Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Red Dead Redemption 2 - Hype ja muu pelin julkaisua edeltävä vouhotus

No ei 1h 20 min. ole edes paha. Tein sillä aikaa ruokaa ja peli oli asennettuna. Ei tässä sentään koko päivää mene
Ei se tosiaan mahdottoman pitkä aika ole. Kun vielä sekä boksi että pleikkari tukevat sitä että muita pelejä voi pelata odotellessa, niin ei ongelmaa. Asennusajat kiinnostaa ihan vaan siitä syystä, että tämä taitaa olla sukupolven ensimmäinen kahden levyn peli ja pirun massiivinen.
 
Sokeitako ihmiset täällä on kun eivät erota 4k ja pron suttu resoluution välillä :p kyllä siinä niin valtava ero on että jos olis yhtään ylimäärästä rahaa olisin kävellyt kauppan ja hommannut X:n, onneksi köyhyys ja järki on mukana pelissä niin pärjätään nyt tuolla pro versiolla. Naatiskellaan sitten siitä 4k versiosta kun se tulee seuraavan sukupolven koneille/PClle.
 
Juuri näin..Pakko oli käydä kaverilla katsomassa, kun pelasi Ps4 pro versioita 4k töllöllä..Näyttää hyvältä, mutta on Xbox One X versio kuin eri planeetalta..Ei ihan voi sanoa konsoli sukupolvien väliseksi eroksi, mutta melkein...
 
Olispas ollut tällaisia pelejä, silloin kun oli 20, niin ei olisi tarvinnut notkua baareissa vkloppuisin.
 
Ai kun kiva. Posti oli käynyt tiputtamassa laatikkoon X:n bundle pelit RDR2 ja CoD::BO4. Nyt sitten odotellaan itse konsolia, joka on kolmen jälkeen lähtenyt Helsingistä matkustamaan Matkahuollon kyydissä. Eli taitaa pelin korkkaus jäädä maanantaille. Eipä haittaa, kun on tässä vielä 12 tunnin yövuoro edessä.
 
Sokeitako ihmiset täällä on kun eivät erota 4k ja pron suttu resoluution välillä :p kyllä siinä niin valtava ero on että jos olis yhtään ylimäärästä rahaa olisin kävellyt kauppan ja hommannut X:n, onneksi köyhyys ja järki on mukana pelissä niin pärjätään nyt tuolla pro versiolla. Naatiskellaan sitten siitä 4k versiosta kun se tulee seuraavan sukupolven koneille/PClle.

Kyllähän tuon eron huomaa, mutta ihan hyvältä se näyttää Prollakin. Mitä nyt foorumeita lukenut, niin jokin tuossa Rockstarin checkerboard metodissa kusee Prolla ja se tekisi tuon suttuisuuden, no ehkäpä korjaavat sen tai sitten eivät edes vaivaudu.
 
Täällä sitten varsinainen keskustelu pelistä, eli pidetään tää hankinta hype ketjuna:
https://forum.konsolifin.net/threads/red-dead-redemption-2-keskustelu.90896/

Kaksi ketjua samasta pelistä? How about "No"?

Täällä on muutakin keskustelua kuin hankinnoista. Ketjun aloitusviestiinkin joutui moderaattori kehittämään jotain sisältöä, kun aloittaja ei nähnyt tarpeelliseksi kirjoittaa juuri otsikkoa pidemmälle.

Ajan myötä kävisi yhä hankalammaksi tietää, kummasta ketjusta se kiinnostava tiedonmurunen löytyisi. Pitäisikö muistakin peleistä tehdä tuplaketjut?
Ei.
 
Piti käydä vielä lähi Gigantissa vielä fiilistelemässä..Näin sinä aikana 4 Ps4 version myynnin , 1 Xbox version myynnin ja 2 Xbox One X Bundlea meni myös.. Kauppa tuntuu käyvän..Jotenkin tuntuu, että tämä peli on lottovoitto myös Mikkisoftalle(Myy Xbox One X_ää lähes kuin leipää)...
 
Olisihan tuo X ihan kiva tuon S mallin tilalle, mutta ei ihan enää viitsi sitä hankkia jos uudet konsolit ovat jo tulossa 1-2 vuoden sisällä.
 
Olisihan tuo X ihan kiva tuon S mallin tilalle, mutta ei ihan enää viitsi sitä hankkia jos uudet konsolit ovat jo tulossa 1-2 vuoden sisällä.
Kyllähän se uusi sukupolvi tulee, mutta 2020 syksyksi/joulumarkkinoille aikasintaan..Microsoftilla ei kyllä kiirettä siihen ole, koska X selvästi tehokkaampi kuin PS4 pro.. Uuden Xboxin veikkaan tulevan vasta 2021 loppuvudesta, sen vuoden X taistelee hyvin Ps5 vastaan kyllä, jos sekään tulee 2020..
 
...mutta ei ihan enää viitsi sitä hankkia jos uudet konsolit ovat jo tulossa 1-2 vuoden sisällä.

Varsinkin, kun PS5-huhuissa on ollut tapetilla taaksepäinyhteensopivuus. Käytännössä siis tarkoittaa, että aikanaan voi sillä seuraavalla laitteella sitten pelata naminami-moodissa tämän toiseen kertaan läpi kuitenkin.
 
Kaksi ketjua samasta pelistä? How about "No"?

Täällä on muutakin keskustelua kuin hankinnoista. Ketjun aloitusviestiinkin joutui moderaattori kehittämään jotain sisältöä, kun aloittaja ei nähnyt tarpeelliseksi kirjoittaa juuri otsikkoa pidemmälle.

Ajan myötä kävisi yhä hankalammaksi tietää, kummasta ketjusta se kiinnostava tiedonmurunen löytyisi. Pitäisikö muistakin peleistä tehdä tuplaketjut?
Ei.
Kautta historian täällä on näin isojen pelien kanssa tehty. Ja ketjun perustin ihan siksi, että kaikki keskustelu meni tämän posti väännön alle. Ja suurempi syy oli ihan moderaattorin ohjeistus:
Muutin tämän nyt tällaiseksi hypeketjuksi, koska niin paljon on mennyt kaikenlaisen hankintalätinän puolelle. Viitseliäs kaveri voi sit perustaa kunnollisen ketjun itse pelistä juttelemiseen. Ja painotan jo tässä vaiheessa, että jos aloitusviestiin ei aio nähdä kunnolla vaivaa, ei kannata edes yrittää.
 
Tässäkö selailin varsin ketjua niin moni unohtaa x:ää hehkuttaessa että Microsoft tarjoaa pelistä sekä parhaimman että paskimman kokemuksen, riippuu pelaatko x:llä vai normi boksilla :D toinen tarjoaa aidon 4k kokemuksen ja toinen pyörii naurettavalla resolla Herramme vuonna 2018 framejen pudotuksen lisäksi.
 
Toi kyllä totta..Voisi itsekin testata millä tuo näyttää orkkis boxilla(se vielä kaapista löytyy)... PS4 versiota en viitsi hankkia vain testatakseni sitä Ps4 prolla kunnolla..
 
Tässäkö selailin varsin ketjua niin moni unohtaa x:ää hehkuttaessa että Microsoft tarjoaa pelistä sekä parhaimman että paskimman kokemuksen, riippuu pelaatko x:llä vai normi boksilla
Totta, mutta meille ketkä tätä pelaavat/hehkuttavat Xbox One X:llä ei ole mitään väliä miltä peli näyttää normikonsolilla. Itse en ole koskenut noihin tavallisiin Xboxiin tai PS4:ään sen jälkeen kun tehokonsolit tulivat markkinoille. Plus että eipä kukaan ole tuota normaalin Xboxin versiota missään hehkuttanut.
 
Tässäkö selailin varsin ketjua niin moni unohtaa x:ää hehkuttaessa että Microsoft tarjoaa pelistä sekä parhaimman että paskimman kokemuksen, riippuu pelaatko x:llä vai normi boksilla :D toinen tarjoaa aidon 4k kokemuksen ja toinen pyörii naurettavalla resolla Herramme vuonna 2018 framejen pudotuksen lisäksi.
Moni kyllä skippaa myös onlinen täysin. Ainakin itsellä kaverilista vaikuttaa oleellisesti sen mille alustalle pelin ostaa. Vaikka X ois valokuvagrafiikkaa, niin yksi nimi kaverilistalla ei paljon nappaa versus pleikan useampaan sataan.
 
Ylös Bottom