Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

[-WaLuigi-]

Viimeistä viedään, ennen kuin jryi laskeutuu taivaista takaisin maan päälle ja ottaa ohjakset käsiinsä rankaisten vääruskoisia sekä palkiten uskolliset kannattajansa. Isännän poissaolon kunniaksi uusimmassa jaksossa vaelletaankin pimeälle vyöhykkeelle, kun puheenaiheena on legendaarinen Zelda.

Waluigin toipuessa hammaslääkärin runtelusta ohjakset käsiinsä ottaa FelisLeo, joka saa seurakseen Zelda-veteraani Zanis Dustin ja tästäkin aiheesta kujalla olevan Paavin.

Peliosastolla kolmikko on päässyt kokeilemaan Giana Sistersin paluuta ja Wii U:n hirviönmetsästystä. Paavi puolestaan kävi vierailemassa Aalto in the Gamessa, jossa kuultiin pelialan koulutuksesta sekä työmahdollisuuksista.

Uutisosastolla päähuomon varastaa melkein EA Sportsin sokkipaljastus eli NHL 14, mutta maagisedän poissaolo pakottaa lykkäämään syväanalyysia. Silti usko ihmiskunnan tulevaisuuteen horjuu, kun EA ilmoittaa vetävänsä pelejä pois Facebookista, XCOM-räiskintäpelin verkkosivut katoavat ja peruttu Mega Man -räiskintäpeli paljastuu.

Jakson voit ladata tästä: latauslinkki. Voit myös tilata kaikki podcastit joko RSS-feedinä tai iTunesissa.

Kesto: 01:59:49

Palautetta saa antaa tähän ketjuun tai osoitteeseen podcast@konsolifin.net. Voit myös seurata Twitteriämme (@KFINPodcast) tai käydä tutustumassa Facebook-sivuumme. Jaksolle voi jopa antaa tähtiä podcast-alisivulla

 

[Paavi]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Fellulle propsit hyvästä taustatiedosta ja Zanisille komeudesta, mutta meitsi oli taas mukana vähän "No kun ei kukaan muukaan jaksa" -meiningillä.

 

[Zanis Dust]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Zanisille komeudesta

Oli ilo tuoda jaksoon miehistä komeutta. Kun treenaatte ahkerasti niin jonakin päivänä teilläkin on tällainen vartalo:

Spoileri

Näytä liitetiedosto 10921

Ja tämän päiväinen jaksohan käsitteli öljyttyä Shigeru Miyamotoa.

 

[-WaLuigi-]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Kiinnostavaa settiähän poijaat saivat aikaiseksi pienelläkin köörillä. Itseeni Zeldat eivät ole oikein koskaan uponneet, vaikka yritystä on ollut. Hamassa nuoruudessa kokeillut SNES-aikaiset seikkailut jäivät alkutekijöihinsä, eikä suuntaus ole siitä muuttunut. Wind Waker oli tyylikäs peli, mutta kovin sekava. Twilight Princess (Wii-versio tietysti!) on ollut tähän astisista seikkailuista itselleni se toimivin, mutta keskenhän sekin lopulta jäi. Jostain syystä Zeldat eivät vain ole sillä tavalla uponneet, että voisin varsinaisesti ymmärtää niiden suurta kansansuosiota. Tyylikkäitä pelejä ehdottomasti, mutta ei ikimuistoisia. Nintendon klassikkopelivalikoiman epäkiinnostavinta antia itselleni, valitettavasti.

Vähän meinasi naurattaa kohta, jossa Fellu kertoi autuaan onnellisesti Zeldojen luolastojen ominaispiirteestä, joissa etenemiseen vaaditaan kaivoksen syövereistä löytyvän esineen käyttämistä. Eihän tuollaista ominaisuutta nykyisin olekaan kuin... Ööh, about jokaisessa pelissä? Mutta kuten jaksossa hyvin todettiin, jostain ne standardit ovat syntyneet. Zeldojen merkitystä pelihistorialle ei voi väheksyä, vaikka sarja ei koputtelisikaan omaa mukavuusaluetta.

Mitä tulee muuten Kapulastan antamaan palautteeseen taskukonsoleista, niin toivon asian kääntyvän piakkoin vähän parempaan. Tästä kiitos Sonyn cross-play-ominaisuudelle, joka ainakin Sly 4:n tiimoilta vakuutti toimivuudellaan. Kenties jonkinlaisia ristiinvertauksia voidaan vastaisuudessa saada koti- ja käsikonsoliversioiden suhteen.

Jätkille propsit Nintendo-aiheisen castin tekemisestä. Zanisin ääntäkin kuulisi niin mieluusti useammin! Äläkä Paavi ruoski itseäsi suotta: vankka tietotaito näkyy, vaikkei aihe olisikaan mieleen. Ei ole sattumaa, että sut halutaan näihin mukaan viikosta toiseen. Fellu veti isännän elkein - siinä on mulle paljon opittavaa.

 

[TUHOMURSU]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Parasta jaksossa oli se, etten ollut mukana ruotimassa Zeldan paskuuksia!

Nintendo-aiheet ovat kyllä hyvää tauhkaa.

 

[Cyrus1]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Ihan jees keskustelua. Shigerun öljytty ylävartalo kuulosti kyllä käsittämättömän eeppiseltä E3-hetkeltä.

Zelda 2:ssa on kyllä täysin omanlaisensa tunnelma. Itse pidin pelistä aikoinaan todella paljon.

 

[kociri]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Oh voi pojat. Nyt teitte sitten paskimman KFcastin mitä on tullut. Tai no pääaiheeseen asti oli ihan peruskamaa mutta itse Zeldakeskustelussa kustiin kaikki. Sen ymmärsi että Paavi ei tiedä Zeldoista paljoa mutta nolottaa kuunnella kun edes juontaja ei tunnu isolta osalta tietävän mitään tai sanoo asioita ihan päin helvettiä. Todella hätäisesti kaiken kävitte läpi ja sitten vielä väärää tietoa sanotaan niin ei voi kuin facepalmata.

ps. alkuperänen Gameboy toimi neljällä patterilla. Hienoa että felisleo ihan painotti sitä että muistaa kuinka se toimi kahdeksalla patterilla.

pps. Felisleo tuhisee mikkiin kuin kiimanen apina

 

[FelisLeo]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Todella hätäisesti kaiken kävitte läpi ja sitten vielä väärää tietoa sanotaan niin ei voi kuin facepalmata.

Korjaa toki ihan listana kaikki väärät tiedot niin tulee sitten kaikille ketjun lukijoille oikeaa tietoa.

 

[sph]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Paavi oli selvästi lainannut nettiyhteyttään Maagisedältä, niin paljon puhe pätki uutisosiossa.

NHL14:n tuomisesta kaukalon ulkopuolellekin minulle tuli välittömästi mieleen jonkinlainen treenausmoodi, jossa pelaajan pitää punnertaa ja juosta Kinectin edessä pitääkseen virtuaalipelaajansa kunnossa.

Jäin ehkä kaipaamaan viikon keskusteluun kolmatta henkilöä, jolla olisi ollut jotain sanottavaa aiheesta, tosin Paavi toimi hyvin hieman ulkopuolisena kyselijänä. Yleisesti ottaen aiemminkin pariin otteeseen kokeiltu jakso pelisarjasta -konsepti on hyvä, mutta toteutus vaatii selvästi vielä hieman harjoittelua.

Ensimmäinen Zelda on minusta ollut aina vähän turhan karu, en innostunut siitä 1980-luvullakaan kun pari kaveria sitä pelasi innolla. Zelda II:sta sen sijaan innostuin, se on paljon monipuolisempi, ja tuntuu, että nykyään se on yleisestikin paljon pidetympi kuin 20+ vuotta sitten. Jostain kumman syystä useissa Nintendon laitteille julkaistuissa pelisarjoissa kakkonen on ollut se poikkeava. Zeldan lisäksi vaikkapa Super Mario (länsimaaversio), Metroid ja Castlevania (vaikka Konamin sarja onkin) olivat kakkosessa selvästi muista sarjan peleistä eroavia.

Minulle paras Zelda-muisto on ehdottomasti kun kahden hyvän kaverin kanssa myöhään illalla pelattiin ensimmäistä kertaa Zelda II:n viimeistä linnaa, ja hyvin sekavasti ja kierosti suunniteltu linna ajoi kartoittamaan sitä ruutupaperille kunnon oldschool-tyyliin. Ai että tuntui hienolta kun lopun

Spoileri

Pimeä Link

oli voitettu.

A Link to the Past on minulle mieluisin Zelda-peli. Mielestäni se ei ole vaikeustasoltaankaan missään muotoa kovin vaikea, tai ehkä olen vain pelannut sitä liikaa ja rutinoitunut. Majora's Maskin kanssa minulla on puolestaan ollut pieni ongelma sen aikakriittisyyden kanssa. Koska pelin keskeinen elementti on Groundhog Day -tyyliin jatkuvasti resetoida sitä kolmen päivän aikarajaa ja opetella mitä maailmassa tapahtuu ja mitä pitää tehdä minäkin ajankohtana tulee peliin todella paljon samojen asioiden toistamista, jolloin hyväkin tekeminen alkaa jossain vaiheessa maistua puulta.

Phantom Hourglassin keskeisen luolaston iterointiin on sanottava, että aina kun luolaan palataan syvemmälle menemiseksi on mukana uusia tavaroita, joiden avulla pystyy oikomaan matkan alaspäin aina vain nopeammin. Toki muissa luolissa sisäänkäynnille tulee teleportteja suoraan syvemmälle, mutta yksi pelin kantava idea on se nimen mukainen tiimalasi, joka rajoittaa sitä miten pitkän ajan pystyy luolassa kerralla olemaan, joten sitä luonnollisesti halutaan hyödyntää.

Phantom Hourglass on muuten esimerkillinen tapaus siitä, miten kosketusnäyttökontrollit voi tehdä ilman yhtään fyysistä nappulaa. Pelissä kun ei käytetä nappuloita mihinkään muuhun kuin joihinkin menuoikoreitteihin. Ehkä kännykkäpelitkin tuntuisivat paremmilta, jos niiden kontrolleja suunniteltaisiin yhtä huolellisesti kontrollivälinettä ajatellen eikä vain yrittäen matkia konsolipadeja.

Vaikka pääasiassa Zelda-pelien yhteydet toisiinsa ovat aika lailla teoreettisia muutama selkeä yhteys kuitenkin löytyy. Majora's Maskissa annetaan ymmärtää, että se alkaisi enemmän tai vähemmän suoraan Ocarinan jälkeen, ja onpa itse ocarina of time pelissä hyvin keskeisessä osassa. Wind Wakerkin tapahtuu samassa "maailmassa", mutta pitkän ajan kuluttua, ja Ocarinan versio Hyrulesta löytyy meren alla.

Gameboy Colorin Oraclejen keskinäinen yhteys on siitäkin hauska, että pelaamalla yhden läpi saa salasanan, joka aktivoi toisessa pelissä ominaisuuden, jonka avulla pystyy saamaan lisäkrääsää edelleen ensimmäisessä pelissä. Ja sillähän ei ole väliä kummin päin pelit pelaa, ne ovat rinnakkaisteoksia.

Yksi syy miksi wiimote- tai move-miekkailua ei pystytä kunnolla tekemään on se, että kunnon tuntuman saamiseksi miekkailu vaatii taktiilin palautteen. Heilautettavan esineen painojakauman pitäisi olla hieman erilainen kuin pienen kaukosäätimen, minkä lisäksi miekan osumisen johonkin pitäisi pysäyttää liike eikä vain tuntua pienenä vibratärähdyksenä. Tämän toteutus ei sitten olekaan ihan triviaalia.

Mieleen ei tule yhtään televisiosarjan tai elokuvan hahmoa nimeltä Zelda, mutta kylläkin näyttelijä Zelda Rubinstein, eli tuo pienikokoinen vanhempi naishenkilö, joka on ainakin minulle hyvin tuttu TV-sarjasta Picket Fences (Rooman sheriffi) sekä Poltergeist-elokuvista.

Gameboy todellakin otti vain neljä AA-paristoa. Sitä pidettiin hurjana kun samoihin aikoihin tullut Atari Lynx söi peräti kuusi, ja toimi niillä ehkä viisi tuntia.

Olin melko riemastunut kun näin uutisen, että A Link to the Pastille ollaan tekemässä jatko-osaa. Tämä saattaa oikeuttaa minullekin lopulta 3DS:n hankkimisen: Nintendo revives classic Super NES franchises: 'Link to the Past' sequel coming to 3DS, 'Earthbound' to Wii U | The Verge

I AM ERROR.

 

[Zanis Dust]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Hyvä ja kattava postaus sph:lta.

Itse tuosta podcastin rakenteesta täytynee sanoa, että alunperin suunnitelmissa oli alkuksi vain käydä pikaisesti jokainen pelisarjan osa läpi ja vasta sen jälkeen alkaa pureutua niihin tarkemmin - ainakin itse sain tämän käsityksen, kun kävimme käsikirjoitusta läpi juuri ennen nauhoitusta. Itselläni ainakin olisi riittänyt juttua kahdesta ensimmäisestä osasta, Ocarinasta ja Majorasta sekä Wind Wakerista, Twilight Princessistä ja Skyward Swordista. Nuo ovat minulle ne kaikkein tutuimmat pelit sarjasta - jokainen on noista tullut pelattua vähintään kahdesti, paitsi Skyward Sword. Siinä kuitenkin sitten kiire alkoi painaa päälle ja homma jäi harmillisen pintapuoliseksi. Yritimme saada mukaan neljättäkin osallistujaa, mutta aikataulut eivät osuneet yksiin ja jakso oli saatava ulos tiistaiksi, joten hieman hätäisestihän tuo tuli hoidettua.

Yhteen pelisarjaan keskittyvien jaksojen käsikirjoitus vaatisi kyllä enemmän panostusta. Itse pääsin katsomaan tuon Zelda-jakson käsistä vasta juuri ennen nauhoitusta, kun oli viikonloppu meni töiden ja muiden kiireiden parissa.

Pahoittelut, mikäli jakso vaikutti puolivillaiselta, sillä sellainenhan se paikoin oli ja suurena Zelda-pelien ystävänä olisin toki mielelläni toivonut, että olisimme voineet tarjota mahdollisimman monipuolisen kuuntelukokemuksen. Konsolifinissähän on muutenkin valitettavan vähän varsinaisia Nintendo-miehiä lisäkseni, mutta ties vaikka joskus tulevaisuudessa pääsisimme taas palaamaan tämänkin aiheen pariin (jos Jryi taas lähtee tarpeeksi pitkälle loma/työreissulle ).

Uinu, uinu lemmikkini -elokuvasta muuten löytyy Zelda-niminen hahmo, joskin todella pienessä roolissa, eikä hän todellakaan muistuta prinsessaa.

 

[MarauderShields]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Ehkä aihevalinnasta johtuen jakso erottui edukseen viimeaikojen muutenkin laadukkaista casteista. Nintendon sarjat saavat casteissa harmillisen vähän aikaa ja vaikken itsekään ole GC:n jälkeen nipalla pelannut, olisivat tällaiset tiettyyn sarjaan keskittyvät nostalgian värittämät jaksot toisinaan paikallaan. Toivoisinkin, että seuraavan kerran kun jyri on poissa tai aika on muuten otollinen, saataisiin vastaavanlainen casti Metroid-sarjasta!

 

[sph]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Toivoisinkin, että seuraavan kerran kun jyri on poissa tai aika on muuten otollinen, saataisiin vastaavanlainen casti Metroid-sarjasta!

Loistava idea! Suurena Metroid-fanina (jo NESillä pelatusta ykkösestä asti) voin ilmoittautua vapaaehtoisena mukaan ettei tarvitse ottaa pystymetsästä kiintiöpaikkoja täyttämään porukkaa jolla ei ole sarjasta juurikaan sanottavaa, kunhan vaan käsikirjoituksen eteen nähdään hieman enemmän vaivaa kuin rimanalitukseksi muodostuneessa Psychonauts-jaksossa...

 

[Ulukai]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Majora's Maskin kanssa minulla on puolestaan ollut pieni ongelma sen aikakriittisyyden kanssa. Koska pelin keskeinen elementti on Groundhog Day -tyyliin jatkuvasti resetoida sitä kolmen päivän aikarajaa ja opetella mitä maailmassa tapahtuu ja mitä pitää tehdä minäkin ajankohtana tulee peliin todella paljon samojen asioiden toistamista, jolloin hyväkin tekeminen alkaa jossain vaiheessa maistua puulta.

Itse taas tykkäsin Majurin naamiosta aivan mahottomasti. Ajan hupeneminen ja maailmanlopun lähestymisen aiheuttama yleinen synkkyys ovat tuon pelin parhaat ominaisuudet. Se toivottomuuden tunne ja painostava musiikki vähän ennen kun kuu rysähtää Terminaan on yksi "ihokarvatnostattavimmista" Zelda-sarjan tapahtumista mitä muistan. Viimeisten tuntien musiikkikin on suht painostavan ahistava kamala: https://www.youtube.com/watch?v=knLCbS02T1Y Ihan ylipäätään se synkkyys vetoaa tuossa, koska samanlaista masistelua ei pelisarjassa ole muissa osissa ollut.

Vaikka pääasiassa Zelda-pelien yhteydet toisiinsa ovat aika lailla teoreettisia muutama selkeä yhteys kuitenkin löytyy. Majora's Maskissa annetaan ymmärtää, että se alkaisi enemmän tai vähemmän suoraan Ocarinan jälkeen, ja onpa itse ocarina of time pelissä hyvin keskeisessä osassa. Wind Wakerkin tapahtuu samassa "maailmassa", mutta pitkän ajan kuluttua, ja Ocarinan versio Hyrulesta löytyy meren alla.

Jepu, noinhan se on kovin annettu ymmärtää, että Ocarinan Link lähtee Navin perässä metsään, mutta joutuu Terminaan. Ja lopulta Link eksyy tuonne metsään tai muualle ja kuolee, päätyen sitten kummittelemaan Twilight-maailmaan. Kenties. Tuosta yhtenäisestä Zelda-aikajanasta ja pelien yhteyksistä toisiinsa tulikin mieleen tämä artikkeli: Hyrule Historia – 25 vuotta The Legend of Zeldaa yksissä kansissa - Jutut - NintendoFIN

Nuo Wind Wakerin viittaukset edellisiin peliin ovat mielestäni suht päheät. Siis juuri tuo...

Spoileri

...vedenalainen maailma sekä erityisesti ne freskot siellä seinillä valtameren alle hautautuneessa temppelissä.

Yksi syy miksi wiimote- tai move-miekkailua ei pystytä kunnolla tekemään on se, että kunnon tuntuman saamiseksi miekkailu vaatii taktiilin palautteen. Heilautettavan esineen painojakauman pitäisi olla hieman erilainen kuin pienen kaukosäätimen, minkä lisäksi miekan osumisen johonkin pitäisi pysäyttää liike eikä vain tuntua pienenä vibratärähdyksenä. Tämän toteutus ei sitten olekaan ihan triviaalia.

Itse diggasin miekkamiehistelystä aivan mahdottomasti. Se oli yksi Skywardin parhaista asioista. Tuossa ja Red Steel 2:ssa on mielestäni ne parhaat kohtaamani Wiimote-miekkamekaniikat. Mutta aina varmasti parannettava on.

Omasta mielestäni tuo uusin Zelda, eli Skyward Sword, ei ollut se "The Zelda", jollaiseksi sitä käsitykseni mukaan koetettiin rakentaa. Siitä löytyi sarjan parhaat pelilliset ominaisuudet ja muutenkin se oli pelinä mainio, mutta siitä puuttui se jokin sanoinkuvaamaton asia, joka tekee tästä sarjasta niin omaan makuun sopivan. Siinä ei ole sitä oikeaa tunnelmaa. Ei sillä, etteikö Skywardista löytyisi niitä mahtavia hetkiä, sillä niitäkin on mukana. Niistä osa tuossa spoilereissa, sillä pari niistä voipi spoilata.

Spoileri

"I'm still your Zelda." - kommentti, niin sopiva lause niin sopivaan kohtaan.
Viimeinen taistelu miekoin semi-Ganondorfia vastaan
Eri bossitappelut, muun muassa se "elävä kuusikätinen patsas"

sekä
Aavikkoalueen vaikeakulkuisuus, joka oli hyvällä tavalla työtä ja tuskaa
Pääpahisten ja päähenkilöiden sitominen koko sarjan yhtenäiseen juonikuvioon

Nämä ihan vain 5 sekunnin mietinnän jälkeen. Oli noita enemmänkin, mutta ei nyt enempää muistilokeroja jaksa kaivella.

Pystymiekka on pelillisesti paras Zelda, mutta siitä puuttuu se Zelda-fiilis, jolloin se on samalla "epähyvin" osanen. Se maailma ei tuntunut niin omalta tai mielenkiintoiselta kun sitä vertaa vaikka Twilightin tai Wind Wakerin maailmoihin.Tästä voisi melkein jonkin novellinkin kirjoittaa tarvittaessa. Ja ihan näin sivuajatuksena: Skywardissa on mututuntumalla vähiten mieleenjäävin musiikkikattaus. En pysty aivan loistavaa tunnaria (jonka kuulee tästä) lukuunottamatta suoralta kädeltä kovin hyvää listaa niistä pelin parhaimmista korvakarkeista.

Vaikka itseäni suht grandeksi Zelda-sarjan faniksi ehkä kuvailisinkin, niin en ole silti koskaan käsikonsolien seikkailuihin päässyt käsiksi. Ei vain ole tuo mobiililaitteiden ostaminen ole niin kovasti kiinnostanut, vaikka näiltä vehkeiltä löytyisi ihan mahdottomat määrät kiinnostavia nimikkeitä (mm. justiinsa julkaistu Fire Emblem: Awakening, joka jo itsessään olisi riittävä syy ostaa 3DS). Jos GBC- ja DS-Zeldat saapuisivat vaikkapa Wii U:n eShopiin, niin nuo lähtisivät lataukseen hetpaikalla.

I AM ERROR.

Ei lisättävää. Paitsi että Wind Waker on SE Zelda meikäläiselle.

 

[Zanis Dust]

Vastaus: Podcast 108: Vihreänuttuisen miehen seikkailut

Toivoisinkin, että seuraavan kerran kun jyri on poissa tai aika on muuten otollinen, saataisiin vastaavanlainen casti Metroid-sarjasta!

Tässä on kyllä hyvä idea ja mikäli vain saumoja tulee niin täytyy kyllä toteuttaa. Metroidit ovat ensimmäisestä osasta lähtien tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Käsikonsoliversioista en ole pelannut muuta kuin GBA:n Fusionia. Muistan vieläkin kuinka ensimmäisessä Metroidissa oli aikoinaan aivan omanlaisensa tunnelma, kun sitä pääsi pelaamaan silloin joskus muinoin. Pitäisi melkeinpä tuota joku kerta kokeilla, kun Wiin VC:stä tuli se joskus ladattua. Ensimmäinen Metroid Prime on mielestäni niin lähellä taidetta kuin konsolipeli vain voi olla. Se nostatti kylmiä väreitä useissa kohdissa ja tuli Cubella pelattua läpi pariinkin kertaan. Eivät toinen ja kolmaskaan huonoja olleet, mutta kaukana ensimmäisen tunnelmasta. Wiin Trilogy on odottanut hyllyssä jo ikuisuuden, että sen pariin pääsisi joskus oikein kunnolla.