Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS4-päivitykset

Onko mitään tietoa mikä on Sonyn syy tähän, tai mistä saattaisi johtua?
Joku Sonyn insinööri selitti asiaa muutama vuosi sillä, että PS4:n Bluetoothilla toimivat ohjaimet vievät sen verran enempää kaistaa ja ovat alttiimpia toisten BT-laitteiden aiheuttamille häiriöille. Ääni ilmeisesti kulkee BT:n yli ohjaimeen joka tapauksessa, vaikkei siihen olisi edes liitetty kuulokkeita.

Sinällään selitys on ihan uskottava, mutta toisaalta PSTV:llä voi käyttää sekä DS4:ää että Bluetooth-kuulokkeita yhtä aikaa. Tosin tuossa tapauksessa peli- ja chattiäänet eivät kulje ohjaimen kautta liitettyihin kuulokkeisiin.
 
Vastaus: PS4-päivitykset

Kysymys minua viisaammille, en äkkiseltään onnistunut löytämään vastausta: Pystynkö uuden päivityksen myötä liittämään PS4:een ulkoisen kovalevyn, siirtämään kaikki sisäisen kovalevyn tiedostot ulkoiselle ja vaihtamaan ulkoisen kovalevyn sisäiseksi? Lähinnä haeskelen tässä sitä, ettei tarvitsisi ladata kaikkeja pelejä uusiksi, mutta en myöskään haluaisi pitää ulkoista kovalevyä pöydällä tuossa pleikkarin vieressä.

En äkkiseltään usko, että mahdollista. Ajattelin kuitenkin kysyä jos joku tietää varman vastauksen.
 
Vastaus: PS4-päivitykset

samueEL41: Ei voi vaihtaa ulkoista sisäiseksi tuolla tavalla.
 
Vastaus: PS4-päivitykset

Kiitos tiedosta. Ei auta, kuin ladata sitten kaikki uusiksi.
Ei välttämättä. Voit siirtää kaiken ulkoiselle kiintolevylle, vaihtaa PS4:ään suuremman kapasiteetin sisäisen kiintolevyn, ja sitten siirtää USB-levyltä kaiken takaisin sisäiselle.
 
Vastaus: PS4-päivitykset

Mites pystyykö tota PS4:lla alustettua ulkosta kovoa käyttämään sen jälkeen ihan normi kovona PC:llä? Olis tossa 2 teranen kovo jossa muutama sata gigaa dataa sisällä ni melkee vois käyttää vaikka puolet siitä PS4:lle ja toinen puoli muulle datalle jos mahdollista.

PS4:n Bluetoothilla toimivat ohjaimet vievät sen verran enempää kaistaa ja ovat alttiimpia toisten BT-laitteiden aiheuttamille häiriöille.
Tuolla esim CoD LAN matseissa joutuivat ainakin BO3 aikaan käyttämään Cronus Max välikappaletta jotta pääsivät BT:stä eroon.
 
Vastaus: PS4-päivitykset

Mites pystyykö tota PS4:lla alustettua ulkosta kovoa käyttämään sen jälkeen ihan normi kovona PC:llä? Olis tossa 2 teranen kovo jossa muutama sata gigaa dataa sisällä ni melkee vois käyttää vaikka puolet siitä PS4:lle ja toinen puoli muulle datalle jos mahdollista.

Ei voi. PS4:lle kelpaa vain koko levy.
 
Vastaus: PS4-päivitykset

pieni aivovamma tosiaan tulee tosta kun yrittää ostaa storesta (ainaki) horizon zero dawn:a, aina jumittuu siihen sivulle...
 
Vastaus: PS4-päivitykset

o-ou

jotain tapahtunut, ilmeisesti ps4 yrittänyt päivittää itsensä ja juminut.
lapset tuolla pelannut joten en tiedä on sammutettu päivityksen aikana tai jotain mutta nyt ei starttaa

yritin myös ladata tikulle tuon uusimman päivityksen mutta sanoo että päivitystiedostoa ei voi käyttää. yhdistä usb laite jossa on uudelleenasennukseen tarvittava tiedosto versiolle 4.50
ce-34788-0

kuullostaako tutulta?
 
Ekaksi tarkistat että tikulla on oikea file! Eli se isompi niistä kahdesta saman nimisestä...
 
monsteri79: Lukaise täältä ohjeet kohdasta Käyttöjärjestelmän asentaminen uudelleen. Viimeisessä vaiheessa tosin älä alusta koko PS4-järjestelmää, vaan valitse siellä Safe Modessa vaihtoehto 3. Update System Software.

Tärkeää on, että USB-tikku on formatoitu PS4:lle kelpaavalla tiedostojärjestelmällä (exFAT tai FAT32), päivitystiedosto on oikea (n. 800-900 megatavun täysi asennus eikä n. 300 megan inkrementaalinen päivitys) ja että se tiedosto on oikeassa hakemistossa (PS4\UPDATE\).
 
Vastaus: PS4-päivitykset

Liekö sitten tämän v4.50-päivityksen ansiota vai muuten vaan ajallinen yhteensattuma, mutta PS4 tukee nyt pelipäivityksien ennakkolataamista. Nähdäkseni ensimmäinen ilmentymä tästä on LittleBigPlanetin v1.25-päivitys, joka on jo tullut ladattavaksi, mutta jossa lukeekin "Installable: 17/3/2017 2:00". Varsinaiset serveripään muutokset tehdään siis vasta perjantaina, joten ennen sitä päivitystä ei voisi edes käyttääkään.

Tämä on aika näppärä juttu, ja toivottavasti helpottaa jatkossa suosittujen verkkopelien päivityksien kanssa. Patchit kun voidaan tarjota jo pari päivää ennakkoon, ja sitten kun H-hetki koittaa myös palvelimilla, pääsee jengi saman tien pelaamaan, eikä ensitöinä tarvitse odotella katsomassa, kun useiden gigatavujen päivitys valuu tuskastuttavan hitaasti.
 
jees, suuuuri kiitos.
en tuota uskaltanut kun luulin että tyhjenee kaikki

edit: komento takas, ei se toimikkaan. samaa valittaa ku ennenki
 
Vastaus: PS4-päivitykset

Liekö sitten tämän v4.50-päivityksen ansiota vai muuten vaan ajallinen yhteensattuma, mutta PS4 tukee nyt pelipäivityksien ennakkolataamista. Nähdäkseni ensimmäinen ilmentymä tästä on LittleBigPlanetin v1.25-päivitys, joka on jo tullut ladattavaksi, mutta jossa lukeekin "Installable: 17/3/2017 2:00". Varsinaiset serveripään muutokset tehdään siis vasta perjantaina, joten ennen sitä päivitystä ei voisi edes käyttääkään.

Tämä on aika näppärä juttu, ja toivottavasti helpottaa jatkossa suosittujen verkkopelien päivityksien kanssa. Patchit kun voidaan tarjota jo pari päivää ennakkoon, ja sitten kun H-hetki koittaa myös palvelimilla, pääsee jengi saman tien pelaamaan, eikä ensitöinä tarvitse odotella katsomassa, kun useiden gigatavujen päivitys valuu tuskastuttavan hitaasti.
Mistä siis tarkkaan ottaen näet että tällainen 1.25 on tullut ladattavaksi? Itsellä ei näy latauksissa, ei päivityshistoriassa eikä löydä haulla uusia päivityksiä. Versio 1.24.
 
Vastaus: PS4-päivitykset

Mistä siis tarkkaan ottaen näet että tällainen 1.25 on tullut ladattavaksi? Itsellä ei näy latauksissa, ei päivityshistoriassa eikä löydä haulla uusia päivityksiä. Versio 1.24.
Siellä se nökötti latausjonossa, kun aamulla konsolin käynnistin. Laitoin siitä Twitteriin kuvankin.

Kyseessä Suomen Storesta hankittu versio.
 
Ylös Bottom