Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Red Dead Redemption 2 - Hype ja muu pelin julkaisua edeltävä vouhotus

Niin oliko tää se ikuisuus projekti josta on huhuttu noin 4 vuotta että milloin se tulee? :D

On, kuuluu samaan kastiin GTA6:sen kanssa josta on myös huhuttu jo vuodesta 2013 asti. Tosin tämä RDR2 on totta, tosin kun GTA6, josta ei ole mitään pientäkään oikeeta Rockstarin virallista antamaa faktaa.
 
En ole ensimmäistä RDR:ää pelanut, mutta tämän voisi hankkia. Tuskin tuota ensimmäistä peliä on turhaa hehkutettu.
 
En ole ensimmäistä RDR:ää pelanut, mutta tämän voisi hankkia. Tuskin tuota ensimmäistä peliä on turhaa hehkutettu.

Tuo vuonna 2010 ilmestynyt ensimmäinen osa oli kyllä erinomainen. Eikä pelkästään yksinpelinsä puolesta. Porukalla oli kiva laukata pitkin preeriaa. Tällä tulevalla kakkososalla on suuret saappaat täytettävänä, saa nähdä miten käy.

No ei RDR kakkosen kyl mitenkään ainakaan online puolella mitään suuria saappaita ole täytettävänä. Ykkösessä oli freemodessa muutama kämänen gang attack ja jotain väsyneitä metsästystehtäviä joilla ei ollu mitään sen suurempaa merkitystä, loput ajasta meniki sit vaa perseilyyn ja mapin ulkopuolelle glitshailuun, joka oli ehkä 2010 ihan riittävän hauskaa. Joten olettaa voisi, että näin vuonna 2018 tullaan näkemään täysin uusi online puoli. Tietenkin yksinpeliltä odotan myös enemmän.
 
Vois veikata, että jonkinlaista evoluutiota GTA Onlinestä on luvassa. :)
 
Pelikuva on ps4 tai pro versiosta, joten peli näyttää vielä paremmalta X:llä.
En allekirjoita tätä. Peli on saatettu tehdä (kuten aikaisemmillakin konsolisukupolvilla) heikoimman laitteen mukaan, joten peli ei siltikään saata näyttää X:llä sen yhtään paremmalta. Ei luoda mielikuvia, joita emme voi varmistaa.
 
Veikkaisin että resoluutio on isompi X versiossa = näyttää paremmalta.
 
Onhan tuo komean näköistä mutta ite en saa irti mitään näistä länkkärijutuista vaikka kuin yrittäisin. Ritari ja länkkäriajat ehkä vaan on sellaisia mihin en haluaisi aikakoneella matkustaa.
 
Loistavaa! Olispa jo lokakuu. Ehdoton Day 1 hankinta. Tuossa lopussa sanoo, että seuraavassa gameplay videossa näyttää tehtäviä ym. että ilmeisesti tulee vielä uusi traileri ennen julkaisua, kiinnostus nousi ihan pilviin. Erittäin mielenkiintoista tietää millainen tarina tässä on, kauanko kestää, paljonko tehtäviä jne.

Joku jo ehti sanoa, että tässähän on loputon määrä tehtäviä, varmasti on ja pelialue ihan mieletön. Varmaan saa sata tuntia hukkuun tähän helposti. Veikkaan että tämä peli on top 3 listalla parhaimmissa peleissä ikinä.
 
Tämä traileri oli osa 1, sieltä tulee vielä ainakin osa 2 ja hyvin todennäköisesti myös 3.

Tuosta materiaalista pystyy jo sanomaan että huikea peli tulossa, tämä on niitä harvoja pelejä minkä uskaltaa ennakkotilata.

Sekin kannattaa muistaa että pelin julkaisua on siirretty yli 6kk, sen pitäis tarkoittaa Rock Starin tapauksessa loppuun asti hiottua, lähes bugitonta peliä.
 
Täytyy Onella taas jatkaa ykkösen peluuta, ei tätä odotusta muuten kestä.

Helposti kestää. Onhan tässä PES, Spiderman ja Tomb Raider ainakin vielä tulossa ennen tätä, joiden kanssa kuluu hyvin aika.

Ihan mukava traileri oli kyllä, vaikka sitä ihan kunnon pelikuvaa, jossa näkyy HUD ja muut jutut, ei niin paljon lopulta ollutkaan. Silti viihdyttävä ja informatiivinen kuusiminuuttinen. Mukava nähdä, että pääjuonen ohessa tuntuisi olevan paljon erilaista sivuaktiviteettia luomaan tekemistä ja lisää immersiota villistä lännestä. Puheiden mukaan pelimaailma pitäisi kuulemma olla noin suunnilleen samaa kokoa GTA V:n kanssa, mutta paljon kompaktimpi, eikä juurikaan autioita "turhia" alueita, joten sen ja noiden jo esiteltyjen sivuaktiviteettien pohjalta voisi hyvin jo todeta, että ensimmäinen läpipeluu voisi hyvinkin olla 100 tunnin luokkaa. Muistan, että aikanaan GTA V:n ensimmäisen läpipeluun kanssa meni 60-70 tuntia, joten jos tässä on kaikkea paremmin ja enemmän, niin varmasti tulee menemään aikaa.
 
Sonys deal with rockstar on exclusive content will probably hold of the 4k update early access to dlc release
 
Onhan tuo komean näköistä mutta ite en saa irti mitään näistä länkkärijutuista vaikka kuin yrittäisin. Ritari ja länkkäriajat ehkä vaan on sellaisia mihin en haluaisi aikakoneella matkustaa.
Itselle kaikki länkkäriujutut on ihan parhautta!! Ekassa Rdr:ssa tunnelma oli uskomaton. Sitten taas zombie ja apokalypsi aiheiset pelit on iso ei. Tämän takia on jäänyt ostamatta esim. Rdr:n dlc jossa oli zombeja ja the last of us peli vaikka ne varmasti hienoja pelejä onkin. En tiedä mistä tälläiset jutut johtuu
 
Puheiden mukaan pelimaailma pitäisi kuulemma olla noin suunnilleen samaa kokoa GTA V:n kanssa, mutta paljon kompaktimpi, eikä juurikaan autioita "turhia" alueita, joten sen ja noiden jo esiteltyjen sivuaktiviteettien pohjalta voisi hyvin jo todeta, että ensimmäinen läpipeluu voisi hyvinkin olla 100 tunnin luokkaa.
Toisaalta kyllä villissä lännessä pitäisi kunnon avointa preeriaa olla tyhjine alueineen.

Toki ykkösessä oli Armadillo oikeastaan ainut järkevä paikka koko kartassa pelin alussa. Sit aukes uusilta alueilta aina yksi kaupunki. Joten se oli kyllä aivan liian vähän, mutta ei se sellainenkaan saisi olla, että kaupungin laidalta näet jo seuraavan.
 
Helposti kestää. Onhan tässä PES, Spiderman ja Tomb Raider ainakin vielä tulossa ennen tätä, joiden kanssa kuluu hyvin aika.

Ihan mukava traileri oli kyllä, vaikka sitä ihan kunnon pelikuvaa, jossa näkyy HUD ja muut jutut, ei niin paljon lopulta ollutkaan. Silti viihdyttävä ja informatiivinen kuusiminuuttinen. Mukava nähdä, että pääjuonen ohessa tuntuisi olevan paljon erilaista sivuaktiviteettia luomaan tekemistä ja lisää immersiota villistä lännestä. Puheiden mukaan pelimaailma pitäisi kuulemma olla noin suunnilleen samaa kokoa GTA V:n kanssa, mutta paljon kompaktimpi, eikä juurikaan autioita "turhia" alueita, joten sen ja noiden jo esiteltyjen sivuaktiviteettien pohjalta voisi hyvin jo todeta, että ensimmäinen läpipeluu voisi hyvinkin olla 100 tunnin luokkaa. Muistan, että aikanaan GTA V:n ensimmäisen läpipeluun kanssa meni 60-70 tuntia, joten jos tässä on kaikkea paremmin ja enemmän, niin varmasti tulee menemään aikaa.

Tuossa trailerissa on runsaasti pelikuvaa missä näkyy HUD. Pelin kartan kokoa ei tiedä kukaan muu kuin Rock Star, kaikki muu on pelkkää spekulaatiota, itse veikkaan että se on isompi kuin GTA V, vaikka kyllähän tuo GTA V kartta on ylättävän iso.
 
Viimeksi muokattu:
Pelin kartan kokoa ei tiedä kukaan muu kuin Rock Star, kaikki muu on pelkkää spekulaatiota, itse veikkaan että se on isompi kuin GTA V, vaikka kyllähän tuo GTA V kartta on ylättävän iso.

Todellakin toivon, että kartta ei ole noin iso ottaen huomioon, että GTA:ssa ajettiin autoilla, lentokoneilla ja helikoptereilla. Jollain hevosenkaakilla menee ikä ja terveys päästä kartan laidasta laitaan.

Mutta joo, lyhyestä traileristakin tuli jo hengästynyt olo. Pelissä tulee olemaan niin hemmetisti tekemistä.
 
Sama. Itselle sopisi hyvin, että kartta on kokonaispinta-alaltaan luokkaa GTA V-kokoinen ja joka puolella on jotain merkityksellistä ja tarpeellista. Kyllä siellä kartalla varmasti on niitä villejä "tyhjiä" arojakin, missä on sitten metsästettävää ja löydettäviä "aarreluolia" yms. Ei se koko kartta koskaan Rockstarin peleissä ole mitään Ubi-tyylistä markeria täynnä.
 
Todellakin toivon, että kartta ei ole noin iso ottaen huomioon, että GTA:ssa ajettiin autoilla, lentokoneilla ja helikoptereilla. Jollain hevosenkaakilla menee ikä ja terveys päästä kartan laidasta laitaan.

Mutta joo, lyhyestä traileristakin tuli jo hengästynyt olo. Pelissä tulee olemaan niin hemmetisti tekemistä.

Ite oon kyllä sitä mieltä että mitä isompi kartta niin sen parempi, tätä tulee kuitenkin pelattua 100 tunteja niin ei käy paikat tutuiksi.
Tässä on myös pikasiirtyminen ainakin junilla, että pääsee nopeasti paikasta toiseen jos haluaa.
 
Lähes tulkoon ainut asia mikä lopulta haittasi peruspelaamista ja fiilistelyä RDR1:ssä oli se, että eläimiä oli lopulta jopa liikaa ja niitä spawnasi lisää, jos muutaman tappoi. Se toki toi lisää tekemistä perus samoiluun ja eläimien touhuja oli ihan kiva seurata. Toivottavasti jatko-osassa saa olla myös välillä rauhassa niin niiden näkeminen sitten luonnon keskellä on entistä hienompaa.
 
Todellakin toivon, että kartta ei ole noin iso ottaen huomioon, että GTA:ssa ajettiin autoilla, lentokoneilla ja helikoptereilla. Jollain hevosenkaakilla menee ikä ja terveys päästä kartan laidasta laitaan.
Eipä tuo ole mikään ongelma jos pelimaailma on kiinnostava, mistä vähän väliä löytää uutta & ihmeellistä tutkittavaa. Case in point Zelda: Breath of the Wild.
 
Ylös Bottom