Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Piinaa vai hupia – fiiliksiä NHL 22 -trailerista

Eliminaattori

Kielinatsimoderaattori
Ylläpitäjä
Toni Turusen blogi


NHL 22 tekee tuloaan. Trailerin nähtyäni kirjoitin yhdeltä istumalta KonsoliFINin toimituksen jäsenille Slackiin tekstin, jonka muiden rohkaisemana julkaisen. Sensuroimattomana toki, mutta pienin täydennyksin.

Jos kyseinen traileri on jäänyt näkemättä, niin sen löytää esimerkiksi Jaakon tekemästä uutisesta.

Ajatusten virtaa

Ok, ihan kivoja heijastuksia. Kivikasvoiset pelaajat saavat uutta ilmettä kasvojen muljahteluiden sijaan, sepä kivaa ja innovatiivista. Saako myös valita, miten riehuu/protestoi jäähyaitiossa? Jäähypenkin vieressä oleva kamera paskaksi, mailanisku pleksiin, riidan haastaminen yleisön suuntaan tai tuomarille räyhääminen? Ottelun jälkeinen pelaajayhdistykseltä saatu sakkolappu tuntuisi kuin Trophy/Achievement-saavutukselta.

Pelaajien online-puolen kehityspisteet tulevat kuulemma takaisin, plussaa siitä. Osaako yleisö reagoida oikein, vai nähdäänkö edelleen samoja poppareita rouskuttavia, pystyyn randomisti pomppaavia samankokoisia copypaste-hahmoja, joilla vain vaatteiden värit vaihtelevat?

NHL%2022.png


Pelaajalle saa siis valita jonkin spesiaalitaidon = kaikki ottavat laukaisutehostimen ja bugiranteilevat entistäkin enemmän, mikäli mahdollista. Mailojen kalinaa sieltä kuului, ne voivat siis osua toisiinsa muutenkin kuin poketus"jäähy"nappia tökkäämällä, se on uutta. Mutta miten hyvin tämä on käytännössä toteutettu?

Itse peli näytti taas kovin samalta. Pelikuvaa oli kuitenkin suhteellisen vähän noinkin pitkään videoon. Pystyykö kovimmatkin taklaukset taas blokkaamaan nojaamalla rystypuolelle kiekon kanssa, vaikka taiteilisit pelin pienimmällä pelaajalla? Nähdyissä avojäänpommeissa ei ollut mitään uutta. Kidutetaanko pelaamaan haluavia pelaajia taas täysin turhilla kohokohtakoosteilla erien lopuksi?

NHL%2022%20j%C3%A4%C3%A4hyboksi.jpg


Pitääkö EA:n kuuluisa momentum perinteestään kiinni = et saa tehdä maaleja jos peli on päättänyt niin? Tolpat kolisevat, veskarilta tulee jatkuvasti eeppisiä torjuntoja tai vedot menevät ohi tyhjistäkin maaleista ja istut jatkuvasti jäähyboksissa?

On tämä kirottu pelisarja. Silti se herättää edelleen fiiliksiä, koska jääkiekko on se maailman paras urheilulaji, uskokaa pois. Jäätä ei vain löydä joka paikasta, etenkään pelikirkkaan tasaisena – tarvittavista varusteista puhumattakaan.

Jo neljättä vuotta peräkkäin ajattelen, etten hanki tätä. Ja sitten olen kuitenkin arvostellut sen ja kokenut sen saman hurmaavan piinan satojen otteluiden muodossa joka vuosi.

Jään odottelemaan, uhrautuuko joku muu revikoimaan tämän, katkaisten 14 vuoden änäriputken.


Lue juttu sivustolla...
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom