Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Käytät vanhentunutta selainta. Kyseinen selain ei pakosti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
Hype söi meidät. Vaikka kuka tahansa kuinka yrittäisi panna hanttiin, GTA V on vuoden kovin pelitapaus, mistä todistaa kaunis rivi kymppejä Metacriticissä. Oli siis täysin mahdotonta välttyä KonsoliFIN podcastin hypetysjaksolta, jossa kolme periksiantanutta ja Waluigi keskustelevat nyt jo kaupoista saatavan GTA V:n odotuksesta, aiemmista Grand Theft Autoista ja hiekkalaatikkopeleistä ylipäätään.
Parin castin ajan on jo pitänyt kommentoida, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tämänkertainen casti oli sen verran mainio, että annetaampa nyt hieman palautetta.
SkyPolarikselle ensinnäkin kehuja: Tässä jaksossa olit jo huomattavasti paremmin mukana. Kommentit eivät tuntuneet enää irtonaisilta tai keskustelun kulkua pysäyttäviltä, niin kuin aikaisemmissa casteissa, missä olet ollut mukana. Sanottakoot nyt kuitenkin, että F1-keskustelu olisi voitu käydä hieman lyhyemmälläkin kaavalla.
Jenni, kuulostit huomattavasti miellyttävämmältä nyt, kun puhuttiin pelistä mitä odotat innolla, etkä kertonut geneerisistä 2 tähden peleistä, mitä mahtuu 13 tusinaan. Annoit jopa ymmärtää ettet olekkaan keski-ikäinen elämään kyllästynyt vanha rouva, vaan elämäniloa hehkuva nuori nainen.
Wallulla oli tällä kertaa yllättävänkin hyvät jutut. Toimit oikein hyvänä varamiehenä viime aikoina castissa hauskuuttaneelle Maagisedälle, peukkua siitä!
Jyrille iso kiitos siitä, ettet kuitenkaan ole hylännyt podcastia, vaikket enää puikoissa olekkaan! Juttujasi on aina mukava kuunnella, olivat ne sitten Deadly Premonitionin "hehkutusta", tai vaikka Elisa Vahdin käyttöönottoa...
Jenni, kuulostit huomattavasti miellyttävämmältä nyt, kun puhuttiin pelistä mitä odotat innolla, etkä kertonut geneerisistä 2 tähden peleistä, mitä mahtuu 13 tusinaan. Annoit jopa ymmärtää ettet olekkaan keski-ikäinen elämään kyllästynyt vanha rouva, vaan elämäniloa hehkuva nuori nainen.
Hahhah, you made my day!
Jos vakavasti puhutaan, huomattavasti kivempaa myös heittää settiä hyvistä peleistä. Ihan siistiä että mun neljäs podcast-jakso oli kokonaisuudessaan positiivissävytteinen sen ainaisen dissaamisen sijaan, oli itekin hauskempi tehdä tota.
Hahhah, you made my day!
Jos vakavasti puhutaan, huomattavasti kivempaa myös heittää settiä hyvistä peleistä. Ihan siistiä että mun neljäs podcast-jakso oli kokonaisuudessaan positiivissävytteinen sen ainaisen dissaamisen sijaan, oli itekin hauskempi tehdä tota.
Mitä tulee Saints Row IV:n kehumiseen ja siihen, että olisi sukupolvensa määrittävä peli, niin selitin sen kenties vähän huonosti. Kyseinen teos ei siis erityisesti loista pelillisesti, mutta sen tarjoama tunnelma on sellainen, että sitä tietää jo nyt muistelevansa lämmöllä vielä vuosien päästä. Vähän kuten Journeykin. Molempia yhdistää se tosiasia, että tavallaan aika geneeriset pelilliset aspektit on saatu sellaiseen pakettiin, että ovat enemmän kuin osiensa summa. Tunnelmallisia molemmat, vaikkakin eri tavalla.
Nyt jutut alkaa kiusallisuudessaan lähennellä jo Maagin tarinoita, mutta laitampa nyt viimeisen sanan. Erilaisuus on OK, mutta kannukset pitää ansaita jollain muulla kuin haavalla. Ompa katkeraa tilitystä, se siitä.
--
Ja sitten aiheeseen... Jyrin aloitus oli rautainen, tuli puskista ja vetäisi maton alta. Jaksoa oli kiva kuunnella, kun lähes kaikki olivat innoissaan. Ja juu, Wallukin toi kivaa kontrastia. Hieman ihmettelin, kun muutamat knoppitiedot GTA vitosesta olit menneet tiimiltä ohi. Kuten tennispelin sulkeminen normaali pelin ulkopuolle (ei voi ampua kesken pelin). Mutta ehkä se on ymmärrettävää, kun SkyPolaris ei ole jaksanut hypettää. Itse tullut seurattua kaikki mahdollinen ennen julkaisua.
--
Polarikselle vielä, että vaikka se sananen välillä takeltelee, niin ei se haittaa. Anna mennä vaan nopeeta ohi äläkä jää murehtiin. Kyllä sinusta vielä sulava sana-Seppo saadaan.
Äänenlaadullisesti oli jokin tähän jaksoon muuttunut. Kuulosti siltä, kuin ääni olisi (dynamiikka)kompressoitu radiolähetysten tavoin, jolloin äänentasot ovat tasaisemmat, ja kuuntelu on hieman helpompaa. Tosin kuulokkeilla kuunneltuna alkuspiikki meinasi jäädä kokonaan musiikin alle.
Star Trekin lähes täydellinen näkemättömyys klassista Arena-jaksoa (Kirk vs. Gorn) lukuunottamatta on kyllä sen luokan aukko, että siitä hyvästä pitäisi jo melkein palauttaa nörttikortti. Seuraa jonkin verran asiaa Star Trekistä.
Tietysti jos alkuperäistä sarjaa katsoo nyt ensimmäistä kertaa siitä saattaa nähdä vain 60-luvun campin, vanhentuneen tietokonekäsityksen, styroksiset planeettalavasteet, trikoopuvut ja rasvalinssillä kuvatut naiset. Kun pystyy katsomaan niiden ohi niin sarjan kantava voima on vahvat päähahmot, sekä näiden ympärille hyvin kirjoitetut universaalit ja kiinnostavat tarinat. Yksittäisiä jaksosuosituksia en lähde heittämään enempää kuin mielestäni kaikista sarjoista paras Star Trek -jakso ikinä, Harlan Ellisonin kirjoittama legendaarinen City on the Edge of Forever.
Yleisesti ottaen sarjan vahvin vaihe on noin ensimmäisen kauden puolimatkasta (Balance of Terror) toisen kauden puolimatkaan (Trouble with Tribbles). Toki tällekin välille mahtuu jokunen tuhnu, ja hyviä jaksoja löytyy myös näiden ulkopuolelta. Sarja oli myös ensimmäinen, jonka lopettaminen peruttiin fanien kirjekampanjan ansiosta, mutta näin syntynyt kolmoskausi on tasoltaan selvästi heikoin. Mitään jatkumoahan sarjassa ei ole, joten jaksoja voi huoletta katsoa sieltä täältä napsien. Elokuvissa sitten on hieman jatkumoakin, ja niihin pätee kuuluisa sääntö, että parilliset ovat ne parhaat. Minä pidän kovin myös ensimmäisestä, jota on vitsillä kutsuttu myös Star Trek: The Slow Motion Pictureksikin verkkaisen rytminsä vuoksi. Tarkempia jaksorankingeja voi ihmetellä vaikkapa genretelevisiosarjojen reittaukseen erikoistuneesta GEOSista: GEOS - Star Trek: The Original Series Episode Guide
The Next Generation pääsee jaloilleen parin kauden jälkeen kun ei yritä enää vain toistaa alkuperäistä sarjaa uusilla hahmoilla, ja on parhaimmillaan noin kausilla 3-5. Deep Space Ninesta monet pitävät, minulla se kärsi siitä että se pyöri samaan aikaan noin 2000% kiinnostavamman Babylon 5:n kanssa, ja minulle DS9 on muutenkin aina ollut tasapaksuin, harmain ja tylsin trekkisarja. Se on ensimmäinen joka yrittää isompia tarinoita, mutta ei oikein osaa käsitellä niitä. Voyagerilla on kurja maine, mutta kunhan se tajuaa olla ottamatta itseään liian vakavasti jostain kolmoskaudelta eteenpäin se on oikein viihdyttävä sarja. Enterprisea en ole koskaan vaivautunut katsomaan jaksoakaan, mutta pikkulinnut kertovat että viimeisellä kaudellaan ennen kirvestystään siitä kasvoi ihan kelvollinen sarja.
Playstation 4:n kohdalla Japanin julkaisun siirtäminen ensi vuodelle ei varmasti ole kovinkaan suuri (imago)tappio Sonylle. Vaikka Japani onkin merkittävä pelien markkina-alue, on se kuitenkin huomattavasti pienempi kuin Pohjois-Amerikka tai Eurooppa. PS4 ehtii joka tapauksessa Japanissa markkinoille ennen Xbox Onea, ja koska Japanin pelimarkkinat ovat niin sisäsiittoiset ei Xboxilla olisi mitään mahdollisuuksia vaikka ehtisikin ensin.
Minun alkuni GTAV:n kanssa on ollut jossain määrin erikoinen. Peruin ennakkotilaukseni joitakin viikkoja sitten, kun syksyni suunnitelmat menivät melko dramaattisesti uuteen uskoon muuton varmistuessa, eikä nyt ole aikaa sadan tunnin peliprojekteille. Katsotaan uudestaan marraskuussa kun savu hälvenee, ehkä sen pelinkin saa sitten hieman halvemmalla ja pahimmat bugit ja oheispalveluiden köhimiset on ehditty korjata.
Minusta San Andreas ei ole koskaan ollut mitenkään aliarvostettu, Vice Cityä vain korostetaan melko kuuluvasti erityisen suositun aikakautensa vuoksi. San Andreas on minusta pelillisesti selvästi paras GTA (ainakin ennen vitosta), mutta temaattisesti Vice Cityn räikeä 80-luku new wave -soundtrackeineen luonnollisesti voittaa San Andreasin kertaluokkaa tylsemmät gangstat, rapit ja jengisodat koska tahansa.
Minulla uuteen GTA:han kohdistuvat odotukset ovat aina muodostuneet aika puhtaasti kaikkien aiemmin pelaamieni GTA-pelien pohjalta. Siksi petyin ryppyotsaiseen ja harmaaseen neloseen. Siksi toisaalta myös odotan vitoselta aika paljon sen perusteella, että ensimmäiset trailerit antoivat välittömästi ensivaikutelman San Andreasin monipuolisempaan värikkääseen miljööseen palaamisesta.
Avoimessa maailmassa tärkeintä ei ole koko, vaan se miten sen tilan käyttää. Malliesimerkki todella isosta maailmasta, josta suurin osa on turhaa, on ensimmäinen Just Cause. Kartta on iso, mutta se on käytännössä tyhjää täynnä. Yhtä suuren kartan kakkosessa on sitten koko kartta täynnä pieniä kyliä tai tukikohtia, eli lähes kaikkialta löytyy jotain tekemistä. Sopivasti överistä pelimekaniikasta ei ole haittaa, ja Just Cause 2 onkin yksi parhaista pelaamistani hiekkalaatikkopeleistä, joissa oleellista ei ole juoni vaan se kaikki muu oheistekeminen.
Vakavamielisempää käsittelyä yritettäessä hahmojen karikatyyriys voi tuntua alleviivaavalta ja laiskalta kirjoittamiselta. Minusta karikatyyrihahmot kuitenkin toimivat hyvin kun yleinen tyylilaji on hieman enemmän kieli poskella, kuten GTA:ssa oli ennen nelosta. Naishahmoihin liittyen, irkissä tuli taannoin mietittyä montako GTA-pelien naishahmoista osataan edes nimetä, keskimäärin vain kahdessa pelissä esiintynyt Catalina tuli lonkalta.
On muuten kuulunut hieman juttuja, että GTAV:n digiostettu PS3-versio voi kärsiä samanlaisista hitaan streamauksen ongelmista kuin Xbox 360 -versio, jossa molemmat levyt on asennettu samalle kovalevylle. Kysehän on yksinkertaisesti siitä, että kun kaikki data on yhdellä kovalevyllä on sen lataaminen hitaampaa kuin jos sitä voi ladata rinnan kahdelta eri medialta. Asiaan auttanee nopeampi levy, vanhemmissa konsoleissa on taatusti hitaampia levyjä sekä Xboxilla että PS3:lla, tai Xboxilla toisen levyn asentaminen esim. USB-medialle sisäisen kovalevyn sijasta.
Johtuu siitä, että me kokeiltiin ihan erilaista tapaa nauhoittaa jakso. Aikaisemmin isäntä ja/tai nauhoitti jakson MP3 Skype Recorderilla, jolloin yhteyshäiriöt kuuluivat lopputuloksessa. Tässä jaksossa ensimmäistä kertaa jokainen osallistuja nauhoitti oman osuutensa, ja mä sitten kokosin nämä editorissa yhteen. Vaatii hiukan enemmän vaivannäköä, mutta ilmeisesti lopputulos on sen verran parempi, että kannattaa jaksamisen mukaan soveltaa jatkossakin.
Tulipa turhan pitkä tauko Kfin-castien kuunteluun, tämä nyt sitten hiljaiselon jälkeen tulille ja hyvin maistui, kiitos siitä. Autovarkaus on oma lempipelisarjani jo sieltä yläkuvakulmaversioista lähtien ja mukava on kuunnella hypetysjaksoakin, vaikka itse peliä on päässyt jo hyvän tovin tahkoamaan. Vitonen on taattua laatua, vaikka castissakin mainittua lapseninnostusta ei kyllä tosiaan enää millään tavoita. Mutta sitähän se vanhuus teettää. Oma suosikki sarjassa on Jyrin tavoin kolmonen, josta on ne parhaat muistot ja reiluimmat pelitunnit. Totta puhuen puhtaasti ilman kultaisia muistoja pelinä paras on kyllä tämä uusin, joka kiilaa kyllä San Andreaksen edelle. Mutta se fiilis, sen vaan kun jostain vielä tavoittaisi....
