Red Dead Redemption 2 - Hype ja muu pelin julkaisua edeltävä vouhotus

Nisupulla

Jäsen / [FL]
Tärkeintä on ajankohta, joka on aikaa ennen 1900-teknologian vyöryä (=ei autoja). Mies, hevonen ja rullarevolveri.
 

Fabre#4

Well-Known Member
Ihan mukava traileri. Enemmän kiusoittelua kuin mitään OMG-materiaalia, mutta silti erittäin kiinnostava. Lokakuuhun on vielä niin pitkä aika, ettei tässä vielä mitään hirveää hypeä ole päässyt muodostumaan, mutta kyllä se fiilis aina välillä kutkuttelee, että "pian" se on tulossa. Varmasti ne odotukset ja kutinat kasvavat viimeistään syksyllä sitten, kun julkaisu alkaa olla ihan lähellä. Onneksi syyskuussa tulee monta hyvää peliä, jotka sitten lievittävät niitä viimeisiä viikkoja ja viimeisiä odotuksia.

Muistan aikanaan, kun GTA V tuli ensimmäisen kerran ulos, kuinka ensimmäinen viikko tai vähän toista meni aikalailla kotiin sulkeutuneena :D Tämän kanssa on edessä varmaan sama juttu. Joutuu sitten aikanaan ensimmäisen viikon ihan omistamaan tälle, jotta voi tutkia vaan kaikkea.
 

lake79

Well-Known Member
Onneksi lähden 8 päivän lomamatkalle 29.10. ja tuolloinkin pitää muistaakseni lähteä aikaisin, joten kauheasti ei ehdi pelaamaan tätä julkaisussa. Trailerissa Marston näemmä nuorena, kuten nyt olettaa saattoikin. Voipi olla että ykkösosa menee peluuseen tuon tarinaosuuden pelaamisen jälkeen sitten joskus.
 

OMI3R

Well-Known Member
Ite en ainakaa vielä ruksis kalenteriin mitään merkkejä, vaikka päivämäärä onkin annettu ei yhtää yllättäis jos rocktar haluiski vielä "hioa" peliä paremmaks ja siirtää julkaisua parilla kuukaudella.
 

DarkSide

Well-Known Member
Eipä toi traileri taaskaan oikein mitään kertonut,tuttua Rockstar laatua siis. :D Vähäsen on kyllä ostohousut jalassa jo,kaipailen tosin tietoa siitä että tuleeko pc:lle vai ei.
Nythän on vaan alustoiksi mainittu PS4 ja One. Vähän kumma veto kyllä,jos ei tule pc:lle.
 

lake79

Well-Known Member
Ei ole siirtymässä enää minnekään. Tämän on Rockstar tehnyt hyvin selväksi.

Ei ole tulossa PC:lle, kuten aiemminkaan ei ykkönen tai GTA:t tulleet uudemmista. PC:lle saa odottaa varmaan pari vuotta tätä.
 

HideoMiyamoto

Well-Known Member
Kuulostaa tuon IGN jutun perusteella että Rockstar on viemässä open world pelit aivan omalle tasolleen mitä ei ole aikaisemmin nähty, tulee pitkät 5kk...Ei yleensä nykyään tule hypeen lähdettyä mukaan kuin korkeintaan kuukaus ennen julkaisua, mutta vaikuttahan tämä nyt taas sellaiselta peliltä ettei pidä ihmetellä miksi Rockstar niitä niin harvoin julkaisee, sieltä tulee vain täyttä timanttia joka kerta.
 

tukholma

Active Member
Toivottavasti rockstar ei tee samaa rdr->rdr2 kans kuten teki gta4->gta5 kans eli grafiikat paremmat, enempi tekemistä, isompi maailma, monipuolisempi online mistä en niin välitä mutta fysiikat paljon huonommat kuten ajaminen, ampuminen jne. eli miten esim. ihmiset käyttäytyy kun kaatuu tai ampuu jonkun. Minusta tämän takia gta4 ja sen lisäosat>gta5.
 
Toivottavasti rockstar ei tee samaa rdr->rdr2 kans kuten teki gta4->gta5 kans eli grafiikat paremmat, enempi tekemistä, isompi maailma, monipuolisempi online mistä en niin välitä mutta fysiikat paljon huonommat kuten ajaminen, ampuminen jne. eli miten esim. ihmiset käyttäytyy kun kaatuu tai ampuu jonkun. Minusta tämän takia gta4 ja sen lisäosat>gta5.
Kaverien kesken kutsutaan nykyään eri peleissä kaikenlaista kompurointia yms. pelaajasta riippumatonta töhöilyä "Bellicköinniksi." eli mun mielestä fysiikoissa mentiin vähän liian yli "realistisuudessa" nelosessa. Autolla ajamisessa mentiin kyllä metsään kummassakin gta:ssa.

Näyttää kyllä hienolta tämä tuleva RDR2. Ainoa mikä huolettaa, että onko pelihahmo(t) kuinka samaistuttavia. Täytyy tosin sanoa, että huoli oli sama myös gta 5 kohdalla aikoinaan, mutta kaikki kolme osoittautui sitten lopulta ihan mielettömän hyviksi hahmoiksi.

Uskoisin, että Rockstar hoitaa jälleen homman himaan. Olkoon tämä taas kehitysaskel eteenpäin ja hyvä pohja tulevalle GTA:lle :)
 

tukholma

Active Member
Autolla ajamisessa mentiin kyllä metsään kummassakin gta:ssa.

Näyttää kyllä hienolta tämä tuleva RDR2. Ainoa mikä huolettaa, että onko pelihahmo(t) kuinka samaistuttavia. Täytyy tosin sanoa, että huoli oli sama myös gta 5 kohdalla aikoinaan, mutta kaikki kolme osoittautui sitten lopulta ihan mielettömän hyviksi hahmoiksi.
Mielestäni ajaminen paljon parempaa ja realistisempaa nelosessa. Autot tuntuu autoilta eikä laatikoilta jotka kääntyy ja pysähtyy hetkessä. Ei se tietenkään täydellistä ole nelosessakaan mutta silti.

Trevor hahmona mielestäni menee ihan överiksi. Michael ihan ok, Franklin aika mitäänsanomaton. Joka tapauksessa Nico ja dlc:n Luis>gta5 hahmot. Nämä toki mielipideasiat. Ja rdr2:ssa on John Marston joka on mielestäni kaikkien aikojen paras pelihahmo joten tuskin pahasti petyn(vaikka Marston onkin jossain sivuosassa kai)
 

Ac3way

Well-Known Member
Marston oli yleisesti ihan hyvin tehty hahmo ykkösessä ja sen tarinakin oli ihan mielenkiintoinen, sekä tarjosi ihan kivasti vaihtelua pitkän seikkailun aikana. Rockstar meni enemmän John Wayne tyyliin Marstonin kanssa kuin Clint Eastwoodia, joka oli yllättävä sekä mielenkiintoinen valinta. Toisaalta Marston sai myös kritiikkiä ja itseänikin häiritsi se minkäläinen valittava nysvä John Marston oli. Aina kitisemässä ja naiviin ystävällinen muita kohtaan. Hame vain puuttui vaate vaihtoehdoista.

Tässä kohtaa on itselleni jatko-osan ennakkomateriaalin perusteella Rockstar tehnyt erinomaisen valinnan ja luonut vähän karskimman päähahmon Arthur Morganin, joka kuitenkin vaikuttaa monitahoiselta eikä yksipuoliselta lainsuojattomalta. Itse olen ainakin jo tässä vaiheessa enemmän innoissani Arthur Morganista kuin John Marstonista ikinä.

Toivottavasti kuitenkin nyt RDR2:ssa John Marston saa sivuosassa näyttää, että on mies ja sillä on "pallit".

Itse roolipelaan pelejä ja nyt on aika iso muutos asetelmassa, kun ykkösessä oltiin periaatteessa sheriffi/bounty hunter (vaikka tehtävissä usein oltiin rikolliselle tekemässä tehtäviä sekä palveluksia) sekä yksinäinen cowboy hevosen kanssa preerialla. RDR2:ssa pelaajan hahmo on lainsuojaton osana ryhmää(tai jopa osittain ryhmästä vastuussa), joka muuttaa roolipelaamisen aika erillaiseksi ensimmäiseen osaan verrattuna. Sekä ryöstäminen ja rikollinen toiminta toimii nyt luonnollisemmin tehtävissä, kun se kuuluu päähahmon toimenkuvaan ja hengissä pysymiseen.

Pelimaailma, asetelma ja hahmot vaikuttaisi olevan kunnossa, ne yhdistettynä Rockstarin aina panostamiin yksityiskohtiin sekä näihin uusiin pelimekaanikoihin (lisätiedot IGN ennakoissa) niin vaikuttaa aika timanttiselta paketilta.
 

Miika_-

Well-Known Member
Jo pitkään pyörineet RDR2 battleroyale huhut voi nyt unohtaa ja haudata. En vois enempää olla samaa mieltä. Kaikkien ei tarvitse matkia jotain suosittua vain sen takia että se nyt sattuu olemaan suosittu ja joka nyt tekiski firmalle rahaa. Alkaa jo uudet ideat kuolemaan kun voi vaa lykätä näitä halpoja BR modeja joka peliin, rockstar sentään yrittää!

https://segmentnext.com/2018/07/09/...le-for-red-dead-redemption-2-multiplayer-ceo/
Eikös se mene nykyään näin?

s-19442-fix-game-or-add-battle-royale-mode.jpg
 

Barca11910

Well-Known Member
Annetaan siis pisteet aina sille studiolle ja julkaisijalle joka ei tähän buumin lähde mukaan :D
Eli tyytyvät tekemään kunnon yksinpelin. Kaikki MMO pelit jää täällä ostamatta koska niissä on se ehkä 4 tunnin "yksinpeli" josta ei oo tarkoituskaan muistaa mitään
 

OMI3R

Well-Known Member
Kyllä tässä kunnon yksinpelin lisäksi varmaan nähdään myös kunnon online puoli, sama mitä GTAV/Online tällähetkellä. Moninpeli ei vaan tule olemaan se BR mistä huhuiltiin pitkään.
 

Pirate fin

Well-Known Member
Aloin pelaamaan GTA V:tä ja tuli ilmoitus, että huomenna saadaan pelikuvaa RDR 2:sta. Oli jo aikakin saada pelikuvaa, kun julkaisukin lähenee.
 
Ylös Bottom