Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Retrospektiivi - pelataan vanhat pelit nykypäivän pelaajan silmin

UFO : Enemy Unknown (1994 PC)

Itselleni hyvin lähellä kaikkien aikojen parasta peliä. Tämä peli oli kokemus (ei suoranaisesti vain peli) kun tähän aikoinaan käsiksi pääsi. Tuohon aikaan alkoi koulun kesäloma ja heti tokarin saatua käteen sain ostaa itselleni kesäloman kunniaksi yhden pelin vanhempieni luvalla ja tämä sitten sieltä valkkautui, etukäteen en juurikaan yhtään mitään pelistä tiennyt, joten siltäkin osin tulisi jotain aivan poikkeuksellista ja unohtumatonta kokemaan pelien saralla. Vaikka pelaamisesta olikin jo MSX:llä sekä C64:lla aiemmin ihan reippaastikin kokemust ja hitusen jo PC:lläkin tais olla.

Peli joka ei unohdu koskaan, ellei joku s**m*rin dementia tai vastaava iske. Niin monta eeppisen uniikkia taistelua tämän parissa tuli käytyä ! ja käy mielellään edelleenkin. Peliin onneksi on hienovaraisia patchejä tehty jos jonkisenmoista, kunnioittaen kuitenkin täysin lähdeteosta eikä pilaten sen tuomaa kokemusta. Sotilaista jos parit taistelut selvisivät hengissä tuli äärettömän ”rakkaita” ja tärkeitä, nousuhan heidän kykynsä ja arvonsa jotta heistä parempiakin tulivat. Mutta se tunneside oli käsittämätöntä joka niihin tuli ja jos tehtävä meni aivan persiilleen niin se oli aivan karsea takaisku kaikkinensa, varsinkin jos joukosta meni kertaheitolla suurin osa. Oli työn ja tuskan takana taas lähteä uutta joukkiota kokoamaan taistelutantereelle.

Se mikä on käsittämätöntä edelleen niin missään muussa pelissä ei ole tällä tavalla muokkautuvaa ja tuhoutuvaa maastoa, aivan uniikkia edelleen ja valitettavasti. Toinen asia missä tämä jättää muut pelit valovuosien päähän että joka kerta se taistelukenttä muotoutui suht satunnaisesti, joka ikinen kerta. Se sai aina homman tuntumaan todella tuoreelta… näissä nykyissä yrittelijöissä (vaikka hyviä ovatkin !) on ummehtunut katku kun hinkkaat sitä samaa karttaa ties kuinka monetta kertaa niin se alkaa ärsyttämään väkisinkin, okei joo saathan sä niistä sotilaista todella monipuolisesti muokattua nykyään vaikka ittes, naapuris tai jonkin julkkiksen näköisen mutta ei se paljon vaakakupissa paina kun aletaan noista oikeasti tärkeämmistä asioista puhumaan, joita ei kyetä enää tänä päivänä toistamaan, ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa vielä ?

Peli oli oikeasti todella haastava, ei hirveästi antanut armoa mennä kovin montaa taistelua mönkään tai talous alkoi olla todella kuralla… jotta olis kunnon varusteet pystynyt hoitamaan sotatantereelle menijöille. Lentsikoita pitämään yllä jotta UFOt saatais ammuttua alas ensin jotta huisiin taisto-osiaan päästäis käsiksi.

Kaiken a ja o on pelissä tuo taktinen maataistelu. Se on vaan niin käsittämättömän hyvin toteutettu ja asioita tehty täysin oikein. Se vuoropohjaisuus ja rystyset valkoisina tuolinkäsinojien puristaminen että mitä vihut päättävät tällä vuorolla tehdä pelaajan kiusaksi, tai uskalataako itse kuinka rohkeasti edetä kartalla, onko kulman takana joku ? uskaltaako ampua ettei mene omat siinä sivussa jne… Kun tosiaan sotilas näki vain oman näkökenttänsä eikä mitään sen ulkopuolelta, joka oli pelimekaaniikaltaan täysin olennainen seikka, tosin tuo oli jo nähty muutamassa aiemmassakin pelissä jo… yö ja päivä sykli jne… ne lukemattomat pienet hienot yksityiskohdat joita peli todellakin pursuaa !

…maataisteluiden lisäksi pitää tosiaan tasapainoilla maailmankartalla ja siellä hoitaa ja kehittää tukikohtia, havainnoida ufoja ja käydä tipauttamassa niitä, jos saa hengissä vihua tai ei totaalisesti reiäksi ammuttuna niin niitä pystyi tutkimaan, samoin kuin heidän aseita ja tavaroita jos taistelusta niitä ehjänä jäi.. siitä pystyi itsekin niitä kehittelemään omaan käyttöönsä jne.. Hallituspoliitikkaakin oli, kaikkialle ei koko aikaa kerkiä millään apuun joten pitää taiteilla keitä auttaa ja milloin jottei välit totaalisesti joihinkin valtioihin menisi jolloin he eivät enää sitten rahoita joukon tekemisiä ja rahaa todellakin oleellisesti tarvitaan ufojen vastaisessa taistossa melkoisesti…

…myös vihut olivat todella omaperäisiä, tunnistettevia ja erosivat tarpeeksi toisistaan millä tavalla onnistuivat olemaan uhkaksi pelaajaparan päänmenona.

Nykyään lisähaastetta tulee myös että jos viet kursorin kuvakkeiden päälle niin eipä tule tekstiä siihen ja kerro mitä tekee, jotta käytännössä jos peli ei ole tuoreessa muistissa tai on ensikertalainen niin ohjekirja vieressä tovin ajan on käytännössä pakollinen ja olennainen. Jottei lättylätisis ja homma loppuis heti kättelyssä.

Pelin on tehnyt pitkälti Julian Gollop, I salute you :) Ennen tätä täydellistä napakymppiä mies teki Laser Squadin joka on todella huikea peli sekin, pelasi sitä sitten C64 tai PC:llä, noissa versioissa on muuten melkoinen graafinen ero ! mutta peruspelattavuus niissä kummassakin kuitenkin oli jo täyttä timanttia, eikä yhtään sen vähempää.

Okei jos nykyään peliä katsoo, niin onhan siinä vähän tönkköjä juttuja sekä graffat osittain jo vanhentuneen oloisia vaikkei edelleenkään luokattomia tai luotaansatyöntäviä ja suojatumiset on nykyään noissa uusissa versioissa paremmin tehty… mutta tässä on niin monta ! asiaa niin paljon paremmin tehty kuin nyky-yritelmissä että vihaksi laittaa että miten voi olla näin vaikeaa ottaa tästä ne parhaat jutut ja kehittää siihen ympärille sitten muuten peliä vielä mainiommaksi… aikoinaan toki Jagged Alliance ja Silent Storm omilla visoillaan pääsi sinne suuntaan jo menemään aika hyvin ja nekin kepittelee monessa asioissa vähänkään uudemmat yritelmäviritelmät.

Uniikki teos, nyt aina ja iänkaikkisesti eikä niitä kaikkia huikeita nostalgisia muistoja pysty enää mikään peli koskaan syrjäyttämään, tai sitten joku poppoo tekee maailman kahdeksannen ihmeen. Täysin never forget tavaraa.

 

Liitetiedostot

  • 20200612_200609.jpg
    20200612_200609.jpg
    1,8 MB · Lukukerrat: 1
Viimeksi muokattu:
Tracksuit Manager (C64 1988)

Lyhyestä virsi kaunis, joten tästä en pitkään löpisen mutta ehdottomasti mainitsemisen arvoinen tuotos, ainakin sellaista muistikuvat kovasti tuolla pääkopassa viestittävät… liekö kovinkaan moni tuota kuitenkaan koskaan pelannut ?

Elikkäs jos Sports Interactiven tekemät manageripelit (PC) ovat nyttemmin tulleet tutuksi, aikaan oli Championship Manager nimellä mutta sitten muutti nimensä Football Manager sarjaksi. Joka nykyään vuosipäivytys tahtia tuppaa tulemaan, tai on on jo aikamoisen pitkäänkin tuota tahtia tullut.

Kuitenkin tuo Tracksuit Manager muistuttaa todella paljon tuota uudempaa sarjaan jonka päävetäjänä on ollut Miles Jacobson, armoton Watford fani oikeassa elämässä. Mieheltä itseltään kyselin kerran että onko toi Traksuit Manager miehelle tuttu peli ja olihan se, myönsi auliisti ja iloisesti että on todellakin yksi esikuva ollut hänen ja hänen poppoolle kun ovat tätä omaa sarjaansa luoneet. Varsinkin ne alkupään pelit jotka olivat Championship Managerin nimellä niin toi ”peliosuus” on niistä todella samalla tavalla tehty ”teksipalkkikirjoituksena” tapahtumat siinä ruudulla. Miles Jacobson on muuten oikeasti aivan äärettömän mukana heppu :) miehestä on käytännössä mahdoton olla pitämättä ja siitä intohimosta mitä edelleen pelisarjaansa kohtaan tuntee.

Siitä on aikamoisen kauan kun tätä olen viimeksi pelannut, mutta tuo pelin ydin on vahvasti juuri tuon ylläolevan takia mieleen paininut ja täytyy joku päivä ehdottomasti verestellä muistoja kyseisen pelin parissa, kenties se oli aikaansa edellä !? ja takois näinä päivinä melkoisesti rahaa… nyt sen tekee sitten toiset tyypit.

https://en.wikipedia.org/wiki/Tracksuit_Manager

 

Liitetiedostot

  • ChampManat.jpg
    ChampManat.jpg
    70,2 KB · Lukukerrat: 19
Viimeksi muokattu:
Summer Heat Beach Volleyball (2003 PS2)

Aivan liian tunkua ei ole, jos lajiksi otetaan lentopallo tai rantalentis. Jotain yksittäisiä yrittelijöitä ollut siellä täällä. PS2:lle Acclaimin käsialaa oleva Summer Heat Beach Volleyball. Julkaistu about 2002 vuoden kieppeillä. Peliä aina silloin tällöin huvikseen pienenä tai ajoittain vähän suurempinakin annoksina pelailee ja mukavan hupaisaa jos pelaa kaverin kanssa samalla puolella. Harmi ettei kuitenkaan neljää pelaajaa voi olla, joten kaksi on maksimi, toki jo neljä ylipäätään ois PS2:lla vähän jo sit vaatinut muutoinkin erityisjärjestelyitä kalustonkin puolesta.

Grafiikka on vielä tänäkin päivänä yllättävän pirtsakkaa ja tyylikästä "arcadea", löytyy paljon pieniä yksityiskohtia (heiluvat hiukset, bikinien narut liehuvat jne...) Ainoastaan turhan alhainen resoluutio tekee koko hommasta vähän sellaisen utuisen ja suttuisen oloisen, jo pelkästään tarkemmalla resoluutiolla näyttäis oikein todella oivalliselta tänäkin päivänä.

Musiikkia on aivan liian vähän, toki oikeat biisit (mm. Sum 41, Pink, Kylie Minogue, Sprung Monkey...) taustalla raikaa mutta alkaa nopeasti tulemaan uudestaan joten kesäistä musaa saisi olla huomattavasti enempikin soundtrackillä tarjottavaksi. Noh tuon saa helposti itse korjattua ja pistää erikseen sopivat taustamusat mitä haluaa muuta kautta hyvinkin helposti raikaamaan jos se puoli alkaa korvista ulos tursuta.

Kontrollit ovat toimivat ja iskostuvat selkäytimeen melkoisen mutkattomasti (tarkkalyönti, kova mutta ei niin tarkka, tai ”juju”) vastaanoton (aina paremman) onnistuminen riippuu siitä hyvin kuinka hyvin on kerinnyt hollille ajoissa ja mitä kauemmin siinä nappia pohjassa pitämään, ellei verkolta ole jo torjuntaa saatu aikaiseksi. Syöttöjä on myös perus-, hyppy- kuin ”naisellinen” alakautta pieni hento läpsäys.

Pelin fysiikka toimii yllättävänkin hyvin ja varsin sopivan oloista tälläiseen arcadepeliin mutta ajoittain myös mainiolta simulaatiolta tuntuu ja pallo tuntuu pomppivan yllättävän realistisesti. Pelaajien animaatiot ovat myös hyviä ja niitä kahtelee mielellään pidemmissäkin pelirupeamissa.

Pelaajia on 14, sekaan mahtuu niin miehiä kuin naisia, näillä on erilaisia ominaisuuksia kuten nopeus, tekniikka ja voimakkuus. Pärjäämällä (turnauksissa) saa availtua pelattavaksi muutamia ihmeveikkoja tyyliin elementaaleja/räsynukkeja. Pelejä voittamalla aukeaa myös todella paljon pelaajille erilaisia peliasusteita (paitoja, bikineitä, sortseja, hattuja, aurinkolaseja) sun muuta rekvisiittaa pelaajille päälle puettavaksi sekä musavideoita jne... ihan kiva lisä ja kaikki tosiaan pelaamalla keräiltävissä ja avattavissa kun vielä autuaan tietämättömiä oltiin mikromaksuista, uu jeah :D

Pelipaikkoja on 12 erilaista jotka eroavat taustagrafiikoiltaan, ääniltään ja taustamusaltaan. Myös pari erillistä mini-gamesia on mukaan lykätty mm. järvenjäällä pelataan ja koetellaan tipauttaa vastustaja veteen rikkomalla jää sekä tarkkuushutkintaa eri esineisiin jne...

Mielestäni turhan vähälle huomiolle jäänyt peli. Jos aihealue yhtään kiinnostaa niin maniota ajankulua. Pelillisestikin tarjolla sutjakkaa sulavuutta.

Uusista tulokkaistakaan apajille ei hirveästi ole tunkua, joku yksittäinen joskus, enempi indie puolta toki ollut iät ja ajat jo... mutta onneksi tämä on todella positiivinen yllätys ja todellakin yhtään suuremmalta yleisöltä täysin ässäsyöttönä ohitse hujahtanut todella hyvä urheilupeli ! Kaksinpelinä samalla puolella toki tuplakivaa sit verrattuna yksinä jäpittämiseen :) toki sillain ”sesonkipeli” että kesällä lämipimällä ilmalla huomattavasti mukavampi ja rennompi pelata tätä kuin talvella kylmillä tai loskaisilla ulkokeille. Kiva pieni kesän lisäpiristys, lisää aurinko aurinkoiseen päivään kera hyvän mielen :)

 

Liitetiedostot

  • 20200613_055348.jpg
    20200613_055348.jpg
    5,2 MB · Lukukerrat: 6
Viimeksi muokattu:
Football Glory (PC/Amiga) (1994)

Aiemmin tuolla mainitsin Sensible Soccerin ja tokihan legenda sai monia jäljittelijöitä, mutta eipä yksikään niistä päässyt lähellekään… ehkäpä hupaisin niistä tuli Kroaattien suunnalta kun Croteam (taitaa olla muuten Seriuous Samit kans tehnyt) niin teki oman versionsa. Pelin grafiikkakin oli kuin pöllästy kyseisestä pelistä.

Pelillisesti häviää siis kaikessa esikuvalleen mutta omistaa muutaman hupaisan lisän :D Peliä ei kummoinen mutta noiden huumorilisien takia nyt vois kuitenkin pelin mainita…

Elikkäs pelikentälle saattoi kesken matsin rynnätä vaikkapa naispuolinen viuhahtaja pelaajan ohjaaman hepun eteen ja riisumaan yläosansa… huligaani ryntäs kentälle ja poliisit jahtas sitä… kentälle saatettiin heittä vessapaperirullia ja ilotulitteita maalin jälkeen ! Tuomari ”puhui” sarjakuvakuplin, loistava idea itseasissa :) sit jos tuli loukkaantumia niin huotajafysiolekuri kans kyseli pelaajalta kaikenlaista, en muista ihan tarkkaan olisko peräti joissain tilanteissa myös pelaajat kyseenalaistaneet ja haistatelleet tuomarin toiminnalle jopa :D Sitten jos oli talvialusta pelatessa niin ylärimasta riippui jääpuikkoja ja kulmalipun lähelle oli rakennettu lumiukko…

…peli siis sisälsi kaikenlaista pientä pilkettä silmäkulmassa siellä sun täällä, jonka takia peliä jonkisen verran viitsi pelata mutta peliosuudessa tosiaan oli kaikessa todella selvästi jäljessä sitä suurta ja mahtavaa kukkulan kuningasta elikkäs Sensible Socceria. Toki sitten jalkapallomarkkinoilla Sensikään ei yksikseen dominoinut vaan toiselta suunnalta tuli eriasioihin painottuva peli antamaan todella kovaa vastusta elikkäs Kick Off mutta oli tyyliltään yllättävän erilainen peli siihen nähden että kumpikin on jalkapallopelejä.

Peli ilmeisesti julkaistiin vuonna 1998 Croteamin toimesta ihan freewarena.
 

Liitetiedostot

  • FG kansi.png
    FG kansi.png
    101,3 KB · Lukukerrat: 6
  • FG1.png
    FG1.png
    45,4 KB · Lukukerrat: 7
Viimeksi muokattu:
Non niin ! voisiko tässä jopa sanoa, kolme kärpästä yhdellä WC iskulla !

Itse tullut kerättyä aikojen saatossa mm. kaikki jalkapalloilun arvokisoihin (niin MM kuin EM) liittyvät tietokone-&konsolipelit. Tuli tässä nyt mieleen tänä poikkeusaikana että vuonna 1990 Italian kisoja varteen tehtiin peräti kaksi virallista peliä tai oikeastaan vielä ”kolmaskin” ! tai se oli vain muuteltu julkaisu sit kisojen jälkeen.

Noista peleistä vastasivat Virgin Games ja U.S.GOLD ja jälkimmäinen tosiaan teki vielä kisojen jälkeen Winner’s Editionin erikseen, jossa mukana tuli wallchart joka oli siis täytetty ja siinä kans oli kisojen tähdistöjoukkue laitettu ja lyhyesti esitelty, tuohan ei luonnollisesti oltu täytetty ennen kisoja tulleesssa pelissä. Kansi papru oli kans toki muutettu siinä.

Virgin Gamesin kotelo sinänsä ihan hauska tuollainen sarjakuvamainen, mukava kans toi takakansi kun siinä eri tietokoneiden versioista sitten kuvat niin sai vähän osviittaa millä se omalla vempeleellä sit näyttäis.

Kuvassa tuolla jossain alapuolella siis .. on sitten tosiaan se U.S.Godin puolelta Winners Edition.

Nyt ei taida tulla erillistä Euro kannella varustettua peliä laisinkaan myyntiin kauppojen hyllylle näistä 20/21 vuoden poikkeuskisoista. Edellisistähän Konami teki erillisen kansiversion myyntiin ja kait oli tästäkin tarkoitus. Noista kisapeleistä, jotka olivat pitkän tovin pelkästään EA:n käsialaa ja tuohon aikaan pelikin oli ihan ok tikissä, niin World Cup 2014 oli siinä mielessä mainio että siinä pystyi vetämään myös karsinnat kokonaisuudessaan läpi ! ja matka saattoihin jo siellä tyssätä, karsinnoissa oli harjoituspelitkin siellä karsintamatsien seassa jne… sekä käytännössä kaikki maailman maajoukkueet valkattavissa mikä oli kyllä hienoa ja aivan poikkeuksellisen laaja valikoima maajoukkueita mitä missään pelissä on ennen tai jälkeen tuon ollut.. toki siinä itse kisojakin pääsi virallisilla jutskilla suoriltakin käsin pelaamaan jos halus.

Mitä itse peleihin tulee niin 2014 Brazil on ihan ok pelattavaa tänäkin päivänä. Italia pelit nyt eivät mitään erikoisia olleet edes ilmestymisvuonnakaan, joten puhtaasti pelillisesti niillä ei tänä päivänä ole mitään tarjottavana mutta toki nostalgisena kokemuksena, sitäkin enemmän.

Meksikon 1986 kisoista ei valitettavasti ole tehty virallista kisapeliä mutta siitäkin on "tee se itse" kannellinen meikällä. MSX:n loistava Konami's Football peli oli kannsitaiteensa puolesta sellainen että sinne "valkoisille alueille", reunoille pystyi liimaamaan Mexico86 pyöreitä tarroja, joita joidenkin purukumien mukana tuli, niissä kyseisten kisojen maskotti oli eri asennoissa joten siitä kannesta tuli sitten vähän kuin noiden kisojen "virallinen" peli :D
 

Liitetiedostot

  • Italia90.jpg
    Italia90.jpg
    689,8 KB · Lukukerrat: 11
  • Italy90.jpg
    Italy90.jpg
    166,1 KB · Lukukerrat: 11
  • WC2014.jpg
    WC2014.jpg
    1,5 MB · Lukukerrat: 9
Viimeksi muokattu:
France 98' oli kova peli!

Oletkos kokeillut Manchester United Europe (1991) peliä? Se oli ainakin Amigalla todella hyvä peli yksin sekä kaverin kanssa. Siinä oli mukana myös suomalaisia seurajoukkueita. Joku reilu 5 vuotta sitten kokeilin peliä Amiga emulaattorilla pitkästä aikaa, mutta ei mitään muistikuvaa miten hauskaa sen pelaaminen oli näin vuosikausia myöhemmin.

Rovers, kova! Oli yksi lemppareista, kun vielä pelasi Valioliigaa.
 
Tuota nuin, mitä tuossa aiemmin kysyttyyn Manchester United Europe (1991) peliin tulee, niin arvostin jo pienestä lähtien omaa Chiellinimäistä klyyvarinani sen verran paljon että halusin sen olevan keskellä nenääni enkä pitkin poikin poskeani. Okei Burnley on se ylivoimainen vihankohde numero uno mutta kyllä se vaan tuo ManUkin sillä listalla aika korkealla yleisesti ottaaen on, siis Rovers fanien keskuudessa, siis joukkueista joista ei kovinkaan kaunein sanankääntein yleensä puhuta. Joten itsesuojeluvaistoa oli sen verran että jo sen takia jäi kokematta :D

Mitä taasen World Cup 98 peliin tulee, niin tais 97 olla kun David Ginola kansipoikana patsasteli ja pelisarja siirtyi oikeasti kolmiulotteisuuteen, pari aiempaa vuotta se oli näennäistä kolmiulotteisuutta vain, toki Fifa 96 oli oikeastaan aika hyväkin peli ! YsiSeiska oli vähän ristiriitaisempi, sisälsi muuten myös futsalia.

Mutta tosiaan tuolloin 98 kieppeillä myös tietokoneeseen tuli 3D-kortit erikseen ja piti Voodoo kortti jo pelkästään tuota peliä varten tietysti hankkia, toki oli siitä muutamassa muussakin sitten hyötyä. Siltä osinhan tuo oli varsinkin PC:llä sitten melkoista silmäkarkkia ja herkkua aivan uusin tuorein hevosvoimamuskelein varustettuna, vai oliko illuusiota vain, ois mielenkiintoista verrata millainen ero siinä oli vaikkapa PS1 versioon sit ? vai kusettiko ne vaan Voodoo huimilla tehoilla :D mutta olihan se pelinäkin vallan kelpo esitys tuo 98 siis ja selvää parannus siihen 97 toki, vaikkei nyt ihan niin hyvin ole aikaa kuitenkaan kestäneetkään noi. Euroopan Big Box on muuten aika massiivisen kokoinen, varsinkin paksu ! ilmestysloota. Kansi on kanssa suht tyylikäs kun siinä se Ranskan lippu ja kisojen maskotti selkeästä…

…mutta laitan (myöhemmin kun jaksan kuvaa napsasta) tuosta US-versio serkusta kuitenkin kuvan vaikkei niin tyylikäs mielestäni olekaan mut varmaan vähän harvinaisempi kans täällä Euroopan puoleilla majanneille kun siellä Amerikassa oli tosiaan aivan eri kansi heillä tuossa pelissä, kun on pohdituttanut että kukakohan tuossa kannessa tuota pystiä kannattelee, elikkäs kenellekkä se vihkisormus siinä kuvassa oikein kuuluukaan !?

Siinä mielessä kans noi 98 MM-kisat oli omalla tavallaan erikoinen myös bittimaailman puolella, ennen kisoja nimittäin siitä julkaistiin myös erillinen peli nimeltään Road to World Cup 98
 

Liitetiedostot

  • WC98US.jpg
    WC98US.jpg
    1,4 MB · Lukukerrat: 2
Viimeksi muokattu:
Aikoinaan tuli MSX:llä (Toshiban valmistama) pelailu aloitettua ja sillä huikea Yie Ar Kung-Fu moduulpeli varmaan eka peli mitä tuli pelattua, tuli sille laitteelle toki sitten muitenkin pelejä koettua. Tuo versio kyseisestä pelistä on minulle aina se lähinnä sydäntä ja ainoa oikea versio, nyt oli PS4:lle Arcade Archives pelinä samainen peli ja tuli hankittua mutta on jo graafiseltaan tyyliltään niin erinäköinen peli tuolla Pleikkarilla joskus ollut että en millään pysty samaksi peliksi kokemaan saatika tunnistamaan.

Sitten oli C64 ja sillä olikin melkoisen huikea liuta pelejä… siitä sitten PC:n maailmaan (mistä riittää jos minkäkinsorttista pelikokemusta sieltä todella kultaiselta 1990-luvulta) ja siihen rinnalle tuli Pro Evolution Soccer 2 hankkimisen myötä PS2 kun oli tuohon aikaan Pleikkarin yksinoikeuspelisarja… toki kaverin luona oli tuota ennen PS1 ja siellä tuli ISS Pro Evolution Soccer II peliä pelattua joka oli aikaansa edellä ja sen edessä kuolattua… mut tietsikka miehiä kuitenkin enempi tuli oltua todella pitkään… mut sitten sieltä Pleikkarilta löytyi sellaisia pelejä että pakko oli se siihen tietokoneen rinnalle ottaa ja sama homma jatkuu vielä tänäkin päivänä. Kaverilla oli kans Amiga aikoinaan ja sitä mulla ei itsellä ollut koskaan, että kaverin luona pelatessa kokemukset sen upean laitteen peleistä vain, mut niistä aika moni lopulta kuitenkin ainakin jonkin sorttisina versioina myös PC:lle tuli ja tokihan siellä myös pelejä on joita C64 kans peräti tuli, mitä siis Amigalle kans...

...mut tosiaan PC maailmassa oli oikein mukava MS-DOS aikakaudella koettaa niitä helvetin muistitasoja vapautella peliä varten että pelit sai ylipäätään edes käyntiin. Harvinaisen veemäinen tapaus oli Ultima VII : Serpent Isle mutta itse peli oli jotain aivan huikeaa, sitten kun sen käyntiin ensiksi aina sai räplättyä :D

Tosiaan tuo konsolimaailma varsinkaan menneeltä ajalta ei minulle niin tuttua ole, nyt sitten PS3 sekä PS4:sen kanssa vähän tutummaksi tullut sekä tosiaan jonkin verran jo PS2:sen kanssa… osaisko joku tehdä jutun Bushido Bladesta ja Bushido Blade 2 peleistä olis kiva lukea millaisia teoksia nuo ovat ja onko niissä potentiaalia tarjota vielä tänäkin päivänä sellaista kokemusta jota oikeastaan yksikään uudempi peli ei valitettavasti edes pyri tarjoamaan !? Jossain vaiheessa ne tulee hankittua ja pääsee ekaa kertaa kokemaan itsekin noi, sen verran tuo tuleva Ghost of Tsushima saa niihinkin mielenkiinnon heräämään aihealueetaan tietyllä tapaa. Sit Bishi Bashi Special on mintissä kunnossa tulossa, sitä ihan mielenkiinnolla tulee jossain vaiheessa testattua, vaikutta ihan kivalta sellaiselta hetkihupi”party”justkalta.
 
Viimeksi muokattu:
osaisko joku tehdä jutun Bushido Bladesta ja Bushido Blade 2 peleistä olis kiva lukea millaisia teoksia nuo ovat ja onko niissä potentiaalia tarjota vielä tänäkin päivänä sellaista kokemusta jota oikeastaan yksikään uudempi peli ei valitettavasti edes pyri tarjoamaan !?
Ei taida olla vastaavia olemassa, valitettavasti. Lähimmäksi pääsee ehkä xbox360 (kaiketi ps3 myös) pelaamani Deadliest Warrior, sekä sen jatko-osa. Perustuivat kaiketi samannimiseen televisiosarjaan, jossa eri aikakausien/taistelutyylien taistelijat ottivat yhteen. One-hit killit siis läsnä myös. Olisi mahtavaa jos toisivat Bushido Bladen takaisin, paras tappelupeli ikinä.
 
Pizza Tycoon (PC 1994)

Peli tunnetaan myös Pizza Connection nimellä, tälle on pari jatkoakin tullut Pizza Tycoon 2 vuonna 2001 sekä nyt sitten Pizza Connection 3 vuonna 2018. Joten suhteellisen pitkät välit tuossa aina olleet, yllättävänkin pitkä ekan ja tokan välillä.

Peli on mainiota hurttia huumoria. Tarkoitus on siis aloittaa käytännössä nollilta rakentamaan omaa imperiumia, elikkäs pizzerioita ja niiden avulla valloittaa ensiksi oma lähiö, sitten naapurikaupunki ja lopulta maailman suurkaupungit pistää maistelemaan juuri sinun ideoimissasi ja sisustamissa ravintoissa, juuri sellaista pizzaa, jonka koostumuksen ja täytteen olet itse saanut luoda ! toki sitten kyykyttää kumoon siinä sivussa kaikki muut vierailevat firmat jotka samoja palveluja tarjoavat ja kerätä massit omaan taskuun.

Pelissä itselleni kaikkein hauskin on tuo itse pizzan valmistus, niiden suunnittelu ja testaaminen mitä mieltä raati on :) itse valmistaminen on yllättävän monipuolista ja ainesosia on paljon ja niitä saa silputtua tai vaikka halutessaan pistää suunnilleen porsaan pään siihen keskelle pizzaa kokonaisena, jos epäilee että se jollekin maistuisi sellaisenaan ! :D todella monipuolinen tuo osio, niin graafisesti kuin muutoinkin. Pelin sydän ja sielu.

Toki kiva osuus on myös se ravintoloiden suunnittelu kun yläkulmakuvasta niitä voi sisustella oman näköisekseen ja sitten seurailla että käykö siellä sakkia vai pitääkö listaa vähän uudistaa. Tokihan sinne pitää myös sitten palkata väkeä ja heitä haastetellaan ja kokeilla, tarjoilijoilla jne… on sitten vähän palkan mukaan erilaisia taitoja.

Business osuuspuolikin löytyy ja on yllättävän monipuoilinen mutta se on sen verran ”tylsää” tekstiä tuottavaa tarinata että en jaksa siitä puolesta rustailla, mutta ajaa asiansa ja käppyröitä saa kaikesta mahdollisesti että mihinkä suuntaan olla menossa finassipuolella !

Huumori kantautuu myös siinä kun tässä voi sitten vaikka sabotoida erinäisillä keinoilla kilpakumppaneidensa touhuja ja ravintoloita, kuten vaikkapa rottaongelmaa niille aiheuttaa, tai vähän liekinheittimellä keittämässä pyötäkattauksia jne… tai palkata vähän mafian väkeä kovistelemaan niitä jne…

Graafinen yleisilme on sellainen sarjakuvamaisen letkeä ja humoristinen. Todella iskee meikäläisen makuhermoon tuoltakin puolelta !

Pelissä on myös aivan loistava ohjekirja, joka on nannaa vanhoila huviltä ajoilta. Vielä kun on Microprosen peli niin he todella panostivat tuohon puoleen aikoinaan aivan huikealla tavalla ! sit ohjekirjan lisäksi on resejä pizzan valmistamiseen vielä erikseen ”läpyskänä”, joista siis itse peliin apua mutta voi niitä oikeastikin tehdä siinä samalla syötäväksi kun pelin ääressä maiskotellen.

Klassikko eikä syyttä suotta ! Mainio peli vielä tänäkin päivänä :)




Pelille on myös oma mainio fanisivustonsa josta löytää kaikkea kivaa !
https://www.pizzatycoon.org/


https://www.gog.com/game/pizza_conn...u4mzwQzwnzJWEqVXSlSNQRyM_6g8vmihoCjW4QAvD_BwE
Make quick dough in spite of ruthless competition, crooked authorities and greedy gangsters. Pizza Connection is a humorous business strategy game that challenges you to build a pizza empire from scratch. Try this spicy slice of the pizza-making business.

Ingredients:
- Use demographics to determine the best location for your restaurant
- Keep on top of the latest eating trends to build your customer base
- Contact competing banks to get the lowest interest rates
- Buy restaurant furniture and equipment
- Hire waiters, cooks and a manager, each with their own skills
- Fight off the competition and decide on how to work with underworld gangsters
- Build your empire across cities, Europe or America
- Use billboards, newspapers or TV ads to advertise your restaurant
- Create your own pizzas or make traditional ones using our colorful cookbook
- Enter pizza contests against competing restaurants
 
Viimeksi muokattu:
Robin Hood : The Legend of Sherwood (PC 2002)

Tuolla toisaalla näytetään kovasti hehkutettavan Desperados nimistä ”taktista” länkkäripeliä ja tokihan se eka multa levyversio löytyy mutta varmaan aika harva enää muistaa tai liekö tietääkään että samaiselta firmalta tuli myös hyvin samankaltainen peli (kontrollit jne…) myös peli Robin Hoodista, ja tottahan toki sekin meikän pelikokoelmasta löytyypi. Taso on vähintään yhtä hyvä kuin kuin mitä tuossa Lännen Veljelläkin, jos se tuttu peli niin on tämänkin kanssa kuin kotosalla.

Pelin tehneet siis Saksan maalta oleva Spellbound Studios. Peli ilmestyi vuonna

Tarina on tässä kelvollinen ja sitä seurailee vallan mielellään mitä tuleman pitää.

Grafiikka on kivannäköistä ja toimivaa tänäkin päivänä, kivan värikästä ja rakennukset kuten linnat näyttävät oikeastaan aika valloittavalta tässä. Kartoina pelissä toki Sherwoodin metsä, sitten löytyy viisi siinä vieressä olevaa enempi kylä tai kaupunki aluetta sisältäen tottakait Notthinghamin josta se kuuluisa Sheriffi kotoisin siis.

Kuvakulma siis isometrisessä perpektiivistä kuvattuna, yläviistosta. Kuten on Commandossa ja Desperadossa kans. Homma nimenä siis poppoolla (a Robin siis etunenässä ja kumppanit peesaa vanavedessä, sakilla luonnollisesti erinäiset ominaisuudet joita siis pitää hyväksikäytellä jotta etteenpäin pääsee) on tarkoitus kuljetella heidät kenttien läpi, yleensä enempikin vältellen vihollisia väistellen tai ne piilosta kerrallaan napsien, toki pelissä on myös kelpo lähitaistelusysteemikin jos tukkanuottasille lähietäisyydellä joudutaan ryhtymään. Tunnetummasta iloisest miesjoukosta on mukana Puna Will, Pikku John, Tuck Munkki…

Laitetaan tähän mainio & kattava arvostelu Gamespotin osalta, jossa kerrotaan kyseistä pelistä aikamoisen mainiosti, tehtävissä siis kivasti variaatiota ja tietyllä tapaa jopa ”valinnanvaraa” :) joten mikään Desperadosin vanvedessä rahastus tämä ei ole pelkästään vaan sisältää paljon myös omia mainioita ideoita ja lisäyksiä jotka sen siitä erottavat.
https://www.gamespot.com/reviews/robin-hood-the-legend-of-sherwood-review/1900-2897317/



Peliä tarjolla myös digitaalisena niin GOGissa kuin Steamissa, itsellä tosiaan ihan box versio ja siinä tulee todella mainio ohjekirja mukana :) mikä on aina todella mainio juttu, I like a lot !

England, Anno Domini 1190 – Richard the Lionheart is held prisoner and his brother, Prince John rules over the simple peasants with an iron hand and this pure force of arms forces them to bend to authority. Only one man takes up the struggle against the oppressors, supported by a small band of brave and loyal followers. His name; Robin Hood.

Roam the dense foliage of Sherwood, come face to face with royal trouble and battle against Prince John’s forces as you take on the role of legendary nobleman, Robin Hood. Team up with Little John and the rest of the Merry Men as the battle for the King’s throne ensues in this stealth-based, real-time strategy game.

Key features:
*Non-linear campaign system with over 30 different missions
*Mission types from Robbery and Infiltration to Castle Attack and Ambush
*Combines action and adventure with stealth tactical elements
*Innovative combat system, interact with the mouse while fighting to access special combat skills
*Play as Robin Hood, Little John, Friar Tuck or even Maid Marian, nine characters in all, each with specific abilities and attributes
*Spectacular graphics with realistic atmospheric conditions like day, night and fog
*Explore historic locations; Sherwood Forest, Nottingham Castle, York and many more

https://www.gog.com/game/robin_hood...M4-KpjiVt5uUcbv5LdET7YlfVYKAS3zRoCO0cQAvD_BwE
 
Viimeksi muokattu:
Mainitsemisen arvoinen seikka että GOG jakaa Eye of the Beholder Trilogyä hetken aikaa ilmaiseksi. Itselleni noi mennyt aikoinaan aika sivu suun mut ilmeisesti ovat legendaarisen Dungeon Masterin tyylisiä pelejä(kö) !?

Sittemminhän tuohon genreen on myös pureutunut Legends of Grimrock pelisarja kahden pelin verran ja saanut todella hyviä arvosteluita se, sehän suomalaisten väsäämä peli(t) se sit.

Kellään tästä Eye of the Beholder kolmiskosta kokemusta sieltä ajoilta kun pelit ilmeistyivät ?

https://www.gog.com/game/forgotten_realms_the_archives_collection_one

Forgotten Realms: The Archives - Collection One

Forgotten Realms: The Archives - Collection One

The Forgotten Realms world of Dungeons & Dragons has been home to many a hero and imagination since its publication, producing adventures and stories to be retold and enjoyed for years to come. The Forgotten Realms Archive - Collection One allows you to journey through one such set of adventures: the Eye of the Beholder trilogy, a set of first-person, real-time role-playing games.

With an original story set in the Forgotten Realms universe, the Eye of the Beholder trilogy is based on the Advanced Dungeon & Dragons 2nd Edition’s game rules. Bringing the immersion, wonder and epicness of a D&D campaign to the PC, the Eye of the Beholder is a genre-defining and beloved series for RPG and Dungeons & Dragons fans alike.

*Assemble your party across various races and classes - from human to dwarf, cleric to thief
*Use weapons, magic and resolve to ensure your survival as you complete your quests
*Transfer your party across all three titles to keep your band of adventurers together to the very end
*Explore the various dungeons, ruins and secrets that Waterdeep Sewers, Temple Darkmoon and Myth Drannor have to offer
*Fight a wide array of monsters and restore peace to the Forgotten Realms
 
Kyllä, myös KonsoliFIN uutisoi asiasta eilisiltana.

Itse olen pelannut Eye of the Beholderit 1 ja 2 alusta loppuun asti ties kuinka monta kertaa, niin Amigalla kuin myös PC:llä. Legendaarisen kovia pelejä, joista ei tunnelmaa puutu. Erilaisia ryhmäkokoonpanoja on ties kuinka paljon, ja matkan varrelta ryhmään otetut seikkailijat värittävät myös kokonaisuutta.

Kaikki erilaiset vaarat, älykkäät puzzlet, peliin sopiva äänimaailma ja kiehtova juoni kestävät vertailua vielä tänäkin päivänä, paitsi jos kaipaa enemmän ns. elävää toimintaa. Taisteluhan tapahtuu "sektoreittain", eli oma ryhmä näkee eteensä vain ensimmäisestä persoonasta ja viholliset animoivat paikoillaan taisteluiden aikana. Etenkin kaksi ensimmäistä ovat uskomattoman hienoja pelejä. Kolmannesta olen toki katsonut longplay-videon joskus aikoinaan, tyylikäs peli sekin.

Kävin hakemassa ilmaistrilogian, sillä näille tulee taatusti käyttöä vielä joskus. EOB 3 sai aikoinaan hieman keskinkertaisemmat arvosanat, joten sitä en tullut silloin aikoinaan hankkineeksi. Arvosanat EOB-trilogiassa olivat 93, 96 ja 79, pisteet Pelit-lehdestä.
 
Meksikon 1986 kisoista ei valitettavasti ole tehty virallista kisapeliä

Ei tehty, mutta turnauksen tapahtumat sentään inspiroivat yhden sen jälkeen tulleen jalkapallopelin nimen, eli tietty ”Peter Shilton’s Handball Maradona”:D

Tuota tuli tahkottua kuusnepalla, ja mokkena pelaaminen oli virkistävää vaihtelua. Ja aina ihmetteli pelin monimutkaista nimeä, kun ei sitä silloin tietenkään vielä ymmärtänyt.
 
Halo: Combat Evolved (2001) / Anniversary 2011

MCC on istunut hyllyssäni sekä Game Pass-valikossa toimettomana riittävän pitkän aikaa, joten tartuin nyt reippaasti tähän massiiviset mittasuhteet saavuttaneeseen avaruuseepokseen. Heti päävalikossa minua tervehtii hengelliseksi äityvä mieskuoro, jolloin Halvar maaseudultakin ymmärtää olevansa raivaussahaa suuremman elämyksen äärellä.

Aloitan pelin. Huomaan pelintekijöiden luoneen uusioversioon mielenkiintoisen ominaisuuden, nimittäin ulkoasun vaihtamisen uusitun ja alkuperäisen välillä napin painalluksella (okei, alkuperäinen ei varmaan pyörinyt 60fps). Tämä on se hetki, jolloin harmaa massa päässäni yhdistää pelin KonsoliFIN-foorumin "Retrospektiivi"-lankaan. Huomaan vaihtavani tasaisin väliajoin vanhaan ulkoasuun, sillä on mielenkiintoista nähdä konkreettisesti tekniikan kehitys kymmenen vuoden aikana, samoin kuin oma asennoituminen vanhahtavaan ulkoasuun. Täytyy todeta, että kymmenen vuoden aikana on tapahtunut valtavasti. Samalla kun yksityiskohdat ympäristössä lisääntyvät, muuttuu myös pelin tunnelma paikoitellen jopa merkittävästi. Itselleni tämä on ensimmäinen kunnon kosketus Haloon, joten en osaa sanoa miten suuresta asiasta on kyse puristin mielestä. Alkuperäisen pelin graafinen ilme tuo mieleeni jonkinlaisen Goldeneyen ja Turokin symbioosin. Samana vuonna ilmestyivät esim. MGS2 ja GTA III, joten Halon grafiikkaa voi sitä kautta laittaa persektiiviin.

2363666-4152787511-13644.jpgPelimekaniikka on ymmärtääkseni pidetty aika lailla alkuperäisenä ja se toimii mainiosti. Räiskintä on sujuvaa ja onnistuu helposti myös kasuaalipelaajalta. Ajoneuvojen ohjattavuus on aika omintakeinen makeinen, mutta ajaa (heh!) asiansa. Hahmosuunnittelu puolestaan ei voita minulta palkintoja, geneerisiä avaruusmöllejä toisen perään lappaa eteen tuhottavaksi. Pelin musiikit olivat todella hit or miss-materiaalia. Joukossa on kananlihaa aiheuttavaa eeppistä rummutusta, mutta toisaalta aivan käsittämättömän hirveää mölinää, joka on ilmeisesti kopioitu huonolla menestyksellä joltain alkuasukasheimolta. Pelin juoni ei tempaissut mukanaan, mutta perusteli ihan riittävän hyvin siirtymät seuraavaan kenttään.

Tässä pelissä on myös moninpeli, joka lienee yksi tärkeimpiä syitä pelin sijoittumisessa ihmisten sydämiin. Co-op-mahdollisuus jäi valitettavasti kokonaan kokematta tämän pelaajan sosiaalisen elämän köyhyyden vuoksi, mutta oletettavasti herkkua olisi luvassa. Kävin kuitenkin pariin otteeseen kokeilemassa kasuaali-moninpeliä. Moninpeli muita ihmisiä vastaan ensikertalaisena lähes 20 vuotta vanhassa pelissä on juuri niin hauskaa kuin arvata saattaa. Ei ole kyse siitä, tuleeko tukkaan vaan siitä, miten pahasti. Tämänkin kokemuksen pohjalta on kuitenkin helppo ymmärtää, millainen elämys moninpeli on ollut 2001.

Mitä tästä sitten lopulta jäi käteen? Herran vuonna 2020 alkuperäinen Halo tarjoaa sujuvan pelikokemuksen, mikä on jo melkoinen saavutus näin vanhalle pelille. Normaalisti 3D-grafiikka vanhenee arvokkaasti kuin maito, mutta Halon kohdalla ulkoasu on jotenkin vieläkin sympaattinen. Sujuvan toiminnan lisäksi pääsääntöisesti toimiva äänimaailma nostaa tunnelman parhaimmillaan kattoon, joskin miinusta täytyy antaa muutamista kentistä, jotka on ilmeisesti tehty aivopierussa (Keyes, Library...:mad:). Lisäksi peliä on erittäin helppo päästä pelaamaan, peli kun löytyy kaikilta Xbox-konsoleilta sekä PC:ltä. Puutteineenkin peliä voi suositella kaikille avaruusteletapeista ja sujuvasta toiminnasta pitäville.

...seuraavaksi Halonhakkuu jatkuu jatko-osan merkeissä.
 
Day of the Tentacle (1993 PC)

Oli aikoinaan huikea seikkailu joka pursusi hersyävää omalaatuista huumoria jopa kyynisyyteen ajoittain sukeltaen, huikeita henkilöhahmoja joihinka jos ei nyt samaistunut sentäs niin heistä alkoi oikeasti tämän pelin edetessä jopa tietyllä tapaa välittämään :D mutta vähintäänkin pitämään ja paljon.

Aikamatkailua kyseessä.. se on sillain tehty tässä erittäin nerokkaasti että kolmikko joutuu eri aikakausille mutta on ikään kuin samaisessa talossa touhuamassa ja auttamassa sitä kautta myös kavereitaan, jotta takaisin yhteen ja samaan aikaan taas pääsisi. Yksi heistä joutuu 200 vuotta menneisyyteen, yksi pysyy nykypäivässä ja kolmas sitten menee 200 vuotta tulevaisuuteen. Elottomia esineitä he pystyvät siirtämään ajasta toiseen ja tämä on olennainen osa puzzleja tässä point’n’click seikkailupelissä.

Tuohon aikaan kun peli ilmestyi, niin tämähän on tietynlaista jatkoa Maniac Mansion pelille, niin tässä pelissä jos käyttää erästä tietokonetta siellä pelin sisällä, niin sillä pääsee pelaamaan tuota alkueräistä Maniac Mansion peliä, huikea juttu oli, liekö tuohon aikaan aivan ennenkokematon idea ja toteutus sinänsä, ei varmaan tuota ollut hirveästi aiemmin tuollain toteutettu muussa pelissä vielä ennen tätä ?

Grafiikka oli todella upeaa ja kestää sitä ihailla tänäkin päivänä, sitä alkuperäistä grafiikkaa siis ! Nythän pelille on tullut sitten Remaster, jossa on myös tuo viime aikojen innolla käytetty ominaisuus elikkäs pelissä pystyy lennosta ihan milloin vaihtamaan grafiikat nappia painamalla joko alkuperäiseen muottiinsa tai sitten tähän uudistuneeseen ilmeeseen. Kummatkin näyttävät hyviltä, hitusen eri tavalla toki. Ajan patinoimassa alkuperäissäkin on kuitenkin oma suuri viehätyksensä, jos retroilihan silmin ruutua katsoo :)

Myöskään musiikillisessa annissa ei annettu oikeastaan kellekään mitään tasoitusta, mieleenpainuvat ja humoristisensävyiset musiikit, aivan loistavaa ja löi ihan täysillä kiilaa minkä tahansa animaatio leffan themelle, tämän tunnusmusa siis ! Ääninäyttelijät hoitivat myös upeasti duuninsa himaan, aivan korvia hivelevää kuultavaa :)

Pelin teossa olennaisena osana ollut, sittemmin yhdeksi pelimaailman suurista tunnetuista nimistä muotoutunut Tim Schaefer ja olihan siellä eräs Ron Gilbert kans messissä mukana.. Gary Winnick sitten vähän tuntemattomammaksi nimeksi suuremmalle yleisölle jäänyt.

https://www.gog.com/game/day_of_the...iIy0pF70UVXkOGBc2IRahftLKVRonHMhoCdrsQAvD_BwE
Originally released by LucasArts in 1993 as a sequel to Ron Gilbert’s ground breaking Maniac Mansion, Day of the Tentacle is a mind-bending, time travel, cartoon puzzle adventure game in which three unlikely friends work together to prevent an evil mutated purple tentacle from taking over the world!

Now, over twenty years later, Day of the Tentacle is back in a remastered edition that features all new hand-drawn, high resolution artwork, with remastered audio, music and sound effects (which the original 90s marketing blurb described as ‘zany!’)

Players are able to switch back and forth between classic and remastered modes, and mix and match audio, graphics and user interface to their heart's desire. We’ve also included a concept art browser, and recorded a commentary track with the game’s original creators Tim Schafer, Dave Grossman, Larry Ahern, Peter Chan, Peter McConnell and Clint Bajakian.

Day of the Tentacle was Tim Schafer’s first game as co-project lead, and a much beloved cult classic! This special edition has been lovingly restored and remade with the care and attention that can only come from involving the game's original creators.

*100% new hand painted, high resolution artwork
*Switch on the fly between classic mode and remastered mode
*Remastered high quality voices, sound effects and music, with emulated “iMuse” style dynamic music
*Choose between two remastered music modes: modernized, re-voiced music, or classic music which sounds just like it did in the 90s
*Concept Art Browser
*Highly customizable user interface and experience, with mix and match options for old and new play styles - play with the verb bar in remastered mode, or the new verb dial in classic mode
*Commentary track with original creators: Tim Schafer, Dave Grossman, Larry Ahern, Peter Chan, Peter McConnell and Clint Bajakian.
*Game within a game: Includes full playable version of Maniac Mansion!



Alkuintro on jo aivan huikea ja sulattaa sydämen edelleen :)
 
Retroilihan :D Hassu kirjoitusvirhe bongattu.

Day of the Tentacle jäi PC-aikana kokematta, joten pelasin sen remasterina PS4:llä. Tallenteet löytyvät YouTube-kanavaltamme:

Osa 1:



Osa 2:



Upea seikkailupeli, jonka läpäisemiseen sokkona meni noin 11 tuntia. Oman aikansa parhaita tekeleitä, siinä missä Maniac Mansion, Sam & Max Hit the Road, Monkey Islandit, Dark Seed, Alone in the Darkit ja muut seikkailupelien mestariteokset. Huumori oli DOTTin parhaita puolia, samaten puzzlejen loogisuus. Mahtavaa viihdettä.
 
Ylös Bottom