Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Podcast 106: Geedeecee

-WaLuigi-

KonsoliFIN Alumni
Viime viikolla pelialan tärkeimmät ihmiset eli itse pelien tekijät kokoontuivat San Franciscoon jakamaan tietoutta interaktiivisen viihteen kehittämisestä. Samasta aiheesta puhutaan myös uusimmassa KonsoliFIN Podcastissa.

Jryin paettua jälleen maasta tai jotain muuta vastaavaa osui nakki ainakin tuoreimman jakson vetämisestä Waluigin kohdalle. Tässä jalossa toimeksiannossa häntä auttoi jälleen kerran viime hetkellä mukaan värvätty Paavi pääsiäisriennoista huolimatta. Varsinaista asiasisältöä ja ammattitaitoa huhtikuun ensimmäiseen jaksoon tuo puolestaan pelitutkijana työskentelevä Annakaisa Kultima, joka kertoo henkilökohtaiset kuulumisensa Game Developers Conferencesta.

Keskustelua nähdään viikon aiheen ohella tutuissa puitteissa pelatuista peleistä ja uusimmista uutisista, joskin jälkimmäinen osio jää poikkeuksellisen lyhyeksi. Pelatuista peleistä puhuttavat muinaiset Star Wars -räiskinnät, vähemmän muinainen BioShock Infinite ja Tomb Raider.

Lara Croftin uusin seikkailu nousee esille uutisosiossakin, kun Square Enixin myyntiodotukset eivät näytä täyttyneen. Negatiivista auraa hehkuvat myös tuoreimmat Wii U -uutiset, eikä Battlefield 4:n debyytistäkään ylistyslauluja veisata.

Jakson voit ladata tästä: latauslinkki. Voit myös tilata kaikki podcastit joko RSS-feedinä tai iTunesissa.

Kesto: 02:11:15

Palautetta saa antaa tähän ketjuun tai osoitteeseen podcast@konsolifin.net. Voit myös seurata Twitteriämme (@KFINPodcast) tai käydä tutustumassa Facebook-sivuumme. Jaksolle voi jopa antaa tähtiä podcast-alisivulla
 
Vastaus: Podcast 106: Geedeecee

Maagi kysyikin jo järkyttyneenä, että sanoinko Star Wars Jedi Knight Dark Forces 2:sta Doom-kopioksi. Saatoin vahingossa sanoa, mutta tarkoitin ykköstä, joka ei kummoisesti eroa klassikko-Doomista.

Kakkosta en kyennyt mielenterveydeltäni pelaamaan kuin ehkä tunnin tai vähän yli, sillä peli tilttasi aina pausetettaessa. Kyseessä lienee jokin herrarodun yksinoikeusominaisuus, jonka hienoutta konsolijonnen on vaikea käsittää.
 
Vastaus: Podcast 106: Geedeecee

Maagi kysyikin jo järkyttyneenä, että sanoinko Star Wars Jedi Knight Dark Forces 2:sta Doom-kopioksi. Saatoin vahingossa sanoa, mutta tarkoitin ykköstä, joka ei kummoisesti eroa klassikko-Doomista.
Et käsittääkseni, vaan puhuit ensimmäisestä osasta.

Olipas muuten hyvä vieras! Ensinnäkin todella hienoa saada kommentteja ihan paikanpäältä, mutta ylipäätään kaikki tuo tieto tuolla ulosannilla varustettuna oli hykerryttävää. En tiedä kuinka yleisesti jengiä kiinnostaa, mutta ainakin itse kuuntelisin mielelläni kokonaisen jakson ylipäätään pelialan tutkimuksesta.

Pelialan Oscareista on puhuttu ainakin Video Game Awardsin yhteydessä. Alalle kyllä ehdottomasti kaivataan jotain 'oikeaa' gaalaa ja GDC:stä (tai vastaavasta) voisi ajanmyötä tullakin sellainen. Itse katsastin samantien tarkemmin tämänvuotiset palkinnon saajat ja onhan noissa melkoinen ero FIGMA/VGA-voittajiin. Hyvällä tavalla. IGF on myös mielenkiintoinen ja tuolta ne oikeat innovaatiot tällä hetkellä taitavat tulla. Eli jos se tusinaräiskintä alkaa kyllästyttämään niin indie-rintamalta voi tehdä löytöjä, jotka tarjoavat 'jotain ihan muuta'.

Mitä tulee LTTP-jaksoihin niin toivoisin, että castiin osallistuu joku, joka ei pelistä aivan hirveästi pidä. Portal-castin monologiin tuli hieno kontrasti Waluigin ansiosta. Ehkä olisi voinut jopa enemmänkin analysoida mikä pelissä ei nyt sitten natsaa, mutta ymmärrän tilanteen vaikeuden jryin ja Gladosin jyrätessä. Tai niinkuin taannoin joku mainitsi, että miksipä ei LTTP-pelinä voisi toimia joku todella paska peli. Siis niin huono, että se on hyvä.

Ehdotan nyt vaikkapa Icoa, Shadow of the Colossusta tai vaikkapa Stackingia, kun kerran Double Finen muitakin pelejä on käsitelty. Tai mikäli niinkin uusi kuin Telltalen The Walking Dead kelpaa niin siinäpä vasta peli.
 
Vastaus: Podcast 106: Geedeecee

Annakaisa oli aivan huikaiseva vieras. Hiljensi vakiomiehemme aivan tyystin. Tarinaa tuli kuin TUHOMURSUlta konsanaan, mutta kirosanojen ja muiden räävittömyyksien tilalla olikin sivistyssanoja ja anglismeja.

Ei tule kyllä mitään muuta jaksoa mieleen, jossa vieras olisi noin suvereenisti ottanut tilanteen ja ääniaallot haltuunsa. Ja kiitos Skypen magian, en olisi arvannut Annakaisan olevan edelleen rapakon toisella puolella.

Hieno jakso, loistava vieras!
 
Vastaus: Podcast 106: Geedeecee

En sano, että jakso olisi kuiva ollut, mutta hyvin asiapitoinen. Eikä se mitenkään huono asia ole, vain erilainen mihin on tottunut. Liekö vieraan ammattimainen ote pitänyt poijjaatkin ruodussa? En huomannut laskea tuliko tässä jaksossa edes yhtään kirosanaa? Ihan kivasti ollut vieraita viimeaikoina, tulee vähä erilaista näkökulmaa esiin casteissa.

Ehkä en vain osaa, mutta jotenkin on ollut vaikeuksia löytää tehoketjut yms. jotka ovat liittyneet tuleviin jaksoihin. Eipä mulla mitään toimivia ratkaisujakaan ole. Ja ehkei tämä ole muille ollut ongelmallista.
(En tiedä voisiko LTTP-jaksoista luoda podcast ketjun, kun aihe on selvillä, jos siitä halutaan etukäteen keskustelua ja sitten jälkeenpäin muokata tiedot ekaan postaukseen. Ei tämäkään kuulosta järkevältä.)

Rockstar LTTP-jakson äänestys oli ihan näppärä. Ehkä tätä konseptia voisi laajentaa listaan, missä olisi useita pelejä, joista kansa voisi sitten äänestää. Ja sieltä voisi sitten suosituimpia poimia jaksoihin sopivassa tilanteessa. Ja uusia pelejä tulisi äänestykseen aina, kun jotain sopevaa ehdotetaan. Vaikealta tämäkin kuulostaa.

Aikaa on aina rajallisesti, mutta olisi kiva joskus saada pelisarjoja käsitteleviä jaksoja. Kuten nyt olisi voinut niputtaa Portaalit samaan. Tai sitten joku Red Dead-sarja, ehkäpä Max Paynetkin. Ja Spec-Opsia pidän nyt lähes jo sovittuna. Kovasti sen juoni kiinnostaa, mutten ole saanut sitä hankittua. Itselle spoilaaminen ei ole ongelma, voin silti pelata hyviä pelejä, vaikka tietäisinkin tarinan.

--

PS. tulipa taas pitkälti tarinaa, yritän lyhentää ensikerralla ;)
 
Vastaus: Podcast 106: Geedeecee

Hyvä kun äänessä oli asioita läheltä seuraava alan ammattilainen. Sieltä sai uutta näkökulmaa ja ajatuksia. Hyvä oli maininta sitä, miten kannattaa seurata mitä tänään tapahtuu pelialan marginaalissa, se voi huomenna olla teollisuuden suunnan määrittävä tekijä. Tässä yhteydessä mainittu Free-To-Play käy hyvästä esimerkistä. Viime vuonna Assemblylla julkaisuviikollaan esitelty Clash of Clans on nyt koko mobiilikentän kuningas.
 
Vastaus: Podcast 106: Geedeecee

En sano, että jakso olisi kuiva ollut, mutta hyvin asiapitoinen. Eikä se mitenkään huono asia ole, vain erilainen mihin on tottunut. Liekö vieraan ammattimainen ote pitänyt poijjaatkin ruodussa? En huomannut laskea tuliko tässä jaksossa edes yhtään kirosanaa? Ihan kivasti ollut vieraita viimeaikoina, tulee vähä erilaista näkökulmaa esiin casteissa.

Tietysti henkilödynamiikat vaikuttavat tähän aika vahvasti. Yleensä Maagi ja/tai Mursu ovat pitkälti niitä, jotka tuovat värikkyyttä asiapitoisuuden oheen.

Ensi jaksossa meillä on itseasiassa jälleen vieras, kun Konsolinetin takana toimiva Juho Korkeaoja saapuu jakamaan tuntemuksiaan pelialasta, -kaupoista ja kaikesta mahdollisesta.

Ehkä en vain osaa, mutta jotenkin on ollut vaikeuksia löytää tehoketjut yms. jotka ovat liittyneet tuleviin jaksoihin. Eipä mulla mitään toimivia ratkaisujakaan ole. Ja ehkei tämä ole muille ollut ongelmallista.
(En tiedä voisiko LTTP-jaksoista luoda podcast ketjun, kun aihe on selvillä, jos siitä halutaan etukäteen keskustelua ja sitten jälkeenpäin muokata tiedot ekaan postaukseen. Ei tämäkään kuulosta järkevältä.)

Tämähän johtuu lähinnä siitä, että meillä ei ole ollut tehoketjuja hyvään toviin. Hyvä kun muistutit, mun piti eilen luoda seuraavaa jaksoa varten sellainen.Yleensä kuitenkin aiheet valitaan niin myöhäisessä vaiheessa, että tehareiden avaaminen tuntuu vähän hölmöltä. Tähän pitäisi saada parannusta monestakin syystä, eikä vähiten siksi, että keskustelijoilla olisi aikaa paneutua LTTP-aiheeseen huolella.

E: Se tehoketju onpi täällä: http://www.konsolifin.net/bbs/pelia...rkkokaupoista-kotimaa-ulkomaa.html#post338819
 
Vastaus: Podcast 106: Geedeecee

Tietysti henkilödynamiikat vaikuttavat tähän aika vahvasti. Yleensä Maagi ja/tai Mursu ovat pitkälti niitä, jotka tuovat värikkyyttä asiapitoisuuden oheen.

Totta kai vaikutta. Ja "omalla porukalla" jutustelu on vapautuneempaa, kun tiedetään ketä voidaan panna halvalla.
Erilaisuus on hyvä asia (ainakin jotkut sanoo), välillä naurataan ala-arvosille jutuille, toisinaan sivistetään itseä. Kaikki castit ovat tervetulleita.

Jehs, kiitti linkistä. Löysin tehoketjun! *amazing* Vielä kun olisi jotain älykästä kysyttävää... :confused:
 
Vastaus: Podcast 106: Geedeecee

Kieltämättä vieras oli erinomainen ja hyvää juttua tuli pelialasta / GDC:stä. Erilainen, hyvä jakso.
 
Vastaus: Podcast 106: Geedeecee

Annakaisa oli aivan huikaiseva vieras. Hiljensi vakiomiehemme aivan tyystin. Tarinaa tuli kuin TUHOMURSUlta konsanaan, mutta kirosanojen ja muiden räävittömyyksien tilalla olikin sivistyssanoja ja anglismeja.
Annakaisa oli ehdottomasti parhaita vieraita mitä podcastissa on kuultu, ja viikon puheenaihe oli varmasti sen vuoksi erittäin mielenkiintoinen. Tiedä sitten johtuiko se sanavalmiista ja hyvin osallistuneesta vieraasta vai vain kolmen hengen vahvuuden tuomasta tilasta, mutta tuntui että keskustelu hengitti paremmin kuin yleensä myös MOPPissa ja uutisissa.

Taas tuli esille naisten asema peleissä, tästä alkaa tulla toistuva teema. Viime viikolla alkoi TV1:ltä dokumenttisarja amerikkalaisista televisiosarjoista, ja heti ensimmäisessä jaksossa kerrottiin miten vain 30 vuotta sitten studiot eivät halunneet televisioon päähahmoiksi vahvoja ja itsenäisiä naisia. Ilmeisesti jokaisen uuden viihdemedian pitää tahkota läpi tasan sama kehityskaari. Jakso (ja seuraavakin) on vielä nähtävissä YLE Areenalla.

Hieman MOPPia sivuten, Raven Software kunnioitti jakson julkaisun jälkeen edesmenneen Lucasartsin muistoa julkaisemalla Jedi Outcastin ja Jedi Academyn lähdekoodin: In Tribute To Lucasarts, Raven Releases The Source Code For Jedi Knight II | Kotaku Australia
 
Vastaus: Podcast 106: Geedeecee

Komppaan edellisiä veljiä; todellakin aivan upea vieras, ja kiintoisia näkökulmia. Huomasi kyllä välittömästi, että kyseessä on todellinen alansa ammattilainen.

Mietin useaan kertaan Annakaisan pitkiä ja perusteellisia vastauksia kuunnellessani, että naisen on pakko tulla uudestaan vieraaksi kun Jyri on taas paikalla. Haluan vain kuulla sen 8 tuntisen puhetulvakastikkeen, mikä väistämättä syntyisi. :D

Spec Ops LTTP:lle kannatusta täältäkin, itsekin tuossa ihan hiljattain kolusin pelin läpi ja kieltämättä vaikutuin. Ja tosiaan juuri sopivan pituinen, jotta peliä pelaamattomatkin ehtii jaksoa varten paikata aukon.
 
Ylös Bottom