Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Positiivisin yllättäjä?

APILAS

Member
Joskus alelaarista tarttuu mukaan peli, joka on kerännyt tasaisen huonoja/keskinkertaisia arvosteluita, mutta jokin on saanut sen ostamaan. Peli kuitenkin osoittautuu lopulta odotuksia paremmaksi. Omia esimerkkejä:

- Enchanted Arms: JRPG joka lukuisten satunnaistaisteluiden alla ja kankean alun jälkeen on lopulta mukavaa viihdettä genren ystäville.

- Samurai/Dynasty Warriorit: Järkyttävän hauskaa kaksinpeli mättöä, vaikka pelit toistavatkin itseään, jostain syystä toimii allekirjoittaneella.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

360 -peleistä ehdottomasti Pure. Peli on jäänyt vain ikävään varjoon, mutta voin suositella. Oli mielestäni yksi viimevuoden suurimpia yllättäjiä.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Bullet Witch.

Vaikka peli kärsii heikosta ruudunpäivityksestä ja muutenkin heikosta toteutuksesta, upposi pelin messevä japanimättö varsin mainosti meikäläiseen niinkin rajusti, että peli tuli vedettyä muutaman päivän sisällä neljä kertaa läpi.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Crackdownilta en odottanut käytännössä yhtään mitään. Nykyisin kuitenkin kumarran pelin suuntaan aina ennen nukkumaanmenoa.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Lost Planet. 30e hintaan nappasin heräteostoksena. Aikaisemmin tuli kokeiltua pelin demoa, mutta muuten oli koko peli pimennossa ollut. Loistava arcade tyylinen räiskintä, jonka ainoa heikkous oli surkea ja tylsä juoni.

Lost Odyssey
. 30 lähti kaupasta samalla lailla ja yllätti suuresti. Aiemmin oli mielenkiintoa, mutta sitten sekin kaikkosi, mutta onneksi tämän nappasi loppujen lopuksi. Tämän kaltaisia Rpg saisi tulla boxille lisääkin.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

25e Bioshock, päätin kokeilla onneani ja päädyin tähän ostokseen kun ei kerta Microsoft pointseja löytynyt :)
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Burnout Paradise (The Ultimate Box mun tapauksessa), kun kuulin prätkien äänet jossain videossa, niin se oli pakko hakea viime viikolla kaupasta. Kun ostopäätöksenä oli VAIN prätkien äänet niin olin kyllä ällikällä lyöty kun olin pelannut peliä pari tuntia. Ihan uskomattoman koukuttavaa ja toiminnantäyteistä vauhdinhurmaa.

NHL 3-on-3, kuvittelin täydelliseksi EA-rahastukseksi, mutta osoittautui parhaaksi XBLA-peliksi. Kaverin kanssa vielä parempaa.

Ale-laari peleistä ainut, joka tulee mieleen on Fight Night Round 3, joka tarttui mukaan kympillä Prismasta. Grafiikat säväytti vaikka peli oli julkaisupelejä.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Castle Crashers Live Arcadesta. Oletin pelin olevan fläsh-huttua, mutta sainkin tuotantoarvoiltaan yllättävän muikean pläjäyksen!
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Toinen ääni Crackdownille. En tosin muista olivatko ko. tekeleen arvostelut kautta linjan keskinkertaisen suunnalla, mutta ne pari jotka luin olivat. Eivät nyt siis täysin lytänneet, mutta eivät hirveämmin ylistäneetkään. Tietystikään omat odotukset eivät olleet luokkaa Mass Effect, mutta onnistui yllättämään positiivisesti lähes jokaisella osa-alueella. Se on paljon se.

Olen vielä kuullut villin huhun, että peli on huiman hauskaa co-oppina...eli pitänee etsiä peliseuraa tuohon touhuun.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Bioshock: Totaalinen yllättäjä. En osannut odottaa mitään tältä peliltä ja huvin vuoksi tuli ostettuakin kun halvalla sai. Yllätys olikin kova ja Bioshock onkin yhä yksi parhaimmista peleistä joita olen koskaan pelannut.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Dark Sector.
Tilasin pelin kokeillakseni tilaamista amazon.co.uksta. Yllätys oli suuri kun huomasin nauttivani pelistä ja polkaisin läpi yhdellä istumalla. Suunnittelin jo mitä kakkosessa pitäisi olla jotta se olisi parempi ja viihdyttävämpi.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Dark Sector tuli tilattua posteineen kuudella eurolla thehutista ja täytyy sanoa että oli kyllä kovin yllättäjä pitkään aikaan. Tuli runtattua parissa illassa läpi ja oikein mainion brutaalia menoa oli. Ainoana miinuksena juoni oli aika mitätön. Lisäksi uudelleenpeluuarvoa ei tuolla juuri ole mutta ehdottomasti peli joka kannattaa kokea, alle kympillä tuon saa näköjään joka tapauksessa. (Ja suomalaiset peliliikkeet tarjoavat 20 vaihdossa ;))
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

en taida keksi yhtään tälläistä. bioshock nyt ehkä, sillä en peliä juuri kovin innoissani odottanut aikoinaan
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Lost Planet. 30e hintaan nappasin heräteostoksena. Aikaisemmin tuli kokeiltua pelin demoa, mutta muuten oli koko peli pimennossa ollut. Loistava arcade tyylinen räiskintä, jonka ainoa heikkous oli surkea ja tylsä juoni.

Lost Odyssey
. 30 lähti kaupasta samalla lailla ja yllätti suuresti. Aiemmin oli mielenkiintoa, mutta sitten sekin kaikkosi, mutta onneksi tämän nappasi loppujen lopuksi. Tämän kaltaisia Rpg saisi tulla boxille lisääkin.

Ei voi muuta kuin olla samaa mieltä. Suosittelut, jos joku ei ole vielä kokeillut.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Mass effect. Ikinä en ole avaruus aiheisista jutuista pitänyt. Haloa en ole pelannut kuin pari kertaa demokioskissa (Löytyy muoveissa halo 3). Star Treck yms. on vain huvittanut ja jopa Star warsit olivat vain ihan jees leffoja kakarana.
Mutta kun Mass effectin kun sain se pyöri laatikossa hetken vaikka olin sivusilmällä huomannut hyvät arvostelut. En muista edes miksi aloin peliä kokeilemaan mutta se imaisi heti täysin ja vaikka huonolla tuurilla taas skippasin juonta paljon mennessäni "väärään" planeettaan ekaksi niin peli oli loistava.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Crackdownilta en odottanut käytännössä yhtään mitään. Nykyisin kuitenkin kumarran pelin suuntaan aina ennen nukkumaanmenoa.

Hyvä Paavi :) , Crackdown 2:sta odotellessa myös tässä osoitteessa.

Vuoden posittivisin yllättäjä itselleni oli Lego Indiana Jones. Tälläiselle keräilijäluonteelle peli on erittäin laaja ja monipuolinen. Grafiikka on loistavaa lukuunottamatta pienehköjä repeilyjä ja välkkymistä. Ei olisi varmasti tullut ostettua, mutta tuli testattua kun kaupan päälle sai.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

1. Crackdown
2. Bioshock
3. Mass Effect

jostain syystä kaikki on Xboxin pelejä...
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Ne, joita itse olin ehdottamassa, onkin jo mainittu, eli Pure ja NHL Arcade 3vs3.

Eivät kummatkaan mitään järjettömän syvällisiä pelejä, mutta peli-ideoiden yksinkertaisuus ja toimivuus huippuluokkaa. Ja mikä tärkeintä, kummassakin online-pelaaminen erittäin hauskaa ja aloittelijallekin palkitsevaa.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

Taitaapi olla tuo Bladestorm, Hundred years' war. Joskus alesta alle kaheksan euron ja yhteensä avokin kanssa tullut yli 200 pelituntia.
 
Vastaus: Positiivisin yllättäjä?

360 -peleistä ehdottomasti Pure. Peli on jäänyt vain ikävään varjoon, mutta voin suositella. Oli mielestäni yksi viimevuoden suurimpia yllättäjiä.

Täältäkin ääni Purelle. Tosin eihän tuo nyt niin huonoja arvosanoja juurikaan ole kerännyt. Play.comin Disney-alesta tuli jouluna tilattua ~13 eurolla, ja voin sanoa, että oli ehkä yksi parhaista sijoituksista ikinä. Purea on yksinkertaisesti mukava pelata, mikä ainakin minulle on se pelaamisen syvin juttu.
 
Ylös Bottom