Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Resoluutiokeskustelu vanhenee aina sillä hetkellä kun alkaa vaikuttaa siltä, että se ”oma hevonen” on jäämässä jälkeen. Näin oli 360/PS3, One/PS4 -sukupolvissa ja näin se tulee olemaan myös tässä sukupolvessa.

Tulkitsen tämän niin, että sinulle resoluutio on se kiveenhakattuna tärkein osa-alue, fps:n ja efektien tason, tekstuurien sun muun sijaan. 4k pitää saada riippumatta siitä, kuinka paskalta se näyttää, kun ei riitä tehot kuvankäsittelyyn, ruutu repeilee ja välillä tulee slideshow.

Minusta tuo resoluutioon hirttäytyminen olisi pelaamisen kannalta ikävä ratkaisu, koska se pakottaisi pelin tekijät painottamaan yhtä osa-aluetta muiden kustannuksella ja tuo osa-alue ei ole edes kovin tärkeä. Edellisiin sukupolviin verrattuna nyt tilanne on ihan erilainen, kun dynaamisen resoluution käyttö on kehittynyt eikä resoluution alentaminen aiheuta näytölle ikävän näköisiä kuvanlaadun heikennyksiä, kuten ennen helposti kävi. Toki 4k on aina paras vaihtoehto, mutta valitettavasti myöskään tulevat konsolit eivät pysty 4k 60 fps vaatimuksilla kovin hyvään jälkeen, jos kumpikaan noista ei saa laskea koskaan. Tavallinen maisemankatselu sujuu kyllä, mutta räjähdykset ja tilanteet, joissa on paljon liikuvia objekteja samaan aikaan ruudulla saavat minkä tahansa laitteen kyykkyyn. Silloin pitää optimoida jotakin, minusta resoluution skaalautuminen tilannekohtaisesti on aika hyvä vaihtoehto, jos muuten tulee slideshow tai pelit näyttävät huonommilta.
 
Resoluutiokeskustelu vanhenee aina sillä hetkellä kun alkaa vaikuttaa siltä, että se ”oma hevonen” on jäämässä jälkeen. Näin oli 360/PS3, One/PS4 -sukupolvissa ja näin se tulee olemaan myös tässä sukupolvessa.
On myös tosi asia, että erilaiset checkerboard rendering-tekniikat ovat yleistyneet ja parantuneet paljon viime vuosina pienentäen natiivista resosta saatua hyötyä.
 
Minullehan ei resoluutiolla ole mitään väliä, en ole koskaan edes nähnyt 4k pelikuvaa livenä enkä edes 120Hz FullHD kuvaa, joten minut voi laskea kokonaan pois tuosta resoluutio on pelin tärkein osa-alue. Buahaha. Gamecube on edelleenkin käytössä. Resoluutiolla ei ole mitään väliä, jos peli muuten rokkaa.

Yleisesti tässä vaiheessa alkavaa sukupolvea emme tiedä mitään varmaa tulevien konsoleiden suorituskyvyn rajoista. Esim. nyt resoluutioista ja frameratesta, on vain jotenkin julkinen oletus, että toinen kykenee parempaan suorituskykyyn ja toisen puolen ultrat ovat kilppariasennossa sanomassa kuinka sillä ei ole väliä.

Auta armias jos tuo olisi toisin päin. Se tulee aikanaan olemaankin kunhan oikeat tekijät pääsee vauhtiin (en epäile sitä hetkeäkään etteikö pääsisi), niin ääni tulee muuttumaan kellossa (enkä epäile hetkeäkään etteikö muuttuisi). Ja se on hyvä se.
 
Yleisesti tässä vaiheessa alkavaa sukupolvea emme tiedä mitään varmaa tulevien konsoleiden suorituskyvyn rajoista.
Minusta nyt on taas äärimmäisen paljon selkeämpi käsitys ainakin Xboxin rajoista jo ennen julkaisua, kuin aiemmissa sukupolvissa, koska pelejä on päästy testaamaan niin kattavasti. Esim. Digital Foundryn testeissä Series X on ollut monissa current gen peleissä 50-90% tehokkaampi kuin one X. Current gen peleistä on myös löytynyt sellaisia, joissa Series X:n suorituskyvyn rajat ovat tulleet vastaan. Tulevaisuuden peleistä on vaikea sanoa mitään, mutta minusta on aika selkeää se, mihin nuo tulevat suunnilleen pystymään. Sen perusteella olen päätellyt myös, että 4k 60 fps ei luultavasti edelleenkään tule olemaan standardi. Pelikonsolit ovat myös nyt niin lähellä PC:tä, että on ihan helppo päätellä, ettei samantasoisella raudalla voi saada moninkertaisia tuloksia. Tulevien konsolien suorituskyky on hyvällä tasolla, mutta mitään ihmeitä ei ole luvassa. Pelien näyttävyys tulee olemaan yhä enemmän kiinni pelintekijöiden taidoista ja panostuksesta, kun teknologia antaa enemmän mahdollisuuksia visioille.
 
Onhan se kiva spekuloida, mutta onneksi ei tarvitse kaukaa odottaa niin DF:n pojat mittailee ja heittää tulokset pöydälle. Mutta eihän siihen erityisen lahjakasta ennustajaa tarvita arvatakseen, että voimakkaampi konsoli about samalla arkkitehtuurilla paukuttaa kovempaa resoa tauluun multiplattarissa. Tässä tapauksessa veikkaan, että tehokkaampi Series X natiivi 4K@60, PS5 dynaaminen "4K"@60. Olen ollut yleensä aika hyvä veikkaaja näissä, saa nähdä miten tällä kertaa.

Eilen oli tätä samaa arvontaa PUBG ketjussa, siellä Series X oli speksattu back comp moodissa 1080p@60 fps ja PS5 1080p "up to" 60 fps. Saa nähdä miten senkin kanssa sitten. Vähän on pettymys molempien suorituskyky, odotin enemmän. (1440p@60)
 
PS5 on pystyssä korkeampi, mutta itseasiassa tämä syvyys/leveys on se missä ero oikeasti tulee. On tuo PS5 ihan jäätävän kokoinen. Sen on pakko olla hiljainen. Eihän tuon kokoinen voi olla mitään muutakaan. :)
20201027_194540.jpg
 
PS5 on pystyssä korkeampi, mutta itseasiassa tämä syvyys/leveys on se missä ero oikeasti tulee. On tuo PS5 ihan jäätävän kokoinen. Sen on pakko olla hiljainen. Eihän tuon kokoinen voi olla mitään muutakaan. :)
Näytä liitetiedosto 4495
Porukka valitellut ettei lämpö pääse pakenemaan, mutta sen verran tilaa sijoitella komponentit, että ei varmasti kuumene/huuda edes Warzonen ja Bäfän kaltaisissa peleissä.

Ainoa harmillinen puoli on se, että kilpailija on päässyt kuuleman mukaan luomaan pienen, hiljaisen että viileän konsolin. PS5 kun sattuu olemaan hillittömän iso.
 
Viimeksi muokattu:
Eilen oli tätä samaa arvontaa PUBG ketjussa, siellä Series X oli speksattu back comp moodissa 1080p@60 fps ja PS5 1080p "up to" 60 fps. Saa nähdä miten senkin kanssa sitten. Vähän on pettymys molempien suorituskyky, odotin enemmän. (1440p@60)

X/Pro yhteensopivuus tilassa konsoleista jää aika paljon tehoa hyllylle. Eli GPUta ajetaan GCN vaikka käytössä olisi RDNA2. Peli pitäisi portata uudelleen mitä ei haluta tehdä
 
Väittäisin, että molemmat 4k60fps pelejä, muotoiltu vain vähän eri tavalla. :)
Näinhän se näytti olevan. Nyt Ubisoft jo korjannut asian tuohon kirjoitukseen. 4K 60fps.

Digital Foundry varmaan sitten laskee ne tarkat resoluutiot ja suorituskyvyn molemmille laitteille. Niin nähdään mitä se 4K60fps tarkoittaa Ubisoftin tapauksessa.

Hifistely ja tarkat luvut kiinnostaa aina itseäni, mutta todennäköisesti ne eivät ole yhtä tärkeässä osassa peruspelaamista kuten on nykyisessä genissä.
 
Ensitestien perusteella tämän sukupolven parhaimman ohjaimen titteli näyttäisi olevan menossa vahvasti Sonylle , mutta eikö boksin ohjaimesta löytynyt nämä samat ominaisuudet jo aikoja sitten?

Muutamat videot tuli katsottua ja melkoista hehkutusta oli.
 
Näinhän se näytti olevan. Nyt Ubisoft jo korjannut asian tuohon kirjoitukseen. 4K 60fps.

Digital Foundry varmaan sitten laskee ne tarkat resoluutiot ja suorituskyvyn molemmille laitteille. Niin nähdään mitä se 4K60fps tarkoittaa Ubisoftin tapauksessa.

Hifistely ja tarkat luvut kiinnostaa aina itseäni, mutta todennäköisesti ne eivät ole yhtä tärkeässä osassa peruspelaamista kuten on nykyisessä genissä.

Joo, nyt ne on tosiaan korjattu "4K at 60 frames per second" -muotoon. Tulipa siis luettua aluksi niin kuin piru raamattua :).
 
Ensitestien perusteella tämän sukupolven parhaimman ohjaimen titteli näyttäisi olevan menossa vahvasti Sonylle , mutta eikö boksin ohjaimesta löytynyt nämä samat ominaisuudet jo aikoja sitten?

Muutamat videot tuli katsottua ja melkoista hehkutusta oli.
Niin no omasta mielestä ohjaimessa kaksi isoa uutta ominaisuutta; tattien värinä ja triggereiden värinä.

Eka on täysin turha ja itse varmaan otan pois päältä. Toinen ihan mukava, mutta hyödynnetään varmaan vain 1st party exclusiveissa. Xbox taas heitti napakympin Onen ohjaimella ja ei edes yritä korjata toimivaa.

PS leirissä taas ohjain on koko generaation ollut hieman huonohko ja kun saa ison päivityksen niin tuntuuhan se paremmalta kuin Series X:n ohjain. Totuudessahan paras ohjain on se joka sulautuu käteen ja tähän eivät värinät auta. Pleikkari ohjain näyttää kyllä jännällä tavalla paremmalta, mutta jää nähtäväksi.
 
Xboxin ohjaimien täytyy toimia Xboxilla, Windowsilla ja Xcloudilla, joten tämän takia Microsoft tuskin lähti muuttamaan jo hyväksi todettua ohjainta. Jos ominaisuuksia olisi tehty paljon niin olisivatko ne toimineet Xboxin ulkopuolisilla alustoilla kuinka hyvin? Epäilen. PS5:n ohjain alkaa olemaan sellainen joka voisi olla jo Xbox-pelaajien mieleen, mutta uskon edelleen Xboxin tattien sijoittelu olevan itselleni parempi. Se on fakta, että ominaisuuksiltaan PS5:n ohjain on parempi, mutta tulevaisuudessa nähdään, että miten sen ominaisuuksia hyödynnetään peleissä.
 
Xboxin ohjaimien täytyy toimia Xboxilla, Windowsilla ja Xcloudilla, joten tämän takia Microsoft tuskin lähti muuttamaan jo hyväksi todettua ohjainta. Jos ominaisuuksia olisi tehty paljon niin olisivatko ne toimineet Xboxin ulkopuolisilla alustoilla kuinka hyvin? Epäilen. PS5:n ohjain alkaa olemaan sellainen joka voisi olla jo Xbox-pelaajien mieleen, mutta uskon edelleen Xboxin tattien sijoittelu olevan itselleni parempi. Se on fakta, että ominaisuuksiltaan PS5:n ohjain on parempi, mutta tulevaisuudessa nähdään, että miten sen ominaisuuksia hyödynnetään peleissä.
Näkeehän sen jo nyt kuinka huonosti DualShock 4 ja DualSense pelaavat ristiin PS4:n ja PS5:n välillä. Tällaista ei Microsoft missään nimessä halua. Kuten sanoit saman ohjaimen täytyy olla mahdollisimman yhteensopiva kaikkien laitteiden kanssa oli se sitten PC, uusi Xbox tai vanha Xbox. Nyt vielä yhteensopivuutta korostaen kun Xbox ekosysteemiin isketään Android ja Apple laitteet, sekä mahdollisesti tulevaisuudessa myös erinäiset Chromecastin kaltaiset ratkaisut.

Lisäksi se tärkein - ohjain on ihan hemmetin hyvä jo nyt. Uusi versio lähinnä parantelee jo olemassa olevia ominaisuuksia, kuten latenssia, ergonomiaa jne.
 
Xbox taas heitti napakympin Onen ohjaimella ja ei edes yritä korjata toimivaa.

Omasta mielestä siinä on paljonkin parannettavaa.
Onen ohjaimessa on paremmat tatit ja liipaisimet mitä pleikalla, mutta pleikan ylemmät päätynapit, dpad ja muut napit on paljon parempia tuntumaltaan mitä boxilla.
Pelkästään paremman dpadin takia ei tarvitse kahdesti miettiä hommaanko vaikka tony hawk 1+2 remasterin pleikalle vai boxille.
 
Olen aina pitänyt Playstation ohjainta huonona ja ps4 ohjaimesta en pitänyt yhtään. Mutta uusi dualsense on kasvattanut kokoa ja kahvoja vaikuttaa ohjaimelta enemmän omaan makuun.
 
Ensitestien perusteella tämän sukupolven parhaimman ohjaimen titteli näyttäisi olevan menossa vahvasti Sonylle , mutta eikö boksin ohjaimesta löytynyt nämä samat ominaisuudet jo aikoja sitten?

Muutamat videot tuli katsottua ja melkoista hehkutusta oli.
Ei löydy Xboxin tai Nintendon ohjaimista näitä uuden DualSensen hehkutetuimpia ominaisuuksia kuten adaptive triggers tai haptic feedbackia. Tai no haptic feedback löytyy, mutta se on täysin eri lailla toteutettuna PS5:llä.

Tässä hieman paremmin selitetty tämä ero:
Underneath Xbox's left and right triggers are ERM motors, small versions of the same motors that are in the grips of the controllers. Just like the main rumble motors, these can be programmed to be activated at specific points and intensities. It's the same rumble you've always known, but having them under the triggers was new and cool.

On PS5's DualSense controller, the exact nature of the mechanism under the triggers is not fully understood, but there are actual mechanical gears that adjust the tension of the triggers. Among other things, developers can vary the tension on the triggers as you're pressing them down, create stop points (can't be pressed any further past a certain point), create multiple resistance points during the trigger press, etc. They're extremely dynamic and unlike anything we've seen in a traditional console controller before.

And there is also the subject of "haptic feedback." Haptic feedback can by any kind of vibration, which is why I think people need to be more specific when referring to the vibration of DualSense. The Xbox controller has haptic feedback, yes, but it has the same ERM vibration motors you've seen in any other controller that's ever had rumble (besides the Switch controller). An asymmetric weighted mass on a shaft rotates, creating centrifugal force and displacing the motor, which gives you vibration. It's simple. You can program the time and the intensity.

Dualsense uses voice-coil actuators (specifically linear resonant actuators). Here is how Medium.com explains them, as they're more complex than ERM motors. "Unlike an ERM motor, a linear resonant actuator uses a voice coil instead of a DC motor. A voice coil takes an AC input and produces a corresponding vibration with a frequency and amplitude corresponding to the electrical signal it is provided. Since the device must be controlled with alternating current, the necessary circuit to drive the actuator is significantly more complex than a circuit used to drive an ERM motor with direct current. In spite of the increased complexity, the devices have several unique advantages. LRA’s will typically consume less power to produce a vibration than an ERM motor, and their performance characteristics allow for significantly shorter start-stop times in typical applications. In addition, LRA’s don’t produce as much noise because they do not have a spinning mass inside of them."

LRA motors are programmed using basically soundwaves, creating far greater variations in intensity and complexity than ERM motors, and because the vibration can start and stop immediately, the accuracy is incredible. Combine that with the adaptive-tension triggers, and the level of haptic feedback is on a whole other level than what we see in controllers like the Xbox One/Series X.

Hope that helps with people who are confused about the two styles of feedback. Purely from a haptic experience standpoint, comparing the two controllers are like comparing a cheap racing wheel with basic vibration to an expensive one with real force feedback.

Sen verran kovasti on tuota uutta ohjainta hehkutettu jopa alunperin kyynisien ihmisten toimesta, että uskon kyseessä olevan erinomainen ohjain joka antaa pientä extraa pelaajalle mitä immersion luontiin tulee verrattuna perus DS4/Xbox One-ohjaimeen.



Sony pystyy varmasti pienen kipurahan maksamaan kolmannen osapuolen deveille jotta DualSensen tukea ei unohdeta, joten jos devit eivät itse halua tehdä miljoonille pelaajille pelistään vielä parempaa tukemalla DualSenseä, pystyy Sony tähän varmasti vaikuttamaan jotenkin.
 
Ylös Bottom