Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5

Kumman PlayStation 5 -version aiot hankkia?

  • Perinteisen, tarvitsen sen levyn

    Äänet: 300 74,6%
  • Digital Edition, pelit ykkösinä ja nollina

    Äänet: 102 25,4%

  • Äänestäjiä yhteensä
    402
Faktaa siinä mielessä, että jos se olisi halpaa ja kysyttyä, niin tuolle oltaisiin tehty jo jotain, mutta kun ei ole, niin se kertoo aikas paljon.
Vähän hassua puhua että oltaisiin jo tehty jotain kun koko konsolia ei ole vielä edes julkaistu. Mutta jos oletetaan ettei PS3-tukea tule, niin sehän tosiaan kertoo juuri sen että joko sitä ei saada tehtyä tai se ei Sonyn laskelmissa olisi kannattavaa, eli tuohan vain tukee sitä mitä aiemmin kirjoitin ettei mielestäni millään voida sanoa että jos tuki tulisi se olisi pois jostain muualta tai nostaisi hintaa.

Musiikkia ja leffoja ei voi millään tavalla verrata peleihin. En edelleenkään vaan käsitä miksi ihmeessä joku haluaisi vielä pelata jotain ps1 pikselimössö pejejä PS5:llä. Ne oli sen ajan hyviä pelejä ja antaa niiden sinne myös jäädä.
Miksei voi verrata? Ihan hyvin voisi sanoa etten käsitä miksi joku haluaisi vielä katsoa jotain mustavalkoista elokuvaa tai vanhoja huonoja erikoistehosteita. Ja tässä nyt oli kyse nimenomaan PS3-peleistä jotka on aika kaukana mistään PS1-pikselimössöstä
 
Viime viikolla hommasin Xbox One S ohjaimen PC käyttöön ja yllätyin kuin pieni tuo on, pienempi kuin DS4, myös tatien pinta-ala on pienempi.
Rakenteeltaan tuo on jämäkämpi kuin DS4, ei pahemmin natise tai nitise. Omaan käteen nuo molemmat ohjaimet istuu hyvin joten toivottavasti nextgen ohjainten koko ei tuosta ainakaan kovin paljoa kasva.
 
Olen itse ainakin törmännyt siihen että vanhoissa peleissä se pelattavuus ei nykypäivänä ole kovin kaksinen. Ainakaan PS1/2 puhuttaessa.
 
Muutama aika helmi photoshoppaus mitä tulevan ohjaimen värivaihtoehtoja voisi löytyä:
EVFWhB6XgAcJGjB

EVFxuJAU0AMB78-

EVDMIPXWkAcKP9v
 
Viime viikolla hommasin Xbox One S ohjaimen PC käyttöön ja yllätyin kuin pieni tuo on, pienempi kuin DS4, myös tatien pinta-ala on pienempi.
Rakenteeltaan tuo on jämäkämpi kuin DS4, ei pahemmin natise tai nitise. Omaan käteen nuo molemmat ohjaimet istuu hyvin joten toivottavasti nextgen ohjainten koko ei tuosta ainakaan kovin paljoa kasva.
Se DS4 kosketuslevyn alue tekee ohjaimesta aavistuksen leveämmän ja myös aavistuksen joustavan jos vääntää. Xbox Onen ohjaimessa ongelmana on meluisuus. Tärinät ja tattien osumiset kehikkoon kuuluvan inhottavan terävinä kun DS4:ssä äänimaailma on laadukas ja hienostunut. Molemmissa koko on aika hyvä. En ainakaan DualSensen grippeihin kaipaa lisää muskelia kun ei nuo sormet ole kovin pitkät.
 
Itse oon pleikka pelaaja täysin mutta en voi kyllä sanoo laadukas.
Ohjaimia menny takuuseen ku tattien palautus ei toimi tai heittoon ihan sikana jolloin pienillä deadzone asetuksilla liikkuu itsestään.
R2 hajonnut ainakin yhdestä.
Samoin kaks vasenta painunut vähän sisään.
Ja puhutaan varmaan noin 10 ohjaimesta mitä oon omistanut mistä kaksi on tällä hetkellä käytössä.
Edit: Äänimaailma on kun vähän puristaa niin nitisee ja paukkuu
 
Puhuin "äänimaailman" laadukkuudesta. Xbox ohjaimessa tatin osumat kehikkoon ovat todella kuuluvia ja siitä aiheutuu ikävää takomisääntä. Sonyn ohjaimessa ei tätä ongelmaa ole. Kenties kuoren materiaali eroaa jotenkin.
Ainahan ohjaimissa on ollut heikkouksia. DS4:ssä oli alkuun heikkoa tattien pinnoitetta ja narisevia liipaisimia mutta molemmat ovat varsin hyvin korjattu pois. Ameriikassa Nintendo hävisi oikeudessa tattien ongelman takia jossa ukko liikkuu itsekseen ja Microsoftia vastaan kerätään parhaillaan nimiä joukkokannetta vastaan. Niillä perusohjain ja Elite kärsii samasta viasta.

https://chimicles.com/microsoft-xbox-one-controller-drift-class-action-investigation/
 
Kyllä mä sen nyt tajusin mistä puhuit mutta toi oli vaan kevennys toi nitinä kommentti :D
Mut emmä siltikään laadukkaasta voi puhua millään tasolla ja se on vaan minun mielipide.
 
Jos jatkatte ps4 ohjain ongelma keskustelua tehkää se siihen tarkoitetussa ketjussa tämä on ps5 ketju.

Vähän hassua puhua että oltaisiin jo tehty jotain kun koko konsolia ei ole vielä edes julkaistu. Mutta jos oletetaan ettei PS3-tukea tule, niin sehän tosiaan kertoo juuri sen että joko sitä ei saada tehtyä tai se ei Sonyn laskelmissa olisi kannattavaa, eli tuohan vain tukee sitä mitä aiemmin kirjoitin ettei mielestäni millään voida sanoa että jos tuki tulisi se olisi pois jostain muualta tai nostaisi hintaa.

Miksei voi verrata? Ihan hyvin voisi sanoa etten käsitä miksi joku haluaisi vielä katsoa jotain mustavalkoista elokuvaa tai vanhoja huonoja erikoistehosteita. Ja tässä nyt oli kyse nimenomaan PS3-peleistä jotka on aika kaukana mistään PS1-pikselimössöstä

Jos taaksepäin yhteensopivuus olisi kysyttyä laajalti ja se olisi kannattavaa tehdä se oltaisiin tehty jo PS4 versioon. Jos joku on kannattavaa se yleensä tehdään ei muuten.

Kyllä ne PS3 pelitkin on ihan hirveen näköisiä nykyään, pelattavuudesta puhumattakaan, just pelasin hetken GTA V PS3 ennenkuin se meni kierrätykseen.
 
Wiredin toimittaja kuvaili näin vuosi takaperin ominaisuuksia
It also boasts haptic feedback far more capable than the rumble motor console gamers are used to, with highly programmable voice-coil actuators located in the left and right grips of the controller.

Combined with an improved speaker on the controller, the haptics can enable some astonishing effects. First, I play through a series of short demos, courtesy of the same Japan Studio team that designed PlayStation VR's Astro Bot Rescue Mission. In the most impressive, I ran a character through a platform level featuring a number of different surfaces, all of which gave distinct—and surprisingly immersive—tactile experiences. Sand felt slow and sloggy; mud felt slow and soggy. On ice, a high-frequency response made the thumbsticks really feel like my character was gliding. Jumping into a pool, I got a sense of the resistance of the water; on a wooden bridge, a bouncy sensation.

Ei taida iha pelkkää Sonyn markkinapuhetta olla nämä uuden kontrollerin ominaisuudet jotka moni on jo virheellisesti naulannut samoiksi ominaisuuksiksi kuin Switchin HD rumble tai Xbox Onen haptic feedback.
 
Hyvältähän tuo puheissa kuulostaa. Toivottavasti monialustapelitkin hyödyntävät ominaisuuksia enemmän. Toisaalta itselleni PS5 tulee suurimmaksi osaksi vain exclujen pelaamista varten, niissä ainakin luulisi olevan kikat käytössä.

Noita photoshopattuja värityksiä ohjaimelle katsoessa täytyy vain toivoa etteivät "limited editionit" yms. ole tuollaisia. Näyttävät todella halvoilta. Ihan kuin jonkin kolmannen osapuolen valmistamia tarvikeohjaimia. Yksivärinen versio tänne kiitos.
 
Uudessa peliohjaimessa on Create-nappula korvannut aiemman Sharen. Tämä voi viitata Sonyn patenttiin, jossa pelaaja luo omia pelidemoja ja lähettää niitä kavereille. Samaan tapaan kuin nyt videoita ShareFactorylla.

Kosketusnäppäimen pinnalla rajataan alku- sekä loppupiste ja tämän pätkän pelistä voi lähettää kaverille maistiaiseksi. Pelaaminen tapahtuu PlayStation Now -pilvipalvelun kautta. Patentti ollut esillä tässä ketjussa jo aiemmin, mutta nyt uuden ohjaimen myötä taas ajankohtainen.

Tälläistä pilvipalvelun sisällyttämistä itse käyttöliittymään on odotettu. Tämä voisi tarkoittaa pelattavaa demoa isosta osaa Storen peleistä.

68828_33_sonys-very-unique-plan-resurrect-game-demos_full.png

Viimeksi muokattu:
Jos taaksepäin yhteensopivuus olisi kysyttyä laajalti ja se olisi kannattavaa tehdä se oltaisiin tehty jo PS4 versioon.
En usko että PS4:ssä potku mitenkään riittäisi PS3-pelien emulointiin. PS2-emulaattorihan sitten tehtiinkin, vaikka sitä käytettiin lopulta vain muutamaan yksittäiseen peliin eikä julkaistu laajempaa PS2-tukea.
 
Cell arkkitehtuurin raaka teho on Jaguaria edellä + todella vaikea emuloitava. Tästä syystä pc:n emulaattoritkin ovat vasta viimeaikoina päässeet jonkinlaiseen laatuun ja koneelta vaaditaan paljon.
 
Tuossa PS5 ohjaimessa on ilmeisesti kolme mikrofonia jotka pystyvät paikantamaan äänen ja poistamaan taustameteliä.

"Effectively, the three included microphones can detect the position of sounds, cancelling out any noises that aren’t coming directly from the primary user. This also helps to eliminate crosstalk, which could occur when two players are using pads in a local environment. “The captured audio data from the multiple controllers can be analysed in combination,” the patent adds."

Olishan tuo melko mukava jos vois käyttää normi bt luureja suoraan telkkariiin yhdistettynä tai langallisena ohjaimesta ja toimiva mikki olisi ohjaimessa.
Ei tarvitsisi "peli headsettiä" ollenkaan.
 
Ylös Bottom