Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Säväyttävimmät elokuvat

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Droz
Btw. Onko kukaan kuullut/on jäsenenä ns. retroleffakerhossa, eli siis kerhossa jossa katsotaan vanhempia leffoja jossain tietyssä teatterissa sovittuina aikoina? Virallista nimeä en näille tiedä, mutta olen kuullut, että tällaista joillain paikkakunnilla järjestetään.
Yleinen nimi on elokuvakerho. Retro tuossa yhteydessä särähtää korvaan pahasti. Elokuvat eivät kuitenkaan vanhene samalla tavalla kuin videopelit.

Yliopistoilta noita löytyy ja aikalailla muualtakin. Etsi vaikka Googlella tuolla hakusanalla. Jos asut pääkaupunkiseudulla Suomen elokuva-arkisto näyttää vanhoja elokuvia jatkuvasti.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hex
Yleinen nimi on elokuvakerho. Retro tuossa yhteydessä särähtää korvaan pahasti. Elokuvat eivät kuitenkaan vanhene samalla tavalla kuin videopelit.

Retro tuli ensimmäisenä mieleen, kun kuulin joitain ks. kerhoissa esitettäviä leffoja.

Kiitoksia infosta.
 
Oon nähny monia tosi hyviä leffoja, joista mainittakoon seuraavat:

-The Crow
-Schindlerin lista
-Lord Of The Ring - Fellowship of the ring
-Tomb Raider
-Girl, interrupted
-Bram Stokerin Dracula
-Star wars ep. 4-6
-Kellopeliappelsiini
-Alienit
-Omenit
-Astronauts wife
-Boys don't cry
-Elm Streetit
-Yhdeksäs portti

..jne..
 
Lisätään listaan vielä Battle Royale. Ihan mielettömän hyvä leffa! Takeshi 'Beat' Kitano elämänsä roolissa. Leffa pistää tosissaan ajattelemaan.

Ja tietenkin Takashi Miiken Ichi the Killer joka myös on mahtava teos.
 
Kävin juuri katsomassa Gangs of New York elokuvan, joka minun mielestäni on mainitsemisen arvoinen.
Omaan hylllyyni elokuva ainakin tulee ilmestyessään DVD:lle.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Nova
Lisätään listaan vielä Battle Royale. Ihan mielettömän hyvä leffa! Takeshi 'Beat' Kitano elämänsä roolissa. Leffa pistää tosissaan ajattelemaan.

Ja tietenkin Takashi Miiken Ichi the Killer joka myös on mahtava teos.
Joo, just noi 2 leffaa olis tarkoitus hankkia DVD:lle kohta puolin, tai ainakin toi BR. Vielä en ole nähnyt kumpaakaan, mutta ainakin Battle Royalen kohdalla on suuret odotukset, sillä juoni kuulostaa uskomattoman mielenkiintoiselta ja kekseliäältä, vaikka onkin todella yksinkertainen. Mutta niihän ne parhaimpien leffojen juonet ovat, vrt. esim. Cube; kekseliäs ja yksinkertainen juoni ja aivan loistava leffa.
BR:stä olen lukenut muutamia arvosteluita imdb:sta ja fiilikset leffaa kohtaan ovat vain nousseet. Uskomatonta, miten voi olla näin innostunut leffasta, josta ei tiedä kuin pienen pätkän juonesta. Ja tälläinen elokuvahan ei voisi tulla muualta kuin Japanista.

PS. Pitäisi muuten hankkia käsiin Koushun Takamin alkuperäinen romaani, johon Battle Royale perustuu.

http://us.imdb.com/Title?0266308
http://us.imdb.com/Title?0296042
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Leo Stenbuck

Olin tos yks päivä Anttilas kattomas leffoja ja huomasin siin et siel oli toi Battle Royale joku special edition/ director´s cut tai joku vastaava... En sit tiedä onks niis eri regioneiden versiois kauheesti eroa, mut jos kiinnostaa nii Anttilasta näyttäis löytyvän (tai ainaki Hyvinkään Anttilasta :) )
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Arisalmi86
Olin tos yks päivä Anttilas kattomas leffoja ja huomasin siin et siel oli toi Battle Royale joku special edition/ director´s cut tai joku vastaava... En sit tiedä onks niis eri regioneiden versiois kauheesti eroa, mut jos kiinnostaa nii Anttilasta näyttäis löytyvän (tai ainaki Hyvinkään Anttilasta :) )
Joo, no Filmifriikistä löytyy kanssa.. Ajattelin ostaa Special Editionin, kun siinä on joku 10 minuuttia enemmän matskua leffassa.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Leo Stenbuck
Joo, just noi 2 leffaa olis tarkoitus hankkia DVD:lle kohta puolin, tai ainakin toi BR. Vielä en ole nähnyt kumpaakaan, mutta ainakin Battle Royalen kohdalla on suuret odotukset, sillä juoni kuulostaa uskomattoman mielenkiintoiselta ja kekseliäältä, vaikka onkin todella yksinkertainen. Mutta niihän ne parhaimpien leffojen juonet ovat, vrt. esim. Cube; kekseliäs ja yksinkertainen juoni ja aivan loistava leffa.
BR:stä olen lukenut muutamia arvosteluita imdb:sta ja fiilikset leffaa kohtaan ovat vain nousseet. Uskomatonta, miten voi olla näin innostunut leffasta, josta ei tiedä kuin pienen pätkän juonesta. Ja tälläinen elokuvahan ei voisi tulla muualta kuin Japanista.

PS. Pitäisi muuten hankkia käsiin Koushun Takamin alkuperäinen romaani, johon Battle Royale perustuu.

http://us.imdb.com/Title?0266308
http://us.imdb.com/Title?0296042

Kannattaa kyllä ehdottomasti hankkia tuo Battle Royale. Parhaimpia leffoja joita olen nähnyt, ellei paras. Osta vielä mieluummin se Special Edition Anttilasta; parempi kuin original.

Ja myös Ichistä on tullut leikkaamaton Suomi versio jota myös suosittelen.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Nova
Kannattaa kyllä ehdottomasti hankkia tuo Battle Royale. Parhaimpia leffoja joita olen nähnyt, ellei paras. Osta vielä mieluummin se Special Edition Anttilasta; parempi kuin original.
Tarkoituksena olisi siis hankkia Filmifriikistä Battle Royale - Special Edition (2DVD), kesto: 1 h 57 min , hinta: 49,90.
Alla on kuva leffan boxista:
http://www.filmifriikki.fi/kuvat/1908battle.jpg
Ja myös Ichistä on tullut leikkaamaton Suomi versio jota myös suosittelen.
Tuokin olisi kyllä kanssa jossain vaiheessa hankittava. Siitäkin olen lukenut juttua ja hyvältä vaikuttaisi.
 
Ichi kyllä säväytti festareilla, muttei mitenkään positiivisesti. Milloinkohan japanilaisen näytellyn elokuvan alennustila loppuu ja keskitytään taas itse elokuvien sisältöön, ei itsetarkoitukselliseen ääriväkivaltaan?
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hex
Ichi kyllä säväytti festareilla, muttei mitenkään positiivisesti. Milloinkohan japanilaisen näytellyn elokuvan alennustila loppuu ja keskitytään taas itse elokuvien sisältöön, ei itsetarkoitukselliseen ääriväkivaltaan?

Ichi ei ole kyllä kaikille tarkoitettu leffa sen myönnän. Mutta Takashi Miike on tällä hetkellä kyllä japanin ehdottomasti kuumimpia ohjaajia ja hepulta löytyy selvästi näkemystä.

BTW: Oletkos muuten nähnyt Battle Royalen josta tässä on keskusteltu vähän aikaa? Jos olet, niin mitäs pidit?
 
Ichi ei tosiaan ole tarkoitettu kaikille, mutta onko se tarkoitettu kenellekään? Minuun elokuva ei ainakaan vetoa yhtään vaikka olen leffojen suhteen kaikkiruokainen. Ichi on huono elokuva juoneltaan, tarinankerronnaltaan ja teknisesti. Äärimmäisyyksiin viety väkivalta ei palvele mitään tarkoitusta, vaikka sille onkin pyritty antamaan piilomerkityksiä. Minuun ei ole koskaan uponnut mahdollisimman väkivaltaisen elokuvan tekeminen näennäiseen yhteiskuntakritiikkiin vedoten.

Puheet mustasta huumoristakin Ichin kohdalla ovat aika omituisia. Kyllä teatterissa oli väkeä, joka nauroi mm. nännienleikkauskohtaukselle, mutta enemmän se taisi kertoa katsojien häiriintyneisyydestä kuin mistään todellisesta huumorista. Muutamia hauskoja kohtauksia elokuvassa tietysti oli.

Kyllähän Japanista laatuakin tulee. Esim. Kitanon elokuvat ovat aina tapaus. Kuitenkin nykyinen suuntaus kertoa kaikkea mahdollista väkivallan kautta on keino peittää elokuvien onttoutta. Puheet "tällaista ei Hollywoodissa tehdä" ovat kerrankin meriitti tähtitehtaalle. Nyky-Japanissa ollaan kaukana siitä, mitä Ozu, Kurosawa, Ichikawa ja muut saivat aikaan.

Battle Royalen olen nähnyt vain ilman tekstejä, joten paha sanoa siitä sen enempää. Pitäisi katsoa tekstien kanssa, mutta harvinaisen vähän sitä kohtaan tuntee kyllä vetoa.
 
Kun nyt tuli Japanin elokuvalaadusta puhe, haluan vain sanoa, että Hayao Miyazakin piirroselokuvat (mm. vähän aikaa sitten elokuvateattereihin tullut Spirited Away ja Princess Mononoke) ovat oikein mainioita.

Itsekään en muuten tuntenut mitään vetoa Ichiin. Itseasiassa en edes pitänyt kovin elokuvasta.
 
Tänään kävin katsomassa The Ringin ja oli kyllä aika skitso leffa, yksi pelottavimpia leffoja mitä olen nähnyt, ehkä pelottavin. Veikkaan kyllä, että alkuperäinen Ringu voi olla kyllä vielä skitsompi ja varmaan onkin, mutta kyllä tuo Hollywood-versiokin säväytti paljon. Ei oo vähän aikaan tullut katsottua yhtä hyvää leffaa.
Jos manaajasta sanotaan, että se on pelottavin leffa ikinä, niin mikäs noi The Ring tai Ringu sitten on, hyi s**tana, paskat tuli melkein housuun. ;) Mielestäni Manaaja oli kyllä todella tylsä leffa, missä ei ollut ainuttakaan pelottavaa kohtausta. Mutta se onkin vain oma mielipiteeni. No, ehkä se oli pelottava 70-luvulla, silloin kun se oli ensimmäisiä ns. kunnon kauhuleffoja mitä tehtiin, tiedä häntä.
Mutta enivei, pitääpäs hankkia käsiini alkuperäinen Ringu-leffa, niin vois verrata onko se mitenkin paljon pelottavampi ja paremmin tehty, kuin Amerikan serkkunsa. Ja tietysti pitäis vielä lukee se romaani.
 
loistavia leffoja kummatkin. Visitor Q ja Audition siis :)

Diggasin auditionista kyl enemmän.
 
Elokuva nimeltä Jimi Hendrix on muuten aika huippu!

Onko kukaan koskaan kuullut kyseisestä henkilöstä? Varmaan joku kitaristi Lontoosta? Varsinkin uusi tuotanto on hyvää. :)

Tämä oli siis huumoria. Katsotaan kuinka moni uppoaa minun katalaan suunnitelmaani.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom