia videopelejä. Bradyn ja Matthewsin tutkimuseen osallistui sata 18-21-vuotiasta miesopiskelijaa, jotka pelasivat kahta suosittua peliä, joista toinen oli väkivaltainen ja toinen ei.

Pelisessioiden jälkeen suoritetuissa psykologisissa testeissä selvisi, että väkivaltapeli saa pelaajan suhtautumaan ennakkoluuloisemmin muihin ihmisiin. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa huomio, sillä samalla selvisi väkivaltapelin altistavan pelaajansa myös henkilökohtaiseen riskikäyttäytymiseen. Tutkimus nimittäin osoitti, että nuoret opiskelijat suhtautuivat marihuanan polttamiseen ja alkoholin nauttimiseen myönteisemmin väkivaltapelin pelaamisen jälkeen. Tohtori Bradyn mukaan väkivaltaiset pelit saavat ihmiset väheksymään riskikäyttäytymistä.

"Vanhemmille on kerrottu, että väkivaltaiset pelit ja väkivaltainen media kokonaisuudessaan voi vaikuttaa lasten aggressiivisuuteen. Tämä tutkimus osoittaa, että väkivaltapelit voivat lisätä kaikenlaista riskinottoa", Brady sanoo. Väkivaltapelien pelaaminen nosti miesten verenpainetta. Vaikutus oli selvempi niiden kohdalla, jotka tulivat väkivaltaisista kodeista.
"Soittakaa Paranoid!"
 
Vastaus: Peliväkivalta

http://www.gamerevolution.com/oldsite/articles/violence/violence.htm

Tässä artikkeli Yhdysvalloista, joka ei edes yritä olla tieteellinen, mutta on sinänsä hauskaa luettavaa ja fiksusti kirjoitettu. Käytännössä artikkeli yrittää todistaa, että videopelien väkivalta ei näy väkivaltatilastoissa, jotka ovat olleet laskusuhdanteessa jo hyvän aikaa.

So the according to the FBI, the murder rate hit a new 40 year low in 2004. The best selling video game of 2004? Grand Theft Auto: San Andreas.
 
Vastaus: Peliväkivalta

Vaahtomuovi sanoi:
http://www.gamerevolution.com/oldsite/articles/violence/violence.htm

Tässä artikkeli Yhdysvalloista, joka ei edes yritä olla tieteellinen, mutta on sinänsä hauskaa luettavaa ja fiksusti kirjoitettu. Käytännössä artikkeli yrittää todistaa, että videopelien väkivalta ei näy väkivaltatilastoissa, jotka ovat olleet laskusuhdanteessa jo hyvän aikaa.

So the according to the FBI, the murder rate hit a new 40 year low in 2004. The best selling video game of 2004? Grand Theft Auto: San Andreas.
Siinä on mielenkiintonen näkökulma ajankohtaiseen asiaan. Mukavaa luettavaa. :)
 
Vastaus: Peliväkivalta

muuten hyvä vaan kun väkivaltaa ja kaikkea nastaa sisältävissä peleissä löytyy nykyisin semmoinen jännä merkintä kuin ikäraja. näin ollen ei ole mitään mieltä alkaa sensuroimaan pelejä niiden sisällön vuoksi vedoten siihen että lapset ja nuoret niitä pelaavat. ennemminkin tarvitaan kasvatuksellista otetta ja vanhempien vastuuta.
 
Vastaus: Peliväkivalta

Toivottavasti menee nyt oikeaan aiheeseen:
jammy2211 @ gamebattles forums sanoi:
Well, I'd being thinking about this for a long time since I began playing the socom series, but didn't believe it possible. Anyway, if you've been watching the news you may have heard about the 7 home grown terrorists in the USA being caught by the FBI, well what you may not have known is one named Narsile Batiste is an active player of the socom series. His USA arena username is "Miami Plot" and his accounts on socom 2 and 3 have totalled over 700 hours.

Experts have began to believe that TV can encourage violence, as well as computer games, and now believe that it is possible that terrorism in computer games can encourage it. If someone from a young age was to see terrorism in every day live, they may deem it acceptable and it could one day lead to them becoming a terrorist.

Relatives of the terrorist spoke out to the news of the world, his wife commenting on him after he bought Socom:

"Before he played socom he was a kind loving generous man, we always did things together. After he bought it things changed, he stopped spending time with me, he kept sneaking out at night, I couldent understand. One time I asked if I could play socom and he told me to get out the room. People may think I'm speaking nonsence but socom changed him, for the worst."

Conspirators are claiming that Zipper is a nishe of the Al-Qaeda network, and using the power of computer games to target the younger audience and make more home grown terrorists. Zipper executive, Osama Mohammed Aziff claims these are riduculous false claims trying to ruin the companys good image.

As of yet there have been no other acts of terrorism in relation to socom, but there are various other examples of pieces of media encouraging anti-social and abnormal behavior. For example in Germany a pair of brothers thinking they're vampires and abducting an elderly lady and drinking her blood.

So I ask you the EU socom community, do you believe that socom could encourage terrorism, or just make it more acceptable? This is obviously a very crucial matter so please keep discussion orderly and on topic.

Vielä linkkiä ketjuun jos joku haluaa keskustelua seurata: klik
 
Vastaus: Peliväkivalta

http://www.konsolifin.net/uutinen.php?site=ps2&id=3165
Alaikäisille pelejä myyville kovemmat rangaistukset?

Eurooppalaiset poliitikot suunnittelevat kovempia rangaistuksia jälleenmyyjille, jotka asetetuista ikärajoista huolimatta myyvät väkivaltaisia pelejä alaikäisille. Yksittäiset maat voivat kuitenkin edelleen vapaasti päättää, mitkä pelit soveltuvat lasten pelattavaksi.

"Haluan yhtenäistää säännöt, joilla rangaistaan laittomasti tuotteita myyviä henkilöitä tai jotka eivät tarkista henkilöllisyyttä," kertoi EU:n oikeus- ja turvallisuusasioista vastaava komissaari Franco Frattini ja lisäsi: "Emme kuitenkaan voi päättää Brysselistä käsin, mitkä pelit pitäisi kieltää."

Euroopassa päätetään pelien ikärajoista yleensä PEGI-järjestelmän kautta, mutta Frattini haluaisi tiukempia varoituksia ja uuden, keskitetysti organisoidun järjestelmän. Uusi säännöstö esitellään seuraavan puolen vuoden sisällä.

http://www.pelit.fi/index.php?id=66&tx_ttnews[tt_news]=310&tx_ttnews[backPid]=59&cHash=82292d2129
Väkivaltaiset pelit uhattuna

Euroopan komission varapuheenjohtajan, oikeus- ja turvallisuusasioiden komissaarin Franco Frattinin henkilökohtainen ristiretki väkivaltaisia pelejä vastaan näyttää tuottavan tulosta. Frattinin aloitteesta EU:ssa ryhdytään valmistelemaan väkivaltaisimpien pelien kieltoa.

Viime syksystä asti pelien vaaroista varoittanut Frattini nosti kissan pöydälle tiistaina Dresdenin oikeus- ja sisäministerikokouksessa, jossa hän esitteli Euroopan Unionion oikeusministereille väkivaltaisiin tietokonepeleihin liittyviä ongelmia.

Vaikka Frattini antoi ennen kokousta ymmärtää, että hänen päähuolenaiheensa oli ikärajojen puutteellinen valvonta, EU:n oikeusministerit tekivät selvästi jyrkemmän johtopäätelmän äärimmäisen väkivaltaiset tietokonepelit tulisi kieltää kaikissa jäsenmaissa. EU:n puheenjohtajamaa Saksa asettui erityisen painokkaasti sensuurin kannalle. Myös Britannia, Espanja, Kreikka, Ranska ja Suomi tukivat ajatusta EU-tasolla koordinoidusta pelisääntelystä. Suomea kokouksessa edusti oikeusministeri Leena Luhtanen (sd).

Lastensuojelussa ei voi tuijottaa valtionrajoja, Frattini totesi kokouksen jälkeen.

Asioiden saama käänne kuulostaa huolestuttavalta, Valtion elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo kommentoi Pelit-lehdelle. Kysymyksessä olisi Suomen ja monien muidenkin maiden osalta selvä askel taaksepäin, mitä tulee kuvaohjelmien sääntelyyn.

Paloheimon mukaan Frattini ajaa käytännössä aikuissensuurin palauttamista. Hänen mielestään elokuvat ovat myös uhan alla. Jos sensuuri tulisi koskemaan tietokonepelejä, on vaikea uskoa, ettei sitä ulotettaisi myös muihin kuvaohjelmiin.

Väkivaltaisten pelien kielto olisi Matti Paloheimon mielestä ristiriidassa sananvapauden kanssa. Kaikki EU-maat eivät todennäköisesti ole valmiit periaatteellisesti näin syvällekäyviin toimenpiteisiin. Ovatko esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan oikeusministerit kannattaneet tämänsisältöistä hanketta? Tuskin.

Paloheimon mukaan lapsia suojellaan väkivaltaisilta aineistoilta parhaiten sekä lapsiin että vanhempiin kohdistuvalla valistuksella. "Kielletytkin pelit löytyvät nimittäin nykyään pian internetistä, hän muistuttaa.

Euroopan komission varapuheenjohtaja Frattini lupaa peliväkivallasta valmiin lakialoitteen vielä ennen EU-parlamentin kesätaukoa.


http://www.pelit.fi/index.php?id=66&tx_ttnews[tt_news]=316&tx_ttnews[backPid]=58&cHash=eb8713f9ae
Kirjallinen kysymys peliväkivallan kohtalosta

Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) on laatinut kirjallisen kysymyksen Euroopan Unionin ja sen jäsenmaiden oikeusministerien valmistelemista väkivaltaisten pelien rajoituksista.

Väkivaltaisten tietokonepelien ennakkosensuuri

Suomen tietokonepeliteollisuus on keskeinen osa suomalaista kulttuurivientiä. Remedy Entertainmentin Max Paynen ja Bugbearin Flatoutin kaltaiset suomalaiset pelit tunnetaan maailmalla nykyään paremmin kuin monet suomalaisen kulttuurin perinteisemmät tuotteet. Esimerkiksi Max Payne -sarjan pelejä on myyty maailmalla yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Suomalaisen peliteollisuuden liikevaihdoksi vuonna 2005 arvioidaan 60 miljoonaa euroa.

Euroopan Unionin oikeusministerien kokouksessa 10. tammikuuta käsiteltiin väkivaltaisten tietokonepelien kieltämistä EU-alueella. EU:n oikeus- ja sisäasiain komissaari Frattini totesi Reutersin tietojen mukaan kokouksen jälkeen mm. Suomen tukeneen kokouksessa kovaa linjaa väkivaltapelien suhteen. Oikeusministeriön 16. tammikuuta antaman tiedotteen mukaan oikeusministerit totesivat kokouksessa, että äärimmäisen väkivaltaiset tietokonepelit tulisi kieltää kaikissa jäsenmaissa.

Reutersin tietojen mukaan kokouksessa käsiteltiin kuitenkin alle 16-vuotiaille tarkoitettuja pelejä, jotka on siis suunnattu teini-ikäisille. Pelien suurin kuluttajaryhmä ovat kuitenkin aikuiset, yli 18-vuotiaat pelaajat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pelaajien keski-ikä on jo 30 vuotta, ja yli 50-vuotiaista pelaa joka viides. Siksi suurin osa tietokonepeleistä on suunnattu aikuisille, ei suinkaan lapsille. Esimerkiksi film noir -vaikutteisen Max Payne -sarjan pelien ikärajana on 18 vuotta.

Aikuisille suunnatuissa peleissä käsitellään samanlaisia aiheita kuin aikuisten elokuvissakin. Olisikin hyvin keinotekoista kohdella pelejä eri tavalla kuin esimerkiksi elokuvia. Lasten suojelu on yksi ainoista Suomen perustuslain sallimista perusteluista sananvapauden rajoittamiselle. Siksi aikuisille suunnattujen pelien kieltäminen loukkaisi jopa perustuslakia, jos näissä peleissä ei ole muita lain sallimia perusteita estää niiden julkaisua.

Pelien muita medioita tiukempi ennakkosensuuri vaarantaisi myös suomalaisen peliteollisuuden toimintaedellytykset maailmanmarkkinoilla.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten varmistetaan, ettei tietokonepeleille synny muita medioita tiukempaa ennakkosensuurijärjestelmää, joka olisi ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa ja vaarantaisi suomalaisen peliteollisuuden kilpailukyvyn.

Vihreää verta ja zombeja kaikille eurooppalaisille?
 
Vastaus: Peliväkivalta

Noh... eurooppalaisia pelaajiahan muutenkin jo on potkittu päähän julkaisujen viipymisellä niin kyllähän me tämäkin nieltäisi.
Elämä helpottuisi muutenkin kun ei tarvitse miettiä millaisia pelejä minun pitäisi pelata, vaan viisaammat tekisivät tämänkin ajattelun puolestani.
 
Vastaus: Peliväkivalta

Ainahan nekin pelit jotka täällä kiellettäis sais kätevästi netin avulla omaan postilaatikkoon.

Vaikka en nyt pahemmin noita ''äärimmäisen väkivaltaisia pelejä'' pelaakkaan, kyllähän tälläinen ottais päähän.
 
Vastaus: Peliväkivalta

Vaikka minäkään en väkivaltapeleistä pahemmin perusta, ei tällainen malli kuitenkaan tunnu mielekkäältä. Näin sitä yksilönvapautta valita vain kavennetaan ja kavennetaan..
 
Vastaus: Peliväkivalta

FindRb sanoi:
Kiellettäisköhän GTA pelit?

Eiköhän GTA sarjan pelit toimisi aika täydellisenä esimerkkinä kielletyistä peleistä. Samoin olisi GOW ja ps2 GOW jäänyt näkemättä. Muutamana esimerkkinä vaan. Olen täysin sielun ja ruumiin voimin vastaan sensuuria. Vastuu ei ole valtiolla tai millään vitun unionilla. Se on vanhemmilla ja tietinkin osiltaan myyjäportaalla.
 
Vastaus: Peliväkivalta

nothing sanoi:
Vastuu ei ole valtiolla tai millään vitun unionilla. Se on vanhemmilla...

No näinpä juuri! Ja ton mukaan suurin osa elokuvistakin tulisi kieltää.
Eikä olisi kiva pelata vaikkapa Socomia, jos sille kävisi samat kun E.T:lle..;)
 
Vastaus: Peliväkivalta

Kyllä mua v-tuttaa katsoa, kun monet vanhemmat antaa pikkaisen päälle 10 v sällien pelata GTA:ta ja vastaavia. Jotenkin tällaisia ääliöitä pitäisi rankaista... Grrr. Ei vaan ikävä kyllä vanhemmat ymmärrä vastuutaan tässä asiassa, kuten ei tv-ohjelmienkaan suhteen (esim ekaluokkalainen tyttö katsoo Lostia yms).
 
Vastaus: Peliväkivalta

nothing sanoi:
Eiköhän GTA sarjan pelit toimisi aika täydellisenä esimerkkinä kielletyistä peleistä.
Sitä vähä ajattelinki...

Ne on kyllä ihan mukavaa ajanvietettä, vitsittäis kyllä jos niitä ei enää tänne tulisi. En GTA peleissä yleensäkkään innostu siitä kaikkien tappamisesta, se kaupungilla palloillu on vain ihan hyvää ajanvietettä. No katsotaan nyt kuinka tässä käy.
 
Vastaus: Peliväkivalta

nothing sanoi:
Vastuu ei ole valtiolla tai millään vitun unionilla. Se on vanhemmilla ja tietinkin osiltaan myyjäportaalla.
Täysin samaa mieltä. Hauskaa tässä hommassa on kuitenkin se, että tuohon malliin, jossa vanhempien ei tarvitse ottaa vastuuta kasvatuksesta, ollaan menossa muillakin osa-alueilla. Vanhemmat luottavat yhä enemmän muihin instituutioihin, kuin kotiin. Monet kerrat kuulee, kuin esim. seksuaalikasvatus on jätetty täysin koulun vastuulle. Asiasta ei keskustella kotona, koska se koetaan liian vaikeaksi tai kiusalliseksi. Ja voin kertoa, että Suomen koulujen seksuaalikasvatus on todella vanhanaikaista ja täynnä aukkoja. Poikkeuksiakin on, mutta suurin osa kouluista tuntuu elävän pimeää keskiaikaa. Muutokset koulumaailmaan tapahtuvat todella hitaasti. Se taitaa olla kasvatus aloista se, joka reagoi hitaimmin.
Itse kannatan sitä, että vanhempia vastuutettaisiin omista lapsistaan enemmän. Vastuu on toki medialla ja kauppiaillakin (peliasiassa siis), mutta sanonta "Suomi on vapaa maa" saa pian uuden merkityksen, jos sensuuria lisätään.
Voi voi, ei kai se ollut kuin kymmenen vuotta sitten, kun itse ainakin hihkuin siitä, että videolaki muuttui ja Suomessa sai taas julkaista K-18 elokuvia, eikä niitä tarvinnut mutiloida aivan typeräksi mössöksi. Mennäänkö nyt taakse päin?
 
Ylös Bottom