Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Ettei ollut 150Pb(petabyte) eli 150 000 teraa?
Ei, ilmoitukset noista on Teratavuina. Tuo samsungin maininta koski ilmeisesti pari vuotta vanhaa mallia ja kattoi 1Teraseen levyyn asti. Vaihtelee kovasti tyypin ja ties minkä suhteen, koko vaikuttaa monissa ilmoituksissa suoraan tuohon lukuun, on näkynyt 1500Tbw-2400Tbw, jossain nykymallissa löytyi niinkin alhainen kuin 26Tbw.
 
Jotenkin tuntuu oudolta, jos tuo SSD:n kuluminen olisi ongelma ja silti nuo jynkyttäisivät koko ajan samaa bufferia vuodesta toiseen. Aika varmaan näyttää, miten tässä käy, mutta en pidä tuota SSD:n ennenaikaista hajoamista ainakaan tällä hetkellä vielä realistisena uhkakuvana. Käsittääkseni joissakin SSD-malleissa on erillinen varasto, josta voi jonkin verran ottaa blokkeja menetettyjen tilalle.
 
Eikö SSD keskutelua voida jatkaa toisessa ketjussa, itse en ole kovin kiinnostunut noiden käyttöiästä, kunhan kestävät generaation loppuun saakka. Anteeksi siis tästä.
 
Pahimmillaan 40Gt bufferi kirjoitettaisiin 150x siis 150 päivän aikana eli alle puolessa vuodessa.
Vaikka videolle olisi varattu kiinteä tila nin SDD levyjen firmware kirjoittaa dataa tasaisesti eri muistipiireille tasaisen kulumisen varmistamiseksi. Joten tuo 150 teratavun kulutus saavutetaan kun levylle kirjoitetaan 40 gigatavua joka päivä kymmene vuoden ajan.
 
?? Kyse oli siitä että sinne olisi varattu systeemiltä _kiinteä_ 40Gt tai tilaa olisi suht täydellä levyllä tuon verran..silloin ei ole mahdollista kirjoitella eri muistipiireille vaan 40Gt kirjoitus 4h aikana tekee koko tuolle varatulle alueelle 1 kirjoituksen.

Normaali käytössä SSD levy kirjoittaa toki vähiten käytetylle alueelle eli pyritään estämään tuo samojen muistisolujen kirjoitusten määrä. Mutta jos tilaa on vähän niin ei ole muuta keinoa.

Tuo noin perustasolla..sitä en osaa sanoa tekeekö nuo vielä järkevämmin eli kierrättäävätkö jopa jo ns. staattisia kirjoitettuja osia (normipelin data) enemmän käytettyihin paikkoihin että ihan _koko_ levylle saadaan tasainen kulutus..? Jos näin on niin sitten ei vähäistäkään huolta.
 
En tiedä minkälainen SSD PS5:ssa on, mutta ainakin sellaisia NAND muistipiirejä/ohjaimia on olemassa jotka siirtävät dataa tarvittaissa vähemmän käyttettyihin paikkoihin. Ei ne varmaan muuten kestäisi joidenkin SSD valmistaien lupaamia 1 TB per päivä takuuajan (3-5 vuoden) kulutusta.

Xbox-pomo: Pärjäisimme ilman PlayStationin Elder Scrollsia, mutta pelaajien pitää päästä pelaamaan
Jokainen lukee nämä miten haluaa, mutta itse kiinnittäisin huomiota myös tähän kohtaan:
Spencer kuitenkin lisäsi, että puhuttaessa PC:stä, Xbox-konsoleista ja muista alustoista, joille on saatavilla Game Pass tulevaisuudessa "...meidän ei tarvitse julkaista niitä pelejä muuta kuin niille alustoille, joita me tuemme, jotta tämä diili toimisi. Mitä se sitten tarkoittaakaan".

En siis edelleenkään pidättäisi hengitystä, että mikään peli mistä ei jo ole sovittu julkaisualustoja olisi tulossa millekään muulle kuin Microsoftin alustoille.

Kaikki tämä on tietysti vain arvailua ja totuus paljastuu ehkä vasta pelien trailerien yhteydessä, kun ruudulle lävähtää tuetut alustat.
 
Jokainen lukee nämä miten haluaa, mutta itse kiinnittäisin huomiota myös tähän kohtaan:

Jep. Minä käsitin Phil Spencerin puheista, että pelaajamäärien ei haluta vähentyvän ja sen takia Microsoft haluaa tuoda pelit tulevaisuudessa Xbox One -konsoleille (Xbox Cloud Gamingin avulla?) ja Xbox Cloud Gaming -palvelulle, eli näin tavoitetaan kymmeniä miljoonia potentiaalisia asiakkaita, jotka omistavat laitteen johon saa Xbox Cloud Gamingin. Olemme jo nähneet, että miten tärkeä Windows on ekosysteeminä tärkeä Microsoftille ja tämän takia uskon, että kovinkaan moni Xbox-peli ei tule Xbox ekosysteemin ulkopuolelle. Live service -pelit varmasti halutaan tuoda kaikille mahdollisille alustoille, koska niillä saadaan rahaa, kuten esim. Minecraft on osoittanut.
 
Xbox-pomo: Pärjäisimme ilman PlayStationin Elder Scrollsia, mutta pelaajien pitää päästä pelaamaan

Käsitin itse, että TES6 (esim.) julkaistaan muille alustoille vain jos nämä suostuvat tukemaan Game Passia. Tästö olisi Xboxille monta kertaa enemmän hyötyä kuin pelien yksinoikeustamisesta.
 
Käsitin itse, että TES6 (esim.) julkaistaan muille alustoille vain jos nämä suostuvat tukemaan Game Passia. Tästö olisi Xboxille monta kertaa enemmän hyötyä kuin pelien yksinoikeustamisesta.
Tämä on hyvä pointti. Mikä alusta tahansa voi olla Microsoftin tukema alusta, jos siinä pyörii Xbox Game Pass ja näitä Microsoftin pelejä pelattaisiin tämän palvelun kautta. Joskaan en usko, että Sony haluaa päästää Game Passia pleikkarille. Nintendo ehkä saattaisikin...
 
Xbox-pomo: Pärjäisimme ilman PlayStationin Elder Scrollsia, mutta pelaajien pitää päästä pelaamaan

Yksittäisenä lauseena toki kuulostaa että peli tulisi Pleikkarillekin, mutta en kyllä moista lausetta tuosta Kotakun artikkelista löytänyt, vaan ainoastaan V2:n mutkat suoriksi laittavasta otsikosta.
 
Joo, kohtalaisen turhaa arvuuttelua nämä tes yms bethesda pelit. Tiedä todellakaan mitä tässä vielä tapahtuu, MS mokaa jotain kuninkaalisesti että tarvii rahaa ja firmat on taas myynnissä esimerkiksi. Tulee kun on tullakseen ja näkee sit mitkä laitteet saa pelit.
 
Ainakin niiden ekojen hands-on videoiden perusteella aika lailla äänetön?
On niin karmean kokoinen siili PS5:n sisällä ja siihen päälle iso tuuletin, että ihmettelen suuresti jos ei ole hiljainen.

Jos jostain syystä ei olisi hiljainen, niin silloin syyttävä sormi osoittaa luultavasti korkeisiin kellotaajuuksiin ja sitä kautta jäähdytyksen riittämättömyyteen. En kuitenkaan tätä usko. Kyllä Sony on ottanut varmasti PS4:n melusta opikseen.
 
Ylös Bottom