Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Scott Pilgrim vs. the World

hforad

KonsoliFIN Alumni
Lajityyppi: Toiminta, seikkailu, komedia, fantasia, romantiikka
Ohjaaja: Edgar Wright
Pääosissa: Michael Cera, Mary Elizabeth Winstead, Kieran Culkin, Chris Evans, Anna Kendrick
Ensi-ilta: 01.10.2010

Tässäpä vasta onkin pakkonähtävä elokuva kaikille videopelien ystäville ja omissa kirjoissani vakava ehdokas vuoden parhaaksi leffaksi. Yllättää ja pursuaa viittauksia populaarikulttuuriin, etenkin peleihin (jos elokuvassa on bändi nimeltä Sex Bob-Omb, sen täytyy olla nerokas). Michael Cera esittää taas pöllämystynyttä nuorta miestä ja katsojana olin lähes koko elokuvan ajan epäuskoisen riemun vallassa.

Varoituksena sen verran että tätä leffaa ei kannata käydä katsomassa jos on allerginen hieman epäloogisille juonenkäänteille.
 
Vastaus: Scott Pilgrim vs. the World

Joo, tämä oli kyllä ittelle ja vaimolle aivan sairaan hauskaa kattottavaa. Koko ajan oltiin ääneen hohottamassa, kumpikin eri jutuille, eikä oltu ainoita siinä näytöksessä. Cerasta oon tykännyt Arrested Developmentista saakka, ja Shaun of the Dead on kulttikamaa. Silti yllätti. Soundtrack, vitsit, dialogi, tunnelma, 8-bittiset tehosteet. Kaikki toimi. Voin silti nähdä ettei joku (köhköh*tosikko) ymmärrä. Peukut ylös x 2.
 
Vastaus: Scott Pilgrim vs. the World

Minusta tosikkoa ei saa tekemälläkään, mutta odotin jotain joka selittäisi kaiken tapahtuneen lopussa. Eräs traileri antoi aivan erilaisen kuvan kyseisestä elokuvasta. Kyllä, omalla tavallaan tämä oli loistavasti toteutettu pätkä. Silti jäin kaipaamaan jotain joka olisi antanut merkityksen kaikelle tapahtuneelle. Aluksi kuvittelin kaiken tapahtuvan Scott:n mielessä, mutta muutkin alkoivat käyttäytyä villisti/typerästi. Hot Fuzz ja Shaun Of The Dead ovat erittäin kovia pätkiä, joten odotin tämän yltävän vähintään samalle tasolle. Kaiken kaikkiaan loistava pätkä jos asennoidut vastaanottamaan täysin hömpänpömppää ja jätät aivot narikkaan. Itse asennoiduin katsomaan perus komediaa, ja tämä oli virhe :D
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Scott Pilgrim vs. the World

Ehkä olen tosikko, mutta mulle tuli pariin otteeseen vähän vaivaantunut olo tätä katsoessa.
Ymmärrän periaatteessa millaista fiilistä tässä on lähdetty hakemaan, mutta toisinaan epäonnistuttu.

Paljon hyviä huumorikohtia, mutta liikaa lapsellisuuksia.

Monet saavat tästä toki fan-servicensä. (FF-bassline FTW \o/ )
 
Ylös Bottom