Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation Plus - PSN:n maksullinen lisäpalvelu

Mutta ne ovat edelleen vain huhuja. Koska ennen moninpelin ilmestyminen on kestänyt näin kauan? Samalla en ole kuulut mitään natiivi PS5 versiosta. Tämä peli myi ensimmäisen viikon hienosti, sitten sana alkoi kiertämään miten alkuperäisen pelin sankarin päälle suorastaan syljetään (koska identiteettipolitiikka ei voi sietää vahvoja valkoisia hetero miehiä) jonka seurauksena myynnit romahti.

Tämähän keskustelu käytiin melko vahvasti maaliskuussa, eiköhän sielä Sony kaikki hamstraa tulevaa sarjaa varten.
 
On täysin naurettava väite, että TLOU2 ei laitettu palveluun sillä perusteella, että "ei sitä kumminkaan kukaan pelaisi nii miks vaivautua ees". :D


TLOU2 on reilut kaksi vuotta vanha peli jo ja silti se on edelleen top-20 myydyimpien pelien listoilla.
Kummasti silti vain puhutaan koko ajan vain ykkösosasta. Se on saamassa jo toisen remaken. Jatko-osa ei saa edes moninpeliä valmiiksi. Se kertoo kaiken. Se peli ei ollut sellainen menestys jota Naughty Dog odotti.
 
Kummasti silti vain puhutaan koko ajan vain ykkösosasta. Se on saamassa jo toisen remaken. Jatko-osa ei saa edes moninpeliä valmiiksi. Se kertoo kaiken. Se peli ei ollut sellainen menestys jota Naughty Dog odotti.

Muista tosiaan myös se että nuohan ovat sinun spekulaatiota eikä niissä ole faktan kanssa mitään tekemistä:


Tähän voisi myös tuoreemat Multiplayer jutut laitella mitkä on jo käsitelty mutta minä kierrätän kaikkea muuta kuin paskaa.
 
Kummasti silti vain puhutaan koko ajan vain ykkösosasta. Se on saamassa jo toisen remaken. Jatko-osa ei saa edes moninpeliä valmiiksi. Se kertoo kaiken. Se peli ei ollut sellainen menestys jota Naughty Dog odotti.
En minä kyllä keksi hirveän montaa muuta peliä TLOU2 lisäksi josta edelleen puhutaan yhtä paljon kahden vuoden jälkeenkin. Ja kyllä, ne puheet vaihtelevat puolelta toiselle, mutta puhetta se silti on. Ei se silti tarkoita, että peli olisi jotenkin flopannut. Monelle tuo on viime genin parhaimpia pelejä ja muun muassa eniten GOTY-palkintoja voittanut peli ikinä. Tuollainen tunnustus varmasti lämmittää Naughty Dogin mieltä.

Moninpeli tulee kun se on valmis. Varmasti huomattavasti kunnianhimoisempi MP-projekti kuin ykkösosan Factions. Eiköhän se jo itsessään selitä minkä takia peliä edelleen tehdään eikä sitä kiirehditty TLOU2:n kanssa samaan pakettiin. Muistaakseni pelin on jo varmistettu olevan "standalone peli" eikä mikään TLOU2:sta leikattua sisältöä.
 
Voisiko tuon jankkaamisen TLOU2:n myynneistä, päähenkilön suuntautumisesta ja pelin menestymisestä/menestymättömyydestä tehdä vaikka siellä TLOUn omassa ketjussa eikä täällä PS PLUS -ketjussa? Samat keskustelut käyty jo siellä aikoinaan niin ei kai niitä nyt enää tähän ketjuun tarvitse laajentaa!
 
Voisiko tuon jankkaamisen TLOU2:n myynneistä, päähenkilön suuntautumisesta ja pelin menestymisestä/menestymättömyydestä tehdä vaikka siellä TLOUn omassa ketjussa eikä täällä PS PLUS -ketjussa? Samat keskustelut käyty jo siellä aikoinaan niin ei kai niitä nyt enää tähän ketjuun tarvitse laajentaa!
Hyvä huomio. Aihe omalta osaltani käsitelty.
 
Voisiko tuon jankkaamisen TLOU2:n myynneistä, päähenkilön suuntautumisesta ja pelin menestymisestä/menestymättömyydestä tehdä vaikka siellä TLOUn omassa ketjussa eikä täällä PS PLUS -ketjussa? Samat keskustelut käyty jo siellä aikoinaan niin ei kai niitä nyt enää tähän ketjuun tarvitse laajentaa!

Voidaan, faktat on erotettu fiktiosta niin mitä tosta kannattaa jauhaa.
 
Siis hetkinen nyt. Missä hitossa PS2 pelit ovat? Eikö nämä kuulu ollenkaan tähän uuteen systeemiin? Jos ei niin se on kyllä deal breaker mulle. Hittolainen.
Edit: Eli PS2 pelit ovat mukana kuiteskin mikä on mainiota. Mutta kunhan PS1 ja PS2 pelit eivät ole täysin sidottuina Premium palvelun piiriin niin olen erittäin tyytyväinen asiakas ja olen valmis niistä maksamaan sen mitä pyydetään. Ehkä :D
 
Viimeksi muokattu:
PS Extran sisältö jopa hieman yllätti, siellähän olisi itselle ihan pelattavaa. Varsinkin mainitut PS5 pelit kiinnostaa.

Vaan mistä löytää aikaa ja tilaa (SSD:ltä) uusille peleille. Nykyiset pelit kesken ja backlogi täynnä Last of Us 2 kaltaisia helmiä.

Laadukkaille indiepeleille voisi olla kysyntää (Game Pass on siinä onnistunut hyvin), mutta ensin Sonyn pitää hoitaa uudistetun palvelun julkaisu kunnolla ja sitten rauhassa voi sinne tuoda erillaisia vaihtoehtoja ja pienempiä täkyjä. Ja onhan siellä toki jo nyt muutama Annanpurnan julkaisema peli.
 
Täytyy sanoa että ihan ok kattaus jopa näin gamepassi miehen näkökulmasta katsottuna. Ihan hyvin myös PS5 pelejäkin olis tarjolla joita siis en ole tietenkään pelannut, kun koko laitetta omista, eli ainakin sellaiselle pelaajalle joka saa vaikka nyt vasta PS5 hommattua niin ehdottomasti kannattaa miettiä tämän tulevan palvelun hankkimista. Sony on nyt oikealla tiellä, koska se tulevaisuus on näissä erinlaisissa vuokrauspalvelu malleissa. Tietenkin muutos näihin on joillekin pelaajille kovapala purtavaksi (maailma muuttuu mutta minä en)
 
Päivityspolku nykyisen jäsenyyden ja uuden PS+:n välillä ei ole täysin ongelmaton. Tai vähintäänkin se voi yllättää, että pitkälle tulevaisuuteen pinotut jäsenyydet joutuu konvertoimaan kerralla mihin tasoon ne nyt sitten haluaakaan muuttaa. Joten te kenellä on plussajäsenyyttä jonnekin useamman vuoden päähän, varautukaa vähän isompaan kertamaksuun.


@gherbaru tiedän, että pidät minua Xbox konsolisoturina tms. mutta nyt kiinnostaa ihan vilpittömästi tietää, mikä yllä olevassa viestissä aiheutti naurunpurskahduksia? Jos se siis ylipäätään kohdistui siihen, että minä viestin postasin. Vai naurattiko se, että jengi joutuukin maksamaan enemmän muutoksesta, vai mikä?
 
Viimeksi muokattu:
Ja ilmeisesti tarjouksesta ostetusta PS+ ei hyödy mikäli haluaa päivittää korkeampaan tieriin. Sony ottaa sen huomioon ja silloin erotushinta on vaan isompi. Joten siinä tapauksessa aiempi alennushinta menisi hukkaan.

Toki katellaan nyt miten asiat sitten on, kun palvelu tulee jenkkeihin sekä myöhemmin Eurooppaan. Tiedä vaikka muuttaisivat asiaa palautteen perusteella.

Helvetin sekavaa on kyllä, kun lukee noita PSBlogin infoja uudesta PS+:sta. Ja lisäksi osa tiedoista valuu internetistä ihmisten kautta, kun ovat jo päässeet käyttämään uudistettua palvelua.

Pitää oikeasti perehtyä asiaan tarkkaan miten kaikki toimii ja mitä kaikkea se oikeasti sisältää. Sinänsä ihan perus Japani- ja Sony meininkiä, eikä itselleni tuota ongelmia ottaa asiasta selvää. Ei vaan kauhean asiakas ystävällistä toimintaa.

Lyhyesti PS+: Perus Sonya, hyviä pelejä ja keskinkertaisia palveluja.
 
Kuulostaapa todella rasittavalta systeemiltä. Vertaan nyt taas MS:n Game Passiin, joten sorit siitä, mutta siellä tosiaan tarjottiin sillä eurolla sitä kokeilua ja normi-Gold muuttui 1:1-suhteessa GP-ajaksi. Totta kai MS:llä on enemmän massia tuollaisen toteuttamiseen ja ylläpitoon mutta en rehellisesti tiedä onko tuo Sonyn julkisuuskuvan suhteen kauhean hyvä valinta alkaa noin tarkkaan tuota kikkailemaan että otetaan jostain jo maksetusta tuotteesta saatuja alennuksiakin mukaan konversioon.

"This is for the Payers" siis taas, kuten oli pelien hintojenkin kanssa.

Ja koska täytyy aina tasapainottaa, muistuttaa ja disclaimerisoida, niin PS5 on tosiaan siltikin ykköskonsolini koska boksilla on paskempi videokaappaus ja järkyttävä lisenssinhallinta, jonka takia ei tässä ihan vasta voinut pelata edes levypelejä kun oli jotkin lisenssiserverit (tms.) alhaalla.

Eli shortsit MS:n mainitsemisesta ja vertaamisesta PS Plus -keskustelussa mutta kun minusta näitä pitää aina vertailla ja ainakin minä kritisoin ihan kaikkea mikä liikkuu jos on tarvetta. Ja tässä kohtaa on, koska tuo sama asia on tehty niin paljon paremmin ihan vasta.
 
Ja ilmeisesti tarjouksesta ostetusta PS+ ei hyödy mikäli haluaa päivittää korkeampaan tieriin. Sony ottaa sen huomioon ja silloin erotushinta on vaan isompi. Joten siinä tapauksessa aiempi alennushinta menisi hukkaan.
Oli ainakin oman PS plus tilauksen kylkeen ilmestynyt maininta, että ostettu 25 pinnan alennuksella. Eli ilmeisesti sama meno jatkuu myös euroopassa. Pakko uskoa ja toivoa, että tällainen idiotismi näkyy jossain kohtaa yrityksen aamiaismurojen maussa. Mikä toivottavasti taas palauttaisi arvostusta asiakaskuntaa kohtaan.

E: oletan, että tuo maininta ei ole siellä ollut aina tai jo pidempään. Harvemmin noita tilauksia kuitenkaan tulee vilkuiltua.

E2: ilmeisesti järki voittaa sittenkin. Internetissä alkaa löytymään raportteja, että enää Sony ei nollaisi vanhoja alennuksia.
 
Viimeksi muokattu:
E2: ilmeisesti järki voittaa sittenkin. Internetissä alkaa löytymään raportteja, että enää Sony ei nollaisi vanhoja alennuksia.
Sonyn virallisella Ask PlayStation -tilillä twiitattiin illalla, että kyseessä oli tosiaan virhe.

 
Ajattelin jo aiemmin kirjoittaa, että ei varmaan kannata vetää kauhean tukevia johtopäätöksiä Aasian alueen asioista ja palvelun alkutaipaleelta tietäen Sonyn ohjelmisto-osaamisen tason. Olihan se toisaalta mielenkiintoista nähdä, miten tietyt kirjoittelijat nousivat koloistaan asiaa kommentoimaan, kun esim. alennetut PSPlus-jäsenyydet eivät samanlaista ylösnousemusta aiheuta. Toivottavasti helpotti! :)

Mitä itse bugiin tulee, niin suolestahan tuo olisi ominaisuutena ollut. Aiemmin mainitusta syystä oli kuitenkin lupa odottaa korjausliikettä. Eiköhän näitä reddit- ja twitter-tason "uutisia" saada jatkossakin, kun Pleikkarin päämaja on kuitenkin Kaliforniassa.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom