Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Retrospektiivi - pelataan vanhat pelit nykypäivän pelaajan silmin

Mitä mieltä Dragonfly on että passaako kevyet "Remasteroinit" myös tähän ketjuun kuten esim Gears of warin xbox one versio sekä nämä Resident evil 4-6 jotka on laitettu vaan pöyriin paremmin mutta pelimekaniikaltaan ovat alkuperäisen tasolla?
 
Periaatteessa käy. Toki esim. ensimmäisen Gearssin XO versiossa on vissiin paranneltu ohjattavuuttakin grafiikan lisäksi, joten tuntuma on parempi kuin alkuperäisessä. Ressoista en sitten tiedä.
 
Periaatteessa käy. Toki esim. ensimmäisen Gearssin XO versiossa on vissiin paranneltu ohjattavuuttakin grafiikan lisäksi, joten tuntuma on parempi kuin alkuperäisessä. Ressoista en sitten tiedä.

Ressoissa on yhtä kankia ohjattavuus kuin alkuperäisissä PS3/Xbox 360 versioissa.
 
F1 Championship edition (2007, PS3)

252px-Formula_One_Championship_Edition.jpg


Tätä pelatessani tuli mieleen, että pelihän on erittäin hyvä arvostelun kohde täällä. Kyseessä siis Studio Liverpoolin viimeinen F1-tuotos, jonka jälkeen vastuun lisensoiduista F1-peleistä on ottanut Codemasters. Julkaisuvuodestaan huolimatta peli käsittelee F1-kautta 2006. Tässä plussia ja miinuksia, erityisesti Codemastersin pelisarjaa silmällä pitäen:

+Grafiikat
+Hyvä ajettavuus
+Riittävän vaikea (vrt. sarjan edelliset pelit)
+Vauriomallinnus edelleen realistisempi kuin missään Codemastersin pelissä, auto hajoaa oikeasti todella helposti
+Tekoäly aggressiivisempi kuin missään Codemastersin pelissä
+Peli on rankaiseva kahden ylemmän kohdan vuoksi, jo maaliinpääsy pisteillä tuo erittäin hyvän fiiliksen
+Suomenkieliset valikot, selostus ja kisainssi.
+Lämmittelykierros (teki paluun vasta 2016)
+Interaktiiviset varikkopysähdykset
+Mahdollisuus toimia testikuskina
+Autenttiset kisagrafiikat vuodelta 2006
+Paremmat säätömahdollisuudet kuin nykyisin
+Käytännössä kaikki olennaiset pelimuodot mitä löytyy tänäkin päivänä
+Ei flashbackeja eikä edes restart mahdollisuutta urassa
+TV-tila, klassikkoautoja, klassikkorata, palkintokaappi, uutisia, kattavat tilastot... Kaikkea riittää!

-Hard-vaikeustasolla ajotestit lähes mahdottomia (selitän paremmin alempana), vaikka itse kisaviikonloppuina hyvä vaikeustaso
-Sateella on mahdoton pärjätä tekoälyä vastaan
-Tekoälyn suorituskyky vaihtelee liikaa radasta riippuen. Toisilla radoilla voi voittaa Super Agurilla, toisilla tekee tiukkaa Ferrarilla
-Moottoririkkoon keskeyttänyt auto jättää öljyläikkiä radalle, jotka vaikuttavat vain pelaajan autoon, ei tekoälyn autoihin
-Oikomisrangaistus on ihan älytön: Peli hidastaa autoa tietyksi ajaksi, mikä voi lopulta johtaa kolariin ja keskeytykseen
-Tietyissä kohdissa "auto spin kerbs" aiheuttavat liikaa ongelmia
-Aika-ajon ja kisan välissä ei ole mahdollista tallentaa
-Radat on mallinnettu huonosti

Ajoin yhden kauden uraa Toro Rossolla juuri äsken läpi ja tilastot olivat seuraavat:

-8 kertaa maaliin
-10 keskeytystä
-25 MM-pistettä
-1 podium
-1 paalupaikka
-MM-sarjan 10.

Kuten aiemmin sanoin, peli on armoton. Kymmenestä keskeytyksestä niin moni tuli kirvelevään paikkaan. Kanadassa viidenneltä sijalta mestarien muuriin, Unkarissa sade muutti eturivin lähtöpaikan keskeytykseen, Turkissa Montoya ajoi kylkeen pistesijalla ja Monzassa öljyläikkä keskellä Ascaria aiheutti keskeytyksen toiseksi viimeisellä kierroksella pisteiltä. Päätöskisassakin Fisichella kiilasi seinään avauskierroksella hyvistä asemista.

Toisaalta onnistuminen maistuu todella hyvältä vaikeiden kisojen jälkeen. Avauskisasta Bahrainista tuli 2 pistettä, mutta seuraavaa saikin odotella Indianapolisiin (kisa 10) asti, taas seitsemäs sija. Magny-Coursissa sateisesta aika-ajosta irtosi ruutu 21, mutta erittäin hienon ajon jälkeen nousin kuudenneksi. Tämän jälkeen mm. Unkari-Turkki-Monza pettymykset putkeen, kunnes Kiinassa räjähti: Paalupaikka ja kisasta kakkossija!

Tämä onkin pelin suola: Yksikin virhe, niin olet ihan oikeasti ulkona! Ja siksi pärjääminen tuntuu paljon paremmalta kuin Codemastersin peleissä, jotka antavat niin paljon anteeksi.

Sitten päästäänkin vielä niihin ajotesteihin: Jos et halua tuhlata viiden kauden uratilan kallisarvoista aikaa testikuskina hääräämiseen, joudut voittamaan testin tavoiteajan ainakin 2,5 sekunnilla! Erilaisia rata/testikombinaatioita on yhdeksän kappaletta, joista hard-vaikeustasolla vain yksi on edes mahdollinen suorittaa niin hyvin, että et joudu testikuskiksi. Jos joku haluaa tietää, niin se on Magny Cours/3 kierroksen yhteenlaskettu aika.

Itsehän juuri tänään McLarenille pyrkiessäni jouduin lataamaan tallennuksen uudestaan aina niin kauan, että 1/9 todennäköisyydellä (eikä satu satamaan) juuri tuo testi tulee. Toisella yrityksellä voitin tavoiteajan 2,450 sekunnilla ja olisin joutunut testikuskiksi. Kolmannella yrityksellä voitin tavoiteajan 2,498 sekunnilla ja olisin joutunut testikuskiksi. Neljännellä myrskysin 3,600 sekunnin eron tavoiteaikaan ja sillä irtosi jo ykköskuskin paikka kakkoskaudelle. Tähän operaatioon meni kokonainen tunti.

Monilta osin siis kyseessä on vielä tänäkin päivänä yksi parhaista lisensoiduista F1-peleistä, mitä on koskaan tehty. Monet ominaisuudet ovat edelleen parempia kuin nykyisissä F1-peleissä ja ainakin itse nautin pelistä enemmän kuin nykyisistä. Toisaalta sitten pelistä löytyy liian monta kunnon testaamisen puutteesta johtuvia ongelmia, kuten tekoälyn vauhti sateella ja tuo testiongelma, sekä idioottimaisia ominaisuuksia kuten rangaistusjärjestelmä. Haluaisin antaa nelosen, mutta ongelmat pudottaa väkisinkin kolmoseen.

Retrospektiivinen arvosana: 3

Arvosteluasteikko:

5 – Klassikko silloin, klassikko nyt.
4 – Hyvä peli on hyvä.
3 – Peli on kestänyt ajanhammasta kohtuullisen hyvin, mutta muutama paikkaus voisi tehdä terää.
2 – Lapsuksia ja kummallisia suunnitteluvalintoja löytyy sieltä täältä. Ei näytä eikä kuulosta hyvältä.
1 – Aika on todellakin kullannut muistot. Älä palaa tämän pariin, ellei pettymys ole se mitä elämältäsi haluat
 
Viimeksi muokattu:
Viimeisen viikon retrofiilistelyt ovat kattaneet useita loistavia pelejä. Viimeisimpinä katselin muutaman speedrun-läpipeluun Baldur's Gate: Dark Alliancesta, Dead Space 1:stä Impossible-tasolla ja One Gun/No Hit -haasteista. Tunne on upea, kun saa katsella taitavien pelaajien edesottamuksia näiden helmien parissa, ja sormia syyhyttää jatkuvasti, kun tekisi itse mieli olla puikoissa.

Lisäksi on ollut aina erityisen hienoa päästä katsomaan entisaikojen suosikkipelin sokkoläpipeluuta. Tässä tapauksessa se on ollut Dead Space, jonka pelaamisen pelikaveri aloitti. Upeaa nähdä niitä fiiliksiä. mitä peli saa aikaan, ja käydä läpi ne omat ajatelmat takavuosilta samalla hetkellä.

Pakko kaivaa ne Amigan ja C64:n ROM-tiedostot vielä joskus vanhan tietokoneen uumenista ja pelata niitä emulaattorin kautta.
 
Tästä ketjusta innostuneena yritin pitkästä (vuosia!!) aikaa pelata jotakin oikein vanhaa. Löysin pienellä kuukkeloinnilla sivun, jossa voi pelata selaimessa mm. vanhoja MSX-pelejä. MSX:ää en koskaan omistanut, mutta SVI-328 Spectravideo-tietokoneeseen sai kiinnitettyä lisälaitteen, joka mahdollisti moduuli-MSX-pelien pelaamisen.

Selasin hetken ja valitsin Nemesis-nimisen (tunnetaan myös nimellä Gradius, julkaisuvuosi 1985) pelin, joka on sivulta kuvattu shoot'em up. Maasto etenee sektoreittain, mutta viholliset rullaavat smoothisti. Vihollisaaltojen tuhoaminen vapauttaa kapseleita, joiden kerääminen kasvattaa alapuolella olevaa mittaria tehosteesta toiseen. Halutun boostin kohdalla napinpainallus lisää tulivoimaa, kasvattaa nopeutta tai tuo ohjattavan aluksen eteen suojakilven. Erikoisvarusteina alukseen saa tulivoimaa kasvattavat options-pallukat, jotka ampuvat aluksen rinnalla. Perinteisen piupiu-aseen voi vaihtaa halutessaan laseriin ja maata pitkin rullaavat pommit huolehtivat maajoukkojen hävittämisestä.

Musiikit olivat se pääasiallinen syy, miksi palasin tämän helmen pariin. Pirteään tasomusiikkiin ei koskaan kyllästy ja erityyppiset biisit läpäistävien tasojen teeman mukaan istuvat loistavasti peliin. Myöskään ääniefekteissä ei ole valittamista. Ainoastaan teknisellä puolella on hiomista, sillä ruudunpäivitys hidastuu aika lailla, kun ruudulle kasautuu liikaa tavaraa.

Jokaisessa kentässä on ns. pomovaihe, jossa puolustaudutaan ensin erilaisia uhkia vastaan ja lopuksi avaruudessa leijuu vastaan iso emäalus, jonka posauttamalla saa paljon pisteitä. Emoalus on kuitenkin huomattavasti pienempi paha kuin sitä edeltävät vaarat, sillä sen keskusta räjähtää itsestään noin puolen minuutin kamppailun jälkeen. Tosin tällöin jää bonus saamatta. Emoaluksen raketteja on naurettavan helppo väistellä, kunhan alus on tarpeeksi nopea.

Nemesis sisältää kahdeksan eri tasoa ja se jatkuu loputtomana looppina alusta uudestaan läpäisyn jälkeen, mutta vaikeustaso kohoaa joka kerta. Viholliset ampuvat enemmän ja liikkuvat nopeammin, jolloin oman aluksen nopeutta on pakko kasvattaa. Tällöin ahtaissa koloissa liikkuminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi.

Eri tasoihin on piilotettu myös bonuskenttiä, jotka saavutetaan lennättämällä alus näkymättömään portaaliin. Tällöin selviää myös automaattisesti seuraavaan tasoon. Bonuskenttiä yhdistää yksi asia – niissä pärjää vain yhdellä aseella, joka on nimeltään double. Se on ainoa, joka ampuu myös ylöspäin ja bonuskentästä ei selviä hengissä ilman sitä. Erikoistasolta voi löytää lisäelämiä ja myös isoja pistebonuksia, jotka kerryttävät lisäelämävarastoa. Taustalla soi tällöin kertakaikkisen upea musiikki, pelin paras kipale.

Nemesiksestä on sanottava, että aika on kullannut muistot, mutta se ei liity pelin laatuun. En vain osaa enää. Toki jotain syytä on siinäkin, että yritin aluksi pelata näppäimistöllä, mutta tämäntyyppinen peli vaatii kahvallisen ilotikun. Lopulta pääsin peräti tasoon 6, kun kytkin PC:hen dualshockin, sillä se toimi aivan suoraan – niin ristiohjaimella kuin tatillakin, ainoastaan turbotulitus puuttui. Se ei silti ole sama kuin takavuosina käytetty tsoistikki.

Ennen läpäisin Nemesiksen helposti 10+ kertaa kuolematta, elämiä taisi olla parhaimmillaan lähes sata. Nyt hengissäpysyminen on erittäin haastavaa. Kaiken kukkuraksi ohjattava alus menettää kaikki varusteensa kuoleman koittaessa.

Vielä Nemesistäkin upeampi peli olisi Salamander, mutta se on vielä vaikeampi kuin tämä.

Lisään jälkikäteen löytämäni videon, johon on äänitetty Nemesiksen bonuskentän (itselleni) "kuolematon" kappale:

 
Eliminaattorin kirjoituksen innoittamana omatkin muistikuvat palasivat NES-aikaan ja olin aivan varma, että olisin kaverin luona Gradiusta NESsillä pelannut. Ja kyllähän minä olen sen tehnyt, koska kyseisestä pelistä(ja sarjasta) on myös NES-versiot olemassa, kuten linkin takaa löytyvästä wiki-artikkelista voidaan nähdä. Kultaisia muistoja aivan 90-luvun alusta...

 
Katselin mixer stream kun pelataan original boksin. Star Wars: Knights of the Old Republic näytti kyllä suht hyvältä xbox onella.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Seuraavaksi taitaa lähtä Half life 2 käsittelyyn. Oisko ainakin se kymmenes läpipeluu luvassa mutta hyvä peli kestää semmoiset, nyt on PS4:llä tullut pelattua paljon Star ocean 4 last hopea minkä pelasin aikoinaan 360:llä. Tämä on se 4K remastered mutta pelimekaniikaltaan sama niin voisi tästäkin tieten jotakin ruksailla kun läpi menee.
 
7b4bio5hobgsvc2XPNBNYpRgFqsQ3fLysV3pdseBbzMvM5kmEkeDsCAwvcHUuCUAjrDcsRNZmqLtPmgwNorn47jaoBpUt...jpeg


Star Ocean 4: Last Hope napsahti taas läpi kaikkien näiden vuosin jälkeen semmoisella versiolla kuin 4K & FullHD Remastered koska muita versiota ei ollut saatavilla nyt ja peliä oltiin muokattu vain Graafisesti ja tämä oli käytännössä PS3 version remontti PS4:lle sisältäen kaiken siittä mitä kyseinen versio sisälsi. Edellisen kerran pelasin pelin 2011 - 2012 Xbox 360:llä ja siihen tuli upotettu aikalailla se 80h kun tuli luolastoa ja muuta koluttua, pelihän on tuttua japanilaista rpg:tä eli lapset laitetaan pelastamaan maailmaa kun aikuiset käy keskusteluja. Viholliset vaihtelevat noin puoleen väliä peliä kivasti ja sen jälkeen niitä aletaan kierrättämään ja hahmojen kehitys on hyvin simppeliä, puolet hahmoista ovat kyllä yhtä ärsyttäviä kuten ennenkin mutta tämän en antanut itseäni haitata vaan sen noin 26h mitä läpipeluussa nyt meni niin pelasin ihan mielellään. Muutamat pomot osasivat nostattaa ärräpäitä ja nyt mittari näyttää sitä 30h kun on trophyjä metsästänyt ja tutkinut paikkoja, voin kyllä sanoa että mielipiteeni peliä kohtaan ei ole muuttunut sitten vuosien varrella yhtään ja ymmärrän miksi tämän ostin kun Remasterointi storeen saapui, peli on hauska ja perus hyvä JRPG jossa on kaikki sen elementit kohdillaan. Tätä voi vieläkin kaikille RPG faneille suositella ja moni tämän varmana muistaa jotka peliä ovat pelanneet joko Xbox 360 suuressa RPG aallossa tai kun peli saapuu PS3:lle.

Retrospektiivinen arvosana: 4

Arvosteluasteikko:
5 – Klassikko silloin, klassikko nyt.
4 – Hyvä peli on hyvä.
3 – Peli on kestänyt ajanhammasta kohtuullisen hyvin, mutta muutama paikkaus voisi tehdä terää.
2 – Lapsuksia ja kummallisia suunnitteluvalintoja löytyy sieltä täältä. Ei näytä eikä kuulosta hyvältä.
1 – Aika on todellakin kullannut muistot. Älä palaa tämän pariin, ellei pettymys ole se mitä elämältäsi haluat.

Lisätään vielä että pakko oli muutamaan kohtaan käydä katsomassa ohjeet netistä kun ei enää muisti pelittänyt :D
 
Ei varsinaisesti tähän ketjuun kuulu mutta löydettiin pojan kanssa tänään kirpparilta vanhoja Pelit lehtiä ja tämän mainoksen muistan itsekkin:

IMG_20200222_125558.jpg

300-400e hujakoille me maksettiin Xboxista jossa tuli Halo ja Midtown Madness mukana.
 
Tämän taaemmas en juurikaan voi retrossa mennä. Tuli pelattua selaimessa Videopac-pelikoneen (konsolin?) ajantakaisia klassikoita. Ohessa kuva Munchkin-pelistä, joka on Pacman-klooni, mutta siinä on hyvällä tavalla erilaisuutta. Siinä syötävät pisteet liikkuvat sokkelossa. Yksi palanen on jokaisessa kulmassa muita kiiltävämpi ja antaa hetkeksi mahdollisuuden syödä sokkelon kummituksia Pacmanin tapaan.

Munchkinissa syötävien palojen liike nopeutuu koko ajan määrän vähentyessä, ja viimeisen kanssa tarvitaan jo tuuria, sillä se on yhtä nopea kuin "Pacman". Pacmaniin verratessa kummitukset palautuvat syömisen jälkeen paljon hitaammin peliin, sillä niiden pitää ensin löytää takaisin omaan kotipesään, jonka sisäänpääsyaukko pyörii puolelta toiselle. Sinne ehdittyään viholliset joutuvat vielä odottamaan palautumista.

Peli vaikeutuu temmon kiihtymisen myötä, sillä jo neljännessä kentässä nopeus tuplaantuu.

Äänet ovat oikein hyviä ja Munchkinia on kehuttu paikoin jopa paremmaksi kuin tunnetumpaa Pacmania.

Arvosteluasteikko:
5 – Klassikko silloin, klassikko nyt.
4 – Hyvä peli on hyvä.
3 – Peli on kestänyt ajanhammasta kohtuullisen hyvin, mutta muutama paikkaus voisi tehdä terää.
2 – Lapsuksia ja kummallisia suunnitteluvalintoja löytyy sieltä täältä. Ei näytä eikä kuulosta hyvältä.
1 – Aika on todellakin kullannut muistot. Älä palaa tämän pariin, ellei pettymys ole se mitä elämältäsi haluat.

Munchkinille arvosanaksi vahva 4.

Munchkin.png
 
Tämä peli on pyörinyt päässäni todella kauan ja aina silloin tällöin se putkahtaa esiin. Ison penkomisoperaation myötä löysin kuin löysinkin sen jostakin Internetin syövereistä ja heti perään oli pakko asentaa CCS64, joka on kenties tunnetuin C64-emulaattori. En aikoinaan edennyt pelissä juuri ollenkaan, koska olin vielä niin nuori ja osasin vasta hyvin vähän englantia.

Pelin nimi: Mad Man
Genre: Tekstiseikkailu (englanniksi)
Julkaisija: Tial Trading
Julkaisuvuosi: 1983
Teema: Murhamysteeri

Seikkailu alkaa, kun kotipuhelin soi. Pomo soittaa ja kertoo kaupungilla riehuvasta murhaajasta, joka on ehtinyt listimään jo seitsemän ihmistä. Mysteeri pitää ratkaista ennen kuin sekopää pääsee 20. uhriinsa, sillä sen jälkeen hän valitsee uhrikseen pelaajan, joka on poliisi (mutta sitä ei kerrota alussa).

Pelissä käytetään lähes aina yksinkertaisia kahden sanan komentoja, joiden alussa on verbi. Niitä ovat mm. take, go, move, inventory, open, look, say, use, unlock, examine, jne. Kerrallaan voi kantaa mukanaan kolmea esinettä. Vaara vaanii monessa muodossa ja aika usein mennään trial & error -meiningillä, eli kokeillaan mitä eri käskyillä tapahtuu.

Muutama esimerkki alusta: jos avaat pääoven ja kävelet siitä ulos, tulet ammutuksi. Nostamalla maton pois lattialta paljastuu aukko, josta avautuu tie kellariin. Kellarista löytää luotiliivit ja lukitun oven. Luotiliivien kanssa (kunhan pukee ne ensin) on turvallista mennä puutarhaan. Puutarhassa on iso kivi, joka on liian painava nostaa. Sen sijaan kiveä voi siirtää ja alta paljastuu avain. Se avaa kellarin lukitun oven.

Kellarin ovesta kulkemalla tulee varoitus "it's very hot here!" (täällä on erittäin kuuma!). Jokaisen kirjoitetun komennon jälkeen varoitus toistuu, kunnes neljäs kerta saa pelaajan ylikuumenemaan ja kuolema korjaa heti. Mikäli jätit ulko-oven auki, niin kellarin ovesta kulkeminen tuo ruudulle tekstin: "Joku yllätti takaapäin ja viilsi kurkkuni auki! Viimeinen ajatukseni oli... unohdin sulkea ov..." - olen kuollut.

Ärsyttävintä pelissä on komentojen arvaaminen, sillä pelintekijät eivät ole jättäneet joustovaraa tilanteisiin. Ruutuun tulee vain viesti "ilmaise se toisella tavalla" (express it in another way) eli ilmeisesti peli tunnistaa jos tietyssä kohdassa yrittää käyttää oikeaa sanaa, mutta verbi on väärä. Yhden päivän pelaamisella olen jo edennyt pitemmälle kuin nuorempana, mutta jatkuvasti tulee uusia arvoituksia eteen. Lähinnä juuri sen takia olen jumissa, kun en tiedä mitä komentoa pitäisi käyttää. Silti Mad Man on kuin lukisi hyvää kirjaa, jossa olen itse päähenkilönä.

Arvosteluasteikko:
5 – Klassikko silloin, klassikko nyt.
4 – Hyvä peli on hyvä.
3 – Peli on kestänyt ajanhammasta kohtuullisen hyvin, mutta muutama paikkaus voisi tehdä terää.
2 – Lapsuksia ja kummallisia suunnitteluvalintoja löytyy sieltä täältä. Ei näytä eikä kuulosta hyvältä.
1 – Aika on todellakin kullannut muistot. Älä palaa tämän pariin, ellei pettymys ole se mitä elämältäsi haluat.

Arvosanaksi 4, koska arvostan älyllistä puolta pelissä todella paljon. Jos joku haluaa kuulla, niin voin kirjoittaa seikkailun tähänastisen etenemisen.

Mad Man.png
 
Tämä peli on pyörinyt päässäni todella kauan ja aina silloin tällöin se putkahtaa esiin. Ison penkomisoperaation myötä löysin kuin löysinkin sen jostakin Internetin syövereistä ja heti perään oli pakko asentaa CCS64, joka on kenties tunnetuin C64-emulaattori. En aikoinaan edennyt pelissä juuri ollenkaan, koska olin vielä niin nuori ja osasin vasta hyvin vähän englantia.

Pelin nimi: Mad Man
Genre: Tekstiseikkailu (englanniksi)
Julkaisija: Tial Trading
Julkaisuvuosi: 1983
Teema: Murhamysteeri

Seikkailu alkaa, kun kotipuhelin soi. Pomo soittaa ja kertoo kaupungilla riehuvasta murhaajasta, joka on ehtinyt listimään jo seitsemän ihmistä. Mysteeri pitää ratkaista ennen kuin sekopää pääsee 20. uhriinsa, sillä sen jälkeen hän valitsee uhrikseen pelaajan, joka on poliisi (mutta sitä ei kerrota alussa).

Pelissä käytetään lähes aina yksinkertaisia kahden sanan komentoja, joiden alussa on verbi. Niitä ovat mm. take, go, move, inventory, open, look, say, use, unlock, examine, jne. Kerrallaan voi kantaa mukanaan kolmea esinettä. Vaara vaanii monessa muodossa ja aika usein mennään trial & error -meiningillä, eli kokeillaan mitä eri käskyillä tapahtuu.

Muutama esimerkki alusta: jos avaat pääoven ja kävelet siitä ulos, tulet ammutuksi. Nostamalla maton pois lattialta paljastuu aukko, josta avautuu tie kellariin. Kellarista löytää luotiliivit ja lukitun oven. Luotiliivien kanssa (kunhan pukee ne ensin) on turvallista mennä puutarhaan. Puutarhassa on iso kivi, joka on liian painava nostaa. Sen sijaan kiveä voi siirtää ja alta paljastuu avain. Se avaa kellarin lukitun oven.

Kellarin ovesta kulkemalla tulee varoitus "it's very hot here!" (täällä on erittäin kuuma!). Jokaisen kirjoitetun komennon jälkeen varoitus toistuu, kunnes neljäs kerta saa pelaajan ylikuumenemaan ja kuolema korjaa heti. Mikäli jätit ulko-oven auki, niin kellarin ovesta kulkeminen tuo ruudulle tekstin: "Joku yllätti takaapäin ja viilsi kurkkuni auki! Viimeinen ajatukseni oli... unohdin sulkea ov..." - olen kuollut.

Ärsyttävintä pelissä on komentojen arvaaminen, sillä pelintekijät eivät ole jättäneet joustovaraa tilanteisiin. Ruutuun tulee vain viesti "ilmaise se toisella tavalla" (express it in another way) eli ilmeisesti peli tunnistaa jos tietyssä kohdassa yrittää käyttää oikeaa sanaa, mutta verbi on väärä. Yhden päivän pelaamisella olen jo edennyt pitemmälle kuin nuorempana, mutta jatkuvasti tulee uusia arvoituksia eteen. Lähinnä juuri sen takia olen jumissa, kun en tiedä mitä komentoa pitäisi käyttää. Silti Mad Man on kuin lukisi hyvää kirjaa, jossa olen itse päähenkilönä.

Arvosteluasteikko:
5 – Klassikko silloin, klassikko nyt.
4 – Hyvä peli on hyvä.
3 – Peli on kestänyt ajanhammasta kohtuullisen hyvin, mutta muutama paikkaus voisi tehdä terää.
2 – Lapsuksia ja kummallisia suunnitteluvalintoja löytyy sieltä täältä. Ei näytä eikä kuulosta hyvältä.
1 – Aika on todellakin kullannut muistot. Älä palaa tämän pariin, ellei pettymys ole se mitä elämältäsi haluat.

Arvosanaksi 4, koska arvostan älyllistä puolta pelissä todella paljon. Jos joku haluaa kuulla, niin voin kirjoittaa seikkailun tähänastisen etenemisen.


Nyt oli jo niin retroa että huh huh, kiitos hyvästä tekstistä!
 
Ja taas on viivähdetty retropelien maailmassa. Tällä kertaa peliksi valikoitui The Goonies, joka on samana vuonna ilmestyneen hienon Arkajalat-elokuvan pohjalta syntynyt peli. Elokuva on täysin toisenlainen, enkä kehtaa spoilata siitä kohtia. Sen sijaan annan sille lämpimän suosituksen, sillä elokuvassa on hyvää huumoria, jännitystä, toimintaa ja hyviä näyttelijäsuorituksia (IMDB 7,8/10).

Pelin nimi: The Goonies (MSX)
Genre: Tasohyppely/seikkailu
Julkaisija: Konami
Julkaisuvuosi: 1985
Teema: Jäljittelee jonkin verran Arkajalat-elokuvaa

Pelissä ohjataan yhtä Arkajalat-elokuvan hahmoa, jonka nimi on Sloth. Kaikki seitsemän arkajalkaa on lukittu häkkeihin ja Slothin pitää pelastaa heidät. Sloth etenee ruudusta toiseen ja kerää avaimia, joilla lasten häkkien lukot avataan. Matkalla Sloth kohtaa elokuvan pahiksia, eli fratelleja. Pienempää pahaa edustavat pääkallot, luurangot, eräänlaiset kummitukset ja lepakot. Muitakin vaaroja on, kuten katosta putoavat tippukivet, vesiputoukset ja kerrasta poikki -kuolemia aiheuttavat ketjuihin kiinnitetyt kivenjärkäleet. Peli päättyy yhteen kuolemaan, joten vaarat kannattaa ottaa tosissaan. Pahimpia ovat kuitenkin fratellit, sillä ne tekevät eniten vahinkoa.

Fratelleja on monta eri tyyppiä, joista yksi ammuskelee Slothin nähdessään, toinen taas innostuu laulelemaan, jolloin ilmassa lentäviä säveliä pitää väistää ja yksi fratelleista liikkuu selvästi muita nopeammin. Sloth pystyy tyrmäämään fratelleja nyrkillään, mutta ne ovat poissa pelistä vain muutaman sekunnin. Pelin omia ansoja voi käyttää fratelleja vastaan, sillä esimerkiksi tippukivi tai kivenjärkäle tekee tyrmätystä Fratellista hetkellisesti selvää, kunnes konna syntyy uudestaan aloituspaikkaansa. Fratellit ovat siitä erityisen rasittavia, että ne pystyvät kulkemaan ruudusta toiseen ja niihin saattaa törmätä juuri ennen siirtymistään seuraavaan ruutuun. Kosketus fratelliin kuluttaa Slothilta hieman yli 2 palaa energiaa, joka on 10 palan maksimista varsin paljon.

Sloth löytää pelistä useita apuvälineitä, kuten kypäriä, kilpiä, suojapukuja ja muuta tilpehööriä, jotka suojaavat vaaroilta. Esineet kuitenkin kuluvat, joten loputtomiin niistä ei ole iloa. Esineiden etsiminen on kiehtovaa, sillä löytäminen vaatii usein pienten puzzlejen ratkaisua. Esimerkiksi kaksi iskua seinään, vihollisen tappaminen tietyssä kohdassa tai hyppy oikeaan aikaan voi paljastaa esineen sijainnin. Vaarana liiallisessa tutkimisessa ovat eräänlaiset laatikot, jotka toimivat negatiivisina faktoreina – esimerkiksi kummituksia henkiinherättävä laatikko on ikävä löytö. Kerättyjä tavaroita kun ei voi pudottaa, eikä säkin sisältöä kerrota etukäteen.

Kun kaikki arkajalat on vapautettu, niin Slothin pitää suunnata teräsovelle, joka johtaa seuraavaan tasoon. Tasoja on yhteensä viisi ja tasoihin 2-5 voi palata salasanalla kuoleman korjatessa, mutta harmi kyllä esineet eivät seuraa mukana. Ensimmäisestä tasosta saa yhden pelin hyödyllisimmistä pysyvistä esineistä, jota kutsuttiin pelin ohjekirjassa nimellä "maagiset formulat". Ne ovat kengät, jotka tuplaavat Slothin nopeuden. Ilman kenkiä läpipeluu on haastavaa – varsinkin, kun vaikeustaso kasvaa tasosta toiseen edetessä.

The Gooniesista oli niin paljon hyviä muistoja, että peli oli kerta kaikkiaan pakko pelata yhdellä istumalla loppuun asti. Kolme ensimmäistä tasoa selvitin helposti vanhoilla rutiineilla, mutta esineitä en löytänyt kuin suurin piirtein kolmanneksen kaikista mahdollisista. Ilman väliaikatallennuksia en olisi selvinnyt loppuun asti, sen verran haastavaa menoa oli tarjolla. Etenkin fratellit olivat rasittavia, sillä niiden määrä lisääntyy selvästi kolmessa viimeisessä tasossa. Varsinkin laulava fratelli on ikuinen riesa. Jouduin useamman kerran grindaamaan helpommilla vihollisilla, sillä Slothin energia palautuu kokemusmittarin täyttyessä.

Arvosteluasteikko:
5 – Klassikko silloin, klassikko nyt.
4 – Hyvä peli on hyvä.
3 – Peli on kestänyt ajanhammasta kohtuullisen hyvin, mutta muutama paikkaus voisi tehdä terää.
2 – Lapsuksia ja kummallisia suunnitteluvalintoja löytyy sieltä täältä. Ei näytä eikä kuulosta hyvältä.
1 – Aika on todellakin kullannut muistot. Älä palaa tämän pariin, ellei pettymys ole se mitä elämältäsi haluat.

The Goonies ansaitsee arvosanan 5. Hienot musiikit, upeat äänet, haastavuus, mainio tekninen toteutus ja tyylikkäästi tehdyt hahmot ja viholliset eivät jätä kylmäksi. Gooniesista on olemassa myös NES-versio, mutta se on kaukana MSX:n loistosta. Alla kuvia pelistä.

2800[/ATTACH]
Goonies MSX arkajalat rivissä.png
Goonies MSX fratellit.pngGoonies MSX.pngGoonies MSX loppuruutu.png
 
Jaha pitääkö se tänään Half life 2:sta kun Eleminaattori on vähän retroillu taas :D

Jos saan käsiini toimivan Amiga-aikaisen jalkapallovalmennuspelin nimeltään "The Manager", niin siitä tulisi pitkä tarina. Se on ehdottomasti tuon ajan parhaita – ellei paras omassa lajissaan. Sitä tuli aikoinaan tahkottua aivan älyttömän paljon, niin soolona kuin kaverinkin kanssa. Toistaiseksi ei ole tärpännyt. Vanhassa tietokoneenromussa se olisi (samoin kuin kaikki muutkin Amiga ROM -tiedostot), vaan eipä niitä saa ulos, kun kone on sökönä. Kaiken lisäksi kovalevyt ovat retro-osastoa, sillä ne kiinnitetään IDE-kaapeleilla.

Mieluusti kuulisin HL2:n osalta mietteitä, huikea peli aikoinaan.
 
Jos saan käsiini toimivan Amiga-aikaisen jalkapallovalmennuspelin nimeltään "The Manager", niin siitä tulisi pitkä tarina. Se on ehdottomasti tuon ajan parhaita – ellei paras omassa lajissaan. Sitä tuli aikoinaan tahkottua aivan älyttömän paljon, niin soolona kuin kaverinkin kanssa. Toistaiseksi ei ole tärpännyt. Vanhassa tietokoneenromussa se olisi (samoin kuin kaikki muutkin Amiga ROM -tiedostot), vaan eipä niitä saa ulos, kun kone on sökönä. Kaiken lisäksi kovalevyt ovat retro-osastoa, sillä ne kiinnitetään IDE-kaapeleilla.

Mieluusti kuulisin HL2:n osalta mietteitä, huikea peli aikoinaan.

Sen verran paljastan että yhtä uskomaton kokemus on ollut kuten lapsena eikä peli kärsi ollenkaan vaikka konsolilla pelaa.
 
Ylös Bottom