Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Shenmue I & II HD

Aikanaan junnuna Dreamcastillä tää (kakkonen) oli, kun ei oikein muita pelejä tarjolla ollut. Sillon en käytännössä englantia osannut, saati japania. Mitään en pelistä tajunnut ja muistikuvat on siinä, että joku näissä viehätti ja koukutti.

No nyt en malttanut olla ostamatta HD versioita ja verestää muistoja. Kolmosen ostan tulevaisuudessa kuitenkin.

Usein käy niin, että aika kultaa muistot ja parempi antaa muistojen olla muistoja.
Alkuun ajattelin et niin tässäkin tapauksessa. Onhan HD resosta huolimatta peli syntisen ruma, mutta haitanneeko tuo.
Pelimekaniikat on nykymittapuulla järkyttävät, todella surkeat.

Ja silti..peli imaisi välittömästi mukaansa ja varmaan tunnin tutkin pelkästään omaa taloa ennen kaupungille matkustamista.
Vaikka nykyisin englanti taittuu jo paremmin, niin miten en ole tätä tajunnut yhtään muksuna, koska englanti on älyttömän yksinkertaista ja hidasta, joten tässä nyt jokainen luulisi pärjäävän.

Ehkä kaikkein hienointa tässä on asia mitä en edes muistanut..eli se ettei ole minimappia, ei ole tehtävää et tee sitä tai tätä. Ympäristö ja kylä pitää oikeasti tuntea ja opetella. Tällä systeemillä oikeasti tulee kiinnitettyä huomiota yksityiskohtiin ja uppoudutua maailmaan, mitä missäkin on. Ne oppii nopeasti, mutta todella hieno ratkaisu.
Pelkkä muistilehtiö käytössä, mihin tulee pieniä merkintöjä mitä kannattaisi jututtaa/tutkia seuraavaksi.

Lisäksi en muistanut miten monipuolinen tämä on ja mitä kaikkea tässä on yksityiskohtina, esim segan vanhoja pelejä pelihallissa yms.
Harmi, että esim coca colan jne lisenssiä ei enää ole.
 
Noniin olinhan tarpeeksi laiska jotta joku tästä teki topicin.

Kaksi eeppistä remasteria joita kyllä suosittelen lämpimästi kaikille jotka haluavat kokea nämä unohtumattomat seikkailut joissa on tunnelma enemmän kuin pienessä kylässä. Grafiikat olivat vuosia aikaansa edellä kun Shenmue ykkönen ilmestyi, toki ne nyt näyttää aika vanhoilta. Musiikit ovat niin hyytävän hyviä että ei kovin montaa peliä tule mieleen jotka voittaa Shenmuen siinä asiassa, enkku ääninäyttely on kamalaa näin nätisti sanottuna ja onneks japani äänet on huomattavasti paremmat ja immersio on luokkaa 100 isompi.

Kontrollit on parantunu vaikka niillä mitääb palkintoja voiteta. Mutta jos joku haluaa unohtumattoman tarinan täynnä loistavia hahmoja ja pelin joka ei pitele kädestä vaan pelaajan on itse keksittävä mitä tehdä ja minne mennä, suosittelen tätä kovasti. Sitten on vielä Shenmue 2 joka on mielestäni vielä parempi ja isompi.

EDIT: sen verran vielä tuosta Omenan viestistä että kakkos osassa on minimappi, se on toki vaihtoehtoinen eikä se näytä muuta kuin missä olet, koska pelin maailma on paljon isompi.
 
No ilmankos en muistanut minimapin puutetta, kun kakkosta olin pelannut. :D

Musiikit tosiaan huikeat ja tosiaan kenenkään ei kannata enkkuääninäyttelyä käyttää, on se ero niin iso.

Ja tosiaan vaikka grafiikat on rumat/ohjaus tönkköä, niin eiköhän jokainen ymmärrä minkä aikakauden pelejä tässä pelaillaan, joten ei ne ärsytä tämän pelin viedessä mukanaan.

Storessa luki, että olisi uusittu ja alkuperäinen ohjaustapa, en vain ymmärtänyt mikä on orginaali ja mistä saa uusitun päälle?

Lisäksi jännä ratkaisu, että pelit latautuvat koneelle kahtena pelinä, ei siis kokoelmana missä pelin sisällä valitaan kumpaa pelaa.
 
Aijaa, PCllä ne on ihan kokoelmana ja kun pelin käynnistää tulee valintaruutu kumpaa haluaa pelata.
Tuollatavoin jokainen vastaava on tähän asti tullut pleikallakin. Vielä kun storessa ne myytiin yhdessä ja oli vain yksi ”lataa” valinta. Latasi kakkosen. Ihmettelin pelin logoa ja valikoissa totesin ettei tässä ykköstä ole. Menin Storeen uusiksi täysin samaan valintaan kuin aikaisemminkin ja siinä oli taas ”lataa”. Sit lähti ykkönen latautumaan. :S
290FCD37-136A-437E-9C08-86CDF10F4730.jpeg
 
Jos löytyy pleikalta jenkkitili, niin siellä olis ilmainen teema.

 
Posti toi tänään. Sen verran käytin koneessa, että latasin päivitykset odottamaan iltaa. Illalla tulee taloon uusi isompi telkkari enkä raaski aloittaa ennen sen saapumista. Vähän viiniä vois käydä odotellessa hakemassa.

Keväällä oli DC-originaalien neljäs läpipeluukerta menossa, kun uutinen HD-versioista tuli. Jätin pelaamisen siihen.

Nyt aion nautiskella ja tutkia joka nurkan. Aina on löytynyt jotain uutta pientä kivaa ja huomattavasti pienentyneiden latausaikojen takia ei tarvitse turhautuessaan skippailla fiilistelyä. Ihanaa kun saa japsiäänet myös ekaan peliin. Uusintakierroksella sitten enkkuäänet ja muut pöhköt asetukset päälle.

Näiden julkaisu on kyllä todellinen kulttuuriteko. Ilmeisesti Sega on jopa aliarvioinut menekkiä, koska tiedot rapakon takaa kertyvät pelin loppumisesta useasta myyntipaikasta.
 
Storessa luki, että olisi uusittu ja alkuperäinen ohjaustapa, en vain ymmärtänyt mikä on orginaali ja mistä saa uusitun päälle?

Dreamcastilla kameraa ohjattiin sen ainoalla analogitatilla ja Ryoa d-padilla. Nyt onnistuu kameran pyörittely oikealla tatilla moderniin tapaan.
 
Dreamcastilla kameraa ohjattiin sen ainoalla analogitatilla ja Ryoa d-padilla. Nyt onnistuu kameran pyörittely oikealla tatilla moderniin tapaan.
Tätä tänään vähän ajattelinkin tuon tarkoittavan. Harmi ettei ukon juoksuun/kävelyyn ole tehty mitään. Ärsyttäää kun jää joka nurkkaan kiinni/kääntyy liikaa/liian vähän.

Mut en muista hetkeen pelanneeni pleikan ohjaimen akkua loppuun yhdeltä istumalta. Täytynee tänään vielä jatkaa jossain välissä lisää.
 
Ärsyttävän buginen ollut tämä Shenmue-kokemus Pleikkarilla nyt kyllä. Itse peli kyllä toimii, mutta välivideot järjestään joko jotain suttua tai sadepisaroita. "Hauskoja" trophy-kuvia kuvia jo muutama kera sutun.
 
Ärsyttävän buginen ollut tämä Shenmue-kokemus Pleikkarilla nyt kyllä. Itse peli kyllä toimii, mutta välivideot järjestään joko jotain suttua tai sadepisaroita. "Hauskoja" trophy-kuvia kuvia jo muutama kera sutun.
Siinä pelin alussa ne ns muistot bugitti. Sen jälkeen ei enää kertaakaan tehnyt tuota. Kaiken kaikkiaan ehkä 5 videota.

Itse menen ihan tarinan lopussa, joten pistän mietteitä kun on läpi.
 
Joo ilmeisesti ekassa osassa on jonnin verran bugeja mihin jengi törmännyt, toinen osa kai paremmassa kunnossa. Mutta se selittyy varmaan ihan sillä että Shenmue ykkösestä jouduttiin käyttämään muinaista dreamcast koodia kun taas Shenmue 2 on käännös xbox versiosta.
 
Okei, hyvä tietää. Nyt ainakin yks 4:3 kuvasuhteen pätkä näkyikin jo oikein. Jospa se tästä.
 
Noniin, menihän se läpi. Alkuun todettakoon, että ehkä yksi parhaista peleistä mitä olen koskaan pelannut. Kakkososa pitäisi olla parempi vielä.

Läpi pelin jaksoi hämmentää asiat mitä ei tänäpäivänäkään peleissä juurikaan tehdä. Esimerkiksi se miten jokaisella hahmolla oli uudet puheet jokaisen tarinan vaiheen kohdalla. Toki ne oli sitä ”en tiedä” tyyppistä, mutta aina eri keskustelu. Yleensä vieläpä vähintään kaksi erilaista jos yritit uusiksi jutella.

Toinen oli tuo minimapin ja missioneiden puuttuminen. Se pakotti opettelemaan alueet ulkoa, tutkailemaan ympäristöä yms. Siinä oppi hahmot ja paikat todella hyvin. En mä missään muussa pelissä tunne tarinan jälkeen paikkoja kuin omia taskujani, vaikka en edes jäänyt tutkimaan, vaan etenin määrätietoisesti.

Lopulta jäi viisi trophyä saamatta. Niistä kaksi on äärimmäisen helppoja heti pelin alusta. Myös kaksi kokoelman keräys trophyä olisi helppo. Ainostaan yksi joka liittyy pelin keskivaiheille on vähän paha lähteä metsästämään, kun ei ole saveakaan sieltä tallessa.
Mutta lähtökohtaisesti platina on äärettömän helppo tässä, eikä oikeastaan tarvitse kuin pelata peli läpi.

Erityismaininta tunnelmalle ja etenkin musiikille. Tomaatti mestan edessä jumitin vähän väliä, kun jäi biisi päähän soimaan kokoajan.

Lisäksi hämmensi monipuolinen tappelumekanismi. Lyöntejä, potkuja, heittoja, blokkeja/väistöjä oli kymmeniä erilaisia. Pelissä jossa ei tapella koko pelin aikana edes kovin montaa kertaa ja tuo massiivinen 70vihollisen taistelukin oli vähän turha. Ihan kuin vain sen ajan tekninen pröystäily, kyllä me pystytään tälläiseen. Mutta taistelun monipuolisuus oli huikeaa.
Tosin kun tappeluja oli niin vähän, niin vasta 2-3 viimeisen aikana aloin ymmärtämään lyöntejä ja lopputappelussa opin mekanismin. :D

Todella hienoa oli huomata, että tälläiseen peliin on aikanaan saatu suhteellisen siedettävä ajomalli trukki hommiin. Se oli ihan nautinnollista ajella trukkikuskina ja vielä uskomattomampaa oli ohjaamonäkymä tälläisessä pelissä.

Toki pelissä gameplayn kanssa on ongelmia nykymittapuuhun verrattuna, mutta niiden kanssa tuli toimeen läpi pelin.
Joten ei siitä voi syyttää kuin aikaa.

Mutta itse tarinassa oli vetovoimaa kokoajan, joskin olisin parista kohdasta hieman lyhentänyt. Esimerkiksi
niitä työpäiviä oli ihan liikaa. Ehkä kolme olisi riittänyt. Turhaa odottelua, turhaa paikasta toiseen ajelua, turhat kisat joka päivä jne. Useamman tunnin olisi voinut lyhentää peliä tuon satama homman aikana. Ihan kuin olisi ideat loppuneet kesken loistavan alun jälkeen

Sääli myös ettei aitoja lisenssejä enää ole. Olisi JET Colan sijasta kiva juoda oikeaa Coca Colaa edelleen.

Shenmue I pienistä ongelmistaan huolimatta 10/10 ja ohittaa meikäläisellä RDR:n ja uusimman Zeldan parhaimpien pelien kärjessä. Toivon ja uskon Shenmue 2:n siirtyvän ykköseksi.

Loppuun vain pakollinen todiste läpipeluusta:
89254D8F-0F9E-4050-A8DF-9BAEC5140D09.jpegF102B2BD-1367-4C38-9D09-7BBD3AEB0DE4.jpeg

Edit: se unohtui sanoa, että tuntuu kuin Segalla olisi oltu 10v, joissain asioissa jopa 20v edellä pelin tekemistä. Niin teknisesti, kuin tarinan, kuin yksityiskohtien, että tunnelman osalta. Pelissä oli niin monia ratkaisuja ja juttuja että on ihan uskomatonta miten niitä ei näe nykypeleissä. Saati miten oli tuo kaikki puserrettu edes kolmelle levylle aikanaan.
 
Viimeksi muokattu:
Okei, hyvä tietää. Nyt ainakin yks 4:3 kuvasuhteen pätkä näkyikin jo oikein. Jospa se tästä.

Ja ei, tää on mun pelikokemuksella aivan rikki. Bugisia välinäytöksiä on pitkälle päälle kymmenen. No voi ne tekstit lukea ja joku mielikuva takaraivossa mitä pitäisi ruudulla näkyä. Myös väriit ainakin omalla set-upilla mättää. Pimeä on liiian pimeää. Kai tässä töllön oletusasetuksien lisäksi pitäisi luoda joku superkirkas profiili ihan vain tätä varten. Ihan oletusasetuksilla pelin puolesta pelaan, mitä nyt tekstit vaihdoin japaniksi.

Kusisista kusisin halpa portti. Ilmankos näin halvalla lähti ja arvosteluja sai julkaista vasta julkaisua edeltävänä päivänä. Ketutusta lisää, kuinka muutama luottamani asialle uskoutunut tubettaja kehui tätä parhaaksi tavaksi pelata peliä perustuen vieläpä PS4-porttiin. Ei ole. Ois lähtenyt paketti asiakaspalautuksena suoraan myyjälle, jos oisin tiennyt mitä tiedossa.

Pakko kai tää kakkososa mielessä on tarpoa loppuun. Parempi se on pelinäkin. Suoraan en sinne skippaa, koska näillä on se yhteys hyvästä syystä.
 
Hmm, ei mulla ainakaan pimeä ollut liian pimeää missään vaiheessa, juuri sopivaa. Ja tosiaan kaikki bugaavat välivideot oli ns muisteluita. Eli kaikki suoraan juoneen liittyvät kyllä toimi, mutta ei niitä kyl itsellä ollut kuin ihan alussa muutaman päivän aikana max 5kpl.
 
Nyt oli pakko palata ykkösen pariin vielä. Jäi toi platina kaivelemaan. Mua ei trophyt kiinnosta lähtökohtaisesti yhtään ja aikaisemmin olen saanut vain Monster Jamista missä platina tuli pelaamalla, eikä edes ehtinyt pelaaman peliä läpi kun se tuli.
Toinen oli MudRunner pelistä, missä otin sen vain siksi et sai jotain sisältöä peliin, kun muutoin kyllästytti.

Tässä jäi puhtaasti pelaamalla avaamatta 5 trophyä. Niistä kaksi oli sellaisia, jotka kämmäsin pelin edetessä epähuomiossa, yksi oli sit taas ihan vain kokeilun puutetta alussa.
Tuo toinen minkä kämmäsin oli se mikä eniten huoletti. Se oli keskellä peliä ja tämä ratkaisi heitänkö trophyä vai ei. Kävi nimittäin aivan mieletön munkki ja yksi saveista oli viimeisessä mahdollisessa hetkessä, kun tuon trophyn pystyi vielä saamaan, joten kun sain sen, hoidon nämä muut alta pois ja sit vielä uusi peli ja ekan 5min aikana kaksi viimeistä puuttuvaa trophyä.

Käytännössä kaikki trophyt siis tuli vain pelaamalla peli läpi. Ainostaan kaksi oli sellaisia mitkä ei automaattisesti tule. Eli niistä kolikko automaateista pitää saada 25 ja 50 erilaista figuuria. Olin kerännyt niitä noin 20 pelin aikana.

25 kpl trophy tuli nopeasti, mutta toiset 25kpl ei niin helposti. Nimittäin käytin pelin sisäistä aikaa kaksi päivää ja rahaa hiukan vajaa 20 tonnia. Tuli ihan ”muutaman kerran” sana figuuri uusiksi. :D

BC4838A7-09DE-4DE4-A190-46AEE5B35FE8.jpeg0B261D05-10CE-489A-8BB2-5E94E3E5B556.jpeg
 
Ja ei, tää on mun pelikokemuksella aivan rikki. Bugisia välinäytöksiä on pitkälle päälle kymmenen. No voi ne tekstit lukea ja joku mielikuva takaraivossa mitä pitäisi ruudulla näkyä. Myös väriit ainakin omalla set-upilla mättää. Pimeä on liiian pimeää. Kai tässä töllön oletusasetuksien lisäksi pitäisi luoda joku superkirkas profiili ihan vain tätä varten.

Segahan ei olisi nykyinen Sega mikäli jotain ei olisi mokattu. Joka tapauksessa, oletko ottanut bloomin pois käytöstä? Itse kokeilin ensin ilman, mutta teki pelistä liian tumman, joten oli pakko ottaa käyttöön ja laittaa pelin kontrasti n. 30:een, mikä teki pelistä siedettävän valoisan. Xbox X:llä pelaan, eikä ykkösessä ole tullut vielä bugeja vastaan. Sen sijaan huhujen mukaan pelejä ei voi edes käynnistää ilman day 1 -päivitystä, mikä lopulta tekee fyysisestä versiosta arvottoman. En ole kokeillut pitääkö huhu paikkaansa, mutta tämän pelialan nykysuunnan myötä tämä kokoelma ja RE2 remake jäänevät viimeisiksi tämän ja tulevien sukupolvien pelihankinnoiksi - oma raja näillä kertakäyttö/vuokramarkkinoilla on viimein tullut vastaan. Onneksi nämäkin löytyvät hyllystä Dreamcastille alkuperäisessä muodossaan.

Ja tosiaan Shenmuet eivät ole koskaan Coca-Colaa nähneetkään.
 
Ylös Bottom