Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS5: Lisälaitteet ja tarvikkeet

PS4 ja PS5 eivät tue USB-jakajaan kytkettyjä kiintolevyjä lainkaan, joten tuloksena on vain virheilmoitus, joka kehottaa kytkemään limpun suoraan konsoliin.
Tämä on juuri sitä jäykkää ja käyttäjää hankaloittavaa konsolisuunnittelua, joka mm. on aiheuttanut sen, että pleikkari on tipahtanut minulla selkeästi kakkoskonsoliksi boxin jälkeen. Kovin rajoittavaa on Sonyn toiminta ollut jo pidempään. Näkyy erityisesti paljon pelaavalle ja useita asennettuja pelejä valmiina pitävälle pelaajalle.

On pleikkarilla toki edelleen puolensa. Erityisesti yksinoikeuspeliensä osalta, mutta se on nyt kuitenkin ajautunut minulle konsolina aika vastaavaan asemaan kuin Switch, eli pysyy minulla konsolina lähinnä juuri noiden varsin hyvien yksinoikeuspeliensä takia. Multiplatterit hyvin suurelta osin ostan boxille, kun sille on eri järjestelyin juuri tilaa niin monelle pelille asennettuna kuin vain persaus kestää - sekä pelien että lisätallennustilan hankinnan suhteen.
 
Tämä on juuri sitä jäykkää ja käyttäjää hankaloittavaa konsolisuunnittelua, joka mm. on aiheuttanut sen, että pleikkari on tipahtanut minulla selkeästi kakkoskonsoliksi boxin jälkeen. Kovin rajoittavaa on Sonyn toiminta ollut jo pidempään. Näkyy erityisesti paljon pelaavalle ja useita asennettuja pelejä valmiina pitävälle pelaajalle.
Levyjen osalta siirtoväylän nopeudella on merkitystä ja osa hubeista ei tue niitä siirtonopeuksia, mitä levyjen osalta tarvitaan optimaalisen käyttökokemuksen saamiseksi. Lisäksi Sonylla on huonoja kokemuksia USB:n kautta tapahtuneista konsolin tietoturvan murtamisista, joten rajoite voi myös perustua siihen, sillä hubin käyttö voi teoriassa helpottaa USB-väylän kautta tapahtuvaa man-in-the-middle hyökkäystä tiedostojärjestelmää kohtaan. Hubiin voi kytkeä kaikki muut USB-laitteet, joten ainakin yksi portti jäisi aina joka tapauksessa vapaaksi ulkoista levyä varten, joten en tätä ihan noin dramaattisena ongelmana koe.

En tosin ole itse koskaan nähnyt mitään tarvetta hubin käyttöön konsoleissa. Samaan aikaan on ollut enimmillään kaksi USB-liitännäistä laitetta käytössä. Etenkään monen ulkoisen levyn yhtäaikaiselle liittämiselle on vaikea keksiä mitään oikeaa syytä, tosin sitä ei myöskään tueta ylipäätään.
 
Vaan Xboxille nuo kuviot kuitenkin toimivat, enkä ole minkäänlaisiin ongelmiin törmännyt noiden kolmen ulkoisen kovon kanssa, jotka olen XSX:ään kytkenyt. Se, ettet sinä ole tarvetta tällaiseen käyttöön havainnut ei tarkoita etteikö ainakin joillekin tuo Sonyn jäykempi kuvio olisi aiheuttanut harmillisia tilanteita.
 
Etenkään monen ulkoisen levyn yhtäaikaiselle liittämiselle on vaikea keksiä mitään oikeaa syytä, tosin sitä ei myöskään tueta ylipäätään.
Xbox Series X:ssäni on teran USB-SSD sellaisille Xbox One -peleille, joissa on muuten kovin pitkät latausajat. Loput vanhat pelit on jemmattu 5 teran mekaaniselle levylle. Samanlaisen jaottelun tahtoisin Pleikallekin, mutta nyt pitää tyytyä tuohon yhden teratavun SSD:hen, jotta tietyt PS4-pelit eivät latailisi sitä yli minuuttia.
 
Itse olen pärjännyt pelkästään sisäisellä levyllä PS4:ssa ja PS5:n kanssa vanhat PS4-pelit jatkossa yhdelle ulkoiselle. En myöskään hilloa kaikkia omistamiani pelejä asennettuna, vaan vanhat lataan ja/tai asennan uudelleen, jos niihin pitää joskus palata. Gigan nettiyhteys tätä mallia tietysti helpottaa ladattavien pelien osalta.

Miten tuo mainitsemasi jaottelu käytännössä tehdään? Kuulostaa hieman monimutkaiselta viritykseltä. PS5:n pelien kanssa homma ei toimisi muutenkaan, koska suurin osa on suunniteltu hyödyntämään sisäisen SSD:n nopeutta.
 
Ei siinä ole mitään monimutkaista. Pelit näkyvät Xboxin kirjastossa samalla tavalla riippumatta siitä, mille asemalle ne on asennettu. PS5:llä vastaavasti voisi USB-medioilla olevat pelit näkyä yhdessä ja samassa USB extended storage -listauksessa - tai kun aikanaan tuki kansioille tulee, käyttäjä saisi itse lajitella pelinsä miten parhaaksi näkee.
 
Tarkoitin tuota lajittelua eri medioiden välillä. Mistä tietää mikä kannattaa olla milläkin tallennusvälineellä?
 
Mistä tietää mikä kannattaa olla milläkin tallennusvälineellä?
Vaikka ihan vaan pelaamalla niitä pelejä ja toteamalla itse, missä on mielestään liian pitkät latausajat. Niihin saa USB-SSD:llä helpotusta, joihinkin enemmän, joihinkin vähemmän. Tai sitten voi katsoa netistä vaikka valmiita testejä, joissa eri pelien latausaikoja on vertailtu USB-HDD:n ja USB-SSD:n välillä. Lisäksi USB-SSD auttaa joidenkin pelien tekstuuristriimausongelmiin.

Hieman siis vaatii harrastuneisuutta, mutta toisaalta peruspelaajan ei tällaisista asioista tarvitse edes välittää.
 
Joo, ei ehkä ihan kaikkein yleisin käyttötapaus. Hommasta selviää rahalla, eli ostaa tarpeeksi ison SSD:n niin ei tarvitse arpoa :p
 
Hommasta selviää rahalla, eli ostaa tarpeeksi ison SSD:n niin ei tarvitse arpoa :p
Tavallaan totta tuokin, mutta toistaiseksi jopa SATA-väyläiset SSD:t ovat maksavat moninkertaisesti mekaanisiin serkkuihinsa verrattuna. Mutta Sonyn tuntien, tuo taitaa valitettavasti olla se nopein - tai pahimmillaan ainoa - tapa.
 
Sony PS5 Pulse 3D langattomat kuulokkeet 68,40€ + ilmainen toimitus
 
Viimeksi muokattu:

Iso Kiitos infosta. Nyt on sitten taloudessa sekä valkoiset että mustat pulset.
 
Sony PS5 Pulse 3D langattomat kuulokkeet 68,40€ + ilmainen toimitus
...
Antaako nämä mitään muuta lisää kuin langattomuuden, kun tällä hetkellä on käytössä Philips Fidelio X2 langallisesti ohjaimeen liitettynä?

Vaikea uskoa, että äänenlaadussa pärjäävät. Paraneeko 3D-ääni noilla kuulokkeilla?
 
Olen miettinyt Gran Turismo 7:n kanssa hankittavaksi Logitechin G923 -rattipolkimia. Voisiko olettaa, että GT7:lle tulee myös täysi pelituki tämän kanssa eli Gran Turismo 7 tukee ratin kaikkia ominaisuuksia?

Kuinka uutta tekniikka tämä Trueforce on tällaisissa rateissa? En ole siis konsolipelaamista harrastanut miltei kymmeneen vuoteen, ja koskaan en ole pelirattia omistanut.
 
Viimeksi muokattu:
Olen miettinyt Gran Turismo 7:n kanssa hankittavaksi Logitechin G923 -rattipolkimia. Voisiko olettaa, että GT7:lle tulee myös täysi pelituki tämän kanssa eli Gran Turismo 7 tukee ratin kaikkia ominaisuuksia?
Kyllä tukee G923 rattia ja muitakin PS4:n kanssa yhteensopivia ratteja. Fanatecin vehkeet nykyään niitä "virallisia" brandiyhteistyöratteja, mutta Logitechin ratit myös tuettu yhtä lailla G29:stä alkaen.
 
Onko vinkkejä miten saisi x painikkeesta tahmat pois? Jotai shaibaa menny väliin ja meinaa välillä jäädä jumiin
 
Ei varmaan muutoin kuin purkamalla esim. tämän ohjeen mukaan:

Ihan atomeiksi ei tarvitse purkaa, mutta jonkun verran kuitenkin, että pääsee etupuoleen käsiksi.
 
Onko vinkkejä miten saisi x painikkeesta tahmat pois? Jotai shaibaa menny väliin ja meinaa välillä jäädä jumiin
WD-40 suihkautus näppäimen väliin ja sillä todennäköisesti korjaantuu. Itselläni neliö-nappi alkoi tahmaamaan parin viikon käytön jälkeen, mutta korjaantui voitelulla.
 
Ylös Bottom