Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Tässä on taas hyvä esimerkki siitä, ettei Phil Spencer ole vain puhunut lämpimikseen yli konsolirajojen menevästä hyvästä meiningistä ja konsolisotien lopettamisesta.

Ja erittäin hyvä näin! Vittumaisempi tyyppi olisi laittanut varmasti hanat kiinni heti, jos sopimukset olisivat sallineet.
Veikkaan myös että raha on puhunut ja miten saadaan lisää asiakkaita(täysin oma mielipide)
 
Periaatteessa yhtään peliä ei tullut lisää Xboxin konsoleille, kilpailijalta kyllä niitä lähti. Tuntuu kyllä Sonylla.

Joku yhden tai kahden vuoden yksinoikeus Xboxilla ja PC:llä esim. Starfleetiin ja TES 6:seen olisi kova. Ohjaat pelaajat ensin omaan ekosysteemiin, mutta sen jälkeen vielä nyhtäät lisäärahaa kilpailijan alustalta. Pelimyynnit + pistät Sonyn maksamaan jonkun könttäsumman. Ja samalla voi mainostaa, että kuinka avoimia Microsoftilla ollaan pelaamisen suhteen kaikilla alustoilla.

Hurja määrä studioita, työntekijöitä ja IP:tä tuossa diilissä. Veikkaan, että nähdään yksinoikeuksia, ajastettuja yksinoikeuksia sekä multi julkaisuja.
 
Jeff Grubb pohtii, että live service -pelit saattavat tulla jatkossa Xboxilta muillekin alustoille:



Kaikki muut saattaisivat olla yksinoikeuksia.
 
Onko nämä ostokset niitä tapauksia jossa pelaaja voittaa vai jotain muuta?
Niin se maailma muuttuu...
No aika paljon pelaajat voittavat, jos voit jatkossa pelata Bethesdan, ID Softwaren, Arkanen, ynnä muiden kaupassa olleiden studioiden pelejä yhdellä kuukausimaksulla, niin Xboxilla, PC:llä kuin xCloudillakin. Ja kaikki pelit tulevat sinne suoraan julkaisupäiväksi. Halvimmillaan se on 12,90€ per kuukausi ja joku Android puhelin. Ja sitten kun xCloud tulee tietokoneelle, niin mikä tahansa Windows 10:ä pyörittävä nuhapumppuläppäri. Tai vaikka sitten 299 maksava Xbox Series S.

Hankala tätä on huonona juttuna nähdä. No ehkä silloin, jos pelaat vain pleikalla, mutta eikö tällaisten ostosten nimenomaan ole tarkoitus tuoda uusia asiakkaita. Sitä kai niin Microsoft kuin Sony yrittävät.
 
Microsoftin pelejä nähty jo Nintendolla, joten miksi ei näkyisi joskus Sonyllakin? Joo, tässä olisi saumaa Microsoftilla näpäyttää Sonya ranteille, mutta toisaalta, olisiko fiksua? Maksimoidakseen voitot kannattaisi jatkossakin tuoda Falloutit ja Doomit myös Pleikalle. Mutta saa nähdä. Helvetin kova isku tämä oli kuitenkin ja Sony saa pistää ison vaihteen silmään nokittaakseen tämän.
Niin, samahan se olisi Sonyn maksimoida voitot tuomalla Last of Usit ja Spider Manit Xboxillekin :D Vaan eivätpä tuo. Uskon että isot nimikkeet pysyvät Microsoftin alustoilla.
 
Ongelma gamepassin kanssa vain on siinä, ettei ne pelit pysy siellä. Vaihtoehtona siis on ostaminen, kuten tulen tekemään myös xbox peleille.
Ööö? Ne Microsoftin omistamien studioiden tuotokset ovat kyllä sitten kaikki pysyneet Game Passissa. Kolmannen osapuolen pelit ovat toki siellä vain rajoitetun ajan, mutta tosiaan Microsoftin omistamien tuotokset ovat siellä aina olleet. Eli eivät nuokaan sieltä tule poistumaan niin kauan kuin Game Pass-palvelu vaan on olemassa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko nämä ostokset niitä tapauksia jossa pelaaja voittaa vai jotain muuta?
Niin se maailma muuttuu...
Eniten häviävät puhtaasti pleikkarilla pelaavat, heiltä saattaa jatkossa mennä osa Bethesdan peleistä ohi. He ovatkin sitten oikeastaan mielestäni ainoita jotka häviävät. Jos siihen kehtaa ostaa jonkun GamePassia pyörittävän laitteen rinnalle, alkaa päästä mielestäni voitolle. Edullisella kuukausihinnalla saa aika ison kirjaston pelejä + uudet MS/Bethesdan:n pelit samaan kuukausihintaan. Jos todella edullisesti haluaa pelata MS/Bethesdan:n yksärit, niin ottaa vain niille kuukausille GamePassin kun tulee joku omaan makuun sopiva yksäri ja ottaa vaikka pari indietä peluuseen jos jää kuukaudesta aikaa yli yksärin jälkeen.

Edit: Eniten voittavat ne joilla GamePass on nyttenkin, he käytännössä saivat juuri Bethesdan pelit ilmaiseksi jatkossa
 
Viimeksi muokattu:
Minusta vastaus on itsestäänselvä, raha ratkaisee, ei tappiolla myytävien tuotteiden volyymin lisääminen.
Sitä bisnestä tehdään joko lyhytnäköisellä tähtäimellä tai sitten pitkäjänteisesti markkinaosuutta kasvattaen. Kaikki viittaa kyllä siihen, että Microsoftilla nimenomaan tähdätään markkinaosuuden kasvattamiseen ja Sonyn ylivallan murentamiseen. Dollarit ja eurot tulevat kyllä moninkertaisena tuottona sitten myöhemmin.

Itse siis uskon, että nyt Microsoft keskittyy kaikin keinoin syömään Sonyn markkinosuuksia. Game Pass ja aggressiivinen studioiden ostelu ovat mielestäni selvä merkki siitä. Ja onhan tämä ollut sinänsä Microsoftin tulevaisuudenvisioissa aika vahvasti Spencerin ja kumppaneiden puheista vähintään rivien välistä luettavissa.
 
Viimeksi muokattu:
Silloin kun puhutaan samasta arkkitehtuurista niin ei se vanhojen pelien tukeminen ole niin ongelmallista.
Se ongelma tulee siinä kun aletaan suunnittelemaan pelit pelkästään SSD levylle, siinä vaiheessa on tehtävä kompromisseja pelisuunnittelussa HDD tuen takia. Suomeksi sanottuna kaikkea potentiaalia ei saada tuolloin käyttöön.
 
Tässä on taas hyvä esimerkki siitä, ettei Phil Spencer ole vain puhunut lämpimikseen yli konsolirajojen menevästä hyvästä meiningistä ja konsolisotien lopettamisesta.

Ja erittäin hyvä näin! Vittumaisempi tyyppi olisi laittanut varmasti hanat kiinni heti, jos sopimukset olisivat sallineet.
Toisaalta jos sopimukset on jo tehty Sonyn ja Bethesdan välillä niin vaikea tuota varmaan on lähteä enää perumaankaan. Tuskin riittää ihan se, että maksaisivat ne sopimusrahat takaisin, kun pleikka on jo sitä sopimusta ehtinyt mainostamaan. Eikä tuossa varsinaisesti mitenkään kumottu sitä etteikö Bethesdan pelit olisivat jatkossa yksinoikeudella Microsoftin alustoille.

Eri asia olisi jos Spencer olisi jo tässä kohtaa sanonut, että nämä vanhat pelisarjat ilmestyvät myös jatkossakin muille alustoille.
 
Viimeksi muokattu:
Bethesdan kauppa pääsi hieman yllättämään kun odotin Warner Gamesin kauppaa aikaisempien huhujen perusteella. No, jos se on vielä kaupan, niin Lego-pelit uudella omistajalla...

Elämme mielenkiintoisia aikoja...
 
Viimeksi muokattu:
Kohta ei ole yhtään itsenäisestä studiota :D

Kaikkein ideaalisintahan olisi vain yksi konsoli/pelikone, mutta se ei tietenkään ole mahdollista.
Tavallaan se olisi ideaalisinta, mutta samalla häviäisi kaikki kilpailu, mikä taas ei olisi ollenkaan hyvä juttu. Nyt juuri näemme sitä, miten kilpailu vaikuttaa. Saadaan huiketa palveluita, kilpailukykyisiä hintoja, toinen toistaan parempia pelejä ja niin edelleen.
 
Kohta ei ole yhtään itsenäisestä studiota :D

Kaikkein ideaalisintahan olisi vain yksi konsoli/pelikone, mutta se ei tietenkään ole mahdollista.

Kun apajille tulevat vielä nämä isot pilvifirmat, alkaa studioiden uusjako.

Sonyn kannattaa satsata omaan sisällöntuotantoon, studioita ja osaamista kyllä riittää. Ehkä sieltä voisi ostaa nämä tutuimmat yhteistyökumppanit kuten Bluepoint, jonka osaamista tuntuu olevan nämä remaket. Kojima Productionsin ja Konamin. Suomalaisista erityisesti teknistä huippuosaamista esittänyt Remedy. Historian kautta Housemarquen näkisi mielellään jo Sonyn tallissa, ollut heillä monessa ensimmäinen esityksillään.

Kauhukuva yhdestä alustasta ei onneksi tule ihan heti toteutumaan.
 
Mun mielestä paras ja kenties realistisin ratkaisu olisi ajalliset yksinoikeudet näille yhtiöille. Eli jatkossa God of Warit ja Halot julkaistaisiin pleikalle, xboxille sekä PC:lle, mutta vasta tietyn ajan, vaikkapa 1-6kk, päästä jolloin saataisiin kenties hätäisimmät (meikäläinen) pelaamaan peli mahdollisimman pian alustalla jolle se julkaistaan ensimmäisenä. Mutta ne jotka haluavat vain yhdellä alustalla pelata, saavat tähän myös mahdollisuuden ilman, että jäävät peleistä paitsi. Ja yhtiöt voittavat pelimyynneissä.
 
Mun mielestä paras ja kenties realistisin ratkaisu olisi ajalliset yksinoikeudet näille yhtiöille. Eli jatkossa God of Warit ja Halot julkaistaisiin pleikalle, xboxille sekä PC:lle, mutta vasta tietyn ajan, vaikkapa 1-6kk, päästä jolloin saataisiin kenties hätäisimmät (meikäläinen) pelaamaan peli mahdollisimman pian alustalla jolle se julkaistaan ensimmäisenä.
Näin kuluttajan kannalta tämä olisi ehkä se paras mahdollinen kompromissi. Ei ole tapahtumassa, mutta olisihan se mahtavaa jos homma menisi näin.
 
Näin kuluttajan kannalta tämä olisi ehkä se paras mahdollinen kompromissi. Ei ole tapahtumassa, mutta olisihan se mahtavaa jos homma menisi näin.
Toki joo näin. Mutta en kyllä näe mitään syytä Microsoftille alkaa näin tekemäään. Eihän Sonykaan näin tee, joten miksi ihmeessä Microsoft päästäisi kovimman kilpailijansa helpolla, kun voi nyt entistä enemmän alkaa takoa markkinarakoa.
 
Ylös Bottom