Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Uskon, että digipelaamiseen keskittyvällä konsolilla on hyviä mahdollisuuksia menestyä. Bisneslogiikka on hyvin toteutettuna parempi kuin nykyinen. Luontoa säästyy, kun pelikoteloista ja levyistä päästään eroon. Käytettyjen kauppa tyrehtyy, joten pelien tekijänoikeuksien omistajat saavat suuremman osuuden kassavirrasta ja uusien pelien jälleenmyyjät tippuvat pois pikku hiljaa, jos malli yleistyy. Pelidivarit myyvät sitten vanhoja pelejä edelleen ja jotain nörttikrääsää, mutta pelaamisesta tulee suurimmalle osalle helpompaa, kun ostokset hoituvat kotisohvalta.

Heti kun digitaaliset markkinat toimivat niin, että valtaosa peleistä ostetaan digitaalisesti, kannattaa luultavasti muista jakelukanavista luopua. Silloin sillä optisella asemalla ei tee yhtään mitään. Kymmenen vuoden päästä voidaan ihmetellä, miksi ihmeessä sellaisia käytettiin. Nokian kännyköiden tuskalliset tekstarinäpyttelyt jäivät historian hämärään hyvin nopeasti samoin kuin lankapuhelimet. Nopeat muutokset ovat erittäin mahdollisia ja ehkä kannattaviakin myös konsoleissa.
 
Ei minuakaan haittaa jos kokonaan siirrytään digitaaliseen muotoon. Tietokoneeseenkaan en ottanut optista asemaa ollenkaan. Mutta hinnat ei tule olemaan halvempia ainakaan pysyvästi. Kuukausiveloituksella toimivat kirjastot tulevat luultavasti yleistymään paljon.
 
Kuukausiveloituksella toimivat kirjastot tulevat luultavasti yleistymään paljon.
Tähän uskon itsekin Kuukausimaksulliset palvelut (on ne sitten alusta- tai jopa pelikohtaisia) tulevat yleistymään. Esim. pelejä tarjottaisiin oston sijaan palveluina, jolloin maksut jakautuisivat pidemmälle ajalle kertamaksun sijaan.
 
Sitä vaan ihmettelee, mistä nämä palvelut keräävät rahoituksensa huippuluokan AAA-peleihin? Eikö tässä ole vaarana keskinkertaisten ”burgeripelien” suhteellinen lisääntyminen, kun hetken pelinälkää lähdetään palvelun puolelta täyttämään?
 
Edelleen 4k ja bluray leffat haluan katsoa konsolin levy aseman ansiosta vaikka pelit diginä ostankin.
 
Sitä vaan ihmettelee, mistä nämä palvelut keräävät rahoituksensa huippuluokan AAA-peleihin? Eikö tässä ole vaarana keskinkertaisten ”burgeripelien” suhteellinen lisääntyminen, kun hetken pelinälkää lähdetään palvelun puolelta täyttämään?
Samalla tavalla kuin Netflixit (ja konsolien plus-pelit yms). Eli ei mitenkään. Kerran vuodessa tarjoillaan Red Dead Redemptöneitä kuukauden ajan, joilla sitten uudet käyttäjät koukutetaan mukaan.



Edelleen 4k ja bluray leffat haluan katsoa konsolin levy aseman ansiosta vaikka pelit diginä ostankin.
En edes muista milloin olisin viimeksi levyltä leffoja katsellut. Kaikki leffat viimeisen viiden vuoden aikana on tullut katsottua joko leffateatterissa, tai sitten suoratoistopalveluista.
 
Näitä vahvistamattomia huhuja liikkeellä. Pelinkehittäjät ovat saaneet omat kehitysversionsa tulevista konsoleista.

Currently a technical artist at 3rd party studio that has just finally received both kits. OP is not lying. PS5 has near final silicon in the towers. The low speed version previously lacked the newest PCI-E buses to enable the fastest possible reading for the SSD. Xbox Two? is still using Zen 1 and Vega 64 clocked to 1400mhz.

So far PS5 is smoking the Xbox alpha kits, but maybe the next version of Xbox kits will fare better. Though my dev friend told me that docs said the dev kits should be close to the final power envelope.

Lähde: https://www.resetera.com/threads/ne...-dont-want-none.112607/page-234#post-20799354
 
Viimeksi muokattu:
Jatkossa Microsoftin pilviteknologia Azure voi hyvinkin löytyä myös PlayStationin puolelta. Ja kun ajatellaan jo aikaisemmin huhuttuja Microsoftin ja Nintendon yhteistyökuvioita, niin ehkä tekniikkaa hyödynnetään seuraavassa sukupolvessa kaikilla alustoilla. Tämä varmasti myös avaa alustojen välistä pelaamista ihan uudelle tasolle.

 
Katselin tässä tätä ja kyllähän tässä pakostikkin tulee mieleen, että pitäisiköhän Sonyn poistaa kovalevyn vaihdon mahdollisuus PS5:stä.

Tuossa videolla mainitsevat, että kovalevyn vaihto on "Siisti ominaisuus, mutta jotkut käyttävät ei, niin hyviä kovalevyjä" ja joutuivat ottamaan tuon huomioon Spider-Manin kehityksessä.

Vaikka PS5:ssä olisikin SSD, niin kutenkin porukat vaihtaa niitä isompiin normi kovoihin jos ei ole tarpeeksi tilaa valmiiksi.

 
Tuskin sille vaihdolle edes niin paljon "tarvetta" tulee tulevassa sukupolvessa verrattuna nykyiseen, jos huhut pitävät paikkaansa ja PS5:ssä on tehtaalta tullessa SSD. Kunhan Sony vaan tunkee laitteeseen kerralla vähintään teratavuisen kovalevyn, niin 95 % kuluttajista tulee olemaan koko laitesukupolven täysin tyytyväinen ja tilaa tulee olemaan riittävästi. Jos siis oletetaan, että pelien nykykoko 50-100 gigaa on se peruskoko myös tulevassa sukupolvessa.

Tuon "95 prosentin" ulkopuolelle jäävät sitten ne hifistelijät, jotka ovat tässäkin sukupolvessa "tarvinneet" sen kaksi teraisen levyn, mutta se osuus on niin pieni, että sen ehdoilla laitetta ei kannata lähteä suunnittelemaan.
 
Minulla on pleikkarilla 2 terainen lisälevy ja xboxilla 8 terainen. Molemmat ovat melkein täynnä. Pleikkarilta joutuu välillä poistelemaan pelejä. Näillä näkymin SSD-levyjen kapasiteetit eivät tule riittämään järkevään pelikäyttöön ainoana tallennustilana.
 
Minulla on pleikkarilla 2 terainen lisälevy ja xboxilla 8 terainen. Molemmat ovat melkein täynnä. Pleikkarilta joutuu välillä poistelemaan pelejä. Näillä näkymin SSD-levyjen kapasiteetit eivät tule riittämään järkevään pelikäyttöön ainoana tallennustilana.

Kuten historia on osoittanut, on tilantarve jatkuvasti voimakkaasti kasvava. Eiköhän mahdollisuus vaihtaa suurempaan ole jatkossakin käytössä. Julkaisumallissa se saattaa olla vielä 1 TB, mutta eiköhän sieltä ala tulla jo 2 TB malleja perään. Pelien koko kasvaa, pelikuvaa tallennetaan, palvelut vievät osansa (kuten elokuvat) jne. Kun mikään ei riitä. :D
 
Ehkä siinä voi käyttää useampaa kovoa samaan aikaan vähän kuin PC:lläkin.

Veikkaan myös että harvempi lähtee vaihtamaan takaisin hitaaseen normikovoon SSDn jälkeen.
 
Helpointa olisi, jos pelit säilytettäisiin hitaalla kiintolevyllä ja pelin aikana aktiivisesti käytettäisiin nopeaa. SSD on edelleen liian kallis säilytystilaksi. Yksi vaihtoehto olisi siirtää aina pelivuorossa olevat pelit hitaalta levyltä SSD:lle. Olisi se ainakin järkevämpää, kuin ladata aina pelit uudestaan netistä tai pelilevyltä, kun niitä haluaa pelata. Parempi vaihtoehto voisi olla, että nopeaa levyä käytettäisiin puskurina ja vain osa pelien koodista olisi ladattuna sinne.

Maksaisin kyllä mielelläni sen lisähinnan, jotta pelien latausajat nopeutuisivat, mutta suurin osa konsolipelaajista ei varmasti maksa esim. 200 euroa lisähintaa tallennustilasta. Liian pieni tallennustila vaikuttaa suoraan pelien myyntiin. Pelaajat eivät osta pelejä, jos ne eivät mahdu tallennustilaan. Varmasti Sony ja Microsoft ymmärtävät sen.
 
Liian pieni tallennustila vaikuttaa suoraan pelien myyntiin. Pelaajat eivät osta pelejä, jos ne eivät mahdu tallennustilaan. Varmasti Sony ja Microsoft ymmärtävät sen.

Mitään emme vielä tiedä, mutta mitä huhuihin (=fantasioihin) tulee, tietää Reditin versio pleikka vitosen kovalevyn olevan (huhun alkuperä on Japanista):
  • 2 tb hdd Some NAND flash 2020
 
Mitään emme vielä tiedä, mutta mitä huhuihin (=fantasioihin) tulee, tietää Reditin versio pleikka vitosen kovalevyn olevan (huhun alkuperä on Japanista):
  • 2 tb hdd Some NAND flash 2020

Kuulostaa hitaalta, tämän hetken SSD hybridit (sata6 liitäntä) lukunopeus on luokkaa 150-180 megatavua/s jos materiaali on flashillä. Sata6 maksimi on n. 700 megatavua/s. M.2 liitännäiset flash levyt yltää kai noin 2x eli 1.4gigatavua/s... suhteuta nämä sitten siiten mitä kehittäjät mainosti, SpiderMan joku lataus 0.8s vs PS4 kovalevy 15s (muistelen että tämä jälkimmäinen olisi se 150Mt/s max)
No joo, ehkä M.2 pystyisi tuohon mutta siihen ei taida mitään hybridiä olla olemassa..
 
Nythän muutamat uudet laitteet saa jo ilman fyysisiä pelejä, erityisesti mobiilipuolella, mutta myös uusissa VR laitteissa kuten Quest.

En silti usko että muutos tapahtuu tuosta vaan yhdessä sukupolvessa, vaan on todennäköisempää että tulee vaihtoehtoisia malleja. Sony kokeili full digitalia psp go:lla eikä kokemus tainnut olla kannustava.

En jaksanut selata ketjua alusta, mutta joko siis on odotettavissa 4K 60fps tasoa vai jäädäänkö vielä siitä kauas? Itselläni on full HD tykki eikä kiirettä siirtyä 4K:hon ellei se ole jo täydellä tohinalla saatavilla.
 
Ylös Bottom